Stressi on turvajärjestelmä, mutta ...

Helsinki tänään 17.1.2013

Ylen Puheen iltapäivä 16.1.2013: Tunnista stressin oireet ja selätä ne! Suosittelen!

Ohjelmassa on vieraana hyvinvointivalmentaja Mia Jokiniva, joka kertoo erittäin selkeästi stressin hyvistä ja huonoista puolista sekä siitä, miten stressiään voi hoitaa.

Stressi on tarkoitettu hädän hetkiin, jolloin jolloin meidän on ylitettävä tavanomainen suorituskykymme. Se on fysiologinen ilmiö, joka liittyy ruumiin kortisolin tuotantoon.

Fysiikkamme voi olla stressaantunut silloinkin, kun emme huomaa, esimerksi melun vuoksi. Työ-, koti- ja muiden kiireiden takia voi käydä niin, että emme palaudukaan välillä stressitilastamme ja se voi olla vahingollista terveydellemme. Voi käydä niin, että emme enää pysty rentoutumaan, vaikka yrittäisimme.

Jokiniva kertoo oireista, jotka liittyvät stressiin. Hän antaa myös vinkkejä rentoutumiseen. 

Jokiniva on julkaissut aiheesta kirjan: Hengähdyshetkiä. Opas stressittömään elämään.

Vain rikkaat voivat leppoistaa?

Strasbourg

Silloin tällöin törmään kommenttiin, että pitää olla rikas, jotta voi leppoistaa. Se olisi siten elitististä puuhaa.

Minulla ei ole sellaista kokemusta rikkaudesta, jotta voisin sen pohjalta arvioida mainittua kysymystä. Arvelen, että rikkaalla on paljon huolta omaisuudestaan. On osattava sijoittaa omaisuuttaan ja miettiä ottaako riskiä vai pelatako varman päälle. Jos omistaa useita asuntoja, voi olla huolta vuokralaisista tai asuntojen kunnosta. Jos haluaa tehdä pikavoittoja pörssissä, on oltava jatkuvasti valppaana. Jos omistaa monta kesäpaikkaa, saattaa varkaat pelottaa. Jne.

Voihan omaisuuden hoitaminen olla tietysti oma ammattikin. Ehkä on onnistununut hankkimaan ison omaisuuden, jonka hoitamiseen voi keskittyä. Tuohonkin työhön voi varmaan tietoisesti suhtautua siten, ettei tavoittele ylettömiä vaan tyytyy kohtuulliseen tuottoon ja näin välttää epäterveellistä stressaantumista.

Taannoinen esimieheni sanoi tavoitteenaan olevan, että on ansainnut viisikymppisenä niin paljon rahaa, että voi jättää työtä eikä tarvitse murehtia omaisuudestaan. Tuosta on aikaa. Tietääkseni noin ei ole käynyt vaan hän on nytkin yrittäjämäisisssä kuvioissa.

Varakkaan yrittäjän lapset saattavat periä valtavan omaisuuden ja paineita voi tulla siitä, ettei hukkaa saamaansa.

Maailman mittapuun mukaan useimmat meistä suomalaisista olemme hyvin menestyviä kuten kaikenlaiset mittaukset osoittavat. Moni perhe elää sellaisessa tulokuviossa, josta esi-isät ja -äidit eivät voineet uneksiakaan, mutta jatkuva kiire ja huoli rassaa. Olisi helppoa neuvoa, että höllää vähän. Voisiko ainakin toinen vanhemmista etsiä helpomman työn tai jättäytyä vaikkapa puolipäiväiseksi. Tuskinpa kannattaa puuttua asiaan, koska jos vertaiset elävät samalla tavalla, korkea elintaso koetaan normaalina ja siitä hankala pudottautua, vaikka saisikin lisää aikaa palkakseen. Olisihan siinä riskejäkin. Tosin siinäkin on riskinsä, jos jatkaa samalla tavalla, koska terveys vaarantuu.

On ihmisiä, jotka uivat kiireessä ja paineessa kuin kala vedessä. Heitä vauhdin kohtuullistaminen saattaisi stressata kovastikin.

Minulle leppoistaminen eli kohtuullistaminen merkitsee sitä, että miettii, paljonko stressistä aiheutuu omista valinnoista ja ovatko valinnat varmasti omia. Jos muutostarvetta ilmenee, voi pohtia, pystyykö elämäntapaansa muuttamaan jollakin tähtäyksellä kestävämpään suuntaan. Tällaisia voivat pohtia keskituloisetkin ihmiset.  

Mitäpä tähän sanoisi loppukaneetiksi? Muistetaan vanha hyvä arvo - kohtuullisuus.

Hei M.E. Kiva kun liityit joukkoon. Lämpimästi tervetuloa!

Stressikö leppoistajan arkkivihollinen? Osa 3

Strasbourg

HUS yhdistää stressin elämänhallinnan alentumiseen. Tästä voidaan johtaa sellainen ajatus, että jos on siten realisti, että tunnistaa omat vahvuudet ja heikkoudet, pystyy hankkiutumaan omia vahvuuksia vastaavaan työhän ja osaa asettaa itselleen saavutettavissa olevia tavoitteita, todennäköisesti kärsii keskimääräistä vähemmän stressistä. Avainsana on itsetuntemus. Elämmekö omaa elämää vai muiden määrittämää?

Juha esitti sensuuntaisen ajatuksen, että leppoistaja tekee vain sellaista, mistä nauttii. Wikipedia samastaa nautinnon voimakkaaseen mielihyvään, jota ihminen voi saada esimerkiksi syömisestä, liikunnasta, seksistä, seuraelämästä tai taiteesta. Hedonisti asettaa mielihyvän ja nautinnon tavoittelun elämän tärkeimmäksi sisällöksi.

Minusta stressin välttämistä ei pidä automaattisesti yhdistää mielihyvän tavoitteluun. On sitäpaitsi turhaa tavoitella täydellistä stressittömyyttä, koska sehän johtaisi epäterveeseen passiivisuuteen. Stressi on palautejärjestelmä. Se kertoo, että koet kohtaamasi vaatimukset melkein saavuttamattomiksi. Meillä kaikilla lienee yksilöllinen stressinsietotaso. Ei haittaa, jos mittari heilahtelee plussalla ja miinuksella, mutta jos se on jatkuvasti punaisella, on syytä pohtia vakavasti omia elämänolosuhteitaan.    

