Kaikki aika työnantajalle - vai läheisille?

Viimeisin Ekonomi-lehti pohtii kansikuvajutussaan "Vaihtoehto talouskasvulle" laajasti nykyisen talouselämän menon mielekkyyttä - puolesta ja vastaan.

Artikkeliin on haastateltu Aalto-yliopiston tutkija Timo Järvensivua, jopa pitää veljensä Paavon kanssa degrowth.fi -sivustoa, Evan:n johtaja Matti Apusta, Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Seija Ilmakunnasta ja Tilastokeskuksen tutkimuspäällikkö Jukka Hoffrénia.

Timo Järvensivu haluaa vapauttaa keskustelua talouskasvusta siten, että kasvua ei otettaisi itsestäänselvyytenä vaan etsittäisiin kestävän kehityksen mukaista järjestelmää.

Matti Apunen puolestaan kannattaa lähtökohtaisesti talouskasvua ja uskoo teknisen kehityksen ratkovan ympäristöongelmat.

Myös Seija Ilmakunnas puolustaa talouskasvua, mutta haluaa sen ottavan huomioon ympäristön kestävyyden sekä työelämän laadukkuuden.

Hoffrén tuo esiin bruttokansantuotteen ongelmallisuuden hyvän kasvun mittarina. Hän mainitseen vaihtoehtona GPI:n eli aidon kehityksen mittarin, mutta toteaa siihenkin liittyvän ongelmia.

Matti Apunen tuomitsee tiukasti downshiftaamisen ja pitää sen harjoittajia yhteiskunnan vapaamatkustajina. Hän ottaa esimerkeiksi sellaiset tapaukset, joissa tehdään työtä silloin kuin huvittaa tai tehdään niin vähän työtä, että sillä tullaan toimeen. Hän perustelee asiaa sillä, että yhteiskunnalle näin kertyy vähemmän varoja palveluihin. Hän on oikeassa, ei voi väittää vastaan.

Toivoisin kuitenkin, että hän käsittelisi aihetta vivahteikkaammin, On tuollainenkin downsiftaamista, mutta mielestäni muualtakin löytyy tärkeitä näkökohtia. Apunen esittää niitä itsekin ansiokkaassa kolumnissaan "Sedällä on asiaa" tämänpäiväisessä kolumnissaan Hesarissa, jossa hän käsittelee presidentti Niinistön työryhmän kirjasta "Ihan tavallisia asioita".

Niinistön työryhmä on tunnetusti halunnut puuttua nuorison syrjäytymiseen. Apunen kertoo, kuinka hän on kerännyt kasveja tyttärensä kanssa koulutehtäväksi annettua herbaariota varten. Näin juuri, kannetaan yhteisvastuuta ja annetaan aikaa lapsillemme. Niin, ja muillekin. Apusta kompaten, - yhtään väheksymättä heidän tekemää tärkeätä työtä - mikään viranomaisarmeija ei pysty täyttämään välittämättömyyden tuomia aukkoja.

Haluan avata tärkeän näkökulman aiheeseen. Jouduin aikoinaan sellaiseen työtilanteeseen, että minun oli oltava töissä aamusta noin kymmeneen illalla ja joskus toisinaan pidempään - jopa läpi yön. Lauantaitkin taisivat mennä töissä. Sunnuntaisin minusta ei ollut paljon iloa lapsilleni, jotka kaikki viisi olivat tuolloin kotona vaimoni hoidossa. Koin, että vaihtoehtona oli vain maantie. Toki sosiaalijärjestelmä olisi auttanut, mutta perheenelättäjän on pakko yrittää pitää cv:stään huolta.

Muulloinkin on päivään tullut pituutta, milloin se on johtunut yrittäjämäisistä kuvioista, milloin seurauksena työn eetoksesta - tiedättehän: "vain virkamiehet lähtevät töistä neljältä" ja milloin tulospaineista.

Miten tuossa eletään Niinistön työryhmän oppaan mukaan? Tunnustan, olen downsiftannut, valitettavasti liian myöhään, kun lapset ovat maailmalla, mutta onneksi on lastenlapsia. Elämän arvoja on pitänyt panna parempaan järjestykseen.

Toivon siis lisää vivahteita downsiftaus -keskusteluun.

Kaikki aika työnantajalle - vai läheisille? Ei tietenkään kaikkea kummallekaan, mutta olisiko jokin suhde siitä väliltä kohtuullinen vaihtoehto? Downsiftausta kutsutaan myös kohtuullistamiseksi.




   

Paluu hetkeksi "oikeaan elämään"

Olemme hoitaneet loppukesästä lastenlapsiamme enemmän kuin olimme ajatelleet. Sellaistahan elämä on. Meitä on tarvittu.

Päivät ovat muovautuneet lasten ehdoilla. Välillä on ollut rankkaa, mutta silti olen tuntenut seesteistä tyyneyttä. Elämä on kuin loksahtanut luontaisille urille. Omat harrastukset eivät ole tuntuneet tärkeiltä. Olin ilmoittautunut eräälle kokopäiväiselle, kahden viikon kurssille, mutta peruin sen.

Päiviin on sisältynyt ruoanlaittoa, vaipanvaihtoa, satujen lukemista yms. Hieman yllättävästi tämä on tuntunut "oikealta elämältä". Lapsien kanssa oleminen ja heistä huolehtiminen on varmasti merkityksellistä. On harrastuksillakin ja muilla sellaisilla oma merkityksensä, mutta asioiden tärkeysjärjestys on nyt tuntunut itsestäänselvältä.

Jos tämä olisi pysyvä olotila, ajankäyttöön olisi tietenkin sisällytettävä näitä muitakin asioita, jotta jaksaisi ja asiat pysyisivät riittävästi näpeissä. Tältä se on kuitenkin näin äkkiseltään tuntunut.

Kun nyt olemme taas kahden kesken, huomaan etten olekaan täyttänyt vapautunutta aikaa kaikenlaisilla tekemisillä vaan olen aloitellut rauhassa uutta lukuvuotta. Työ pitää hoitaa, mutta mihinkäs tässä isovanhemmilla muutoin on niin kiirettä? 




Mukava kun hyppäsitte kyytiin Netta ja Vera. Sydämellisesti tervetuloa!

Kuvat ovat Berliinistä Bahnhof Zoologisher Gartenin tienoilta.

