Videovälähdyksiä kirjamessuilta 1

Tuomas Enbusken haastateltava on kirjailija Raija Oranen.

Tulipa huonolaatuista jälkeä, kun siirsin suoraan koneelta ilman Youtuben apua. Ehkä noita viitsii katsoa pieninä ruutuina.

Kuva- ja kirjasatoa kirjamessuilta

Kävin kirjamessuilla. Tässä kuvasatoa:

Kirjamessujen kantapaikakseni näyttää olevan vakiintumassa Gavrieles Foodsin taverna, jossa tänäänkin söin maittavan kreikkalaispäivällisen kuten aikaisemminkin.

Huomasin, että messujen antikvariaateissa on hyvin saatavilla pitäjähistorioita. On kiva tutkailla sellaisia, jotka kertovat vanhempieni ja esivanhenpieni kotiseuduista ja elämästä historian pyörteistä. Saattaapa löytyä mainintojakin menneistä esipolvista.

Tämänpäiväinen kirjasaldo:

• Björneborgs stads historia; J.W. Ruuth, 1897
• Käkisalmen historia; Erkki Kuujo, Eino Puramo ja J. Sarkanen, 1958
• Muistojemme Kurkijoki;  toim. Aarno Karimo ja V. Lähdeoja, 1952 
• Sakkolan historiaa; toim. Väinö Kaasalainen, 1951
• Vpl. Pyhäjärvi. Tarinakivillä; Heimo Pohjolainen, 1997

Miksi nuo kirjat?

Äitini on porilainen. Olisi mukava löytää myös Ahlaisten historia, koska hänen isänsä oli kotoisin kyseisestä kunnasta, joka kuuluu nykyään Porin kaupunkiin.

Osa isäni puolen sukujuurista juontuu Käkisalmen maalaiskuntaan ja isäni itse on kotoisin viimeksi mainitun naapuripitäjästä Vpl. Pyhäjärveltä. 

Isäni äiti oli omaa sukua Hanski sukujuonne hänen kauttaan kulkeutuu Vpl. Pyhäjärven kautta Lahdenpohjaan, joka kuului aikaisemmin Jaakkimaan, ja sieltä Kurkijoelle. Sukutarina kertoo, että sukunimi Hanski olisi lähtöisin Viipurin linnassa toimineesta saksalaissotilaasta, joka oli sukunimeltään Handsche.

Isäni isän äiti Katri Kaasalainen oli Sakkolasta. Kijan onkin toimittanut lupaavasti Väinö Kaasalainen.

Sähkökirjojen lukulaitteiden tutkailua

Hesari kirjoitti tänään lukulaitteista artikkelissa "Suomessa sähkökirja ei ole paperikirjaa halvempi" ja suosittelee samalla sivulla (paperiversiossa) toisessa jutussa olla ostamatta vielä sellaista, koska formaattikisa on kesken. Jos siis ostan tietyn laitteen, en pysty lukemaan sillä kaikkia sähkökirjoja. Toivottavasti yhteinen standardi löytyy.

Lehti moittii laitteita hitaiksi ja hankaliksi käyttää. Minusta jutussa annetaan liian huono kuva asiasta. Sain jokin aika Sonyn laitteen kirjastosta lainaksi ja kirjoitin kokemuksestani jutun tähän blogiin. Oli se pikkuisen hidas, mutta lukutilanteessa se toimi ihan kelvollisesti. Käyttöliittymänkin kanssa uskoisin tulevani toimeen, jos jonkin aikaa rutinoituisin.

Käväisin Tapiolan Akateemisessa tutkailemassa heidän myymiään laitteita, Cybook Opusta (Bookeen) ja Iriver Storya. Booken näyttää kuvissa minusta tyylittömältä, mutta luonnossa se oli kiva ja kätevän oloinen, pieni ja kevyt. Muistutti Sonya. Olisi näppärä lukea illalla sängyssä. Iriver oli isompi ja painavampi. Näyttää Amazonin Kindleltä. Kyseisestä yksilöstä oli virta loppunut, joten en voi sanoa juuri muuta kuin, että saattaa olla pikkuisen painava sängyssä luettavaksi.

Pyörähdin myös Kampin Suomalaisessa Kirjakaupassa. Heillä ei vielä ollut lukulaitteita, mutta tulossa on.

Elämänraivauksen pienrypäsvaihe

Suuntana slow life

Le Havren kirkko

Puuharyhmittelyssäni toissapäivänä listasin pikkuryppäiksi videoinnin, bloggauksen ja lukemisen. Videointi itsessään ei vie erityisesti aikaa, koska se tapahtuu yleensä muun puuhan ohessa, mutta editointi, niin haastavaa ja mielenkiintoista kuin se onkin, on varsinainen aikavaras. Siispä kuvaus jatkukoon, mutta editointi jää eläkevuosiin (jos niitä tulee).

Nyt on nostettava kissa pöydälle! Tämä leppoistelubloggaus syö aikaa. Se myös tuo aikaa, koska tässä vuorovaikutteisessa kirjoituspuuhassa oppii hyviä juttuja. Matemaattisesti ottaen olen todennäköisesti häviöllä, mutta ei tämä pelkkää laskelmointia ole. Ratkaisu: Homma jatkuu, mutta postaustiheys laskee.

Taidehistoriabloggaus jatkuu, koska liittyy läheisesti tärkeään maalausryppääseen. Honkalat-blogia voin täydennellä silloin tällöin.

Mieleeni on tullut, että jos raivaan jotakin nyt pois, se ei tarkoita sitä, että se jäisi iäksi pois puuhistani. Voin antaa ajankohtaisille jutuille isomman siivun nyt ja nostaa myöhemmin taas jotakin kuopattua esiin. Jonkinlaista aikataulutusta siis.

Voisin keskittää lukemisiani nyt taidehistoriaan ja muuhun historiaan. Kaunoa luen Kirjaviisaiden menun perusteella. Kaunoa voisin lukea ennen nukahtamista, kun taidehistoria on jo liian tanakkaa tavaraa. Tiedelehden tilaus peruutetaan. Hesaria opettelen lukemaan kevyemmin.

Maiju, kiva kun tulit mukaan. Lämpimästi tervetuloa!

Elämän raivausta

Ajattelun ammattilainen kehottaa poistamaan listasta sellaiset aktiviteetit, jotka eivät tue mitään muuta.
Jos poistan kaikki, seuraakin todellinen slow life.

Käydäänpä luetteloa läpi alkaen yksittäisistä hommista. Liikkuminen on merkitty väärin, koska se tukee varmaan kaikkia muita. Viime aikoina en ole oikein saanut liikutuksi, kun on niin väsyttänyt ja ollut muuta puuhaa. No, puuhia karsitaan nyt. Liikkuminen saa jäädä luetteloon ja toivottavasti elpyy taas.

