Näin minua on nyt opetettu omistamaan kirjoja

Eilinen kirjaviisasteluni on kirvoittanut kovasti kommentteja Facebookiin.

Kirjamessuvalintojani on moitittu tylsiksi. Eräs kirjoittaja toteaa, ettei kädet tärise himosta päästä noiden kimppuun. Tässä vastavetoni ... :) :

"Miksi väheksytte valitsemaani tietopuolista, sopivaa kirjallisuutta? Mikä voisi olla ajankohtaisempi kuin Weberin pörssi. Entäs Ksenofon? Selkämyksen mukaan kyse on omaisuuden, etenkin kodin ja yksityisyisomaisuuden, taitavasta hoitamisesta. Onkos laskut maksettu? Eikös meidän jo vihdoinkin pitäisi saada selville, mihin sukupolveen kuulumme? Jos vaikka ihan väärissä tulee hengailtua.
Ai historia ei kiinnosta? No katsokaa edes mistä se alkaa.
Ja Leonardo ja Aleksanteri Suuri - niin tylsänharmaita tyyppejä."

Vastaukset ovat avanneet mukavasti näkymää erilaisiin suhtautumistapoihin kirjoihin. Yksi kommentoija kertoo, että hänellä on oma hylly lukemista, sopivaa aikaa ja tunnelmaa odottaville kirjoille. Hyvä idea. Hän vakuuttaa, että jokaisen kirjan omistamiselle hänellä on jokin syy. Kirjahyllystä löytyy usein vastauksia. Hyllyt kantavat ystäviä, joista ei voi luopua.

Toinen sanoo heillä ostettavan kirjoja kun himottaa ja samalla tehdään hyvää tukemalla kirjailijoita.

Kolmas toteaa, että vain parhaat kirjat kannattaa jättää itselle.

Vakaakätinen pitää ostossatsiani keveänä ja arvelee tarvitsevansa perässä hiissattavan lentolaukun messuille mukaan. Hän kertoo antaneensa lahjaksi osan yksillä messuilla ostamistaan eepoksista, yhtä hän on käyttänyt lähteenä ja yksi ruonkirja on muuten luettu. Jotain on jäänyt lukemattakin. Hänellä on ollut kanttia luopua 100-200 teoksesta muuton yhteydessä.

Viides antaa turhia kirjoja kirjastoauton kuljettajan vietäväksi. Omistuskirjoitukset tosin mietityttävät.

Kuudes tarjoutuu tekemään hylkykirjoista taidetta. Tästä viriää seitsemännellä ideoita tehdä joutokirjoista lampunjalkoja ja sivuista saisi lahjapaperia.

Virisi sitten jopa ajatus kirjoista muuratusta ajattelutilasta tai -katoksesta.

Marikka kertoo tämän postauksen kommentissa, että heillä on pystytty luopumaan peräti 800 kirjasta.

Mitenkähän tätä nyt vetäisin yhteen? Kirjahyllyn sisällöllä on merkitystä. Turhista kannattaa luopua - jopa luovasti. Hyvä kirjasto on kuitenkin kuin ystävä, joka ei hylkää. Sen luokse voi mennä puhumaan murheistaan ja hakemaa apua. Miksi rampata kirjastossa, kun ystäviä on lähelläkin. Ne jaksavat odottaa vuoroaan. Osasta huomaa, ettei niiden seuraa niin kaipaakaan. Ne voi lähettää etsimään parempaa seuraa.

Olkaamme uskollisia parhaille ystävillemme!


Tervetuloa mukaan QKiara. Mitä sinä ajattelet kirjojen omistamisesta?

Voiko huolista olla välittämättä?

Jatkan hieman eilistä aihettani. Maija-Riitta Ollila antoi huoliin sellaisen reseptin, että ne kannattaa lajitella kahteen koriin. Toiseen pannaan ne, joille voi tehdä jotakin ja toiseen ne, joille ei voi mitään. Sitten miettii, mitä ensin mainituille tehdään. Ajatus ilmeisesti juontaa budhalaisuudesta.

Niin-in. Voihan tuo toimiakin. Mitenkähän voi unohtaa sellaiset huolet, joille ei voi mitään? Huolista ei Ollilan mukaan ole mitään hyötyä. Eikö nyt voisi sanoa kuitenkin, että ensimmäisen ryhmän huolet nostavat agendalle asioita, joille kannattaa tehdä jotakin. Entä eikö huolestuminen ole tunnetta? Voiko tunteille mitään?

Päivän pieni ilo: Tutustuin Helsinki kympin kirjastossa Sonyn e-kirjalukulaitteeseen. Hyvän tuntuinen laite.