Fiona Timantti on mestaripriorisoija

Pohdiskelin toissa vuonna elämän aktiviteettien karsimista ja priorisoimista Ajattelun ammattilaisen ohjeiden pohjalta:

Vapaa-ajan puuhieni siilikonsepti
Elämän raivausta

Ajattelun ammattilaisen idea aiheesta voidaan mielestäni tiivistää ohjeeseen "Tutki mitkä toimet elämässäsi tukevat toisiaan eli luovat synergiaa. Keskity näihin ja karsi muut pois.".

Yle on aloittanut uuden ohjelmasarjan, Blogistanian, jossa kerrotaan kiinnostavista bloggaajista. Ensimmäinen osa kertoi Outi Pyystä, joka tekee muotivaatteita käytetyistä materiaaleista ja kirjoittaa puuhistaan blogissaan OutsaPop Trashionissa. Toisen osan päähenkilö on modisti, joka kirjoittaa blogiaan Diamond Stashia nimimerkillä Fiona Timantti.

Miten Ajattelun ammattilaisen priorisointiohjeet liittyy näihin?

Fiona Timantin elämä näyttää minusta aivan näiden ohjeiden mukaan rakennetulta. Hän tekee työkseen hattuja liiketilassa, jossa on ollut hattukauppa iät ja ajat. Liike on osittain oikeastaan museo. Siellä on vanhoja hattuja nähtävillä. Fiona päivittää englanninkielistä blogiaan hengästyttävän ahkerasti ja on saanut valtavan määrän seuraajia. Iltaisin hän kulkee kirpputoreilla etsimässä materiaalia. Hän toimii vintage -ajattelun pohjalta. Hänen lempiteemansa on burleski, jolla on kuulemma oma tapahtumansakin, johon modistimme tietenkin osallistuu. Aikaa vietetään muiden burleskifanien kanssa.

Fionan elämän eri piirit muodostavat tiukan punoksen, jossa kaikki liittyy kaikkeen. Synergiavaikutus lienee valtava.

Minä voisin teoriassa toimia samoin. Minun olisi luovuttava päivätyöstäni. Aikani veisi maalaaminen, teosteni markkinointi ja aiheesta bloggaaminen - englanniksi tietenkin. Olen kuvataitelija sekä KTM, jonka pääaine on markkinointi. Bloggauskokemustakin on runsaasti. Vaikuttaa huikealta synergia-aarteelta.

Mutta en halua. Kokisin elämänpiirini liian kapeaksi. Minä en tahdo juuttua työhuoneeseeni. Haluan työskennellä opiskelijoitteni kanssa, seurustella mukavien kollegojeni kanssa, nauttia säännöllistä palkkatuloa, rönsyillä mielenkiintojeni mukaan ja ennen kaikkea viettää aikaa läheisteni parissa.

En sano kuitenkaan "En koskaan". Jos elinpäiviä riittää, voi nykypakettini muuttua.

Löytyy elämästäni hieman synergiaakin. Minulla on markkinoinnin opetuksen lisäksi useita Taide ja kulttuuri -kursseja vedettäväni.


Kiva kun tulit mukaan Johannes Hirvaskoski. Lämpimästi tervetuloa!

Leppoistajan paha kierre

Herttoniemi kasvaa

Olin hukannut verokorttini. Minulla oli töissä verottajalta tullut kuori, mutta siinä olikin mätkyni toisen osan lasku.

Tutustuin verottajan nettisivujen hyvään palveluun, jolla voi tilata uuden verokortin ja tilasin sellaisen postitse toimitettavaksi suoraan palkkakoordinaattorille. Ilmoitin hänelle sähköpostitse. Paluuposti kertoi, että se tarvitaan viimeistään maanantaiaamuna tai muuten veroja pidätetään seuraavasta palkasta 60 %:a. No way!

Lähdin iltapäivätuntien jälkeen verottajan palvelupisteeseen Kaisaniemeen. Sain jonotusnumeron 901 ja menossa oli 770 tai jotain. Siinä meni pitkälti toista tuntia. Sitten vein kortin Vallilan toimipisteeseemme.

Kun olin kotona, aikaa oli palanut ainakin kolmisen tuntia. Olihan se tavallaan leppoisaa istua, odottaa vuoroansa viihdyttäen itseään napit korvissa ja lukien kirjaa.

Leppoistajan paha kierre?

Tarkoitan sitä, että kun väsyy, allkaa hutiloida. Kun hutiloi, joutuu käyttämään aikaansa paikkuuhommiin, kuten minä tässä. Kun aikaa menee hukkaan, sitä jää vähemmän rentoutumiseen ja palautumiseen. Väsymys lisääntyy ja tulee taas paikkaushommia ja niin edelleen.

Hyvä kierre menee tietenkin toisin päin. Kun lepää riittävästi, on skarppi eikä paperit mene hukkaan. Palkinnoksi saa lisää aikaa rentoutumiselle.


Hei Anu, Anu ja Minna. Hauskaa kun hyppäsitte leppoistamisvankkureille. Lämpimästi tervetuloa mukaan!


PS. Voikohan mätkyjä laittaa suoraveloitukseen?

Työn merkitys

Downshiftauskollegani Marikka Bergman pohtii työn ja muiden toimien merkityksellisyyttä blogissaan Pientä elämää etsimässä. Hän on saanut virikkeen tähän aiheeseen kohtaamastaan heitosta, että downshiftaajan vapaa-aika olisi lähinnä fiilistelyä muffinssien oikean koostumuksen etsimisessä. Marikalle ajatus on kaukainen, koska hänellä on lähes täysi palkkatyö ja kotona neljä lasta.

Käydäkö työssä vain rahan ansaitsemiseksi? Vai onko työ elämän pääsisältö?

Varmaan ääritapauksiakin löytyy, mutta erilaisia "pitoisuuksia" lienee runsaasti. Pohdinpa asiaa omalta kantiltani.

Työllä on minulle suuri merkitys, joskaan ei suurin. Joskus tullessani kouluun ajattelen, että saan olla onnellinen, kun on työ johon tulla. On olemassa tehtäviä, jotka odottavat juuri minua tekemään niitä. Toki moni muukin ne voisi tehdä, mutta nyt nämä ovat varattu minulle.

Sellaisina päivinä kun minun ei tarvitse mennä työpaikalle voi käydä niin, että olen kotona koko päivän enkä käy edes kävelyllä tai kaupassa. Olo alkaa tuntua tunkkaiselta. On hyvä, että työ pakottaa minut useimpina päivinä lähtemään kotoa. Pysyn paremmin elämässä kiinni. Se että voin tehdä välillä töitä kotona on kuitenkin myös hyvä mahdollisuus, koska työmatka-aikaa säästyy ja tämä tuo huokoisuutta ajankäyttöön.