Kyläily on ydinelämää. Sille ei tehdä mitään.
Vapaaehtoistyö jää joukkoon tärkeytensä vuoksi. Sillä on linkki maalaamiseen, koska voin antaa myymättömiä töitä hyväntekeväisyyteen huutokaupattavaksi.

Kiloklubiin en enää kirjaa syömisiäni, joten aikaa ei juuri siihen mene. Silloin tällöin kirjaan sinne painoni niin voin seurata sen kehitystä. Yritän hallita syömisiäni näppituntumalla.

Ylen Areena haukkaa liikaa aikaa, koska siellä on niin paljon mielenkiintoista katsottavaa. Yritän rajoittaa seuraamiseen enimmäkseen historiadokumentteihin. Yritän myös lopettaa katsomisen jo ohjelman alussa, jos sisältö tuntuu liian köykäiseltä. Jos olen rentoutuksen tarpeessa ja ohjelman katsominen auttaa, silloin jatketaan. Historialliset ohjelmat maustavat mukavasti taidehistorian opiskeluani. Historiassahan kaikki liittyy kaikkeen.

Tietotekniikkavarustusta kannattaa hoitaa, koska se tukee monia puuhia.

Raha-asioiden hoitaminen on elämän kivijalkaa.

Facebuukkaus on kivaa, mutta vie hirvittävästi aikaa. Siitä raivataan tilaa muille.

Kirjapiiri Kirjaviisaat on aika irrallinen, mutta tällaista rentoutusta pitää elämässä olla.

Kukkojen sukuseura jääköön listalle, koska kokoontumiset ovat niin harvoin.

Paperien ja tavaroiden perkaamiseen kannattaa uhrata aikaa ja energiaa, koska hyvä järjestys tukee muita hommia ja saahan siisteydestä mielihyvää. Tähän liitän mukaan mööbleerauksen. Näillä parisuhde paremmaksi :)  Miksikähän nämä hommat ovat minulle niin vastenmielisiä? Yksi syy voi olla se, että olen niissä hommissa aika huono. Toinen syy voi olla järjestelypuuhien rutiinimaisuus, joka rasittaa vilkasta mieltäni. Tälle epämukavuusalueelle minun täytyy itseni pakottaa useammin.

Vapaa-ajan puuhieni siilikonsepti

Ajattelun ammattilainen neuvoo kirjaamaan kuvatut toimet paperille ja merkitsemään, mitkä liittyvät toisiinsa ja tukevat toisiaan.

Tein työtä käskettyä. Paperille syntyi yksi iso ryväs, joitakin pieniä ryppäitä ja yksittäisiä toimia. Irrallisia (tai melkein) yksittäistoimia ovat liikkuminen, kyläily, vapaaehtoistyö, Kiloklubi, Ylen Areenan seuraaminen, raha-asioiden hoito, tietotekniikkavarustuksen ylläpito, facebuukkaus, Kirjaviisaat, Kukkojen sukuseura sekä paperien ja tavaroiden perkaus.

Le Havren kirkko

Nukkumisen, rentoutumisen ja läheisten kanssa olemisen rajaan ulos tarkastelusta, koska ei näitä voi arvottaa ja verrata muihin puuhiin.

Pikkuryppäitä ovat videointi (kuvaus ja editointi), bloggaus (Leppoistaminen, Taide historian kourissa, Honkalat) ja lukeminen (lehdet ja kirjat).

Iso ryväs on kuvataiteilijana toimiminen ja kaikki, mitä siihen liittyy. Siinä on piirteitä, jotka muistuttavat ajattelun ammattilaisen käyttämän käsitteen - siilikonseptin - ominaisuuksia. Tämä perustuu Isaiah Berlinin esittämään vertaukseen kreikkalaisen Arkhilokhoksen toteamukseen “Kettu tietää monia asioita. Siili tietää yhden ison asian.”. Kettu osaa kaikenlaisia konsteja siilen narraamiseksi mutta siilella on yksi, missä se on tosi hyvä. Siili osaa taivuttaa itsensä piikkipalloksi.

Ainakin maalaaminen ja piirtäminen rinnastuvat siilikonseptiin siinä, miten tärkeitä ne ovat minulle. Muita kuvataiteilijana toimimiseen lliittyviä puuhia ovat alan kursseille osallistuminen (ml. taidehistoriablogin kirjoittamisen), näyttelyt, kutsurekisterin ylläpito ja valokuvaus sekä siihen liittyvä editointi.   

Jatketaan pohdintaa myöhemmin.

Kävin muuten lääkärissä keskiviikkona ja kuulin, että kolesterolitasoni on pudonnut 8,8:sta 5,8:an. Bravo!


  

Ilmastomuutos on ns. "ilkeä ongelma"

Perretin suunnittelema kirkko

Ympäristömuutoksen professori Atte Korhola esitti Hesarin ja yliopiston viime Voxissa minua hätkähdyttävän näkökulman ilmastomuutokseen ja asia tuntuu vielä itsestään selvän uskottavalta. Hän totesi, että ilmastomuutos on ns. wicked problem (ilkeä ongelma).

Korhola kuvasi ilkeää ongelmaa sellaiseksi, että on vaikea tietää, mistä sellaisen ratkaiseminen pitää aloittaa eikä siitä oikein tiedä, milloin se on ratkaistu. Muitakin piirteitä hän luetteli.

Wikipedia kertoo, että ilkimysongelmia ei voi määritellä eikä testata, ne ovat ainutlaatuisia ja jokainen niistä voi olla toisen ongelman oire.

Ilmastomuutoksen torjunta on tässä valossa miltei mahdotonta. Ei nyt isketä hanskoja tiskiin kuitenkaan, eihän? Ihminen on kaikessa viisaudessaan kovin pieni moisen ongelman edessä. Tuokin käsitys ilmastomuutoksesta ilkeänä ongelmana on jonkun näkemys, joka voi olla väärä, vaikka näyttää niin uskottavalta. Minusta meidän pitää toimia niin kuin järki neuvoo, eikä masentua mahdottomalta näyttävän ongelman edessä.

Toinen maailmansotakin lienee näyttänyt maailmanlopulta, mutta niin vain on elämä jatkunut (ei toki kaikkien).

Päivän pieni ilo: Kävin tapaamassa ikääntyneitä vanhempiani. Meillä oli mukava muistelushetki, jonka tallensin videolle.

Kuva on Le Havresta. Se on yhdistelty useasta kuvasta, mikä ei ole täysin onnistunut. Oikeasti torni nousee suoraan ylös.

Tervetuloa avajaisiin ja näyttelyyn Kanneltaloon!

Heikki Honkala: Kaukainen ajatus

Koti epämukavuusalueelle?