Rumuudesta, kauneudesta ja kiitollisuudesta

Olen yrittänyt saada ruutumaalaukseeni kauneutta ja rumuutta sen teeman mukaisesti, mutta siitä tuppaa tulemaan vain kaunis - siis minusta. Mieleeni tuli sellainenkin ajatus, että tuo voi johtua siitä, että minulla on nyt onnellinen vaihe elämässä. Jospa silloin ruman tuottaminen on vaikeata? Spekulaatiota varmaan. Luulen, että kyse on perusluonteesta.

Tunnistan itsessäni sellaisen muutoksen, että minun on helpompi jättää asioita huomiseksi. Monet asiat ovat sellaisia, että niillä ei ole kiire eikä ne ole oikeastaan välttämättömiä ollenkaan, mutta oma kiihkeys laittaa vielä illalla puuhastelemaan tyyliin "vielä tämä ja sitten vielä tämä". Muutoksella lienee osansa tässä onnellisuuden tunteessa.


Leppoisia puuhia

Kirjastossa oli pikalainahyllyssä taannoiseen Elämä pelissä -ohjelmaan liittyvä kirja Onnen taidot. Nappasin sen lainaksi. Kirjassa esitetään kiitollisuus yhtenä onnen osatekijänä ja siitä on harjoituskin. Ajattelin tehdä harjoituksen kirjaamalla kiitollisuuden aiheitani tänne blogiini.

Päivän pieni ilo: Olen voinut hissutella rauhassa kotona ja kerätä voimia huomiseen pitkään työpäivään (tosin tämä netti on taas pitänyt koukussa).

Päivän kiitollisuuden aihe: Saan elää Suomessa, joka on joistakin puutteistaan huolimatta yksi maailman parhaita maita.

E-kirja uhkaa leppoisaa elämää

Pohdiskelin äskettäisessä postauksessanin kirjojen merkitystä. Tuolloin aiheena oli vanhanaikaiset (?) paperille painetut eepokset.

Maailma muuttuu vauhdikkaasti ja niin myös kirjan olemus - tai ainakin tulee lisää vaihtoehtoja. Amazonin Kindle kuuluu menevän hyvin kaupaksi ison rapakon takana ja se on nyt rantautumassa Suomeenkin. Kuulostaa olevan todella järkevä aparaatti. Kirjat ovat bittihyrskäyksiä, joita voi ladata laitteelle. Voisin kuvitella, että ympäristön kannalta tällainen kirjan muoto on varmasti perinteistä kirjaa parempi.

Sony Reader taistelee samoista markkinoista Kindlen kanssa ja näyttää haastavan vastustajansa hintakilpailuun (kts. Talousuutisten artikkeli ).

Loikolukuestekin on poistunut, koska laitteet ovat pieniä ja kevyitä. Niitä voi lukea sängyssä. Sekin vielä, että niihin mahtuu kerrallaan paljon luettavaa ja Kindleen saa myös lehtiä. Näyttöruudun resoluutio on parempi kuin perinteisten tietokonenäyttöjen ja siksi silmä ei väsy luettaessa kuten noissa vanhoissa ruuduissa.

Paperi korvasi aikoinaan teksin alustana pergamentin, jonka tuottamiseen tarvittiin runsaasti naudannahkaa. Rohkenen uskoa, että perinteiset kirjat eivät voi olla katoamatta, koska e-kirjojen yksikköhinnat tulevat varmaan olemaan vielä nykyistäkin selvemmin paperikirjoja edullisemmat ja niiden jakelutie on hyvin tehokas ja kätevä. Koska tuotantokustannukset ovat matalat yhtä kirjaa kohden, kilpailu painaa hintoja alas ja samalla kysyntä nousee. Verrataanpa vaikka halpalentoyhtiöiden merkitykseen ilmailualalla.

Minä tunteellisesti paperikasakirjoihin suhtauvana lukufriikkinä tulen varmaan jatkossakin lukemaan mielelläni perinteisiä teoksia, mutta e-kirjojen hinnat putoavat huomattavasti, varmaankin tulen niitäkin lukemaan.

Siinäkin saamme kokea muutoksen, että laite on vain lukualusta ja e-kirjat ovat tiedostoja.

Mitenkähän kirjastot tulevat toimimaan? Ehkä niistä saa e-kirjan lukualustaansa määräajaksi. Kun laina-aika menee umpeen, kirja häviää laitteesta.

Mitenkähän käy kotikirjastojen? Niillähän on muitakin merkityksiä kuin vain teknisenä tietopankkina oleminen.