Stressikö leppoistajan arkkivihollinen? Osa 2

Strasbourg

En usko, että on mielekästä tavoitella stressitöntä elämää eikä sellaisen saavuttaminen liene mahdollistakaan. Kuten HUS kertoo, lyhytaikainen stressi voi olla hyödyllistäkin. Pitkäaikainen stressi puolestaan on terveydelle haitallista.

Stressiä kannattaa pitää signaalina, että jotakin voi olla vialla. Ehkä sitä voisi kutsua ystäväksi, joka haluaa auttaa.

Jatkuva stressi saattaa kertoa siitä, että olet väärässä työssä. Ehkä lahjakkuusrakenteesi ei täsmää riittävästi työsi edellyttämän kykyprofiiliin kanssa. Ehkä olet tutkijatyyppi, joka on ajautunut opettajaksi, tai sairaanhoitaja, jolle sopisi suurpiirteisempi tehtävä. Oletko tullut hakeneeksi ja päässeeksi johtotehtäviin, mutta tunnetkin viihtyväsi paremmin asiantuntijana. Ehkä kannat levottomana myyntineuvottelijan tulosvastuuta ja uneksit hoitoalan töistä. Jne.

Oletko tullut ajatelleeksi, että jos et ole rehellinen itsellesi oman kykyprofiilisi ja työsi suhteen, elämäsi perustus saattaa olla huteralla tolalla. Jonakin päivänä psykofysiikkasi saattaa yllättää sinut ja hakea tasapainon tavalla, jota et arvaakaan. Jos olet onnekas, se ei tapahdu terveyden romahtamisena vaan vaikkapa työpaikan menettämisenä siten, että löydät itsellesi sopivamman työn.

Mukava kun tulit mukaan cocogoony. Lämpimästi tervetuloa!

Stressikö leppoistajan arkkivihollinen? Osa 1

Le Havre

Jatkan Juhan viestien kommentointia. Juha kirjoittaa:

Vaan maailmassa on outo huume tai olio, joka tykkää rikkoa paikkoja, istahtaa olkapäälle ja täyttää jopa taskut ja... ikävä kyllä, ajaa lopulta täydellä junalla olohuoneeseen.



Tuo ikävä piru, niin piruksi kai voinen sitä kutsua, niin viheliäinen se on, on nimeltään stressi.


Se on mielestäni leppoistajan arkkivihollinen. Luulisin nimittäin että juuri tuo ketale on se, joka lyö kiilansa aidon leppoistajan toimeen.
Asetankin siis kysymyksen. Onko tuo kummajainen leppoistajan päävihollinen, ja onko rajallinen aika vain tuon vihulaisen loihtima sumuverho?


Ja jos näin on, kuinka tuon vihulaisen saisi eliminoitua?




Charles de Gaullen juna- ja lentoasema

 Ja mielestäni tuo arkkivihollinen on myöskin koodattuna jokaiseen kysymykseen. Niinpä se seuraa aina kysymystä ja saattaa porautua vastaajan otsalohkoon.


Tuon mukana tulevan stressin saa eliminoitua, kun kysymys on asetettu niin, ettei siihen tarvitse vastata.


En siis odota kysymykseen vastausta, päinvastoin. Mielestäni leppoistajalle tärkeintä on pohtia, sisäistää ja nauttia. Vasta silloin kun vastaamisesta nauttii, tuottaa se leppoistajalle iloa.

Charles de Gaullen juna- ja lentoasema

Stressi onkin kiinnostava aihe leppoistamisen näkökulmasta. Aihe on minulle ajankohtainen, koska juuri nyt tunnen altistuvani stressille. Onko stressi siis leppoistajan arkkivihollinen? Sietääpä miettiä.

HUS:in sivuilla on luotettavan tuntuista tietoa stressistä. Stressin syynä voivat olla suuret elämänmuutokset kuten läheisen kuolema, rakastuminen tai muutto. Se voi myös aiheutua työn vaativuuden ja yksilön edellytysten välisestä ristiriidasta, mutta myös työn liian vähäinen haasteellisuus. Stressi voidaan määritellä kiihtymys- tai ylihälytystilaksi.

Charles de Gaullen juna- ja lentoasema

Näyttää siltä, että osa stressin aiheuttajista on sellaisia tapahtumia, joille ei voi mitään. Jos esimerkiksi läheinen kuolee, surutyö täytyy tehdä ja jos siihen liittyy stressiä, minkäpä sille voi.

Muuttaminen on luonnollinen tahahtuma elämässä ja sitä tuskin kannattaa sen stressaavuuden vuoksi kaihtaa, jos tapahtuma esimerkiksi parantaa elämänlaatua.

HUS tuo esiin työn vaativuuden ja yksilön edellytysten välisen ristiriidan stressinaiheuttajana. Tälle voimme tehdä tai ainakin yrittää tehdä jotakin. Jos työ on liian vaativaa tai liian haastamatonta, voimme yrittää vaihtaa työpaikkaa. Se saattaa viedä aikaa, joten stressiä joutuu kestämään, kunnes uusi paikka on saatu ja uuden työn kanssa ollaan tultu sinuksi.

Niinkin voi käydä, että oman elämän kustannustaso on niin korkea, että se vaatii korkeapalkkaisen mutta stressaavan työn tekemistä. Tämä voi johtua siitä, että lapset on syötettävä, puettava jne. Sellainen elatuksenmurhe kuuluu elämään ja vanhemmat ehkä saavat voimaa siitä, että tuntevat ahertavansa tärkeän asian eteen.

Elintason kokeminen tiedetään nykyään suhteelliseksi. Köyhyyden tunne seuraa siitä, että toteaa vertaisten elintason omaa korkeammaksi, vaikka se koko maailman mittakaavassa olisi hyvinkin kohtuullinen. On ymmärrettävää, että vanhemmat ponnistelevat, jotta lapset eivät kokisi alemmuutta kavareittensa silmissä.
Miten kasvattaa lapsilleen niin vahvan itsetunnon, että he osaisivat kantaa luontevasti oman materiaalisen vaatimattomuutensa?