Siitäkin nautin, että minulla on työyhteisössä hyviä työkavereita, joista osan olen tuntenut jo pitkään. Kollegat tietävät minkälainen olen ja lienevät tottuneet omituisiinkin piirteisiini. On helppo mennä töihin. Vanhojen tuttujen kanssa saa nauttia syvällisistäkin kahvipöytäkeskusteluista.

Saan olla kiitollinen siitä, että on organisaatio, joka tarjoaa minulle työolosuhteet ja annostelee työtä tehtäväkseni - vaikkakin vaihtelevassa - silti sopivassa tahdissa. Jos olisin yrittäjä, joutuisin pitämään huolta tasaisesta työkuormasta ja tekemään ne työtkin. Voin keskittyä haasteisiin, joita toki tässäkin hommassa riittää.

On mukavaa työskennellä opiskelijoiden kanssa. Tehtävä on kuitenkin niin vaativa, että aina tuntuisi jäävän parantamisenvaraa. Miten järjestää erilaisille persoonille kullekin sopiva tapa opiskella? Komentaminen toimii huonosti, samoin pitkät luennot. Yksilöllinen ohjaus ja kannustaminen toimisivat paremmin, mutta niihin ei tahdo riittää aikaa.

Minulle on tärkeää, että työssäni on humanistisia sisältöjä. Voin yrittää auttaa nuoria elämässä eteenpäin, pyrkiä ehkäisemään syrjäytymistä, auttaa oppimaan ja toivottavasti edes vähän luoda itseluottamusta ja uskoa tulevaan sekä edistää omien kykyjen tunnistamista.

Minulle ei ole mahdoton ajatus jatkaa työtäni eläkeiässä, jos terveys ja voimat sallivat, ainakin osa-aikaisesti

Miten kaikki tämä liittyy leppoistamiseen?

Helposti ajatellaan, että downsiftaaminen tarkoittaa lyhennettyä työaikaa. Voi se olla sitäkin, jos se on kotitilanteen vuoksi tarkoituksenmukaista. Niinhän Marikkakin tekee. Meidän tapauksessamme on tarkoituksenmukaista, että minulla täysi opettajan työ, koska vaimoni opiskelee ja toimii freelancerina.

Yksi mahdollisuus olisi vähentää opetustyön osuutta ja lisätä toisen ammattini - kuvataiteilijan - osuutta. Siihen minulla ei ole rohkeutta, koska niin kuin olen kertonut, minun on vaikea annostella sitä työtä ja sille alalle on vaikea luoda toimivaa ansaintalogiikkaa.

Näillä kohtuullistamispohdinnoilla pyrin tasapainottamaan elämääni siten, että siihen mahtuu merkityksellinen työ ja muutakin merkityksellistä.

Tämä tarina venyi, vaikka käsittelin vasta palkkatyön merkitystä, mutta jatketaan juttua myöhemmin.

Tänään (16.10.2011) tulee kello 21.00 Inhimillinen tekijä, jossa keskustelemme Marikkan ja toisen kohtuullistamiskollegan Sanna Wikströmin (Hidasta elämää) kanssa toimittaja Sari Valton johdolla otsikolla "Pienen elämän etsijät".

Kiva kun liityit seuraan Runotalon Sari. Leppoisasti tervetuloa!

Kuvat viime kesältä. Taivaan moninaisuutta.

Upshiftaustakin tarvitaan - ja noshiftausta

Tuija Matikka tuo esiin hyviä näkökulmia downsiftaukseen Tiede-lehdessä (9/2011). Meidän kannattaa huomata vauhtimme säätelyssä elämämme kriisit, elinkaaremme vaiheet ja osaamisemme osa-alueet.

Hän vertaa elämää pyörällä ajamiseen. Jos ei polje, pyörä kaatuu. Jos vauhtia on liikaa, voi päätyä allikkoon. Nopeus kannattaa valita tilanteen mukaan. Viisaasti sanottu. Iälläkin on merkitystä. Taaperon vauhti on hidas, kukoistusvaiheessa kaasutetaan ja ehtoopuolella taas jarrutellaan.

Mieleeni tulee suunnittelemisen hankaluus. Meidän kannattaa asettaa tavoitteita opiskelussa, asunnon hankinnassa jne. Mutta miten yllättävät kriisit otetaan huomioon? Tietenkin on oltava realisti ja vakuutuksetkin tuovat turvaa. Riskiaukkoja jää silti aina. Joudumme väistämättä ainakin pieniin hankaluuksiin.

"Hiljaa mäessa" on tavattu sanoa,  Elämää on elettävä ja pyörän pitää edetä, mutta vauhtia voimme säätää. Jos ei jaksa polkea, voi ottaa varman päälle ja taluttaa pyörää. Välillä on pysähdyttävä, mutta kohta taas on jatkettava. Ehkä on tullut haalituksi liikaa tavaraa mukaan ja siitä on päästävä eroon tavalla tai toisella. Sellainenkin on mahdollista, että tie nousee pystyyn. Toivottavasti silloin löytyy tukevia käsiä, jotka auttavat seuraavalle tasanteelle - jos ei suoraan niin mutkan kautta.

Toimiminen on ihmiselle luontaista. Kirjoittaja toteaa, että "... suvantovaiheissa tarvitsemme uusia haasteita, jotta  pääsemme miellyttävään sopivan kuormituksen mielentilaan, ...".



Downshiftaus onkin mielestäni kovin rajaava termi. Tarvitsemme myös upshiftausta ja noshiftausta. Vaihteet on tehty käyttöä varten.

Matikka ottaa esiin myös osaamistemme erojen merkityksen vauhdin säätelyssä. Fyysisesti kyvykkäällä juoksu sujuu useimpia muita paremmin. Toinen taas on muita hoksaavaisempi ja kolmas on suhdetoimintavelho. Joku on huippu näissä kaikissa, meidän muiden osaksi jää kaikenlaiset kykytasoyhdistelmät. Iän karttuminenkin trimmaa näitä ylös ja/tai alas.

Tämä kaikki korostaa yhteisöllisyyden tärkeyttä. Olemme kyvyiltämme erilaisia. Olemme eri elämänvaiheissa. Erilaiset sattumukset kohtaavat meitä, ketä mitenkin. Tukekaamme siis toisiamme ja tarvittaessa nojatkaamme toisiimme. Niinkin sanotaan, että "auta miestä mäessä".

Eläköön yhteisöllisyys!




Kuvat Strassbourgista kesältä 2009.

