Itsekkyydestä ympäristöhyötyä?

Pohdin alkukuussa kestävän kehityksen toimien motiivien puuttumista otsikolla "Raha on lyhytnäköistä - kuka sitä neuvoisi?".





Suomen Kuvalehden lokakuun numerossa on ollut samantapaiset aiheet esillä artikkelissa nimeltä "Ratkaisu ympäristöongelmiin: Itsekkyys hyötykäyttöön". Eräässä tieteellisessä julkaisussa esitetään itsekkyyden rakentuneen ihmisen perimään ja sen vuoksi on hyödytöntä taistella luontaista oman edun tavoittelua vastaan, kun halutaan ohjata kulutuskäyttäytymistä ympäristöystävällisempään suuntaan. Ihminen ei pysty ajattelemaan tulevien sukupolvien etua, joten on parempi vedota ihmisen itsekkyyden kautta tämän päivän etuihin.

Artikkelin mukaan pitäisi naapurukset saada suuntaamaan kilpailunsa autojen paremmuuden sijasta sähköpolkupyörien hienouteen.

Kaunis ajatus, mutta kuulostaa naiivilta. Kuka tai mikä saisi tämän uudelleen suuntautumisen aikaan?

Tosin, mikä muu sitten auttaisi?

Leppoistajan mielestä Jari Sarasvuo puhuu järkeä

Jari Sarasvuo on palannut toimittajan hommiin - ainakin pikkuisen. Hänellä on Ylessä oma puheohjelma, joka on nimetty Ylen tyyliin Jari Saravuoksi.

Hänellä oli 22.1. otsikkonaan "Kun yhteiskunta ja mieli hajoavat, muiden menestys auttaa". Otsikko hieman ärsyttää, mutta en voi kiistää, etteikö se pitäisi paikkansa. Se on hieman provokatiivinen varmasti tarkoituksellisesti.

Sarasvuon pitkät yksinpuhelut osoittavat, että hän paneutuu vaivaa nähden aiheisiin, jotka hän kokee tärkeiksi, sekä pohtii niitä syvällisesti ja ennakkoluulottomasti. 

Ilahduin hänen toteamuksestaan, että kaikki sellainen työ on tärkeää, millä on merkitys. Erityisesti se, että hän ei rajannut sitä palkkatyöhön, vaan luki mukaan myös esimerkiksi kotityöt. Näin minäkin ajattelen. Jos viljelee perunoita omiksi tarpeikseen palkkatyön ohessa, onhan sekin oikeaa työtä ja se, että hoitaa lapsiaan.

Siitäkin pidin, että hän ei suhtaudu ihmisiin välineellisesti. Ihmisen ihmisarvo ei riipu hänen tuottavuudestaan.

Ymmärsin myös, että hän ei pidä täysin kahlitsematonta kapitalismia ideaalina ja automaattisesti ongelmat poistavana järjestelmänä, eikä tietenkään voikaan pitää, kun ottaa huomioon hänen yllä kertomani mielipiteensä.

Minua hämmentää nykymenossa se, että tehdään tarkoituksella huonoja tuotteita, jotta saadaan pian pian myytyä asiallisesti samanlainen uudestaan.Toivoisinkin, että Sarasvuo paneutuisi pohtimaan, miten markkinatalouden ja onnistuttaisiin kanavoimaan ilmastomuutoksen torjumiseen. Se synnyttäisi työtä, jolla on merkitys.


 

MIhin ilmastomuutos on kadonnut?

Ylen Ajantasassa pohdittiin viime marraskuussa otsikolla Media ja ympäristöuhat, miksi ilmastomuutos ei näy enää julkisessa sanassa.

Yhdeksi syyksi arveltiin tietenkin sitä, että huonontuneet talousnäkymät ovat nousseet tilalle.

Toisena syymä mainittiin se, että ongelma vaikuttaa liian ylivoimaiselta (wicked problem). Avuttomuuttamme emme voi kuin ohittaa asian. 

Sekin on ongelma, että tiede ei voi osoittaa mitään kehitystä täysin varmaksi, ei tässä eikä missään muussakaan asiassa. On kyse vain todennäköisyyksistä.

Ihminen on edennyt käsittämättömän nopeasti tieteen saralla, mutta olemme silti vain pieniä torakoita osana jotakin valtavan suurta, jota emme käsitä kuin pikkuisen reunasta.

Nerokas tapa säästää sähköä

9.2.2012

Olimme Pariisissa viettämässä talvilomaa. Vuokraamassamme asunnossa oli erikoinen lämmitysjärjestelmä.

Silloin kun asunto on tyhjillään, peruslämpötila on 13 astetta. Meidät oli ohjeistettu kytkemään erilainen järjestely päälle, kun saavumme, ja niin teimme. Tässä ohjelmassa lämpö nousi automaattisesti 20,5:en klo 6-8 ja 17-23. Muulloin peruslämpö oli kolmetoista astetta.