Aikaa varmaan kuluu, koska mullistava muutos luultavasti toteutuu uusien sukupolvien myötä.

E-kirja taitaa olla hankala asia, jos sattuu olemaan perso tiedolle ja kaunokirjallisuudelle. Jos ja kun kirjat kovasti halpenevat ja niiden saatavuus helpottuu, infoähkyhän siinä uhkaa. Tulee uusi houkutus tämän nettikoukutuksen rinnalle.

Päivän pieni ilo: Keskustelin koululla käytävässä ennen lähtöä kotiin pitkään erään erittäin miellyttävän ja rehdin kollegan kanssa, jonka kanssa harvoin ollaan näin jutuissa.

Mitä hyllyyn ja mitä pois?

Mari Koo on tehnyt Kulutusjuhlassa hyvän yhteenvedon kirjamessujen virittämistä ajatuksista muutaman bloggaajan mielissä. Niitä luettuani on mieleeni tullut vielä muutama näkökohta suhtautumisesta kirjojen omistamiseen.

Jos lähdetään siitä, että kirjat on tarkoitettu ensisijaisesti luettaviksi, lienee johdonmukaista pitää hyvänä asiana sitä, että yksittäistä kappaletta luetaan mahdollisimman paljon.

Tästä seuraa, että hyllyssä vuosikausia koskemattomana seisova kirja ei täytä alkuperäistä tehtäväänsä. Tieto-, sana- yms. kirjoilla on toisenlainen olemassaolon oikeutus kuin esimerkiksi , tuoreella kaunokirjallisuudella, koska ne ovat käsikirjoja. Eläin- ja taidekirjat sekä muut vastaavat voidaan varmaan lukea tähän joukkoon, ehkä myös runot.

Uusi kaunokirjoja voi varata kirjastosta ja lukea sitä mukaa, kun niitä saa. Jos haluaa päästä heti teoksen ilmestyttyä keskustelmaan siitä, lienee syytä ostaa oma kappale. Kun asia ei ole enää ajankohtainen, oman kirjansa voi myydä, laittaa kierrätykseen tai antaa lahjaksi tai miksipä ei myös lainaksi.

Vanhaa kaunokirjallisuutta kirjastoista saa helposti.

Useilla on varmaan tiettyjä lempikirjoja, joita tuntuu mukavalta pitää hyllyssään. Voihan olla, että niitä tulee selanneeksi tai lueskelleeksi aika usein. Muutamat romaanit voivat olla tärkeitä avainteoksia, joita mielellään tutkailee uudestaan ja uudestaan.

Näillä eväillä ainakin minä ja vaimoni voisimme supistaa kotikirjastoamme.

Yllä esitetty on kuitenkin yksisilmäistä, koska nuo periaatteet ovat hyvin rationaalista ja meillähän onneksi järjen lisäksi myös tunteet. Voi tuollaista puhdistusta ainakin yrittää.

Netti ja sähköiset kirjat tulevat varmaankin muuttamaan koko kirja käsitteen, mutta niistä toisella kertaa.

Päivän pieni ilo: Mukava kun puoliso oli jättänyt vesijuoksuun lähtiessään kirjolohen uunivalmiiksi odottamaan ja laittanut tekstarilla tiedon. Ja sekavihannekset odottivat lämmittämistä, vaikka ne tosin annoin olla. Vaimo ehtikin takaisin siten, että saatoimme syödä yhdessä. Vihanneksetkin lämmitettiin.

P.S. Liike-elämän näkökulmasta katsoen kirjan tarkoitus on ensisijaisesti tuottaa voittoa kustannusyhtiön omistajille.

Omaan hyllyyn vain ne kirjat, joita juuri luet?

Taas kotona. Takana viikonloppumatka Pohjanmaalle nuoren sukulaismiehen ja hänen morsiaimensa häihin sekä tapaamaan vanhoja ystäviä. Osa matkasta sujui kätevästi Pendolinolla ja loput laina-autolla.

Mari (Kiitos Mari ja kiva kun listauduit. Tervetuloa!) vinkkasi minut kommentillaan edelliseen postaukseeni kirjastosetä Macen artikkeliin, jossa tämä esittelee kirjastonsa. Neljä kirjaa. Siis neljä! Tuolle pitää nostaa hattua. Oikein hard core -meininkiä.

Mutta mitä sanoo Arjaanneli? Makuuhuoneen hyllyssä hänellä on kaksi kirjaa. Tosin ymmärsin, että hänellä on lisäksi jossakin joitakin reliikkejä, mutta tässä meillä on toinen hc -järkilukija. Hatunnosto taas. Minulla on tuohon pitkä matka. Tuntuu turvattomalta laittaa kiertoon kirjoja, kun voi kaduttaa myöhemmin. Turhaa pehmoilua varmaan.