Oman elämän priorisointi alkaa

On mukavaa, että bloggaamalla voimme sparrata toisiamme ja oppia yhdessä. Ajattelun ammattilainen tarjoaa ansiokkaasti työvälineitä erilaisten asioiden pohtimiseen ja ratkaisemiseen. Sattumaa tai ei , mutta nyt hän on esittänyt neljän askeleen ohjelman tehokkaaseen priorisointiin ja, kuten viimeisimmät postaukseni kertovat, aihe on minulle hyvin ajankohtainen.

Askelmat ovat:

1. Tiedä, mitä olet tekemässä
2. Tutustu tehtäväkenttääsi
3. Tutki tehtäväkenttääsi
4. Rakenna tärkeysjärjestys

Näkymä Honfleurista Normandiasta

Ensin pitää kirjata kaikenlaiset tehtävät ja hankkeet sekä työ- että siviilipuolelta. Aloitan leipätyöstä:

• oppitunnit
• valmistelu
• ohjaus
• muuttuvat opetussuunnitelmat
• hallinto
• didaktinen kehittäminen

Honfleur

Sitten siviiliaskareita:

• nukkuminen, rentoutuminen
• yhteiset puuhat vaimon kanssa
• lapset ja lastenlapset
• vanhemmat
• liikkuminen
• kuvataiteilijan työ
• maalaaminen ja piirtäminen
• valokuvaus
• näyttelyt, kutsurekisteri
• osallistuminen kursseille
• kyläilyt
• bloggaus
• facebook
• lukeminen
• lehdet
• kirjat
• kolesteritason laskeminen (Kiloklubi)
• Ylen Areena
• lukupiiri Kirjaviisaat
• tietotekniikkavarustuksen ylläpito
• videofilmaus ja editointi
• tavaroiden ja paperien perkaus
• Kukkojen sukuseuran hallitus

Siinäpä noita. Jotakin saattoi unohtua, mutta lisätään, kun tulee mieleen. Paljolta näyttää.  

Honfleur

Ajattelun ammattilainen ohjaa tästä eteenpäin kehottamalla tutustumaan lueteltuihin tehtäviin kirjoittamalla jokaisesta kuvauksen ja käyttämään apuna kysymyksiä kuten "Mikä tämä tehtävä on?" ja "Mitä siitä seuraa?".   

Työläältä vaikuttaa, mutta varmaan kannattaa. Palataan asiaan.

Tämän sivun kuvat ovat kesälomatkaltamme Ranskassa. Piipahdimme pari kertaa Honfleurissa, joka on viehättävä merenrantakaupunki Normandiassa. Muun muassa William Turner on maalannut Honfleurissa kohteenaan esimerkiksi kolmannessa kuvassa näkyvä rakennus.  

Nyt väsyttää

Talvikauden työ painaa hartioilla. Onneksi ensi viikolla alkaa uusi jakso, jolloin on paremmin aikaa hoitaa rästiin jääneitä töitä. On stressaavaa, kun opiskelijoiden yksittäisiä suoritusjuttuja seisoo minulla odottamassa käsittelyä, enkä pääse niitä hoitamaan, kun on niin paljon muuta. Opiskelijat kyselevät ja muutakin kautta tulee kyselyjä.

Minun on vain pidettävä itseni koossa ja edettävä omaa terveyttäni ajatellen kohtuullista tahtia. Samalla minun on pidettävä mielessäni, että edellinen jaksoni oli kohtuuttoman raskas, kun oli niin paljon opetusta. Olen siis tavallaan tehnyt kevään viimeisen jakson töitä etukäteen. Yksittäiset rästihommat- sinänsä aika pienet, mutta yksittäin hoidettuina aikaa vievät -  kasautuvat.

Useimmat näistä rästeistä syntyvät, kun opiskelijat eivät saa suorituksiaan hoidetuiksi kurssin aikataulun puitteissa.

Tällä viikolla keskityn saattelemaan päättyviä kursseja loppuun ja sparraamaan niiden opiskelijoita saamaan suorituksiaan läpimenokuntoon. Loppuviikolla olen pari päivää seminaarissa.

Nyt kieli keskellä suuta eteenpäin. Tällä viikolla allokoin vähäisiä jäljellä olevia voimiani päättyviin kursseihin ja ensi viikolla tartun rästeihin. Peruna kerrallaan, kuten Tahkokallio sanoo.

Päivän pieni ilo: Raitsikka ei ollut tänään myöhässä kuten viime keskiviikkona ja ehdin siityä kohtuullisessa ajassa Pasilan toimipisteestä, jossa edellinen tuntipari päättyi, Vallilan toimipisteeseemme aloittamaan seuraavaa ilman, että tarvitsi turvautua taksiin.

Kuka ihmeen Antti Heikkilä?

Onnistuin taannoin pudottamaan painoani noin 20 kiloa Kiloklubin avulla. Tarkoituksena oli oikeastaan vain oppia uudet, paremmat ruokailutavat ja painon pudotus tulisi sen sen seurauksena. Fiksulta kuulostaa, eikö? Sitten sen olisi pitänyt jäädä päälle.
Valitettavasti painosta on tullut takaisin noin 15 kiloa. Vuosi sitten olin näköjään kymmenessä kilossa ja silloin pohdiskelin stressin ja painon nousun yhteyttä.

Pari kolleegaani näyttää saaneen pysyvän muutoksen karppaamalla eli vähähiilihydraattisella dieetillä. Vaimoni on innostunut aiheesta ja niinpä olemme nyt molemmat karppaajia. Tosin minulla alku on ollut hapuilevaa, koska - kaikista näistä leppoistuskirjoituksistani huolimatta - olen ollut kovin kiireinen viime aikoina. Rankin jakso töissä on nyt takana joten parempaa on edessä.

Vaimoni on puhunut jo aiemmin Antti Heikkilästä, joka näyttää olevan jonkinlainen vastarannankiiski vallitsevan terveysnäkäkannan suhteen. Hän tuntuu edustavan karppausta, mutta näyttää hänellä olevan muitakin mielenkiinnon aiheita. Tässä keskustelussa hän puhuu mm. todellisen minuuden löytämisestä: Hanki itsellesi elämä! Ihmisen tulisi varttuessaan "muuttua omaksi itsekseen" ja "luopua opetetusta tilanteesta". Hän toteaa, että kivut, masennus yms. voivat johtua oman itsen ja opetetun itsen välisestä ristiriidasta.