Kaikki hyvin?

Taivas eilen

Tämän blogin kirjoittaminen on auttanut minua saamaan aiempaa selkeämmän kuvan tekemisistäni ja priorisoimaan toimiani.

Minulle on kehittynyt seesteinen kuva omasta jaksamisestani ja siitä, mitä elämääni mahtuu. Se on edellyttänyt tosiasioiden tunnistamista ja tunnustamista. Ymmärrän, että oleminen on syytä rakentaa kulmakivien varaan. Tällaisia ovat parisuhde ja sen vaaliminen, leipätyö, läheiset ja ystävät jne.

Kuvataiteen tekeminen on minulle myös tärkeää. Valitettavasti sille ei jää kovin runsaasti voimia elintärkeämpien toimien jälkeen. Asiaa hankaloittaa myös se, että ajan ja voimien lisäksi tarvitsen hyvän kelin. Joudun elämään sen tosiasian kanssa, että taiteellinen minäni on kuin konstikas ja itsepäinen varsa. Jos se haluaa nukkua, en saa sitä millään hereille. Se voi päättää nukkua, vaikka minulla olisi loma. Jos se on virkeä, minun on pakottauduttava pitämään se aitauksessaan silloin, kun minulla on työtä.

Tuntuu tyhmältä. Kirjailijatkin sanovat, että pitää vain aamulla aloittaa - tuntuu miltä tuntuu. En kuitenkaan pysty aloittamaan, jollei se tunnu merkitykselliseltä. Ilman merkityksen kokemusta maalaaminen on väkinäistä. Voin toki saada jotakin alulle, mutta se voi jäädä kesken ja tuntua tekemiseltä tekemisen vuoksi.

Olen kokenut viime aikoina elämäni seesteiseksi, kun olen keskittynyt elintärkeisiin ja jättänyt itselleni luppoaikaa. Olen toisaalta kokenut olevani umpikujassa, kun taiteilijapolun jatko on ollut hukassa. Ehkä tämä on ollut alitajuisen välttämätöntä kypsyttelyä, koska olen alkanut tuntea hermostuneisuutta yms.

Alkukesästä oli hyvä keli, kun tein triptyykin tiettyyn kuvioon, mutta siitä enemmän tuonnempana.

Onneksi olen alkanut kadottaa idean maalaamisesta taiteilijaurana sinänsä. CV:n määrätietoinen rakentaminen ja sen vaatima näyttelyrumba ei vedä, koska se vie voimavaroja maalaamiselta. Sitäpaitsi näyttelytoiminta ei tunnu mielekkäältä, koska teokset eivät tunnu juurikaan löytävän koteja sitä kautta. Toki niiden tuominen näkyville ja vuorovaikutukseen on merkityksellistä.

Tunnen nyt, että maalaaminen on minulle jotakin orgaanista, jonka kasvua minulla on velvollisuus vaalia vaikka sen olemassaolon tarkoitus onkin minulle salaisuus.
  



 
 

Hidasta taidehistoriaopiskelua

Le Havre

Haluan nyt päästä eteenpäin taidehistorian tietojeni kartuttamisessa. Olen ilmoittautunut TaiK:in avoimen Taidehistoria kakkosen kirjatenttiin, jonka voi käydä suorittamassa yleisinä tenttipäivinä. Olen edennyt hitaasti ja perusteellisesti. Tenttiin liittyvät kirjat ovat kaksi englanninkielistä tiiliskiveä. Käytän myös muita lähteitä.

Tiedustelin tentaattorilta voisinko tehdä suorituksen blogia pitämällä. Se ei käy, kirjoitan silti sellaista (Taidehistoriaa ja muutakin havinaa), koska niin opiskeleminen on hauskempaa ja tunnen oppivani paremmin kuin vain lukemalla. Luennot sisältävä vaihtoehto on ulottumattomissani, koska tuntuvat pitävän näiden tunnit nykyään päivisin, eikä kevätkaudella niitä ole tarjollakaan.  

Pidän kovasti aihepiiristä ja tunnen saavani tukevia järkäleitä taiteentekemistoimieni perustuksiin.

Tämän lukuvuoden viimeinen tenttimahdollisuus lienee keväällä. Nykyvauhdilla tuskin olen valmis osallistumaan silloin. Sinänsä uskoisin selviäväni tentistä piankin, mutta siinä tapauksessa menettäisin sparrausavun, joka hillitsee rönsyilemistä. Haluan paneutua aihepiiriin kunnolla.

Jos suoritus siirtyy ensi lukuvuoteen tai siitäkin eteenpäin, mitäpä siitä? Voi tietysti käydä niin, ettei suoritusmahdollisuutta enää tule, mutta ehkä se ei ole niin tärkeää.         

Jakso vaihtuu koululla (työpaikallani) ja kahtena seuraavana minulla on runsaasti tunteja. Senkin puolesta täytynee vaalia malttia näissä taideopinnoissa.   

Niina, kiva kun tulit mukaan. Tervetuloa!

Sesonkiaikaa

Nyt on niin hommia, ettei paljoa leppoistella. Toinen jakso päättyi koulussa ja arviointia riittää.

Kuten olette huomanneetkin, bloggaaminen on ollut nyt vähäistä ja Facebook -seurustelukin on ollut kohtuullisempaa mitä nyt valokuvia olen intoutunut sinne laittamaan.

Olo on tuntunut aika rennolta, kun olen keskittänyt tekemisiäni.

Piccolina, kiva kun nousit veneeseen. Tervetuloa mukaan!

Elämänraivauksen pienrypäsvaihe

Suuntana slow life

Le Havren kirkko

Puuharyhmittelyssäni toissapäivänä listasin pikkuryppäiksi videoinnin, bloggauksen ja lukemisen. Videointi itsessään ei vie erityisesti aikaa, koska se tapahtuu yleensä muun puuhan ohessa, mutta editointi, niin haastavaa ja mielenkiintoista kuin se onkin, on varsinainen aikavaras. Siispä kuvaus jatkukoon, mutta editointi jää eläkevuosiin (jos niitä tulee).

Nyt on nostettava kissa pöydälle! Tämä leppoistelubloggaus syö aikaa. Se myös tuo aikaa, koska tässä vuorovaikutteisessa kirjoituspuuhassa oppii hyviä juttuja. Matemaattisesti ottaen olen todennäköisesti häviöllä, mutta ei tämä pelkkää laskelmointia ole. Ratkaisu: Homma jatkuu, mutta postaustiheys laskee.

