Leppoistamalla oleskeluyhteiskuntaan?

Tasavallan presidentti sanoi uudenvuodenpuheessaan, että "Sen sijaan vaikeaa on ymmärtää sitä ajattelua, että tämä olisi oleskeluyhteiskunta, jossa tietoisesti jätetään omat mahdollisuudet käyttämättä ja odotetaan muiden kattavan pöydän.".

Tuomitsiko presidentti tässä arvovallallaan koko slow life -ajattelun?

Mahdollisesti. Tai sitten ei.

Saattaa olla, että osa slow -aatteen kannattajista tavoittelee riippumattoelämää, mutta siinä ei mielestäni ole tämän ajattelun ydin. Kysymys on arvoista. Onko vain työ sinänsä elämän tarkoitus?

Uskon, että vetelehtiminen ei todellakaan ole hyväksi ihmiselle. Toki rentoutua pitää ja lomailla saa, mutta ajankuluttaminen elämän pääsisältönä kuulostaa moraalittomalta, ainakin, jos se tapahtuu muiden kustannuksella.

Eräs entinen esimieheni kertoi tavoitteekseen sen, että pääsee viisikymppisenä eläkkeelle ja rahaa on niin paljon, ettei siitä tarvitse murehtia. Hänen elämäntapansa perusteella tulkitsen, että tämä takoitti hyvin korkeaa aineellista elintasoa ilman työvelvoitetta. Tietääkseni tämä hänen tavoitteensa ei ole toteutunut. Hän on hyvin tarmokas, aikaansaava ja työteliäs persoona, joten syy voi olla siinä, että hän pitkästyy ilman työtä ja tavoitteita.

Jotkut elämässään materiaalisesti menestyneet viettävät vuodesta pitkiä aikoja Etelä-Euroopassa golfia pelaamassa. Ovat saattaneet jäädä selvästi ennen tavanomaista eläkeikää viettämään oloneuvoksen elämää karttuneeseen omaisuuteen tai muihin etuisuuksiin nojaten. Ovat varmasti tehneet paljon työtä, mutta silti kuulostaa oleskelulta.

Joku toinen on syrjäytynyt työelämästä ennen aikojaan ja elää niukkojen etuisuuksien varassa. Joku saattaa elää näin hyvinkin sisällyksekästä elämää ja olla tyytyväinen. Kutsuisin lahjakkuudeksi sitäkin, että kykenee tulemaan hyvin vähällä toimeen. Köyhyyttä ei kannata kuitenkaan romantisoida, koska luulen enemmistön kokevan työttömyyden hyvin ahdistavana.

Tullaan taas kysymykseen siitä, mikä on työtä. Juhana Vartiaisen letkautus kotiäitien elämän ihanasta velttoudesta osoittanee aikamoista vieraantumista tavisten arjesta. Kumpa hänelle voitaisiin järjestää tosielämään orientoiva kahden kuukauden jakso kotiäitinä vaikkapa kolmen lapsen parissa. Luulen, että kyseessä ei ollut paha tarkoitus vaan vain tietämättömyys.

Mitä tällä kaikella haluan sanoa? Minulle slow life ei todellakaan merkiste oleskeluyhteiskunnan tavoittelua. Kysymys on arvovalinnoista. Onko arvokkaampaa tehdä työtä 12 tuntia päivässä vai käyttää osa ajasta oman perheensä parissa puuhasteluun tai vaikkapa isovanhempien tapaamiseen? Mielestäni ei. Minulla on kanttia sanoa, koska olen tehnyt jossakin elämän vaiheessa todella pitkää työpäivää.

Ajattelen, että presidentti Niinistön puhetta kannattaa peilata hänen Ihan tavallisia asioita - kamppanjaansa vasten, josta henkii ajatus lähimmäisyydestä. Me kaikki voimme tehdä jotakin toistemme puolesta ja vaikuttaa pienilläkin asioilla yhteiseen ilmapiiriin. Tämä viittaa siihen, että presidenttimme sihtiin mahtuu muutakin elämää kuin rahaa vastaan tehtyä työtä.

Onnellista alkanutta vuotta kaikille lukijoille!


Välähdyksiä vuodenvaihteen tulimyrskystä.

Leppoistaja menee ajoissa nukkumaan

Sampsa kirjoittaa vastaansanomattoman viisaasti riittävästä nukkumisesta Vehmas Assemblyssä.