Tuo kuulostaa hyvin viisaalta ja vastaa omaakin subjektiivista kokemustani omassa elämässäni. Juuri tuollaista muutosta tunnen olevani kokemassa ja olenkin onnellisempi mies kuin aikaisemmin.

Mietityttää tosin se, että Heikkilän käyttämä kustantamon tuotanto näyttää äkkiseltään hiukan erikoiselta.

Karppaus tuntuu jakautuvan moniin alalajeihin ja joukkoon lukeutuvat vanhastaan tutut Atkinsin ja Montignacin dieetitkin. Aika kauan sitten - ennen kiloklubivaihetta - sovelsin montignacia yhdistettynä erään kirjan (en muista mikä) oppeihin kolesterolin alentamisesta ja sain hyviä tuloksia. Paino kuitenkin taas nousi.

Yritetäänpä nyt yhdistää karppaus ja leppoistaminen. Jokohan nyt löytyisi viisasten kivi?

Minulla on sellainen intuitio, että omaksi itsekseen tulemiseen ei minulla luontaisesti sisälly kovin tiukka aikataulusuunnittelu. Luulen että impulsiivisuus maustettuna ripauksella aikataulutietoisuutta on minun tieni.

Aion tutustua paremmin Heikkilän oppeihin. Hänen sivustollaan on linkki dojolaisten saitille - mitä tuo sana nyt sitten tarkoittaneekaan? Jaha, dojo tarkoittaa itämaisten taistelulajien harjoittelupaikkaa. Näin dojoheimolaiset sanovat sivustostaan:
"Dojolaiset.com on heimomme osoite ja pääasiallisin harjoittelupaikkamme on verkko. Dojolaisten päämääränä on hyvinvointi ja onnellisuus – hyvä elämä. Toimiva sosiaalinen verkosto ja hyvät ihmissuhteet kuuluvat oleellisesti hyvään elämään. Toimintamme ydin on, että autamme tiedoillamme, taidoillamme, kokemuksillamme ja kontakteillamme toinen toisiamme. Tätä kaikkea on hyvä elämä – living smart."

Living smart! Ei hassumpaa. Laitoin rekisteröitymisen saitille vetämään.

Päivän kiitollisuuden aihe: Kuopus palasi terveenä takaisin noin kuuden matkaltaan Sri Lankaan.
Näkymä Firenzestä  

Innostusta ja perfektionismia

Arjaanneli ja Pellonpientare rohkaisevat minua olemaan kahlitsematta innostustani edellisen postaukseni kommenttilaatikossa. Kiitoksia!

Kyllä se voi mennä överiksi. Miniatyyriesimerkiksi voin helposti juuttua myöhään illalla tänne nettiin, kun on niin mukava pörrätä täällä, ja kuitenkin liian lyhyet unet painavat harteilla seuraavana päivänä.

Jos minulla on kovasti kiireitä töissä ja muita velvollisuuksia, en tahdo malttaa säännöstellä muita mukavia puuhia, ja sitten kuormitus on liian suuri. Ajan tuhatta ja sataa, enkä huomaa käyttäväni jo tuleviakin energiavaroja, ja sitten tulee äkkipysäys. Psykofyysinen systeemi onneksi toimii sulakkeena.

Perfektionismi voi pahentaa tilannetta, jos ei pysty hoitamaan ainakin osaa hommista vain 90 %:sti mikä on yleensä aivan kelvollisen järkevä taso.

Aino-Maijakin (Yksinkertaistaen) kirjoittaa perfektionismista. Hän erittelee ominaisuuden kahteen tyyppiin, joita voitaneen kutsua myönteiseksi ja kielteiseksi perfektionismiksi. Ensin mainitun tyypin edustaja pääsee määrätietoisesti ponnistellen tavoitteeseensa ja toinen taas lamaantuu, kun asettaa itselleen niin korkeat odotukset.

Myönteinen perfektionisti varmaan pärjää, jos hän on myös realisti. Tässä perfektionismi ei ehkä tarkoitakaan pikkutarkkuutta vaan sisukkuutta tai peräänantamattomuutta.

Minusta tuntuisi, että jälkimmäistä auttaisi kohtuullisuuden idea. Realismikaan ei olisi pahitteeksi.

Päivän äijä:

- Kulta! rakas! Mikä sul on? En ikinä oo nähny sun itkevän.

- Nyy-yh. Uhu-u. Ki-k kimi voitti!

Päivän pieni ilo: Pomon mukavan kannustava lausahdus sähköpostiviestissä.

Leppoistaja menee ajoissa nukkumaan

Sampsa kirjoittaa vastaansanomattoman viisaasti riittävästä nukkumisesta Vehmas Assemblyssä.

Sellaista on minunkin elämäni. En millään malttaisi illalla mennä riittävän ajoissa nukkumaan, jotta ehtisin saada kunnon unet ennen aamuherätystä. Kun tulen töistä, saatan treenata kuntopyörällä ja sitten onkin päivällisen aika. Tuo Ylen Areena on viheliäinen aikavaras, kun sitä voi katsoa milloin vain ja siellä on tarjolla esimerkiksi dokumentteja, joita tällaisen historiafriikin on vaikea laistaa. No siihen saattaa mennä aikaa, samoin bloggaukseen ja naamakirjailuun. Hesarikin on luettava loppuun. Entä mistä aikaa kirjoille?

Mikäs tässä on puuhastellessa kaikenlaista kiinnostavaa, kun lapset ovat lentäneet pesästä ja vaimon kanssa kaksin asutaan, mutta rajansa kaikella. Jotenkin tämä virikejanoisuus pitäisi saada aisoihin.

Lupaan noudattaa Sampon neuvoja ainakin tänä iltana. Valot sammukoon klo 23.00. Silloin minun tarpeisiini jää hyvin aikaa nukkua. Jätän syötiksi hesarin siltä osin kuin se on lukematta. Sen luen sängyssä.

Päivän pieni ilo: Katsoin kuntopyöräillessäni Areenasta Darwinia käsittelevän ohjelmasarjan ykkösosan. Esitettiin mielenkiintoinen vaikutusketju. Mitä enemmän talossa, jossa pidetään mehiläisfarmia, on kissoja, sitä enemmän lähistöllä kasvaa puna-apilaa. Kissojen vuoksi mehiläispesiin ei pääse peltohiiriä, jotka ovat tuhoisia pesille. Mehiläiset ovat ainoa laji, mikä pölyttää puna-apilaa.