Nostetaan katse kauniiseen

Hidasta elämää-sivuston ylläpitäjää Sanna Vikströmiä haastateltiin tänään Päiväntasaaja-ohjelmassa radiossa. Hän kuvasi mainiosti herätystään lenkillä, kun poikaystävä kysyi, miksi hän katsoo vain tietä edessään eikä huomaa luonnon kauneutta ympärillään.

Hän kertoi tottuneensa juoksemaan tavoitteellisesti ja sykemittariin tukeutuen. Hän oli havahtunut siihen, että voihan lenkillä vaikka pysähtyäkin.

Sanna sovelsi ajatusta mainiosti muuhunkin toimintaan, kun pohdiskeli, että miksi ei muissakin hommissa voi hidastaa silloin kun ei tunnu hyvältä. Jokaisella ihmisellä on luontainen temponsa.

Epämukavuusalueelle?

Sannan puhe johdatti ajatukseni muoti-ilmaukseen "jokaisen pitää mennä epämukavuusalueelleen". Pohdin eilisessä jutussani homo economicuksen mahdollista kuolemaa, johon aihepiiriin tämä trendisanonta jollakin tavalla liittyy.

Tulkitsen sanonnan tarkoittavan sitä, että pitää kovasti pinnistellä tavoitteittensa eteen vaikka tuntuisi pahalta. Kaikki tietävät, että elämässä täytyy välillä toimia juuri noin. Ennen puhuttiin sisukkuudesta.

Tietyssä vaiheessa elämääni jouduin tekemään työtä varmaan yli kaikkien normien, kun tilanne oli sellainen. Oli perhe ruokittava, mutta työni vaatimuksien suhde valmiuksiini oli niin ankara, että päivät olivat pitkiä. Onneksi tilanne myöhemmin parani, kun kestin aikani ja pystyin vaihtamaan työpaikkaa.

Elämä on liian iso asia uhrattavaksi epämukavuusalueella viipyilyyn. Aikoinaan armeijassa juoksin sisulla Cooperin testissä 3.000 metriä, kun siitä sai loman. Hyvä palkka 12 minuutin vaivasta.

En usko, että jatkuva epämukavuusalueella oleskelu tekee meistä parempia ihmisiä. Käydään siellä, kun se on järkevää, mutta ei laiteta sinne kotia.

Slow life -gurut puhuvat tempo giustosta, joka merkitsee sopivaa, oikeaa, tarkoituksen mukaista tms. tempoa tekemisissä. Kun muitakin sanoja on otettu vääntämällä suomen kieleen, sorvautuisiko tempo giustosta meille tempouttaminen tai kiustaaminen?

Taas kerran: Kohtuu kaikessa!

Kuvat ovat Le Havresta.

Homo economicuksen kuolema

Taloustieteessä on perustavan laatuisena olettamuksena perinteisesti pidetty ajatusta ihmisestä järkiperäisenä omia taloudellisia etuja ajavana olentona, homo economicuksena. Oletko sinä sellainen? Entä minä?

Siirtolan emäntä kritisoi kaupallista toimintaa homo economicuksen hyysääjänä, mutta pohtii myös, olisiko homo economicus mahdollisesti kuolemassa. Olemmehan selvästi ristiriitatilanteessa, kun uusliberalistissävytteinen rummutus ajaa meitä kuluttamaan lisää ja kuitenkin luonnonvarat ovat rajalliset.


Taloustieteessäkin on herätty syventämään käsitystä ihmisestä toimijana yhteiskunnassa. Vuoden 1998 Nobelin talouden muistopalkinnon saaja Amartya Sen on kirjoittanut muiden kuin taloudellisten vaikuttimien merkityksestä ihmisten toimissa.

Daniel Kahneman ja Vernon Smith palkittiin nobelilla vuonna 2002 psykologisen ja talousteoreettisen tutkimuksen yhdistämisestä.

Elinor Ostrom on todennut yhteismetsien tuottavan usein yhtä hyvin kuin yksityiset metsät. Hän jakoi saman palkinnon vuonna 2009 toisen yhteishallinnan tutkijan, Oliver E. Williamsonin, kanssa.

Onhan nämä enemmän kuin heikkoja signaaleja. Jospa se tästä vielä.

Kuvat ovat Le Havresta.

Hitaan oppimisen luksusta

Voiko oppia nopeasti ja tehokkaasti? Epäilen, ettei ainakaan kovin hyvin. Luonnollisesti on yksilöllisiä eroja.

Kerroin viime kuussa aloittaneeni taidehistoria-aiheisen blogin kirjoittamisen. Tarkoitukseni oli hankkia kyseisestä aiheesta tietoperusta klassismista toiseen maailmansotaan ajottuvasta jaksosta ja käydä sitten TaiK:in avoimen kirjatentissä yrittämässä suoritusta asiasta. Tentissä voi käydä TaiK:in tenttipäivinä ja aikaa minulla lienee ensi vuoden elokuuhun saakka.

Tästä Taidehistoria 2-kurssista on myös toinen vaihtoehto, jossa voi osallistua luennoille. Nykyään TaiK:in avoin tarjoaa ilta- ja viikonloppukurssien ohella mahdollisuutta osallistua tietyille kursseille yhdessä TaiK:in päiväopiskelijoiden kanssa. Mainittu luennollinen vaihtoehto on tällainen ja niiinpä se on minun ulottumattomissa.

Yritin suorittaa kyseisen kurssin pari kolme vuotta sitten lukemalla kurssin kaksi tiiliskiveä. Taisin tehdä muistiinpanoja wordilla ja liittää kuviakin netistä. Ei siitä mitään tullut. Kirjat ovat kovin pölkkykielisiä, asiapitoisia kyllä, mutta ei todellakaan mitään sanataiteen herkkupaloja. Lueskelin niitä lähinnä työmatkoillani bussissa. Ajankohta toki oli huono, koska työni lisäksi opiskelin jo taidekoulussa.

Olen nyt kirjoittanut taideblogiini 15 juttua ja tunnen todella oppivani. Asiaa auttaa se, että mietin, mikä on oleellista ja siten blogiin vietävää. Runkona käytän kurssikirjoja, mutta tutkailen asioita paljon muistakin teoksista. Voinpa pohtia juttuja oman maalaamisenikin näkökulmasta. Pääsen näin paljon syvemmälle, löydän kiinnostavia kytköksiä ja saan nauttia tietojeni karttumisesta. No, konstruktivismiahan tämä.


Jos joutuisin hoitamaan homman pänttäämällä päähäni lyhyessä ajassa nuo eepokset tenttiä varten, varmaan siitä selviytyisin - tai ainakin nuorempana olisin selviytynyt - mutta oppismistulos olisi todennäköisesti hyvin pinnallinen.