Taidehistoriabloggaus jatkuu, koska liittyy läheisesti tärkeään maalausryppääseen. Honkalat-blogia voin täydennellä silloin tällöin.

Mieleeni on tullut, että jos raivaan jotakin nyt pois, se ei tarkoita sitä, että se jäisi iäksi pois puuhistani. Voin antaa ajankohtaisille jutuille isomman siivun nyt ja nostaa myöhemmin taas jotakin kuopattua esiin. Jonkinlaista aikataulutusta siis.

Voisin keskittää lukemisiani nyt taidehistoriaan ja muuhun historiaan. Kaunoa luen Kirjaviisaiden menun perusteella. Kaunoa voisin lukea ennen nukahtamista, kun taidehistoria on jo liian tanakkaa tavaraa. Tiedelehden tilaus peruutetaan. Hesaria opettelen lukemaan kevyemmin.

Maiju, kiva kun tulit mukaan. Lämpimästi tervetuloa!

Elämän raivausta

Ajattelun ammattilainen kehottaa poistamaan listasta sellaiset aktiviteetit, jotka eivät tue mitään muuta.
Jos poistan kaikki, seuraakin todellinen slow life.

Käydäänpä luetteloa läpi alkaen yksittäisistä hommista. Liikkuminen on merkitty väärin, koska se tukee varmaan kaikkia muita. Viime aikoina en ole oikein saanut liikutuksi, kun on niin väsyttänyt ja ollut muuta puuhaa. No, puuhia karsitaan nyt. Liikkuminen saa jäädä luetteloon ja toivottavasti elpyy taas.

Kyläily on ydinelämää. Sille ei tehdä mitään.
Vapaaehtoistyö jää joukkoon tärkeytensä vuoksi. Sillä on linkki maalaamiseen, koska voin antaa myymättömiä töitä hyväntekeväisyyteen huutokaupattavaksi.

Kiloklubiin en enää kirjaa syömisiäni, joten aikaa ei juuri siihen mene. Silloin tällöin kirjaan sinne painoni niin voin seurata sen kehitystä. Yritän hallita syömisiäni näppituntumalla.

Ylen Areena haukkaa liikaa aikaa, koska siellä on niin paljon mielenkiintoista katsottavaa. Yritän rajoittaa seuraamiseen enimmäkseen historiadokumentteihin. Yritän myös lopettaa katsomisen jo ohjelman alussa, jos sisältö tuntuu liian köykäiseltä. Jos olen rentoutuksen tarpeessa ja ohjelman katsominen auttaa, silloin jatketaan. Historialliset ohjelmat maustavat mukavasti taidehistorian opiskeluani. Historiassahan kaikki liittyy kaikkeen.

Tietotekniikkavarustusta kannattaa hoitaa, koska se tukee monia puuhia.

Raha-asioiden hoitaminen on elämän kivijalkaa.

Facebuukkaus on kivaa, mutta vie hirvittävästi aikaa. Siitä raivataan tilaa muille.

Kirjapiiri Kirjaviisaat on aika irrallinen, mutta tällaista rentoutusta pitää elämässä olla.

Kukkojen sukuseura jääköön listalle, koska kokoontumiset ovat niin harvoin.

Paperien ja tavaroiden perkaamiseen kannattaa uhrata aikaa ja energiaa, koska hyvä järjestys tukee muita hommia ja saahan siisteydestä mielihyvää. Tähän liitän mukaan mööbleerauksen. Näillä parisuhde paremmaksi :)  Miksikähän nämä hommat ovat minulle niin vastenmielisiä? Yksi syy voi olla se, että olen niissä hommissa aika huono. Toinen syy voi olla järjestelypuuhien rutiinimaisuus, joka rasittaa vilkasta mieltäni. Tälle epämukavuusalueelle minun täytyy itseni pakottaa useammin.

Vapaa-ajan puuhieni siilikonsepti

Ajattelun ammattilainen neuvoo kirjaamaan kuvatut toimet paperille ja merkitsemään, mitkä liittyvät toisiinsa ja tukevat toisiaan.

Tein työtä käskettyä. Paperille syntyi yksi iso ryväs, joitakin pieniä ryppäitä ja yksittäisiä toimia. Irrallisia (tai melkein) yksittäistoimia ovat liikkuminen, kyläily, vapaaehtoistyö, Kiloklubi, Ylen Areenan seuraaminen, raha-asioiden hoito, tietotekniikkavarustuksen ylläpito, facebuukkaus, Kirjaviisaat, Kukkojen sukuseura sekä paperien ja tavaroiden perkaus.

Le Havren kirkko

Nukkumisen, rentoutumisen ja läheisten kanssa olemisen rajaan ulos tarkastelusta, koska ei näitä voi arvottaa ja verrata muihin puuhiin.

Pikkuryppäitä ovat videointi (kuvaus ja editointi), bloggaus (Leppoistaminen, Taide historian kourissa, Honkalat) ja lukeminen (lehdet ja kirjat).

Iso ryväs on kuvataiteilijana toimiminen ja kaikki, mitä siihen liittyy. Siinä on piirteitä, jotka muistuttavat ajattelun ammattilaisen käyttämän käsitteen - siilikonseptin - ominaisuuksia. Tämä perustuu Isaiah Berlinin esittämään vertaukseen kreikkalaisen Arkhilokhoksen toteamukseen “Kettu tietää monia asioita. Siili tietää yhden ison asian.”. Kettu osaa kaikenlaisia konsteja siilen narraamiseksi mutta siilella on yksi, missä se on tosi hyvä. Siili osaa taivuttaa itsensä piikkipalloksi.

Ainakin maalaaminen ja piirtäminen rinnastuvat siilikonseptiin siinä, miten tärkeitä ne ovat minulle. Muita kuvataiteilijana toimimiseen lliittyviä puuhia ovat alan kursseille osallistuminen (ml. taidehistoriablogin kirjoittamisen), näyttelyt, kutsurekisterin ylläpito ja valokuvaus sekä siihen liittyvä editointi.   

Jatketaan pohdintaa myöhemmin.

Kävin muuten lääkärissä keskiviikkona ja kuulin, että kolesterolitasoni on pudonnut 8,8:sta 5,8:an. Bravo!


  

Säläpuuhia

Alan saada puuhieni kuvauksen valmiiksi ja sitten pitääkin alkaa arvottaa niitä.

Olen laittanut listalle myös kurssit. Käyn maanantai-iltaisin Taikin avoimen Kuvaopinnot-kurssilla ja lueskelen muutoin taidehistorian tenttiin. Nämä antavat minulle virikkeitä maalaamiseeni ja auttavat minua eteenpäin.