Kuvataide - tavaratuotantoako?

Anne kommentoi keskiviikkoista postaustani:

"Olen sitä mieltä, että vaaditaan suunnittelua; päätöksentekoa, mitä aikoo tehdä. Ja oma vauhtinsa ja voimansa on tunnettava. Jos aikoo maalata leppoisasti parasta mahdollista, niin sitten varaa aikaa ja toteuttaa sen. Vaikka se ei jossakin mielessä olisi "tarpeeksi". Jos aikoo saada valmiiksi kuusi työtä tiettyyn päivämäärään mennessä on toimittava sen mukaan ja hyväksyttävä kiire yhtenä työskentelyn elementtinä.Minähän valitsen lähes aina tuon jälkimmäisen reitin, mutta ehkei se tuota parasta mahdollista lopputulosta. En olekaan leppoisa.Asiaa monimutkaistaa, että tietynasteinen stressi on tarpeen jotta alkaisi tuloksia syntyä, kuten tiedetään. Ja asiaa monimutkaistaa myös se, että teemme muutakin kuin taidetta. Jokaisella toivotulla elämänalueella on suunniteltava, mitä siellä aikoo saavuttaa. Sen suunnittelun kun oppisi niin olisi hyvä."

Kiitos Anne kovasti sparrauksesta. Pohdiskellaanpa vielä.

Monimutkaista on. Kahden viimeisimmän työni tekeminen on ollut hidasta ja väkinäistä, mutta sain niistä tänään oikein positiivisen kritiikin ohjaajaltani. Kun tutkailimme loppukesällä lomakauden satoa porukalla, tuolloin arvioiva opettaja piti minun tauluistani parhaana työtä, jonka olin huitaissut hyvin nopeasti myöhään illalla joukon jatkoksi.

Noinhan se maalaaminen menee - kuten Anne kirjoittaa - silloin, kun se kytketään markkinatalouden viitekehykseen ja niin on pakko tehdäkin, jos aikoo leipänsä niillä töillä hankkia. Ei siitä muutoin mitään tule ellei joku mesenaatti sitten ota siipiensä suojaa.

Tuossa projektityöskentelymallissa on sellainen ongelma, että kärjistäen sanoen siinä pitäisi pystyä arvioimaan kuinka kauan maalaa taulua per neliömetri. Moni varmaan pystyy tuohon, mutta minulle se on ylivoimasta. Minä en pysty alottaessani sanomaan, minkälainen työstä tulee ja kauanko sen tekemiseen menee. Tietenkin mielessäni on jokinlainen ajatus siitä, mitä alan tehdä, mutta lopputulosta en tarkoin tiedä etukäteen. Prosessin aikana saan virikkeitä, enkä pysty pidättelemään ajatuksiani jollakin suunnitellulla polulla. Siksi myös ajan arvioiminen on hankalaa.

Tähän voidaan sanoa, että pitää vain opetella. No, olen aikoinaan omaksunut sen tyyppisen ajattelun siinä määrin kuin se on minulle ollut mahdollista, mutta ymmärrän nyt sen olevan minun luonnolleni vaikeaa ja siksi kovin energiaa kuluttavaa. Tavoitteellisuus on hankalaa, koska innostun ja arvioin asioita liian optimistisesti. sitten joudun pulaan.

Nykymaailma arvostaa projektimaista "löysät pois" -tyyppistä työskentelyä. Sitäpaitsi vaihtotalous ei pelaa ilman suunnitelmallisen järjestelmällistä toimintaa. Tämän tyyppiseen varmaan korkeimmilla taideopetuksen asteilla opiskelijoita valmennetaan.

Olen usein pohtinut taiteen ja markkinatalouden suhdetta. Monilla taidealoilla siinä ei käsittääkseni olekaan erityisiä ongelmia. Ajatellaan vaikkapa design -alaa, esittävää musiikkia jne.

Välillä minusta tuntuu, että kuvataide ei oikein voi olla varsinainen ammatti. Jo liike-elämän ydinasetelma, tuotteiden suunnitteleminen asiakkaiden tarpeisiin, on hankala, koska mieluummin tuotetaan teoksia omien ajatuksien pohjalta ja ne sitten menevät kaupaksi tai eivät mene.

Olen kysellyt itseltäni, miksi kuvataide ei voisi olla normaalia vaihdantataloutta. Jani Leinonen sellaisilla asioilla sanojensa mukaan leikitteleekin. En kuitenkaan onnistu vääntämään mielessäni kuvataidetta tavaratuotantomalliin ilman, että se alkaisi tuntua pinnalliselta. Talouselämä -lehdessä oli kirjattu kunnon yrittäjän vaatimuksia, joista yhdeksi mainittiin se, että pitää ajatella vain tuottoja. Sen pohjalta minun kannattaisi panna vapaa-aikani johonkin muuhun. Minua voidaan sanoa romanttiseksi ja vanhanaikaiseksi, mutta haluan tässä kuunnella sydänääniäni.

Vaihdantataloudessa merkityksellistä on tuotannon lopputulokset, eikä asiakasta tuotantoprosessi kiinnosta. No, tuskin usein kuvataiteen ostajaakaan. Minulle kuitenkin taiteentekijänä prosessin merkitys on suuri, on toki lopputuloksenkin.

Päivän taideviite: Palautetta ohjaajalta.

Päivän pieni (oikeasti iso) ilo: Sain babysitata alle kahden vuoden ikäistä prinsessaa -lapsenlastani. Leikittiin, luettiin ja katsottiin kissavideoita Youtubesta. Tässä muuten lystikäs pätkä; Jousiorkesteri ja pianosolistina kissa.

Leppoistellen kuvataiteilijaksi?

Olin aamupäivän taidekoululla. Keskustelimme lopputyöstä ja siihen liittyvästä näyttelystä, jonka on määrä olla ensi toukokuussa. Näyttelypaikka on näillä näkymin Kaapelitehdas, joka on varattu, mutta muutakin pohdistaan. Päiväkirjan pitäminen auttaisi opinnäytteen kirjallisen osion tekemistä.