Tiedustelin tentaattorilta, voisiko blogi korvata tentin. Ei onnistu. Ymmärrän hänen perustelunsa, kun hän haluaa hoitaa hommansa taloudellisesti.

Kirkon edustaa

Lueskelen rauhassa teemaan liittyvää aineistoa, kirjoittelen blogia ja käyn sitten tentissä, jonka suorittaminen lienee "peace-of-cake", jos paneudun asiaan kuten aion. Jos en ole valmis elokuuhun mennessä, mennään sitten seuraavan lukuvuoden aikana (jos on yhä tarjolla). 

Päivän pieni ilo: Hermanni (2 v.) oli papan kaverina muutaman tunnin.  

Sivun kuvat ovat Le Havresta, joka tuhoutui sodassa pahoin ja jonka uudelleenrakentaminen tapahtui arkkitehti Auguste Perretin johdolla.

Säläpuuhia

Alan saada puuhieni kuvauksen valmiiksi ja sitten pitääkin alkaa arvottaa niitä.

Olen laittanut listalle myös kurssit. Käyn maanantai-iltaisin Taikin avoimen Kuvaopinnot-kurssilla ja lueskelen muutoin taidehistorian tenttiin. Nämä antavat minulle virikkeitä maalaamiseeni ja auttavat minua eteenpäin.

Minulla on hyviä kokemuksia Kiloklubin käytöstä painonhallinnassa tai oikeastaan laihduttamisessa. Siinä kirjataan päivän syömiset nettiin ja saadaan välitöntä palautetta. Se varmaan auttaisi kolesteroliongelmani ratkaisemisessa, mutta ruokien kirjailuun menee aikaa. Olen yrittänyt nyt noudatella soveliasta ruokavaliota ilman kirjailuhommia.

Tietokoneiden ylläpito yms. vaatii aikansa, mutta mikäpä auttaa, jos aikoo niitä vampaimia käyttää.

Käytän kuukausittain palkkapäivän aikohin muutaman tunnin "finanssien" järjestämiseen. Jyvitän palkkarahat siten, että suurin osa laskuista hoituu suoraveloituksena ja että raha riittää. Olen saanut pitkä ajan kuluessa excel-systeemini varsin hyvään uskoon, joten homma on aika helppo ja tuo varmuuden tunteen rahojen riittämisestä.

Vapaaehtoistyö on oikeastaan kaikkien velvollisuus, jotka sitä pystyvät tekemään. Se ei ole minulle harrastus (paitsi tulkkaus on sitäkin), mutta jollakin tavoin haluan kantaa pienen korteni kekoon.

 Kuulun Kukkojen sukuseuran hallitukseen. Setäni halusi aikoinaan järjestää minut tilalleen. Olen ollut varapuheejohtajana, mikä on merkinnyt käytännössä keskimäärin ehkä yhtä kokousosallistumissa vuodessa eikä juuri muuta. Puheenjohtaja haluaa vaihtaa osia ensi vuoden alusta lähtien. Hallitus toki päättää, mutta todennäköisesti nakki napsahtaa. Se tietää tiukempaa asioihin paneutumista.  

Kuvat ovat Etretatista.

Lukemisen autuus

Laiska töitään luettelee ... :)  Jatkan tekemisieni kuvaamista priorisointia varten tavoitteenani riittävän slow life.

Kyläilyt rajataan ulos priorisoinnista, koska nehän kuuluvat elämän ytimeen, eivätkä meidän tapauksessamme vie kovinkaan paljoa aikaa - enemmänkin voisi.

Niputan lukupiiri Kirjaviisaat yhteen kyläilyjen kanssa. On mukava istua silloin tällöin mukavassa seurassa ja jutella löysin rantein (Ai ei niin voi sanoa. No löysin leuoin.). kulloinkin aiheena olevasta kirjasta ja kaikenlaisesta muustakin. Toisekseen näin tulen varanneeksi aikaa kaunokirjallisuuden lukemiseen, joka rentouttaa ja jota en muutoin tulisi lukeneeksi tämän vertaa.

Pakko tunnustaa, että kirjojen lukeminen, josta kovasti pidän, on vähentynyt, kun rinnalle on noussut mahtavia kilpailijoita kuten facebook yms. Lukeminen rauhoittaa, joten lieneepä miettimisen paikka. Vetävä dekkari tai ylevän tempaiseva kaunokirja, sänky ja yövalo. Ja kun raukaisee, valot pois. Se on siinä!

Naamakirjailu ja bloggaus vaativat keskittymistä ja aktiivista ajattelua, mikä vie energiaa, vaikka onkin mukavaa.

Ylen Areena, mikä hieno palvelu. Voin poimia historiaa, kiinnostavia keskusteluja ja punnittua puhetta silloin kuin minulle sopii nauttia niistä. Liian usein sopii. Ohjelman anti voi olla venytetyn köykäistä mennyttä aikaa, jumittuvan jankkaavaa eipäs-juupasta tai yksisilmäistä provosointia. On toki paljon hyvääkin.

Olen ollut huomaavinani, että ohjelmien sähäkät leikkaukset ja hyökkäävät tehosteäänet saavat minut tuntemaan itseni vähän rauhattomaksi - vai uneksinko vain. Miksi tunnareiden ja niiden visualisointien pitää olla niin koheltavan meluisia?

 Levollinen kirja ei huuda ei räisky eikä kääntele katsettani sinne ja tänne.

 Laatuaika on kaunisteleva ilmaus kasvatuksessa, mutta tähän se sopii. Areenassa on niin paljon katsottavaa, että on parempi poimia vain herkkupaloja ja edellyttää laatua uhratun ajan vastineeksi. 

Kuvat ovat Etretatista.

Minäkö askeettinen hedonisti?

Leo Stranius tyypittelee hidastelijoita nettiartikkelissaan. No, hän puhuu itseasiassa yksilöllisestä kevytaktivismista, joka erottuu raskaasta vastaavasta siinä, että nämä aktivistit eivät sitoudu julkilausumiin. Tekevätpähän muuten vain tuunauskokeiluja elämässään.

Stranius esittää räväkät alaluokat kevytaktivismiin: vapaaehtoinen vaatimattomuus, askeettinen hedonismi ja kulutuskarkuruus.

Vapaaehtoisesti vaatimaton vähentää työntekoa ja saa enemmän aikaa vaikkapa perheelleen. Askeettinen hedonisti karsii kunnolla elämäänsä ja kokee sen seurauksena elävänsä ylellisesti hötkyilemättä kaikenlaisen tohinan perään. Radikaali kulutuskarkuri taas painuu pöpelikköön ja alkaa omavaraiseksi.

Ettäkö mikäkö minä olen? Pöpelikköön en ole pujahtanut joten punnitaan kahta ensimmäistä vaihtoehtoa. Askeettinen hedonisti? Hm. Hedonismilla on huono kaiku. Wikipedian mukaan siinä on keskeistä mielihyvä ja teot punnitaan sen mukaan, kuinka paljon ne tuota ihanuutta tuottavat.  