9.2.2012

Pisti tuo miettimään, että miten tarkenemme. Ajaako kylmyys kaupungille jo varhain aamusta?

Hyvin tarkenimme, vaikka asunnon lämpöeristys on taatusti kaukana suomalaisesta tasosta. Kun olimme asunnossa "kylminä kausina", asunto pysyikin lämpimänä. Ilmeisesti siellä oli jonkinlainen liikkeentunnistusjärjestelmä, joka antoi lämpöä, silloin kuin tarvittiin.

Liekö tutkittu, miten toimisi Suomessa? Kaupunkilaisjärki sanoo, että säästöt ja positiiviset ympäristövaikutukset olisivat valtavat, jos toimii.

Edellisessä asunnossamme oli ulko-oven vieressä nappi, josta saattoi laskea lämpötilaa hieman reissuun lähdettäessä - tosin jäi meillä teoriaksi. Jotakin tämäntapaista on siis täälläkin mietitty.

Kuukuvat otettu Herttoniemessä.

Puolet ruoasta roskiin - voiko tämä olla totta?

Tuli mieleen tuttu sanonta "... joka tietoa lisää, se tuskaa lisää.", joka on peräisin Raamatusta (Saarnaaja 1:18), kun katsoin ykkösdokumentin Arvokas ja herkullinen jäte (nähtävissä Areenassa 22.9. saakka).

Miten maailma voi olla näin hullu? Miten me olemme näin kreisejä?

Jos ruoan tuhlaus voitaisiin lopettaa, sen myönteinen ilmastovaikutus olisi sama kuin joka toinen auto poistettaisiin liikenteestä.

On vain kolme tuotetyyppiä, joiden kohdalla "Parasta ennen"-päiväyksellä on terveydellistä merkitystä (mm. liha). Muiden kohdalla se merkitsee esimerkiksi sitä, että tuotteen fyysinen olemus ei ole enää sama, mutta se on silti vielä aivan syömäkelpoinen.

Me luulemme, että tuote on vanhenemassa kelvottomaksi, kun "eräpäivä" lähenee. Kaupat saattavat heittää tuotteet pois, jopa 5-6 päivää ennen kyseistä takarajaa, koska ne eivät mene enää kaupaksi yhtä hyvin. Lisäksi tuo kurja päiväys lievittää omaatuntoa kotona, kun heitetään kelvollista ruokaa roskiin.

Tuotetusta ruoasta jopa puolet menee roskiin. Viljelijä joutuu karsimaan perunoista liian isot ja liian pienet, koska kauppa ei huoli niitä. Sama kohtalo on aivan hyvillä perunoilla, jotka ovat muodoltaan rumia.

Jos ruokatavara selviää kauppaan saakka, se voidaan heittää siellä roskiin, vaikka on vielä aivan syömäkelpoinen. Jos se selviää tästä karsinnasta jonkun kotiin jääkaappiin, se voi sielläkin lentää roskiin aivan kelvollisena.

Joku jossakin on tehnyt työtä kasvattaakseen banaaneja ja osa näistä tekee tuhansien kilometrien matkan vain päätyäkseen syömättöminä kaatopaikalle.

Rinnakkaisia tuotteita on niin paljon, että kauppiaan on vaikea ennustaa tarkkaa menekkiä. Jos virheitä tulee, me kuluttajat nyrpistelemme nokkaamme. Leipomo tekee runsaasti erilaisia leipiä ja tietoisesti liikaa niitä, koska kaupan hylly ei saa olla tyhjä päivän loppupuolellakaan. Niinpä ohjelmassa kerrotaan eräästä leipomosta, jossa uuneja lämmitetään ylijäämäleivällä.

Samaan aikaan ihmisiä kuolee nälkään.

Ohjelma ei käsittele Suomea, mutta on meilläkin syytä katsoa peiliin.   

Lainaamani Saarnaajan kohta kuuluu kokonaisuudessaan: "Sillä missä on paljon viisautta, siinä on paljon surua; ja joka tietoa lisää, se tuskaa lisää.".

Liitänpä lopuksi toisenkin tutun jakeen (2.) samasta luvusta: Turhuuksien turhuus, sanoi saarnaaja, turhuuksien turhuus; kaikki on turhuutta!

Ilmastomuutos on ns. "ilkeä ongelma"

Perretin suunnittelema kirkko

Ympäristömuutoksen professori Atte Korhola esitti Hesarin ja yliopiston viime Voxissa minua hätkähdyttävän näkökulman ilmastomuutokseen ja asia tuntuu vielä itsestään selvän uskottavalta. Hän totesi, että ilmastomuutos on ns. wicked problem (ilkeä ongelma).