Päivän taideajatus: Minulla on yksi blogi, jonka nimi on Taideopiskelijan matkablogi. Tein siihen aiemmin aika runsaasti juttuja, mutta sitten on ollut hiljaista. Tänään tuli mieleeni, että voisin kirjoittaa noistakin asioista täällä. Tämänhetkinen aihehahmotelmani kytkeytyykin leppoistamiseen, koska kantavaksi teemaksi olen ajatellut ihmiselon haurautta tai elämänhallinnan lumetta tai miksi se nyt muotoutuukaan. Viime talvena tekemistäni töistä osa sopiikin tuon tyylisen otsikon alle. Niistä on otteita aiemmissa postauksissani. Olisi mukava jakaa tätä matkaa kanssanne. Miltä tämä kuulostaisi?

Olen alkanut pohtia tavoitteiden tarpeellisuutta. Ei niitä täysin ilman tietenkään elämä rullaa, mutta lastaammeko itseämme liikaa tavoitteilla, joita ajattelemme itse valinneemme, mutta joiden perimmäistä aitoutta voi punnita. Onko minun aivan pakko valmistua kuvataiteilijaksi keväällä? Mitä tapahtuisi, jos se siirtyisi? Olisinko vain puu, joka kasvaa saamastaan auringonvalosta, vedestä ja maaperän aineksista?

Päivän lainaus: "... miten sitä torjuu oman kokonaisen itsensä kun kurottaa itsensä ulkopuolelle tavoitellen ulkoa jotain mitä itsessä ei olisi jo. Sitten se iski. Haluaminen sattuu." Näin kirjoittaa Olematon blogissaan Poikkeavan tavallista elämää. Eikö ole hienosti sanottu. Tuo auttaa avaamaan uusia näkymiä, kun etsimme tasapainoa elämäämme.

Päivän pieni ilo: Nouseva aamuaurinko valaisi kauniisti Söörnäisten ja Vallilan taloja.

Infoähky uhkaa!

Päivittelin tammikuisessa jutussani lukujonoon kertyviä eepoksia ja onpa niitä rinnakkainkin kesken lukemisen. Osa mainitsemistani on edelleen kesken. Nyt on aktiiviluvussa Pasi Toiviaisen Ilmastonmuutos. Nyt. ja yksi psykokirja on loppuunsaattamatta.

Vuoroaan odottaa Marjaneh Bakhtiarin "Mistään kotoisin", Pasi Mäenpään "Narkissos kaupungissa" ja lukupiiri Kirjaviisaiden seuraavan tapaamisen eepos "Sattumuksia Brooklynissa" (Paul Auster).

Varasin äsken kirjastosta Paul Krugmanin teoksen "Lama, talouskriisin syyt, seuraukset ja korjauskeinot", Mirkka Lappalaisen "Susimessu: 1590-luvun sisällissota Ruotsissa ja Suomessa", Jere Jäppisen toimittaman "Varokaa mustalaisia! väärinymmärryksen historiaa: Suomen romanien vaiheita ja kulttuuria" sekä Heidi Kalmarin ja Kati Ketolan "Vastuullisen matkailijan käsikirja". Viimeksimainittua kirjoittajaparia kuuntelin SavExpossa.

Taidan olla patologinen kirjafriikki. Mutta kun "maailmassa monta on ihmeellistä asiaa" ja uteliaisuuteni on niin loputon.

No, ainakin yhdessä tilantessa onnistuin valitsemaan leppoistumisen eduksi. Tänään oli erään koulutuskokonaisuude päätöstapaaminen. Meidän osallisujien oli määrä esitellä kurssityön tulokset. Olisin voinut pusertaa väkisin jotakin, mutta kun on niin kiirettä, annoin olla. Mainitsin toiselle vetäjistä asiasta alkuviikolla. Tällä viivästymisellä ei ole käytännössä mitään merkitystä.

Päivän lainaus: "Älkää hienostelko haudallani, pyydän." Löysin tämän katkelman Pellonpientareblogista . Upeaa, eikö?

Päivän pieni ilo: Kun varasin äsken netin kautta yllä mainitsemiani kirjoja, minulta unohtui korjata noutopaikka yhdestä varauksesta. Huomasin Helmet-sivun kulmassa linkin "kysy henkilökunnalta". Klikkaamalla sitä, pääsin chattailuyhteyteen Eija-nimisen henkilön kanssa. Hän korjasi asian. Loistavaa palvelua.

Jos seuraat Hotakaista, et maksa tyhjästä

Elävästä arkistosta löytyy "Aamun kirja", jossa Nadja Nowak ja Seppo Puttonen jututtavat Kari Hotakaista tämän uudesta kirjasta "Ihmisen osa". Kirja vaikutti ohjelman perusteella niin kiinnostavalta, että varasin sen äsken kirjastosta. Minun kannaltani valitettavasti kovin moni muukin näytti sen tehneen.

Kirjan sanottiin käsittelevän ostamista, myymistä ja kaupallistumista. Lankakauppias ei myy enää lankaa puseron tms. tekemiseen vaan hän myy mielikuvia ja "ei mitään". Niinpä.

Aasinsilta leppoistamiseen löytyy kyllä. Jos maksamme kovasti lisähintaa tuotteeseen liittyvistä mielikuvista, lisäämme rahapainettamme ja stressaannumme. Tästä tulemmekin brändeihin, joita käsittelin äskettäisessä postauksessani.

Buyologyn mukaan asia ei ole niin yksinkertainen, kuin Hotakaisen haastattelu antaa ymmärtää, koska tunteemme näyttävät ohjaavan meitä maksamaan mielikuvista. Voivatko tunteet ohjata meitä harhaan? Siinäpä kysymys.

Jos nyt kuitenkin lukisin sen kirjan, ennenkuin märehdin sitä enemmän.

Päivän pieni ilo: Satoi suuria pisaroita, kun nousin bussiin kotimatkalla. Kun tulimme päätepysäkille, sade oli jo täällä ohi. Oli mukavampi tallustella kotiin.

Kävinpä säästömessuilla

Kävin tänään SavExpo -tapahtumassa. Kannatti mennä. Tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa, joten osallistujia ei ollut kovin paljon, mutta anti oli oikein hyvä. Toivottavasti tunnettuus ja sen mukana suosio lisääntyy.