Sellaista on minunkin elämäni. En millään malttaisi illalla mennä riittävän ajoissa nukkumaan, jotta ehtisin saada kunnon unet ennen aamuherätystä. Kun tulen töistä, saatan treenata kuntopyörällä ja sitten onkin päivällisen aika. Tuo Ylen Areena on viheliäinen aikavaras, kun sitä voi katsoa milloin vain ja siellä on tarjolla esimerkiksi dokumentteja, joita tällaisen historiafriikin on vaikea laistaa. No siihen saattaa mennä aikaa, samoin bloggaukseen ja naamakirjailuun. Hesarikin on luettava loppuun. Entä mistä aikaa kirjoille?

Mikäs tässä on puuhastellessa kaikenlaista kiinnostavaa, kun lapset ovat lentäneet pesästä ja vaimon kanssa kaksin asutaan, mutta rajansa kaikella. Jotenkin tämä virikejanoisuus pitäisi saada aisoihin.

Lupaan noudattaa Sampon neuvoja ainakin tänä iltana. Valot sammukoon klo 23.00. Silloin minun tarpeisiini jää hyvin aikaa nukkua. Jätän syötiksi hesarin siltä osin kuin se on lukematta. Sen luen sängyssä.

Päivän pieni ilo: Katsoin kuntopyöräillessäni Areenasta Darwinia käsittelevän ohjelmasarjan ykkösosan. Esitettiin mielenkiintoinen vaikutusketju. Mitä enemmän talossa, jossa pidetään mehiläisfarmia, on kissoja, sitä enemmän lähistöllä kasvaa puna-apilaa. Kissojen vuoksi mehiläispesiin ei pääse peltohiiriä, jotka ovat tuhoisia pesille. Mehiläiset ovat ainoa laji, mikä pölyttää puna-apilaa.

Leppoistamispätkiä Youtubessa ja miesasiaa

Tässä pullantuoksuista downsiftausta, katsopas.

Esittelyvideo Lahdessa lokakuussa 2009 olleesta tapahtumasta: Designing Slow Life Conference

Tämä on hauska. Työnarkomaani treffeillä.

Ihmettelin hiljattain MOT:n ohjelmaa "Ilmastomuutos peruutettu". Kysäisin asiaa Facebookin kautta kaveriltani, joka on töissä WWF:llä. Sain vahvistusta sille, että ohjelmaa ei kannata ottaa vakavasti.

Paivän kirja: Olen aloitellut Martti Puohiniemen (arvotutkija) ja Göte Nymanin (psykologian professori) kirjaa Mies. Arvot roolit ja tunteet. Vaikuttaa hyvin kiinnostavalta ja sujuvalukuiselta. Kirjoittajat toteavat muun muassa, että miehen tekemiset takautuvat vieläkin vahvasti miehen perirooleihin, joiksi mainitsevat sotapäällikön (markkinointijohtaja), metsästäjän (mies Biltemassa) ja käsityöläisen (uuden tekniikan osaajat). Saapa nähdä, löytyykö kirjasta viisautta leppoistamisen ja kummankin sukupuolen suhteesta.

Päivän äijä (sopii edellisen jatkoksi):

- Se sun fillaris on nyt kunnossa.

- Ihanaa kulta (pusi). Mä rakastan sua. Rakastaks sä mua?

- Äh, mjoo, mis on hesari?

Leppoistaminen - yksinkertaista mutta monimutkaista

Resepti sopivan tahdin elämään on oikeastaan hyvin yksinkertainen: Mitoita tekemisesi voimavarojesi mukaan.

Jos päätät toteuttaa yllämainitun imperatiivin - hyvä - mutta nyt alkavat vaikeudet. Aiemmissa postauksissa puheena olleet sotien vaikutukset tai muut psyykkiset jutut saattavat johtaa siihen, että et uskalla tyytyä kohtuuteen. Sinua pelottaa. Jos et varmista asioita monikertaisesti, tunnet, että voi käydä huonosti. Kun sitten varmistelet ja samalla yrität saada velvoitteesi tehtyä, väsähdät ja etkä kuitenkaan ehdi kunnolla levätä. Alamäkikierre alkaa.

Tämä on tietenkin vain yksi versio monista mahdollisista jaksamisongelmavyyhdeistä.