Mielihyvän käsite on selkeä, mutta sitten alkavat hankaluudet, kun yritämme arvottaa erilaisia mielihyvää tuottavia asioita. Mässäily, musiikki, keskustelu ja väkivalta voivat tuottaa mielihyvää. Selvää on, että mielihyvä, joka aiheuttaa vahinkoa muille suljetaan ulos tarkastelusta. Entä mässäily? Ainakaan se ei liene kohtuullista.

Onneksi Wikipedian lyhyt artikkeli tuo esiin myös termin, joka liippaa läheltä. Utilitarismissa teon arvon mittaa sen tuottaman hyödyn ja onnellisuuden perusteella.

Stranius rinnastaa vapaaehtoisen vaatimattomuuden downshiftaukseen. Tämä taitaa osua parhaiten, joskin voihan olla mausteena mukana jonkinlaista askeettista utilitarismia.  

Tude, kiva kun hyppäsit kyytiin. Tervetuloa!

Kuvat Etretatista

Tekee mieli e-kirjan lukulaitetta

Kirjoittelin toukokuussa Sonyn E-lukulaitteesta, jota sain kokeilla kirjastossa, mutta en saanut lainaksi.

Viime perjantaina äkkäsin pääkirjastossa kyltin, jossa kerrottiin, että laitteita voi lainata ja niinpä teinkin.

Olen lukenut descartesia laitteella ja hyvin sujuu. Laite on mukavan pieni ja kätevä sängyssä lukemiseen. Tekstin lukeminen ei rasita silmiä. Tekstin koon voi vaihtaa. Käytän toiseksi pienintä fonttia, jota tekstiä ei mahdu ruudulle kuin ehkä viidesosa tavanomaisesta kirjan sivusta, joten sivua pitää "kääntää" usein. Kääntäminen käy kätevsäti nappia painamalla. Tosin olisi kiva, jos nappi olisi näin oikeakätisen näkökulmasta enemmän oikealla niin siihen ylettyisi paremmin.

Laitteessa on sellainen kätevä piirre, että kun lopettaa lukemisen ja sammuttaa virran, laite muistaa missä olit. Kun käynnistät sen taas, pääset heti jatkamaan.

Tekee mieli tuollaista vempainta. Siinä on melkein 600 teosta. Kun yhden saa luettua, voi heti etsiä seuraavaa.

Kirjaston laitteeseen voi ladata lisää luettavaa Helmetin (Helsingin kaupungin kirjasto) sivuilta ja muualtakin. Siirtäminen tapahtuu mukana tulleen USB-piuhan avulla. Lukemista voi etsiä samoin kuin muutakin lukemista tavanomaisella hakutoiminnolla, mutta laittamalla valinnaksi sanan E-kirjat. Löysin kiinnostavan kirjan videoeditoinnista ja aikani räpellettyä sain sen downloudatuksi. Siihen tarvittiin Adobe Digital Editions -ohjelma, jonka pääsi noutamaan kirjastosivuston linkin kautta ja tietysti piti hommata myös Adobe -tunnus ja -salasana.

Kirja putosi mukavasti tietokoneelle ja on luettavissa ruudusta. Hyvältä näyttää. En ole kokeillut vielä siirtää sitä Sonyyn.

Samalla tutustuin Helmetin hienoon palveluun eli e-kirjan lainaamiseen tietokoneelle, mistä mahdollisuudesta en ollut tietoinen. Helmetillä on oikeus yhteen kappaleeseen asianomaista kirjaa. Se merkitsee ymmärtääkseni sitä, että kun se on nyt minulla, sitä ei voi kukaan muu lainata. Laina-ajaksi oli valittavissa viikko tai yksi päivä.

Kuvat Etretatista

Slow art manifesto

Slow art manifesto näytään allekirjoitetun 11.1.2005 New York Cityssä. Asialla on ollut joukko taiteilijoita.

Tekijät arvostavat pitkään harjaantumiseen perustuvaa taidokasta työtä tehtynä hitaasti ja huolellisesti. Osalle heistä aihe on tärkeä, mutta kaikki pyrkivät kauneuteen. He arvostavat taidehistorian suuria mestareita, mutta samalla katsovat tulevaan. Menetelmät voivat olla vanhoja tai uusia. Hitaus ei sulje pois spontaaniutta.

Manifesti on erään taidegallerian sivuilla. Manifestin taustaa kuvataan perusteellisesti.

Näyttää kuitenkin siltä, että asia on jäänyt tuohon.

Etsin netistä tekijöiden teoksia ja löysin niitä kahdelta, jotka todennäköisesti ovat allekirjoittajia, ja varmaan enemmänkin löytyisi. Työt esittivät mestarillisen luonnollisesti kuvattuja ihmisvartaloita.

Eivät nuo huonoja asioita ole. Asian ydin vaikuttaisi olevan paneutumisen tuottama laatu.

Lämpimästi tervetuloa mukaan Molly!

Kuvat ovat Etretatista.

Mitä on slow art?

Wikipedia tarjoaa kaksi tulkintaa. Ensinnäkin hidas taide voidaan määrittää taideteoksen tarkastelemiseksi kaikessa rauhassa sinä itsenään ja irrallaan sosiaalisesta kontekstista. Mitä voin saada taiteilijalta työ kautta?

Toinen tapa tulkita käsitettä liittyy taiteen tuottamiseen. Taidetta tehdään meditatiivisen hitaasti käyttäen kierrätysmateriaalia. Teokset ovat olemisen seurausta.




Etretat

  Vaikuttaa siltä, että nuo molemmat istuvat hankalasti markkinatalouteen ja taiteen kenttään (Kts. Bourdieu), joissa kilpaillaan rajallisista resursseista.

En tiedä, onko mitenkään mahdollista tarkastella taideteosta ilman minkäänlaisia assosiaatioita taiteen kenttään, joka arvottaa tuotoksia ja toimii portinvartijana. Ehkä silloin, jos katsoja on täysin tietämätön taiteen kentän substanssista ja mekanismeista.

Jos taiteilijan toimeentulo perustuu vain taiteelliseen työhön, lienee äärettömän hankala työskennellä ilman näyttelyaikataulujen painetta. Hyvin hidas työskentely edellyttänee mukautumista minimalistiseen elämäntapaan.

Asiahan on itsestäänselvä

Kommentoin vajaa viikko sitten Tuomas Enbusken ohjelmaa, jossa aiheena oli downsiftaus. Siinä nousi esiin palkkatyön ja muun työn välinen vastakohtaisuus.