Minulla on hyviä kokemuksia Kiloklubin käytöstä painonhallinnassa tai oikeastaan laihduttamisessa. Siinä kirjataan päivän syömiset nettiin ja saadaan välitöntä palautetta. Se varmaan auttaisi kolesteroliongelmani ratkaisemisessa, mutta ruokien kirjailuun menee aikaa. Olen yrittänyt nyt noudatella soveliasta ruokavaliota ilman kirjailuhommia.

Tietokoneiden ylläpito yms. vaatii aikansa, mutta mikäpä auttaa, jos aikoo niitä vampaimia käyttää.

Käytän kuukausittain palkkapäivän aikohin muutaman tunnin "finanssien" järjestämiseen. Jyvitän palkkarahat siten, että suurin osa laskuista hoituu suoraveloituksena ja että raha riittää. Olen saanut pitkä ajan kuluessa excel-systeemini varsin hyvään uskoon, joten homma on aika helppo ja tuo varmuuden tunteen rahojen riittämisestä.

Vapaaehtoistyö on oikeastaan kaikkien velvollisuus, jotka sitä pystyvät tekemään. Se ei ole minulle harrastus (paitsi tulkkaus on sitäkin), mutta jollakin tavoin haluan kantaa pienen korteni kekoon.

 Kuulun Kukkojen sukuseuran hallitukseen. Setäni halusi aikoinaan järjestää minut tilalleen. Olen ollut varapuheejohtajana, mikä on merkinnyt käytännössä keskimäärin ehkä yhtä kokousosallistumissa vuodessa eikä juuri muuta. Puheenjohtaja haluaa vaihtaa osia ensi vuoden alusta lähtien. Hallitus toki päättää, mutta todennäköisesti nakki napsahtaa. Se tietää tiukempaa asioihin paneutumista.  

Kuvat ovat Etretatista.

Lukemisen autuus

Laiska töitään luettelee ... :)  Jatkan tekemisieni kuvaamista priorisointia varten tavoitteenani riittävän slow life.

Kyläilyt rajataan ulos priorisoinnista, koska nehän kuuluvat elämän ytimeen, eivätkä meidän tapauksessamme vie kovinkaan paljoa aikaa - enemmänkin voisi.

Niputan lukupiiri Kirjaviisaat yhteen kyläilyjen kanssa. On mukava istua silloin tällöin mukavassa seurassa ja jutella löysin rantein (Ai ei niin voi sanoa. No löysin leuoin.). kulloinkin aiheena olevasta kirjasta ja kaikenlaisesta muustakin. Toisekseen näin tulen varanneeksi aikaa kaunokirjallisuuden lukemiseen, joka rentouttaa ja jota en muutoin tulisi lukeneeksi tämän vertaa.

Pakko tunnustaa, että kirjojen lukeminen, josta kovasti pidän, on vähentynyt, kun rinnalle on noussut mahtavia kilpailijoita kuten facebook yms. Lukeminen rauhoittaa, joten lieneepä miettimisen paikka. Vetävä dekkari tai ylevän tempaiseva kaunokirja, sänky ja yövalo. Ja kun raukaisee, valot pois. Se on siinä!

Naamakirjailu ja bloggaus vaativat keskittymistä ja aktiivista ajattelua, mikä vie energiaa, vaikka onkin mukavaa.

Ylen Areena, mikä hieno palvelu. Voin poimia historiaa, kiinnostavia keskusteluja ja punnittua puhetta silloin kuin minulle sopii nauttia niistä. Liian usein sopii. Ohjelman anti voi olla venytetyn köykäistä mennyttä aikaa, jumittuvan jankkaavaa eipäs-juupasta tai yksisilmäistä provosointia. On toki paljon hyvääkin.

Olen ollut huomaavinani, että ohjelmien sähäkät leikkaukset ja hyökkäävät tehosteäänet saavat minut tuntemaan itseni vähän rauhattomaksi - vai uneksinko vain. Miksi tunnareiden ja niiden visualisointien pitää olla niin koheltavan meluisia?

 Levollinen kirja ei huuda ei räisky eikä kääntele katsettani sinne ja tänne.

 Laatuaika on kaunisteleva ilmaus kasvatuksessa, mutta tähän se sopii. Areenassa on niin paljon katsottavaa, että on parempi poimia vain herkkupaloja ja edellyttää laatua uhratun ajan vastineeksi. 

Kuvat ovat Etretatista.

Asiahan on itsestäänselvä

Kommentoin vajaa viikko sitten Tuomas Enbusken ohjelmaa, jossa aiheena oli downsiftaus. Siinä nousi esiin palkkatyön ja muun työn välinen vastakohtaisuus.

Etretat

Serenitas lainaa kirjassaan kirjailija-lääkäri Juhani Seppästä, joka arvelee puheen työn ja perhe-elämän yhteensovittamisesta johtuvan siitä, että oman väen hyvinvoinnin edistäminen ei olekaan enää ensimmäisellä sijalla.

Siinäpä se. Eikö yksilön ja perheen näkökulmasta ole tärkeää nimenomaan hankkia elatus ja muu siten kuin perheellä on hyvä. Monihan tekee kohtuullisesti töitä ja hankkii täydennystä vaikkapa marjastamalla ja puutarhaviljelyllä. Vanhemmat ovat enemmän läsnä ja lähettyvillä. Pätee minusta myös sinkkutalouksiin.
Tämä tosin vaatii työn, joka pysyy aisoissa.

Etretat

Minä tässä paraskin olen neuvomassa.

Asiahan on itsestäänselvä. Mitäpä tästä enempää.

Tervetuloa mukaan Sanna! Kiva kun hyppäsit kyytiin.

Päivän pieni ilo 1: Sain kirjastosta e-lukulaitteen lainaksi viikoksi.

Päivän pieni ilo 2: Tapasin yllättäen luokkakaverini vuosikymmenien takaa. Mukava rupatella. Tapasin hänet melkein samassa paikassa kuin jokunen vuosi sitten.

Ajattelenko itseni läkähdyksiin?

Pellon pientareella kommentoi puuhiani niin viisaasti ja osuvasti, että nostan hänen kommenttiviestinsä tähän framille samoin kuin vastaukseni siihen. Mukava jos sinäkin kommentoit näitä opiksi minulle.

