Asiahan on itsestäänselvä

Kommentoin vajaa viikko sitten Tuomas Enbusken ohjelmaa, jossa aiheena oli downsiftaus. Siinä nousi esiin palkkatyön ja muun työn välinen vastakohtaisuus.

Etretat

Serenitas lainaa kirjassaan kirjailija-lääkäri Juhani Seppästä, joka arvelee puheen työn ja perhe-elämän yhteensovittamisesta johtuvan siitä, että oman väen hyvinvoinnin edistäminen ei olekaan enää ensimmäisellä sijalla.

Siinäpä se. Eikö yksilön ja perheen näkökulmasta ole tärkeää nimenomaan hankkia elatus ja muu siten kuin perheellä on hyvä. Monihan tekee kohtuullisesti töitä ja hankkii täydennystä vaikkapa marjastamalla ja puutarhaviljelyllä. Vanhemmat ovat enemmän läsnä ja lähettyvillä. Pätee minusta myös sinkkutalouksiin.
Tämä tosin vaatii työn, joka pysyy aisoissa.

Etretat

Minä tässä paraskin olen neuvomassa.

Asiahan on itsestäänselvä. Mitäpä tästä enempää.

Tervetuloa mukaan Sanna! Kiva kun hyppäsit kyytiin.

Päivän pieni ilo 1: Sain kirjastosta e-lukulaitteen lainaksi viikoksi.

Päivän pieni ilo 2: Tapasin yllättäen luokkakaverini vuosikymmenien takaa. Mukava rupatella. Tapasin hänet melkein samassa paikassa kuin jokunen vuosi sitten.

Palkkatyökö vain on oikeaa työtä?

Tuomas Enbuskella oli äskettäin ohjelmassaan aiheena "Mikä ihmeen downshiftaus?" ja keskustelukumppaneinaan Osmo Soininvaara, downshiftaaja Sampsa Kiianmaa (Vehmas Assembly, tiedättehän!) ja Alma Median henkilöstöpäällikkö Mari Vuorre.

Keskustelussa nousi esiin Sampsa Kiianmaan ja Mari Vuorren erilainen käsitys siitä, mikä on tärkeää työtä.

Sampsa kertoi tekevänsä nelipäiväistä työviikkoa, mutta sen lisäksi myös vapaaehtoistyötä (ja tiedänhän minä, että hän viljelee kasvimaatakin). Hän pitää tätä parempana kokonaisuutena kuin aikaisempaa elämäänsä kiireisemmässä työssä. Vuorre puolestaan katsoi, että yhdestä työpaikasta pitäisi saada innoitus irti ja keskittyä siihen.

Sampsa ihmetteli, miksi palkkatyötä pidetään parempana kuin vapaaehtoistyötä ja Mari Vuorre puolestaan, miksi vapaaehtoistyötä parempana kuin palkkatyötä.

Mitäpä tuohon sanoisi? Symppaan enemmän Sampsan ratkaisua, mutta ymmärrän, ettei sellainen ole kaikille mahdollinen. On hienoa, että hän on pystynyt olemaan noin itsenäinen, tekemään itselle tärkeää ja mieluista työtä sekä tasapainottamaan menot tulojen kanssa.

En haluaisi tehdä eroa palkkatyön ja muunlaisen työn välille. Jos sienestää ja hoitaa kasvimaata saadakseen perheelleen ja itselleen ruokaa, työtä se minusta on, eikä asia siitä muutu, vaikka noista hommista nauttisikin. Jos äiti tai isä hoitaa lapsia kotona, sekin on työtä. Kun teemme työtä ensisijaisesti elatuksemme vuoksi, miksi palkkatyö pitäisi kanonisoida ainoaksi arvokkaaksi työmuodoksi.

Taloudellisia järkiperusteita toki löytyy. Palkkatyön kautta karttuu verotuloja hyvinvointivaltion menoihin ja työnjako nostaa tuottavuutta. Silti ihmisen valinnanvapaus on itsearvoisesti lähtökohta tässä asiassa.

Vapaaehtoistyö on hienoa kansalaisuuden toteuttamista. Onhan siinäkin toki ongelmansa. Varoja menee oman organisaation brändäykseen, kun kilpaillaan aktiiveista ja lahjoitusvaroista. Varat karttuvat parhaiten siellä, missä brändäys onnistuu parhaiten eivätkä varat jyvity hädänalaisimpien tarpeiden mukaan.

Sosiaalitoimen kautta tapahtuvassa auttamisessa avustusta myönnetään normitettujen tarveperusteiden mukaan ja harkintaa sovelletaan myös. Tämä on oikeudenmukaista, mutta tuntuu etäiseltä kansalaisista ja vaatii runsaasti työvoimaa käsittelyyn.

Entä jos kotimaan köyhyys hoidettaisiin verotuksen kautta ja ulkomaden köyhiä vapaaehtoistyön kautta?