Etretat

Serenitas lainaa kirjassaan kirjailija-lääkäri Juhani Seppästä, joka arvelee puheen työn ja perhe-elämän yhteensovittamisesta johtuvan siitä, että oman väen hyvinvoinnin edistäminen ei olekaan enää ensimmäisellä sijalla.

Siinäpä se. Eikö yksilön ja perheen näkökulmasta ole tärkeää nimenomaan hankkia elatus ja muu siten kuin perheellä on hyvä. Monihan tekee kohtuullisesti töitä ja hankkii täydennystä vaikkapa marjastamalla ja puutarhaviljelyllä. Vanhemmat ovat enemmän läsnä ja lähettyvillä. Pätee minusta myös sinkkutalouksiin.
Tämä tosin vaatii työn, joka pysyy aisoissa.

Etretat

Minä tässä paraskin olen neuvomassa.

Asiahan on itsestäänselvä. Mitäpä tästä enempää.

Tervetuloa mukaan Sanna! Kiva kun hyppäsit kyytiin.

Päivän pieni ilo 1: Sain kirjastosta e-lukulaitteen lainaksi viikoksi.

Päivän pieni ilo 2: Tapasin yllättäen luokkakaverini vuosikymmenien takaa. Mukava rupatella. Tapasin hänet melkein samassa paikassa kuin jokunen vuosi sitten.

Pärjäisitkö ilman marinoitua ja suikaloitua lihaa?

Talouselämä-lehden artikkelissa "Rucola korvasi kiinankaalin" verrataan mielenkiintoisesti ruokakaupan nykytarjontaa vuoden 1990 vastaavaan.



Etretat


Kaksikymmentä vuotta sitten leivälle levitettiin voita tai Floraa. Tämän hetken suosituinta leipää (Ruispalat) ei vielä ollut. Ranskanleivän voi korvata lukuisilla vaihtoehdoilla. Leipää ei tarviste enää itse leikata siivuiksi.

Juustomarkkinoita hallitsi täyskermainen Edam eikä hinkua juuri ollut kevyttuotteiden perään.

Lihaa ei myyty suikaleina eikä marinoituna (Sic!).

Karkkihyllyssä on tapahtunut makeispaisumus.

Kiireessäsi voit ostaa nyt paistovalmiita leivonnaisia ja vaikkapa lämmittää roiskeläpän (einespitsa) lounaaksesi.

Voit ryypätä maitosi keveänä, jalostettuna, aatteellisen ja profiloituna.



Etretat



Elettiin sitä ennenkin. Ruokaa syötiin jo kaksikymmentä vuotta sitten. Eihän se ollut näin ylenpalttista mutta kuitenkin. Kun nykytarjontaan on tottunut, olisi vaikea siirtyä vanhaan. Onhan niin mukava ostaa monenlaisia juustoja ja maistaa eksoottisia hedelmiä.

Vaikka eettistä tuotetarjontaa on, voitaneen kysyä, onko se eettistä, että kaupat ovat valtavia ja sijaitsevat automatkojen päässä.

Hitaita Uutisia?

Marikka on pohtinut blogissaan, että tarvittaisiin slow life -lehti. Hän tuumii kohderyhmän olevan kuitenkin pienen ja ehkä muutoinkin olevan hitaita tilaamaan lehtiä. Marikka itse lukisi mieluummin paperiversiota kuin nettilehteä.

Olisihan sellainen kiva olemassa, mutta kohtuullistajat ehkä mieluummin kohtuullistavat senkin ajan johonkin muuhun, ettei menisi leppoistelu ihan hoppuisteluksi. Taannoin joku julkaisi nettilehteä, jonka nimi saattoi olla Blogisanomat. Joo, oli se, löytyy vieläkin täältä.

Muistelen lehden idean olleen sallaisen, että asianomainen bloggaaja luki muita blogeja ja keräsi niistä aineistoa kommentoidakseen sitä lehdessään.

Tuohan saattaisi toimia tässäkin, jos joku hommakseen ottaisi. Aihepiiri vain rajoittuisi kohtuullistamiseen. Paperimuoto olisi varmaan liian työläs. Olisi siis kohtuullista, että lehti olisi nettilehti.

Lehti voisi toimia myös Kulutusjuhlan tapaan eli sitä tekisi muutama alaan vihkiytynyt kirjoittaja.

Entä lehden nimi? Kohtuullisuuslehti, Slow Sanomat, Leppoisa Lehti (LELE), Hidas Aviisi, Kohtuullisen hidas lehti, Hitauden Sanomat, Loikoilu-uutiset, Hitauden Havinaa, Me Leppoistajat, Hitaita Uutisia, Slow Life, Hidas elämä, Verkkainen Viisu, Kohtuus kaikessa, Lupposanomat, Luppolehti vai ....?

Ajattelenko itseni läkähdyksiin?

Pellon pientareella kommentoi puuhiani niin viisaasti ja osuvasti, että nostan hänen kommenttiviestinsä tähän framille samoin kuin vastaukseni siihen. Mukava jos sinäkin kommentoit näitä opiksi minulle.

Raukki, Etretat

Heikki, minulle on jo jonkusenkin kerran tullut mieleen lukiessani näitä juttuja, että onko isoin "aikasyöppösi" mahdottoman kova, jatkuva ja isomääräinen ajattelusi? :) Tämä ei ole kritiikkiä ja vähän hassu kommentti kaiken kaikkiaan, mutta kun se koko ajan tulee mieleeni, niin laitan sen nyt sitten tähän kirjoitettuna.


Monestihan sanotaankin, että länsimaisen ihmisen yksi ongelma on aivojen käyminen ylikierroksilla, jatkuva viriketulva ja sen myötä myös ajatustulva. Käytät mielettömästi (?) aikaa sen pohtimiseen ja kirjoittamiseen, vähän stressaamiseenkin(?), että mihin se aika menee. Luot aina vain uusia blogeja, puuhaat montaa asiaa samaan aikaan, otat lisää harrastuksia ja hommia. Ja niiden lisäksi vielä aktiivisesti pohdit niitä ;).

Tämä kommentti tulee nyt ihan siis intuitiivisesti sydämestä ja sydämellisesti, toivottavasti et ymmärrä väärin. Mutta mitäs jos lähtisit viikoksi tai viikonlopuksi jonnekin sähköttömälle vedettömälle mökille tms., ilman puhelinta, tietokonetta, radiota ym.? Olisit vain, et opiskelisi, lukisi (paitse ehkä jotain ei liian vakavaa romaania) tai seuraisi mitään mediaa. Hiljetyisit joka päivä vartiksi tai pidemmäksi aikaa, jossa yrittäisit tyhjentää ajatuksesi täysin. Muutenkaan et aktiivisesti ajattelisi, vaan antaisit ajatusten tulla ja mennä, mutta et tarttuisi niihin, menisin niiden mukaan. Suorastaan pyrkisit olemaan ajattelematta, vaan vain tarkkailisit silmin ja korvin ympäristöäsi, luontoa, taivasta, tilaa jossa olet ym. Näkisit tämän hetken ja ajan, jota ei oikeastaan ole, vain tämä hetki.