Laitan tähän pari maistiaista näin alkajaisiksi. Nordean esitys vahvisti ajatustani siitä, että voin helpottaa eli leppoistaa elämääni järkiperäistämällä pankkipalvelujen käyttöäni. Osa laskuistani on suoraveloituksessa ja maksan netin kautta. Olen ajatellut siirtyä paperisista tiliotteista sähköisiin, mutta en ole saanut sitä aikaiseksi. Kuulin nyt, että Nordean arkisto säilyttää bittiotteita ja ilmeisesti myös muita sähköisiä dokumentteja kuusi vuotta. Siispä kaikki biteiksi! Minunlaiselleni hutilukselle, jolle kuittien ja muiden paperien järjestäminen on vastenmielistä ja väsyttävää, tuollainen paperittoman pankin käyttö olisi suuri helpotus.

Kerrankin joku osasi pukea asioiden ympäristövaikutuksia käytännölliseen ja siten helposti ymmärrettävään muotoon. Markus Tuukkanen kertoi, että Suomen metsät sitovat 18 tonnia hiilidioksidia asukasta kohti. Kullakin siis tuollainen kiintiö. Kiintiö tuhoutuu, kun ajaa päälle sata kilometriä autolla tai istuu kilometrin lentokoneessa. Antaapa aihetta ajattelemiseen.

Kiva kun lähdit mukaan ipi. Lämpöisesti tervetuloa!

Päivän pieni ilo: Tämä kirjafriikki sai ilmaiskirjoja kierrätyskeskusständiltä.

Osa tussityöstä. Näkymä Strasbourgissa

Tyhmyyttämmekö ostamme brändejä?

Kaikki itseään kunnioittavat yritykset haluavat brändätä itsensä ja tuotteensa. Tämä pyrkimys on levinnyt myös kouluihin ja muihin sen kaltaisiin laitoksiis. Brändi on usein yhtiön arvokkain omaisuus ja se on myös tarvittaessa myytävissä.

Brändeistä halutaan vahvoja, koska näin saadaan korkeampi preemio (no muitakin syitä). Se tarkoittaa suomeksi sitä, että jää enemmän hilloa. Karuimmillaan tämä tarkoittaa monikertaisen hinnan maksamista tuotteesta verrattuna aivan samanlaiseen, mutta heikommalla brändillä leimattuun.

Minuun brändit vaikuttavat ja olisi mahdotonta täysin välttää sellaista. Samasta nauttivat muutkin - enemmän tai vähemmän. Olemmeko siis tyhmiä?

Kerroin jo tämän kuun 10. päivän jutussani Buyology-kirjasta, joka tuhoaa tehokkaasti uskomukset homo economicuksesta. Se tosin on yksi kansantaloustieteen perusolettamista, jonka mukaan ihminen pystyisi toimimaan ostaessaan järkiperäisesti omien intressejänsä mukaisesti.

Buyologysta löytyy valaiseva esimerkki. Aika kauan sitten teetettiin testi, jossa ihmiset saivat maistaa sokkona kokista ja pepsiä. Yli puolet pitivät jälkimmäistä parempana. No miksi tästä ei alkanut Pepsin loistelias voittokulku? Tämän selvittämiseksi myöhemmin testi toistettiin (sama tulos) ja toteutettiin myös siinä muodossa, että maistajat tiesivät, kumpi on kumpaa. Kun tuote oli tiedossa, yli puolet pitivät kokista parempana.

Selitys edelliseen löytyy brändin vaikutuksesta (tarina, pullon muoto jne.). Aivoissamme tunteet voittavat järjen. Kuvitellaan että minä aikoisin ostaa nyt uuden auton. Oletetaan myös että minä olisin valitsemassa joko skodan tai volkkarin (saman yrityksen merkkejä). Uskon että minun olisi hyvin vaikea päätyä skodaan, vaikka se on todennäköisesti vastaavan volkkarin veroinen, mutta halvempi. Tämä johtuu siitä, että aivoihini on pitkän skodasta ajan kuluessa jumittunut itäauton mielikuva. Järkevää?

Tulemme todennäköisesti edelleen menettämään tilaisuuksia helpottaa kiirettämme ostamalla halvempia, mutta riittävän hyviä tuotteita.

Päivän pieni ilo: Palatessani töistä huomasin metroasemalla kulkevani melkein yhdessä kolmen koulumme opiskelijan kanssa. Teitä saurataan, sanoin. Vaihdoimme iloisia hymyjä.

Miksi järjestelmällisyys ei auta?

Esittelin aiemmin Sampsan blogin, jossa hän antaa monia neuvoja elämänhallintaan. Yhdessä artikkelissa hän antaa kymmenen vinkkiä työajanhallintaan. Sampsa suosittelee esimerkiksi työpöydän pitoa järjestyksessä, työlistoja aikataulutusta, tavoitteita jne. Nämähän ovat peräti hyviä asioita.

Vuosia sitten oli muotia käyttää Time Manageria tai muita vastaavia järjestelmiä, joiden avulla oli tarkoitus aikatauluttaa töitään ja pitää niitä hallinnassa. Minä voin sanoa, että yritin kovasti opetellan käyttämään tällaista apuvälinettä, mutta ei se oikein alkanut sujua. Minulla meni kovasti aikaa noihin kalenteripuuhiin ja totesin olevani huono arvioimaan ajantarvetta eri tehtäville. Ei tämä todista kuitenkaan, että tällaiset järjestelmät olisivat huonoja. Kaksi kollegaani käyttävät sellaisia suvereenin taitavasti. Missä siis vika?

Yksi selitys saattaa olla temperamentti, jota pidetään aika suurelta osalta synnynnäisenä ominaisuutena. Keltikangas-Järvinen popularisoi ahkerasti psykologian tutkimustuloksia ja viime vuosina erityisesti temperamenttia koskevia. Meillä ihmisillä on erilaisia temperamenttipiirteitä, joista yksi on rytmisyys.

Korkearytmiselle ihmiselle on järjestyksenpito luontaisempaa kuin muille. Tästä päättelen, että aikatauluasiatkin sujuvat hyvin. Minä ilmeisesti en kuulu mainittuun ryhmään ainakaan kovin vahvasti. Muistan lukeneeni Keltikangas-Järvisen teksteistä jotakin sellaista, jonka perusteella uskon, että jos yrittää pitää järjestystä vastoin temperamenttiaan, kuluu energiaa. Tämä vastaa omaa kokemustani. Jos energiaa kuluu noihin sinänsä hyödyllisiin puuhiin, sitä jää sitten vähemmän muihin.