Nan kirjoittaa romuprojektistaan ja kertoo suhtautumisestaan tavaroihin ja siis myös kirjoihin. Hän haluaa säilyttää vain sellaiset, joihin liittyy myönteisiä muistoja tai jotka vastaavat hänen arvojaan. Hyvältä kuulostaa. Tosin minä en taitaisi saada tuolla perusteella paljoa peratuksi. Onhan sekin arvoratkaisu, että laittaa seisovat kirjat matkaan. Saapa nähdä missä määrin pystyn siihen.

Mietityttää mitä kirjoja tohtii viedä kirjaston kierrätyspisteeseen. Hyllyssä on joitakin eepoksia, jotka ovat sisällöltään vanhentuneita. Voiko niille olla minkäänlaista käyttöä muualla kuin paperikeräyksessä? Haluaisiko joku niitä hyllyynsä tunnearvon takia, jos ne ovat olleet joskus jonkun tiukan tentin vaatimuksissa?

Päivän pieni ilo: Saimme ystäviltämme omenia matkaan. Maukkaita. Heidän puistaan. Olen addiktoitunut omeniin.

Nerokkaan yksinkertainen keino saada tilaa kotiin

Jotkut ideat ovat nerokkaan yksinkertaisia. Tällaisiin lukisin kirjastojen kierrätyslokerikot. Toteutus on hallinnoltaa äärimmäisen tehokas. Hallintoa nimittäin ei ole. Helsingin pääkirjastossa Pasilassa on pienehkö hyllykärry - vai miksi niitä nyt nimitetäänkin - sopivan näkyvällä paikalla lähellä palvelupisteitä.

Idean hienoutta on myös se, että juuri kirjastoissahan kirjaihmiset käyvät joten juuri oikeat ihmiset altistuvat tämän palvelun hoksaamiselle ja toivottavasti innostuvat.

Kirjoja voi viedä tai tuoda tai tuoda ja viedä. Siihen vaan tuomiset muitta mutkitta ja viemiset mukaan. Loistavaa.

Eilisessä Hesarissa on juttu kaaoksen kesyttämisestä. Kyse oli kotiin kertyvistä tavaroista, joita on kuulemma 10.000 ja niistä kolmasosa turhia. Uskottavaa on, ei siitä mihinkään pääse. Meille kertyy ja kertyy kirjoja, joista osa seisoo aivan turhaan hyllyissämme.

Turhakekirjoja en laiskuuttani (tai kauniimmiin kiireisyyttäni) viitsi viedä antikvariaatteisiin, joissa niistä tuskin saisi kuin roposia, ja roskiin ei tunnu mukavalta laittaa tavaraa, "jolle voisi olla vielä käyttöä". Siispä kirjaston kierrätyspalvelu avuksi. Avasin pelin tänään ja vein ensimmäisen satsin. Saavat näin vielä mahdollisuuden olla hyödyksi ja jos eivät kelpaa, kirjasto hoitaa ne paperinkeräykseen.

Huh, ettei vaan alkaisi kulkeutua enemmän kotiin kuin sieltä kirjastoon. Tänään ei onneksi ollut mitään kiinnostavaa otettavaa.

Kun minulla on tuo mainio työsuhde-etu eli pääkirjasto vastapäätä työpaikkaani, minä ei juuri tarvitsisikaan omia kirjoja - mitä nyt joitakin harvinaisuuksia, joita ei kirjastoissa ole. Tuohon olisi järkevää mennä, mutta "kun on ne tunteet". Kirjat ovat niin mukavia kapineita ja emmehän me sitäpaitsi hanki kirjoja niinkään lukeaksemme (vähänkö lukemattomia löytyy meidänkin hyllyistämme) vaan sisustaaksemme kotimme kultturellisti. Olisiko tämän saanut sanoa ääneen? Kiistääkin voi.

Päivän pieni ilo: Olin lähtenyt aamulla ja kävelin kotimme liepeillä bussipysäkille päin. Vaimo soitti ja sanoi, että olin unohtanut työpaikan avainläpyskän (ja myös ne kierrätyskirjat). Se oli mukava palvelus. Ei ollut niin kiirettä, ettenkö olisi ehtinyt vielä pyörähtää takaisin ja sen teinkin.

Mukava kun hyppäsit kyytiin Arjaanneli. Tervetuloa! Sinulla on veikeä kuva viimeisessä postauksessasi.