Ongelma tai nykykielellä haaste on siinä, että tuollaista taipumusta on vaikea oikaista.

Päivän pieni ilo: Juttelin yhden naapurin kanssa hetken porraskäytävässä. Mukava pikku rupatteluhetki. Aiheena oli syy siihen, että nousen jalan kotiin seitsemänteen asumuskerrokseen.

Strasbourg - vanhaa keskellä ja uutta ympärillä.

Strasbourgin keskusta on saari, jolla matka pohjoisrannasta eteläiseen on runsas kilometri ja poikkisuunnassa hiukan enemmän. Asuntomme on saarella etelärannan tuntumassa, joten pääsemme kävellen melkein mihin vain. Peruspalvelut ovat lähellä.

Europalatsit ovat ulkopuolella, mutta lenkkeilyasenteella niitäkin pääsee jalan ihmettelemään.

Metropolialue ulottuu pitkälle keskustan ulkopuolelle. Minusta on hienoa, että keskustan talokanta on säilytetty varmaan ainakin 90 %:sesti vanhana. Näin yleisvaikutelma on historiallinen.

Yllä näkymät ns. Petit Francesta (Pikku Ranska) ja Kleberin aukiolta. Ei tuo ensin mainittu minusta Ranskalta näytä, mutta tämä onkin seutua, jolla kulttuurit ovat kohdanneet ja myös törmänneet.

Ulkopuolella on runsaasti uudempaa rakennuskantaa; teollisuutta, kerrostaloja jne. Tässä näkymä raitiotielinja A:n päätepysäkiltä Hautepierre Maillonilta.

Tällainen kaupunkirakenne tarvitsee oivaltavaa otetta liikennesuunnitteluun, jotta asukkaat eivät ole liian riippuvaisia autoista. Tuntuu siltä, että siinä on onnistuttu. Ainakin keskusta vaikuttaa ystävälliseltä jalakulkijoille ja pyäräilijöille. Voisikohan järjestelmää kutsua vaikkapa slow trafficiksi (Onkohan jo liian leppoisaa?).

Aiheesta enemmän tuonnempana.

Kuvat ja teksti: Heikki Honkala

Hidas koulu

Carl Honoré pohdiskelee teoksessaan "Slow Elä hitaammin" muiden hitausteemojen mukana myös hidasta koulua ja opiskelua. Hän kertoo Harvardin dekaanin (ilmeisesti ei nyt enää virassa) Harry Lewisin kehoittaneen uusia opiskelijoita ottamaan rennosti. Hän ei kuitenkaan kehoittanut heitä luistelemaan opinnoistaan vaan tarkoitti, että he selviävät raskaasta opiskelusta paremmin antamalla itselleen myös aikaa rentoutua. Ajatteleminenkin tarvitsee vapaata aikaa. Honoré mainitsee muitakin hitaampaa opiskelua tukevia esimerkkejä.

Kun ajattelen omaa opettajan työtäni, yllä mainittu tuntuu uskottavalta. Parempi oppimistulos saadaan keskittymällä olennaisuuksiin ja antamalla opiskelijoille aikaa miettiä ja käsitellä näitä kuin vetämällä tiukkaan ohjelmoituja nippelipitoisia kursseja. Oppitunneille kannattaa jättää riittävästi "löysää", jotta opiskelijat pystyvät riittävästi vaihtamaan ajatuksia uusista teemoista, soveltamaan niitä ja antamaan niideen rakentua mielekkyyksiksi heidän tietoperustaansa.
Näkymä Ambran lähettyvillä Italiassa. Sekatekniikka. Olen tehnyt suuren osan työstä roiskimalla. Se tuntuu toimivan tässä, mutta muuten en ole vielä tyytyväinen. Työssä on jonkinlaista monotonisuutta ja se on liian makea. Luulen tekevenäni siihen vielä jotakin radikaalia.

Näkymä Ambran lähettyvillä Italiassa. Sekatekniikka. Olen tehnyt suuren osan työstä roiskimalla. Se tuntuu toimivan tässä, mutta muuten en ole vielä tyytyväinen. Työssä on jonkinlaista monotonisuutta ja se on liian makea. Luulen tekevenäni siihen vielä jotakin radikaalia.

Suhde tekemiseen

Serenitas on ollut mukana jossakin mielenkiintoisessa foorumissa pohdiskelemassa downshiftaamista ja kirjoittaa aiheesta blogissaan.