Minulle on aina sanottu, että ajattelen liikaa. Pidin sitä tyhmänä kommenttina. Nyttemmin olen tajunnut, että siinä oli ehkä itua. Varsinkin älykkäillä ihmisillä on taipumus ajatella "liikaa", ajatuksista ja järjestä tulee huomaamatta eräänlainen jumala tai uskonto, pakkomielle, jota ilman ei voi olla. Ratio jyristää kaiken muun yli, ja kaikkea muuta on niin paljon.

Mutta hiljaisuus, läsnäolo, hetkessä eläminen, yksinkertaisuus myös mielessä, on ollut minun tärkein ja rakkain "löytöni" viime vuosina. Olen ihan fiksu ja pätevä, vaikken koko ajan ajattelekaan niin kauheasti ja viisaita. Se on ollut parasta terapiaa ja hoitoa.
Miltä kuulostaa? :) Onko tässä mitään järkeä mielestäsi? Olenko yhtään jäljillä?



Rantamuodostelmaa, Etretat

  
Hei Pellonpientare! Lämpimästi kiitoksia sydämellisestä ja huolehtivasta viestistäsi. Juuri tuollaiset viestin ovat bloggaamisen suolaa. On siinä järkeä, kovastikin, ja jäljillä olet.

Olen näissä viimeisissä postauksissani kuvannut tekemisiäni tarkoituksenani arvottaa niitä jotenkin "Ajattelun ammattilaisen" ohjeiden mukaan ja miettiä mitä tälle rönsyilylle tekisin.
Mainitsit viriketulvan, joka varmaan onkin ilmiö, joka minua vauhdittaa. Ajattelen sen olevan jonkinlaista henkistä uteliaisuutta. On niin paljon kiinnostavaa ulottuvilla.
Tuo vartin rauhoittuminen on hyvä ohje. Taidan kokeilla sitä (jos maltan :)).
En oikein tiedä, pystynkö olemaan ajattelematta ja kiinnostumatta asioista. Varmaan ainakin paasto olisi paikallaan.
Pidin muutava vuosi sitten sapattivuoden ja olin mm. yli puolivuotta Kreikassa, suuren osan ajasta yksin. Siellä osasin ottaa iisisti.
Tämä tekemisten kuvailu on paljastanut minullekin, miten paljon sitä on. Onhan minun raivattava sitä, jos aion maalatakin, mikä on minulle tärkeää. Sehän sisältää ajatteluakin, mutta myös intuitiota.
Kiitos vielä kerran arvokkaasta viestistäsi ja erityisesti sen suoruudesta!
 



Rantamuodostelmaa, Etretat

Päivän pieni ilo: Oli mukava tavata taideopiskelukavereita Group Konalan näyttelyavajaisissa ANT galleryssa tänään.

Hesari vie paljon, entä muut lehdet?

Ja sitten aikakauslehdet syyniin. Ajankäytön kannalta on hyvä, että ei tule yhtään läpeensä koukuttavaa.

Ammattijärjestöihin kytkeytyen losahtaa luukusta kerran viikossa Talouselämä ja Opettaja-lehti. Talouselämässä on kiinnostavia juttuja, ammatillisesti ja muutoinkin, mutta median moninaisuus näyttää syöneen siltä peliaikaa niin, että perehtyminen tuppaa jäämään köykäiseksi. Opettaja-lehti hoituu nopeasti. Siinä korostuu ammattiyhdistys näkökulma. Jos sisältäisi enemmän didaktiikkaa ja pedagogiikkaa, olisi kiinnostavampi. Kauppa- ja kulttuuriopettajayhdistyksellä on myös oma lehtensä, mutta se ilmestyy aika harvoin.

Mitäpä vielä? Kauppaketjujen asiakaslehdet Pirkka ja Yhteishyvä tulevat, mutta eivät kiinnosta. Toisin oli silloin, kun niissä oli enemmän yleisaikakauslehtiluonnetta. Nykyään niissä kuvastomaisuus korostuu. Mainoksia kyllä näkee, jos haluaa. Vaimo tilaa Avotakkaa ja Hyvä terveys-lehteä, mutta niitä en lue.

Haksahdin varmaankin alkuvuodesta tilaamaan Geo-lehteä, kun puhelinmyyjä oli niin rauhallisen asiallinen ja tietävä. Lehti on hyvin laadukas monessa suhteessa, mutta sen aihepiiri menee kuitenkin ohi mielenkiintoni ydinalueesta.

Olen tilannut jonkin aikaa myös Tiede-lehteä. Sitä varmaankin jatkan. Lehti on hauska kooste kaikenlaista yleistiedettä maan ja taivaan väliltä populaarissa muodossa ja mausteena kivasti knoppologiaa. Sopivaa iltalukemista. Voi lopettaa minkä tahansa artikkelin jälkeen. Romaaneissa on kiusauksena lukea vielä se yksi luku ja sitten vielä yksi.

Hesarin kuukausiliite tulee nimensä mukaisesti harvakseen, joten sillä ei ole suurta merkitystä. Yleensä jotakin siitäkin luen.

Ostan silloin tällöin irtonumerona Historia-lehden, joka on mukava sekatavarakauppa kaikenlaista historiaan liittyvää, jota voi shoppailla aikansa kuluksi. Harkitsen tilaamista.

Somistekuvat on otettu lauantailtana 2.10.2010.

Ovatko muut sanomalehdet kuin Hesari aika-ahmatteja?

Päivittelin kaksi viikkoa sitten Hesarin lukemiseen menevää aikaa ja niin kuin silloisesta postauksestani ilmenee, meneehän sitä. Entäs sitten muut lukemiset? Tutkaillaanpa ensin asiaa muiden lehtien kuin Hesarin kannalta.

Sanomalehdet on äkkiä kuitattu. Onneksi ei muita samanlaisia aika-ahmatteja kuin Hesari. Kauppalehteä saatan silmäillä silloin tällöin töissä kahvikupin ääressä. Kotiin kannettavia ilmaislehtiä en juuri lue. Iltasanomat luen joskus eikä silloinkaan aikaa suuremmin suttaudu.
Posti tuo keskiviikkoisin pari pienhköä sanomalehteä, joiden lukemisesta on tullut  rutiini, mutta aikaa ei pala kovin kummoisesti.

Lopetin äskettäin Markkinointi & Mainonta-lehden tilauksen. Olen tutustunut siihen ehkä  parisen vuotta. Siitä voisi olla ammatilliseksi virikelähteeksi, mutta mielestäni se on aika köykäinen. 