Muistan kuulleeni toisen psykologin Kirsti Longan sanoneen jotakin sen suuntaista, että sotkuinen työpöytäkään ei sinänsä ole huono juttu. Ehkä voisi sanoa, että kukin taaplaa tyylillään.

Päivän pieni ilo: Olin palaamassa kävellen työpaikalleni eräästä tapaamisesta. Aikataulu oli pikkuisen tiukka. Sitten sattui tulemaan sopivasti bussi, kun kävelin pysäkin kohdalla. Parin pysäkinvälin kyyti auttoi ja ehdin istua hetken kollegojen kanssa ennen alkavaa oppituntia.

Testin kautta onneen

Onnellisuus ja hyvä elämä tuntuvat olevan kovasti esillä nykyään. Oppaita on runsaasti tarjolla. Edellisessä postauksessa kerroin Pauli Kohelon kirjasta. Se taitaa irviä tätä vahvaa genreä tai lähinnä siihen sisältyvää henkistymissuuntausta.

Tähän samaan hyvän elämän aihepiiriin tämä oma bloginikin kuuluu. Varmaan nykyelämän hektisyys nopeine muutoksineen osaltaan ohjaa meitä hakemaan apua näistä oppaista ja muista. Tätä tukee Lindsrömin (kts. aiempi postaus) referoima tutkimustulos 34 kaupungista eri puolilla maailmaa vuodelta 2007. Keskiverron jalankulkijan nopeus on noussut 10 prosenttia kymmenessä vuodessa.

Nyt on helppo mitata oman onnellisuutensa aste, koska netistä löytyy laaja Elämä pelissä -ohjelmaan liittyvä onnellisuustesti, joka tarjoaa tulosten pohjalta myös suosituksia. Tein sen eilen ja sain paremman tuloksen kuin odotin ja lisäksi käytännöllisiä neuvoja. Minulle suositeltiin ulkoilua, meditaatiota ja muiden ihmisten auttamista. Ihan aiheellisia. Ehkä tuota meditaation toimivuutta pitää kuitenkin miettiä, kun olen niin kärsimätön tai ehkä juuri siksi pitäisikin sitä kokeilla.

Pellon pientareella -blogistikin on tehnyt testin ja kommentoi sitä.

Testissä on minusta sellainen mainio piirre, että se auttaa huomaamaan niiden asioiden merkityksen, jotka ovat hyvällä tolalla.

Sellainenkin slow life -ilmiö näyttää olevan kuin The Slow Bicycle Movement, jolla on myös oma Facebook -sivu. Pyöräilyn hitaudessa jopa kilpaillaan.

Päivän pieni ilo: Olimme vaimon kanssa kävelyllä ja hikoonnuin. Vaimo toi minulle sitten pyyhkeen tai oikeastaa rätin, jolla sain kuivata hikeä ja hän itsekin kuivaili yläselkääni.

Loppukevennys: Joku kertoi äskettäin vitsin. Mitä optimista vastasi pessimsitille, kun sanoi, ettei huonommin voi enää mennä. Kyllä voi, hän vastasi.

Näkymä Strasbourgissa. Tussi

"Riskimittarimme" väärästä tulkinnasta ahdinkoon

"Onnellisuusprofessori" Markku Ojanen kirjoittaa Rotteriin viitaten ulkoisen ja sisäisen kontrollin tulkinnasta ja kuvaa ilmiön ääripäät. Henkilön tulkinta on ulkoistava, jos hän tuntee olevansa kuin lastu laineilla. Sisäistävä tulkitsija puolestaan kokee olevansa oman onnensa seppä.

On mielenkiistoista, että tässä yhteydessä puhutaan nimenomaan tulkitsemisesta. Siis jos ihminen ahkeroi ylenmääräisesti, syynä voi olla se että hän tulkitsee ympäristönsä hyvin epävarmaksi, vaikka tilanne ei olisikaan kovin riskialtis.

Tästä seuraa hyvä kysymys: Mikä tai mitkä syyt aiheuttavat tällaisen tulkintavirheen? Sanoppa se.

Päivän pieni ilo: Kun saavuin aamulla bussipysäkille, näin kaksi keski-ikäistä naista ystävällisessä keskutelussa. Osoittautui että siinä neuvottiin tietä jonnekin. Olivat siis tuntemattomia toisilleen. Neuvoja katsoi mukavan huolehtivasti neuvotun perään, kun tämä lähti osoitetuun suuntaan.

Alitajuntako meitä estää leppoistumasta?

Arvelen, että alitajunnassamme voi olla aineksia, jotka johdattavat meitä tiedostamattamme liialliseen ahkerointiin. Martin Lindström kirjoittaa teoksessaan "Buyologia Ostamisen anatomia" alitajunnan vaikutuksesta käyttäytymiseemme aivan toisesta näkökulmasta, mutta minusta hänen ajatuksistaan löytyy analogia tähänkin aiheeseen.

Lindström käsittelee neuromarkkinointia (joko nousi hiukset pystyyn?), joka on yksi businessmaailman uusista trendeistä. Ärsykkeiden vaikutusta tutkitaan aivokuvannan avulla. Hänen mukaansa me emme tiedä, miksi ostamme tiettyjä tuotteita. Esimerkiksi sokkotesteissä pepsiä pidetään kokista parempana, mutta kun merkit ovat tiedossa, asia kääntyykin toisin päin. Brändiomainaisuudet vaikuttavat tunteiden kautta.

Asia voi olla näin myös suhtautumisessamme työntekoon. Työnarkomaani ei ehkä itsekään tiedä, miksi uurastaa. Jostakin on ehkä tullut alitajuntaan vaikuttimia, jotka eivät kerro meille olemassaolostaan, mutta ohjaavat meitä siten, ettemme huomaa.

Päivän pieni ilo: Kurotin aamubussissa kohti stoppinappulaa ja samalla tulin vähän töytäisseeksi erään toisen matkustajan kättä. Kun sanoin "anteeks", minut palkittiin ystävällisellä hymyllä.