Tuomas Enbuske esitti ohjelmassa hyvin mielenkiintoisen pointin. Hän sanoi, että siihen tyyliin, että virikkeet lisäävät vauhtia. Tuo vastaa kokemustani. Mitä enemmän puuhaa kiinnostavien asioiden parissa, sitä enemmän virikkeet lisäävät höökää pannuun.

Tervetuloa mukaan Kiki ja MiaO! Kiva että päätitte tulla.

Päivän pieni ilo: Äitini lahjoitti minulle tänään A.B.C. Piirustuskoulun ensimmäisen vihkosen sarjasta "Cours A.B.C. de Dessin". Vihkonen on painettu minun synnyinvuotenani. Äitini aloitti kyseisen piirtämisen etäopetuskurssin minun ollessani pieni. Äitini pärjäsi aikoinaan koulussa piirustuksessa oikein hyvin. Hän ei käynyt tätä kirjekurssia loppuun, mutta vihkonen on minulle kallisarvoinen aarre. 

Kuvat taas Etretatista

Leppoisuushaastattelu ja shoppailua rajan takana

Torstaiaamuna tämä lomalainen joutui nousemaan aikaisin, jotta ehtii herätä kunnolla Tuomas Enbusken "Miten vähentää kiirettä?"-ohjelman haastatteluun. Osuuteni oli sovittu puoli kymmeneksi ja kun täällä Strasbourgissa eletään tuntia jäljessä.

Aamutoimien jälkeen piipahdin nuuskimassa ilmaa Ill-joen rannalla (vieressä näkymä Ill-joelle) ja sitten vain valtakunnan verkkoon.

Ohjelma on kuunneltavissa Ylen Areenassa koulujen syyskauden alun tienoille saakka. Tästä pääset kuuntelemaan. Aihetta on referoitu myös Tuomas Enbusken blogissa.

Lähdimme sitten ulkomaille eli muutaman kilometrin päähän Saksan puolelle. Siellä on pienehkö Kehlin kaupunki, joka vaikutti pitkältä ostoskadulta, jota hiljaisemmat kadut katkovat. Kehliin pääsimme raitsikalla ja bussilla ikäänkuin olisimme liikkuneet saman kaupungin sisällä.

Nähtävyyksiä tuntui olevan niukalti. Reissusta tuli rankka shoppailukeikka. Ei kovin leppoisaa.

Katselin kirjakaupasta, löytyisikö jotakin Strasbourgin tai Alsacen historiasta kertovaa. Ei oikein löytynyt sellaista, johon olisin halunnut iskeä kiinni. Strasbourgin puolellakin tarjonta on kovin ranskankielistä ja se minulle avautuu kovin huonosti.

Sää oli helteisen tukala. Napsin kuitenkin kuvia uudella järjestelmäkamerallamme vaikka sää olikin kuvaukseen liian aurinkoinen.

Uusi kameramme on Canon EOS 450D, joka on mahtava vekotin kaikessa monipuolisuudessaan, mutta hintana tästä joutuu paneutumaan pitkään käyttöohjeisiin, kun kovin on monimutkainen laite.

Hoksasin että aurinkoisella säällä on mukava leikitellä varjoilla. Puun takana on jokin kohtaaminen.

Digikuvausmaailmassa riittää puuhaa myös tietokoneen ääreen, kun kuvia voi editoida melkein vaikka miten päin.

Enpä muista koskaan ostaneeni kolmea kenkäparia samalla ostosreissulla.

Kuvat: Heikki Honkala

Haastattelu Tuomas Enbuskeen Strasbourgista huomenna (18.6.2009 klo 9.05-9.58)

Olemme onnekkaita sillä vaihtoasuntomme sijaitsee aivan Strasbourgin keskustassa, joka on oikeastaan Ill-joen ja sen haarauman ympäröimä pienehkö saari. Asumme saaren eteläosassa varjoisalla kujalla Ill-joen tuntumassa.

Tästä on kävelymatka melkein mihin vain. On helppo piipahtaa asioilla ja nähtävyyksiltäkin pääsee mukavasti kotiin huilaamaan. Syömme enimmäkseen kotona ja ostamme värkit lähikaupoista. Tämä hitaaseen matkailuun hyvin sopiva sijainti on meille puhdas onnenkantamoinen.

En muista törmänneeni ennen mustiin tomaatteihin. Nytpähän nekin on nähty. Eipä nuo niin erityiselle maistu.

Sijainnissa on sekin hyvä puoli, ettei meidän lyhyiden etäisyyksien vuoksi tarvitse suunnitella olemistamme erityisemmin vaan voimme kulkea fiilisten ja ilmojen mukaan.

Sain tällä viikolla tekstiviestin, joka koskee Ylen ykkösen huomista Tuomas Enbuskea. Sovittiin radiohaastaattelusta puhelimitse. Paikan päällä ovat Jyrki Piispa, Kirsi Virkkunen ja Marianna Virtanen keskustelemasa Tuomas Enbusken kanssa. Aiheena on "Miten vähentää kiirettä?"