Raukki, Etretat

Heikki, minulle on jo jonkusenkin kerran tullut mieleen lukiessani näitä juttuja, että onko isoin "aikasyöppösi" mahdottoman kova, jatkuva ja isomääräinen ajattelusi? :) Tämä ei ole kritiikkiä ja vähän hassu kommentti kaiken kaikkiaan, mutta kun se koko ajan tulee mieleeni, niin laitan sen nyt sitten tähän kirjoitettuna.


Monestihan sanotaankin, että länsimaisen ihmisen yksi ongelma on aivojen käyminen ylikierroksilla, jatkuva viriketulva ja sen myötä myös ajatustulva. Käytät mielettömästi (?) aikaa sen pohtimiseen ja kirjoittamiseen, vähän stressaamiseenkin(?), että mihin se aika menee. Luot aina vain uusia blogeja, puuhaat montaa asiaa samaan aikaan, otat lisää harrastuksia ja hommia. Ja niiden lisäksi vielä aktiivisesti pohdit niitä ;).

Tämä kommentti tulee nyt ihan siis intuitiivisesti sydämestä ja sydämellisesti, toivottavasti et ymmärrä väärin. Mutta mitäs jos lähtisit viikoksi tai viikonlopuksi jonnekin sähköttömälle vedettömälle mökille tms., ilman puhelinta, tietokonetta, radiota ym.? Olisit vain, et opiskelisi, lukisi (paitse ehkä jotain ei liian vakavaa romaania) tai seuraisi mitään mediaa. Hiljetyisit joka päivä vartiksi tai pidemmäksi aikaa, jossa yrittäisit tyhjentää ajatuksesi täysin. Muutenkaan et aktiivisesti ajattelisi, vaan antaisit ajatusten tulla ja mennä, mutta et tarttuisi niihin, menisin niiden mukaan. Suorastaan pyrkisit olemaan ajattelematta, vaan vain tarkkailisit silmin ja korvin ympäristöäsi, luontoa, taivasta, tilaa jossa olet ym. Näkisit tämän hetken ja ajan, jota ei oikeastaan ole, vain tämä hetki.

Minulle on aina sanottu, että ajattelen liikaa. Pidin sitä tyhmänä kommenttina. Nyttemmin olen tajunnut, että siinä oli ehkä itua. Varsinkin älykkäillä ihmisillä on taipumus ajatella "liikaa", ajatuksista ja järjestä tulee huomaamatta eräänlainen jumala tai uskonto, pakkomielle, jota ilman ei voi olla. Ratio jyristää kaiken muun yli, ja kaikkea muuta on niin paljon.

Mutta hiljaisuus, läsnäolo, hetkessä eläminen, yksinkertaisuus myös mielessä, on ollut minun tärkein ja rakkain "löytöni" viime vuosina. Olen ihan fiksu ja pätevä, vaikken koko ajan ajattelekaan niin kauheasti ja viisaita. Se on ollut parasta terapiaa ja hoitoa.
Miltä kuulostaa? :) Onko tässä mitään järkeä mielestäsi? Olenko yhtään jäljillä?



Rantamuodostelmaa, Etretat

  
Hei Pellonpientare! Lämpimästi kiitoksia sydämellisestä ja huolehtivasta viestistäsi. Juuri tuollaiset viestin ovat bloggaamisen suolaa. On siinä järkeä, kovastikin, ja jäljillä olet.

Olen näissä viimeisissä postauksissani kuvannut tekemisiäni tarkoituksenani arvottaa niitä jotenkin "Ajattelun ammattilaisen" ohjeiden mukaan ja miettiä mitä tälle rönsyilylle tekisin.
Mainitsit viriketulvan, joka varmaan onkin ilmiö, joka minua vauhdittaa. Ajattelen sen olevan jonkinlaista henkistä uteliaisuutta. On niin paljon kiinnostavaa ulottuvilla.
Tuo vartin rauhoittuminen on hyvä ohje. Taidan kokeilla sitä (jos maltan :)).
En oikein tiedä, pystynkö olemaan ajattelematta ja kiinnostumatta asioista. Varmaan ainakin paasto olisi paikallaan.
Pidin muutava vuosi sitten sapattivuoden ja olin mm. yli puolivuotta Kreikassa, suuren osan ajasta yksin. Siellä osasin ottaa iisisti.
Tämä tekemisten kuvailu on paljastanut minullekin, miten paljon sitä on. Onhan minun raivattava sitä, jos aion maalatakin, mikä on minulle tärkeää. Sehän sisältää ajatteluakin, mutta myös intuitiota.
Kiitos vielä kerran arvokkaasta viestistäsi ja erityisesti sen suoruudesta!
 



Rantamuodostelmaa, Etretat

Päivän pieni ilo: Oli mukava tavata taideopiskelukavereita Group Konalan näyttelyavajaisissa ANT galleryssa tänään.

Hesari vie paljon, entä muut lehdet?

Ja sitten aikakauslehdet syyniin. Ajankäytön kannalta on hyvä, että ei tule yhtään läpeensä koukuttavaa.

Ammattijärjestöihin kytkeytyen losahtaa luukusta kerran viikossa Talouselämä ja Opettaja-lehti. Talouselämässä on kiinnostavia juttuja, ammatillisesti ja muutoinkin, mutta median moninaisuus näyttää syöneen siltä peliaikaa niin, että perehtyminen tuppaa jäämään köykäiseksi. Opettaja-lehti hoituu nopeasti. Siinä korostuu ammattiyhdistys näkökulma. Jos sisältäisi enemmän didaktiikkaa ja pedagogiikkaa, olisi kiinnostavampi. Kauppa- ja kulttuuriopettajayhdistyksellä on myös oma lehtensä, mutta se ilmestyy aika harvoin.

Mitäpä vielä? Kauppaketjujen asiakaslehdet Pirkka ja Yhteishyvä tulevat, mutta eivät kiinnosta. Toisin oli silloin, kun niissä oli enemmän yleisaikakauslehtiluonnetta. Nykyään niissä kuvastomaisuus korostuu. Mainoksia kyllä näkee, jos haluaa. Vaimo tilaa Avotakkaa ja Hyvä terveys-lehteä, mutta niitä en lue.

Haksahdin varmaankin alkuvuodesta tilaamaan Geo-lehteä, kun puhelinmyyjä oli niin rauhallisen asiallinen ja tietävä. Lehti on hyvin laadukas monessa suhteessa, mutta sen aihepiiri menee kuitenkin ohi mielenkiintoni ydinalueesta.