Korhola kuvasi ilkeää ongelmaa sellaiseksi, että on vaikea tietää, mistä sellaisen ratkaiseminen pitää aloittaa eikä siitä oikein tiedä, milloin se on ratkaistu. Muitakin piirteitä hän luetteli.

Wikipedia kertoo, että ilkimysongelmia ei voi määritellä eikä testata, ne ovat ainutlaatuisia ja jokainen niistä voi olla toisen ongelman oire.

Ilmastomuutoksen torjunta on tässä valossa miltei mahdotonta. Ei nyt isketä hanskoja tiskiin kuitenkaan, eihän? Ihminen on kaikessa viisaudessaan kovin pieni moisen ongelman edessä. Tuokin käsitys ilmastomuutoksesta ilkeänä ongelmana on jonkun näkemys, joka voi olla väärä, vaikka näyttää niin uskottavalta. Minusta meidän pitää toimia niin kuin järki neuvoo, eikä masentua mahdottomalta näyttävän ongelman edessä.

Toinen maailmansotakin lienee näyttänyt maailmanlopulta, mutta niin vain on elämä jatkunut (ei toki kaikkien).

Päivän pieni ilo: Kävin tapaamassa ikääntyneitä vanhempiani. Meillä oli mukava muistelushetki, jonka tallensin videolle.

Kuva on Le Havresta. Se on yhdistelty useasta kuvasta, mikä ei ole täysin onnistunut. Oikeasti torni nousee suoraan ylös.

Pärjäisitkö ilman marinoitua ja suikaloitua lihaa?

Talouselämä-lehden artikkelissa "Rucola korvasi kiinankaalin" verrataan mielenkiintoisesti ruokakaupan nykytarjontaa vuoden 1990 vastaavaan.



Etretat


Kaksikymmentä vuotta sitten leivälle levitettiin voita tai Floraa. Tämän hetken suosituinta leipää (Ruispalat) ei vielä ollut. Ranskanleivän voi korvata lukuisilla vaihtoehdoilla. Leipää ei tarviste enää itse leikata siivuiksi.

Juustomarkkinoita hallitsi täyskermainen Edam eikä hinkua juuri ollut kevyttuotteiden perään.

Lihaa ei myyty suikaleina eikä marinoituna (Sic!).

Karkkihyllyssä on tapahtunut makeispaisumus.

Kiireessäsi voit ostaa nyt paistovalmiita leivonnaisia ja vaikkapa lämmittää roiskeläpän (einespitsa) lounaaksesi.

Voit ryypätä maitosi keveänä, jalostettuna, aatteellisen ja profiloituna.



Etretat



Elettiin sitä ennenkin. Ruokaa syötiin jo kaksikymmentä vuotta sitten. Eihän se ollut näin ylenpalttista mutta kuitenkin. Kun nykytarjontaan on tottunut, olisi vaikea siirtyä vanhaan. Onhan niin mukava ostaa monenlaisia juustoja ja maistaa eksoottisia hedelmiä.

Vaikka eettistä tuotetarjontaa on, voitaneen kysyä, onko se eettistä, että kaupat ovat valtavia ja sijaitsevat automatkojen päässä.

Ei-kasvustako apua ilmastomuutokseen?

Koulumme Vallilan koulutusyksikössä oli meneillään olevaan ympäristöviikkoon liittyen tänään luennoimassa kansanedustaja Oras Tynkkynen aiheenaan ”Ilmastopolitiikka – haasteita ja mahdollisuuksia liiketoiminnalle Suomessa”.
Puhe oli oikein informatiivinen, selkeä ja asiallinen. Painopiste oli ilmastopolitiikassa. Hänen mukaan ilmastomuutoksen riittävä torjuminen maksaisi maailman bruttokansantuotteesta arvioijasta riippuen yhdestä viiteen prosenttia. Hän oli sitä mieltä, jos kustannus olisi esimerkiksi kolmen prosentin luokkaa, talous kasvaisi senkin jälkeen.
Kirjoitin äskettäin talouksien luokittelemisesta ylikuluttaviin, kestäviin ja kamppaileviin. Törmäsin tuolloin asiaa tutkaillessani myös termiin "degrowth" eli ei-kasvu. Kyse on siis talouden negatiivisesta kasvusta eli laskusta. Wikipedian mukaan poikkeaa kestävän kehityksen ideasta siinä, että ei sisällä ajatusta kehityksestä. Hyvinvointia lisättäisiin kuluttamalla vähemmän, käyttämällä aikaa kulttuuriin jne.
Kysyin Tynkkysen mielipidettä yllä mainittuun luokitukseen ja degrowth-käsitteeseen. Hän ei pitänyt realistisena uskoa, että eduskunta voisi toimia noiden ajatusten pohjalta. Mitä ilmeisemmin hän on oikeassa.
Tynkkysen lähestymistapa ilmastomuutoksen torjuntaan on hyvin käytännöllinen ja perustuu markkinatalouteen.
Päivän pieni ilo: Eräs opiskelija moikkasi kauniisti hymyillen raitsikassa.