Tulee minulle vielä yksi sanomalehti. Vpl. Pyhäjärvi-lehti muistelee Kannaksella olevaa isäni kotipitäjää, joka jäi rajan taakse, ja kertoilee sieltä kotoisin olevien evakkojen ja heidän jälkeläistensä kuulumisia. Tulisikohan tuo kymmenisen kertaa vuodessa. Lehteä on kiva lukea, kun siinä on omiin sukujuuriini liittyviä juttuja ja se piirtää kuvaa isäni synnyinkulttuurista sotia edeltävältä ajalta. 

Käsittelen tässä yhteydessä Kukkojen sukuseuraan liittyvän luottamustoimeni. Isäni on alkuperäiseltä sukunimeltään Kukko. Kuulun sukuseuran hallitukseen, joka kokoontuu kaksi kertaa vuodessa, useimmiten  Tampereen seudulla. Olen osallistunut ehkä keskimäärin kerran vuodessa.


Aikakauslehdistä seuraavassa jutussani.   


Somistekuvat ovat eilisiltaisesta idästä päin maata pitkin ryömineestä sumurintamasta.

Palkkatyökö vain on oikeaa työtä?

Tuomas Enbuskella oli äskettäin ohjelmassaan aiheena "Mikä ihmeen downshiftaus?" ja keskustelukumppaneinaan Osmo Soininvaara, downshiftaaja Sampsa Kiianmaa (Vehmas Assembly, tiedättehän!) ja Alma Median henkilöstöpäällikkö Mari Vuorre.

Keskustelussa nousi esiin Sampsa Kiianmaan ja Mari Vuorren erilainen käsitys siitä, mikä on tärkeää työtä.

Sampsa kertoi tekevänsä nelipäiväistä työviikkoa, mutta sen lisäksi myös vapaaehtoistyötä (ja tiedänhän minä, että hän viljelee kasvimaatakin). Hän pitää tätä parempana kokonaisuutena kuin aikaisempaa elämäänsä kiireisemmässä työssä. Vuorre puolestaan katsoi, että yhdestä työpaikasta pitäisi saada innoitus irti ja keskittyä siihen.

Sampsa ihmetteli, miksi palkkatyötä pidetään parempana kuin vapaaehtoistyötä ja Mari Vuorre puolestaan, miksi vapaaehtoistyötä parempana kuin palkkatyötä.

Mitäpä tuohon sanoisi? Symppaan enemmän Sampsan ratkaisua, mutta ymmärrän, ettei sellainen ole kaikille mahdollinen. On hienoa, että hän on pystynyt olemaan noin itsenäinen, tekemään itselle tärkeää ja mieluista työtä sekä tasapainottamaan menot tulojen kanssa.

En haluaisi tehdä eroa palkkatyön ja muunlaisen työn välille. Jos sienestää ja hoitaa kasvimaata saadakseen perheelleen ja itselleen ruokaa, työtä se minusta on, eikä asia siitä muutu, vaikka noista hommista nauttisikin. Jos äiti tai isä hoitaa lapsia kotona, sekin on työtä. Kun teemme työtä ensisijaisesti elatuksemme vuoksi, miksi palkkatyö pitäisi kanonisoida ainoaksi arvokkaaksi työmuodoksi.

Taloudellisia järkiperusteita toki löytyy. Palkkatyön kautta karttuu verotuloja hyvinvointivaltion menoihin ja työnjako nostaa tuottavuutta. Silti ihmisen valinnanvapaus on itsearvoisesti lähtökohta tässä asiassa.

Vapaaehtoistyö on hienoa kansalaisuuden toteuttamista. Onhan siinäkin toki ongelmansa. Varoja menee oman organisaation brändäykseen, kun kilpaillaan aktiiveista ja lahjoitusvaroista. Varat karttuvat parhaiten siellä, missä brändäys onnistuu parhaiten eivätkä varat jyvity hädänalaisimpien tarpeiden mukaan.

Sosiaalitoimen kautta tapahtuvassa auttamisessa avustusta myönnetään normitettujen tarveperusteiden mukaan ja harkintaa sovelletaan myös. Tämä on oikeudenmukaista, mutta tuntuu etäiseltä kansalaisista ja vaatii runsaasti työvoimaa käsittelyyn.

Entä jos kotimaan köyhyys hoidettaisiin verotuksen kautta ja ulkomaden köyhiä vapaaehtoistyön kautta?

Tuomas Enbuske esitti ohjelmassa hyvin mielenkiintoisen pointin. Hän sanoi, että siihen tyyliin, että virikkeet lisäävät vauhtia. Tuo vastaa kokemustani. Mitä enemmän puuhaa kiinnostavien asioiden parissa, sitä enemmän virikkeet lisäävät höökää pannuun.

Tervetuloa mukaan Kiki ja MiaO! Kiva että päätitte tulla.

Päivän pieni ilo: Äitini lahjoitti minulle tänään A.B.C. Piirustuskoulun ensimmäisen vihkosen sarjasta "Cours A.B.C. de Dessin". Vihkonen on painettu minun synnyinvuotenani. Äitini aloitti kyseisen piirtämisen etäopetuskurssin minun ollessani pieni. Äitini pärjäsi aikoinaan koulussa piirustuksessa oikein hyvin. Hän ei käynyt tätä kirjekurssia loppuun, mutta vihkonen on minulle kallisarvoinen aarre. 

Kuvat taas Etretatista

Ahneuden monet kasvot

Serenitas eli Ritva Rajander-Juusti nostaa esiin mainion ja toisaalta ajatuksia herättävän näkökulman kirjassaan (Kohtuus kaikessa - Enemmän elämää vähemmällä).

Perinteisesti käsitämme ahneudella kaikenlaista ylenmääräisen mammonan perässä läähättämistä, mutta se voi ilmetä muillakin - myönteisiksi mielletyillä - tavoilla. Posketon ahneus työlle eli työnarkomania vaivaa monia, mutta me voimme olla ahneita myös kommunikaatiolle ja elämyksille. Netti ja kännykkä pitää olla aina ulottuvilla. Saatamme juosta tapahtumasta ja koulutuksesta toiseen.

Niinpä. Pitäisikö älähtää, kun kalikka kalahtaa? Tässä taas bloggaillaan, kohta pitää tsekata Facebook ja maanantai-iltana mennään taas kurssille TaiK:iin. Netistä löytyy niin paljon mielenkiintoista, että melkein ei tiedä minne päänsä kääntäisi.

Voisiko ihminen olla myös ahne laiskottelulle? Kohtuutta downsiftaamiseenkin. Entä ahneus liikunnalle? Vähänkö noita maratoonareitakin juoksee tapahtumissa ja pururadoilla treenaamassa.

Kuvat Etretatista Ranskasta