Olen tilannut jonkin aikaa myös Tiede-lehteä. Sitä varmaankin jatkan. Lehti on hauska kooste kaikenlaista yleistiedettä maan ja taivaan väliltä populaarissa muodossa ja mausteena kivasti knoppologiaa. Sopivaa iltalukemista. Voi lopettaa minkä tahansa artikkelin jälkeen. Romaaneissa on kiusauksena lukea vielä se yksi luku ja sitten vielä yksi.

Hesarin kuukausiliite tulee nimensä mukaisesti harvakseen, joten sillä ei ole suurta merkitystä. Yleensä jotakin siitäkin luen.

Ostan silloin tällöin irtonumerona Historia-lehden, joka on mukava sekatavarakauppa kaikenlaista historiaan liittyvää, jota voi shoppailla aikansa kuluksi. Harkitsen tilaamista.

Somistekuvat on otettu lauantailtana 2.10.2010.

Ovatko muut sanomalehdet kuin Hesari aika-ahmatteja?

Päivittelin kaksi viikkoa sitten Hesarin lukemiseen menevää aikaa ja niin kuin silloisesta postauksestani ilmenee, meneehän sitä. Entäs sitten muut lukemiset? Tutkaillaanpa ensin asiaa muiden lehtien kuin Hesarin kannalta.

Sanomalehdet on äkkiä kuitattu. Onneksi ei muita samanlaisia aika-ahmatteja kuin Hesari. Kauppalehteä saatan silmäillä silloin tällöin töissä kahvikupin ääressä. Kotiin kannettavia ilmaislehtiä en juuri lue. Iltasanomat luen joskus eikä silloinkaan aikaa suuremmin suttaudu.
Posti tuo keskiviikkoisin pari pienhköä sanomalehteä, joiden lukemisesta on tullut  rutiini, mutta aikaa ei pala kovin kummoisesti.

Lopetin äskettäin Markkinointi & Mainonta-lehden tilauksen. Olen tutustunut siihen ehkä  parisen vuotta. Siitä voisi olla ammatilliseksi virikelähteeksi, mutta mielestäni se on aika köykäinen. 


Tulee minulle vielä yksi sanomalehti. Vpl. Pyhäjärvi-lehti muistelee Kannaksella olevaa isäni kotipitäjää, joka jäi rajan taakse, ja kertoilee sieltä kotoisin olevien evakkojen ja heidän jälkeläistensä kuulumisia. Tulisikohan tuo kymmenisen kertaa vuodessa. Lehteä on kiva lukea, kun siinä on omiin sukujuuriini liittyviä juttuja ja se piirtää kuvaa isäni synnyinkulttuurista sotia edeltävältä ajalta. 

Käsittelen tässä yhteydessä Kukkojen sukuseuraan liittyvän luottamustoimeni. Isäni on alkuperäiseltä sukunimeltään Kukko. Kuulun sukuseuran hallitukseen, joka kokoontuu kaksi kertaa vuodessa, useimmiten  Tampereen seudulla. Olen osallistunut ehkä keskimäärin kerran vuodessa.


Aikakauslehdistä seuraavassa jutussani.   


Somistekuvat ovat eilisiltaisesta idästä päin maata pitkin ryömineestä sumurintamasta.

Ahneuden monet kasvot

Serenitas eli Ritva Rajander-Juusti nostaa esiin mainion ja toisaalta ajatuksia herättävän näkökulman kirjassaan (Kohtuus kaikessa - Enemmän elämää vähemmällä).

Perinteisesti käsitämme ahneudella kaikenlaista ylenmääräisen mammonan perässä läähättämistä, mutta se voi ilmetä muillakin - myönteisiksi mielletyillä - tavoilla. Posketon ahneus työlle eli työnarkomania vaivaa monia, mutta me voimme olla ahneita myös kommunikaatiolle ja elämyksille. Netti ja kännykkä pitää olla aina ulottuvilla. Saatamme juosta tapahtumasta ja koulutuksesta toiseen.

Niinpä. Pitäisikö älähtää, kun kalikka kalahtaa? Tässä taas bloggaillaan, kohta pitää tsekata Facebook ja maanantai-iltana mennään taas kurssille TaiK:iin. Netistä löytyy niin paljon mielenkiintoista, että melkein ei tiedä minne päänsä kääntäisi.

Voisiko ihminen olla myös ahne laiskottelulle? Kohtuutta downsiftaamiseenkin. Entä ahneus liikunnalle? Vähänkö noita maratoonareitakin juoksee tapahtumissa ja pururadoilla treenaamassa.

Kuvat Etretatista Ranskasta

Melkein yhtä tylsää puuhaa kuin fillarin korjaus

Kuumaiseman kautta luolaan

Yksi minulle vastenmielisimpiä vapaa-ajan toimia on papereiden perkaaminen ja järjestäminen. Ja sen huomaa. Samaan kategoriaan kuuluu myös tavaroiden mulkkaaminen (kiitos oululaisille tästä mainiosta sanasta) ja poistettavien esineiden valikointi. Näitä tylsempää on ehkä vain fillarin korjaus. No, muukin siivous sijoittuu "hyvin".

Olen ihan oikeasti sitä mieltä, että minulla on huonot luontaiset edellytykset kaikenlaiseen järjestelyyn. Se ei tietenkään saisi olla syy tämmöisten hyötyhommien laistamiseen. Niitä on kuitenkin helppo kiertää, kun aina on tärkeämpää (lue: mukavampaa) tekemistä, ja aikahan on rajallista.

Luolan perukka

Olen hidas mulkkaaja, jumitun liikaa harkitsemaan poisheittämisen ja säilyttämisen välillä, olen hajamielinen ja epäkäytännöllinen. Väsyn nopeasti systemaatisessa työssä. Seli seli ...!
Kyllä kyllä, elämä helpottuu, kun tavarat löytyy ja tilaakin on enemmän.

Paperien organisointia olen pystynyt huomattavasti helpottamaan sekä työssä että kotona siirtymällä kohti paperitonta toimistoa. Kauan on puhuttu siitä, kuinka tuollainen aika on tulossa, mutta kuinka se aina siirtyy eteenpäin. Minusta se nykyään eniten omasta tahdosta kiinni. Koulussa melkein kaiken voi säilyttää bittimuodossa. Opiskelijat voivat tehdä kurssityönsä suoraan oppimisalustalle (meillä Moodle), sähköpostitse viestitään ja opiskelijoita koskevat asiat voidaan säilyttää tietojärjestelmissä.

Kotona suuri helpotus on ollut, kun olen saanut siirrettyä suurimman osan laskuista hoitumaan suoraveloituksella ja tiliotteetkin olen vaihtanut bittimuotoon.

Kuvat ovat Etretatista kesäreissultamme.