Nyt euron reunasta hyvä ote ja kulutus alas, kun on nuukuusviikko

Nyt on sitten Nuukuusviikko, jonka slogan "Vähemmän kulutusta - enemmän elämää" istuu downsiftaamiseen kuin nenä päähän. Onpa hienoa, että tällainenkin kuvio näyttää jo vakiintuneen traditioksi muistuttamaan osaltaan meitä elämäntapamuutoksen tärkeydestä. 

Kouluni Suomen Liikemiesten Kauppaopiston Vallilan yksikössä vietetään ympäristöviikkoa 26 - 29.4. eli ensi viikolla. Oras Tynkkynen luennoi aiheenaan "Ilmastopolitiikka - haasteita ja mahdollisuuksia liiketoiminnalle Suomessa", kirpputoria ja kierrätyspistettä pidetään, ekotietopiste avataan ja ekolupauskilpailukin pannaa toimeen.

Olisi mukava, jos koulumme tapahtuma pidettäisiin ensi vuonna nuukuusviikolla. Pasilan yksikön kierrätyskeskiviikko on sopivasti tällä viikolla. Taidan ottaa selvää kuka viikosta vastaa ja ehdottaa aikataulusovitusta.

Nuukuusviikon sivuilta löysin tiedon tutkijoiden Marko Ulvilasta ja Jarna Pasasesta, jotka ovat kirjoittaneet teoksen  Elements for Discussion: Sustainable Futures. Kirjan voi tilata ilmaiseksi ja sen voi myös lukea netistä. Tutkijat esittävät uuden ja todella mielenkiintoisen "luokkayhteiskuntanäkemyksen", joka antaa tuoreen näkökulman kuluttamiseen. He puhuvat ylikuluttavasta, kestävästä ja kamppailevasta luokasta, mutta palaan tähän tärkeään löytöön paremmin myöhemmin.

Päivän pieni ilo: Kävin aamupäivällä Art-Printissä katsomassa lopputyönäyttelyyn liittyän leiska-aineiston ja tapasin samalla opiskelijakollegani Eilan. Taiteilijakäyntikorttiini löytyi kivan tuore sommittelu.  

Ilmastonmuutos - ketä uskoa?

Ilmastomuutos on kovasti esillä, kun Kööpenhaminan kokous lähestyy.

MOT on tehnyt härnäävän ohjelman otsikolla Ilmastonmuutos peruttu. Ohjelma on nähtävissä Areenassa 15.11. saakka. Siinä esitetään asiantuntijoiden perustelemana, että IPCC:n käyttämät laskelmat, joihin Kööpenhaminan neuvottelut pohjautuvat, ovat tieteelliseltä perustaltaa heiveröisiä. Ohjelmassa jopa spekuloidaan, että ilmastoneuvotteluja jatketaan sen takia, että ilmastonmuutoksen varaan on jo rakennettu niin paljon liiketoimintaa.

Ylen Areenassa on tallenne - ilmeisesti lyhennelmä - äskeisestä Presidenttifoorumista, jossa kolmisenkymmentä eri tahon edustajaa keskusteli ilmastonmuutoksesta. Se on nähtävissä Areenassa 10.12. saakka. Tuossa kokouksessa näyttää vallinneen yksimielisyys siitä, että muutos on totta ja että toimiin on ryhdyttävä.

Median on totta kai tuotava esiin vastakkaisten mielipiteiden edustajien argumentteja, mutta on tämä niin hämmentävää maallikolle. Kehen voimme uskoa?

Areenasta löytyy muitakin aiheeseen liittyviä ohjelmia.

Eilinen kohtuullistamisen käyttöä slow lifen tai downsiftingin suomennoksena käsittelevä juttu tässä blogissa on kirvoittanut mielipiteitä kommenttilaatikkoon. Tunnumme jakavan kirjoittajien kanssa käsityksen siitä, että kohtuullistaminen kuulostaa liian steriililtä.

Päivän pieni ilo: Kävin ryhmänohjaajana koululla HOPS-keskustelun (HOPS on henkilökohtainen oppimissuunnitelma) muutaman opiskelijan kanssa. On mukava jutella rauhassa ja samalla tutustua paremmin opiskelijoihin. Tuntuu hyvältä, jos tuntee pystyvänsä auttamaan heitä ainakin olemalla heille henkilökohtaisena asiamiehenä ja tuttuna keskustelukumppanina.

Kiitos Jenni voi hyvin, kun hyppäsit kyytiin. Lämpimästi tervetuloa!