Tässä otos hänen tekstistään:

"Yksi asia jäi keskustelusta erityisesti pulppuilemaan ajatuksiin: downshiftaamisessa on lopulta kysymys suhteestamme työhön. Kun sen kuulee ääneen sanottuna ja näkee kirjoitettuna, tulee olo, että tässä on löydettynä jotakin keskeistä, jota pitää purkaa hieman."

Näin varmaan on mitä suurimmassa määrin. Työ ja sen jatkuvuus on meille turvallisuustekijä. Kilpailuyhteiskunnassa työpaikan säilyttämisen varmistaminen voi jopa lähteä käsistä niin, että päivät pitenevät mahdottomiksi ja ovat sisällöltään sähköisen hermostuneita.

Pitää olla riittävän kylmäpäinen, että jaksaa uskoa leppoistamisen (mahdolliseen) tuottavuutta lisäävään vaikutukseen. Tästä Serenitas kirjoitaa edellisessä postauksessaan. Minullakin alkaa olla omakohtaista tuntumaa siitä, että näin se menee.

Voisimme myös käyttää termiä "suhde tekemiseen". Minulla on taipumus asettaa itselleni liian kovia tavoitteita omissa puuhissani. Ehkäpä se on jokin ahneuden tai kunnianhimon muoto. Luulen kuitenkin onnistuneeni leppoistumaan tässä asiassa kuten työssänikin ja se tuntuu hyvältä.

Sekatekniikka. Näkymä Firenzessä.

Nopea, hidas, nopea, hidas ....

Meri Lähteenoksa esittää Viisas arki -blogissaan mainiot käsitteet slowtime ja showtime.

Tässä lainaus Merin blogista:

"Showtime on aikaa, jonka kulttuuriset uskomukset liittyvät vahvasti yksilöön, kilpailuun ja näyttämiseen. Pitää kokoaikaisesti näyttää ja todistaa muille, mihin pystyy. Ei vähiten itselle.Jossakin vaihaeessa tuo jatkuvasti lisääntyvän näyttämisen aika alkaa väsyttää. Mikään ei riitä.Silloin on aika hidastaa, siirtyä slowtimeen.Slowtime on aikaa, jossa ei ole kilpailua eikä näyttämisen pakkoa. Jokaisella on itseisarvo."

Työelämässä joudumme pakostakin elämään kilpailun ehdoilla. Työ voi perustua tavoitteisiin, jotka neuvotellaan esimiehen kanssa. Oma opettajan työni ei lähtökohtaisesti ole kilpailullinen, mutta työ rytmittyy kurssien, oppituntien ja arviointien mukaan. Joutuu siis juoksemaan kilpaa aikataulujen kanssa. Kuormitus vaihtelee jaksoittain.

Minusta leppoistamista voi toteuttaa sitenkin, että pyrkii risteilemään näiden Merin esittämien olotilojen, showtimen ja slowtimen, väliä annostellen kohtuullisesti omia voimavarojaan. No, helpommin sanottu kuin tehty.

Öljyvärimaalaus. Väriharjoitus taidekoululle. Konstruktivismia.

Slow life vai 'sopivan vauhdin elämä'?

Slow life, leppoistaminen ... näihin ilmauksiin tuntuu liittyvän jonkinlainen raukeuden ilmapiiri. Sellaista elämän soisi olevan sopivasti silloin ja tällöin - miksei useamminkin. Jatkuva joutilaisuus alkaisi varmaan kuitenkin pitkästyttää ennen pitkää.

Minusta tavoitteeksi voidaan määritellä myös nimenomaan sopivan vauhdin löytäminen elämäänsä. Jos mukaan liitetään myös ekologinen näkökulma, voitaisiin puhua kestävän vauhdin elämästä. Sana kestävä viittaisi siihenkin, että sopiva vauhti olisi omiaan kannattelemaan omaa jaksamista.

Heimo Langinvainio on käyttänyt metronomia havainnollistamaan asiaa. Sähäkkä tik-tak tuntuu stressaavalta. Metronomia voi kuitenkiin säätää tikittämään siten, että nopeus tuntuu itselle sopivalta. Tätä tuntumaa voi sitten soveltaa oman elämänsä vauhtiin.

Tussikynäpiirustus. Aihe: Näkymä Roomassa