Mikä ihmeen Hiljaisuuden piiri?

Helsingin luterilaisten seurakuntien lehti Kirkko ja kaupunki kertoi viime kesänä kuukausittain järjestettävästä mielenilmaustapahtumasta, joka ei takuulla häiritse melulla ketään, koska sitä ei ole.

Jutun otsikko on Hiljaa hyvä tulee ja se kertoo luterilaisen kirkon piirissä aktiivisesti toimivan pariskunnan - Kaisa Raittilan ja Mikko Malkavaaran - Suomessa käynnistämästä toiminnasta. Ydinsisältönä on kokoontuminen joka kuukauden viimeisenä maanantaina Senaatintorille Aleksanteri toisen patsaan tuntumaan seisomaan tunnin ajan hiljaa.

Piiriä ei voi ainakaan raskaasta organisaatiosta syyttää, koska luulen sen rajoittuvan Facebook -ryhmään, jossa näyttää tällä hetkellä olevan 85 tykkääjää. Sosiaalisen median mahdollistamaa joukkotoimintaa siis, kuten vaikkapa flash mob -ilmiö, jonka ilmentymä on usein odottamaton konsertti tai muu vastaava jossakin julkisessa paikassa. Suomeksi ilmiötä voidaan kutsua äkkiryhmäksi. Hiljaisuuden piiriin voi osallistua kuka vain ja täysin anonyyminä.

Jos haluat ja joudat, avaa tästä video Kööpenhaminan rautatieasemalla toteutetusta flash mob -konsertista, jossa satunnaiset ohikulkijat saivat nauttia Maurice Ravelin musiikista suuren orkesterin esittämänä. Ota mukava asento ja rentoudu muutamaksi minuutiksi.

Äkkiryhmilläkin voi olla jokin missio. Haaviston kannattajat kerääntyivät Helsingin rautatieasemalle ilmaisemaan laulamalla tukensa presidenttiehdokkaalleen. Kuten tapana tuntuu olevan, tapahtuma kuvattiin ja laitettiin editoituna Youtubeen toimimaan mainosvideona. Kaupalliset organisaatiotkin voivat järjestää flash mobeja.

Hiljaisuuden piirikin taitaa olla flash mob. Tieto kulkee sosiaalisessa mediassa ja tapahtuma on yllätys muille paikalla oleville. Hiljaa seisominen kuuluu aiheuttavan ihmettelyä. Kuinkahan suosittu olisi Youtubessa video, jossa esitettäisiin tunnin verran hiljaa seisovia ihmisiä. Sanoisin, että edellyttää hard core -asennetta katsojiltaan. Mistäpä tuon tietää?

Hiljaisuuden piirin idea on lähtöisin Ranskasta, jossa fransiskaanimunkit keksivät uuden keinon ilmaista tukensa paperittomille maahanmuuttajille.

Suomalainen sovellus ei ole mihinkään uskontoon sitoutunut. Joku mukana olevista tosin rukoilee, mutta vieressä seisova voi mielessään valmistella oppitunteja. Piirin tuen kohde on väljä. Se haluaa tukea myönteistä ajattelua vaikeuksien keskellä, suhteellistaa niitä ja rakentaa hyvää - mitä se sitten lieneekään.

Piiri kuuluu voivan olla spontaanikin. Jos kesällä Espalla puolen tusinaa kaverusta tapaa, he voivat asettua nurmikolle piiriin istumaan ja sopia olevansa hiljaa viisitoista minuuttia. Miksei näinkin. Tekee varmaan hyvää.

Hiljaisuuden piiri on selvästi sukua leppoistamiselle, johon pitkään pohdiskellut ja ilmiölle suomenkielisen nimenkin antanut Timo Kopomaa liittää vauhdin ja ajan lisäksi tilan. Hiljaisuuden piiri ottaa tietyn tilan haltuunsa ja miehittää sen hiljaisuudella. Paikasta tulee hetkeksi rauhoittumisen keidas kiireen keskelle. Muistaakseni Kopomaa peräänkuuluttaa kaupunkitiloja, joissa kansalaiset voivat pysähtyä, viipyä ja rauhoittua, ennen kuin taas jatkavat päivän askareita. Hiljaisuuden piiri tarjoaa uuden sovelluksen leppoistamiseen.


Loire, lomatkalta Ranskassa 2011.

Leppoistamalla oleskeluyhteiskuntaan?

Tasavallan presidentti sanoi uudenvuodenpuheessaan, että "Sen sijaan vaikeaa on ymmärtää sitä ajattelua, että tämä olisi oleskeluyhteiskunta, jossa tietoisesti jätetään omat mahdollisuudet käyttämättä ja odotetaan muiden kattavan pöydän.".

Tuomitsiko presidentti tässä arvovallallaan koko slow life -ajattelun?

Mahdollisesti. Tai sitten ei.

Saattaa olla, että osa slow -aatteen kannattajista tavoittelee riippumattoelämää, mutta siinä ei mielestäni ole tämän ajattelun ydin. Kysymys on arvoista. Onko vain työ sinänsä elämän tarkoitus?

Uskon, että vetelehtiminen ei todellakaan ole hyväksi ihmiselle. Toki rentoutua pitää ja lomailla saa, mutta ajankuluttaminen elämän pääsisältönä kuulostaa moraalittomalta, ainakin, jos se tapahtuu muiden kustannuksella.

Eräs entinen esimieheni kertoi tavoitteekseen sen, että pääsee viisikymppisenä eläkkeelle ja rahaa on niin paljon, ettei siitä tarvitse murehtia. Hänen elämäntapansa perusteella tulkitsen, että tämä takoitti hyvin korkeaa aineellista elintasoa ilman työvelvoitetta. Tietääkseni tämä hänen tavoitteensa ei ole toteutunut. Hän on hyvin tarmokas, aikaansaava ja työteliäs persoona, joten syy voi olla siinä, että hän pitkästyy ilman työtä ja tavoitteita.

Jotkut elämässään materiaalisesti menestyneet viettävät vuodesta pitkiä aikoja Etelä-Euroopassa golfia pelaamassa. Ovat saattaneet jäädä selvästi ennen tavanomaista eläkeikää viettämään oloneuvoksen elämää karttuneeseen omaisuuteen tai muihin etuisuuksiin nojaten. Ovat varmasti tehneet paljon työtä, mutta silti kuulostaa oleskelulta.

Joku toinen on syrjäytynyt työelämästä ennen aikojaan ja elää niukkojen etuisuuksien varassa. Joku saattaa elää näin hyvinkin sisällyksekästä elämää ja olla tyytyväinen. Kutsuisin lahjakkuudeksi sitäkin, että kykenee tulemaan hyvin vähällä toimeen. Köyhyyttä ei kannata kuitenkaan romantisoida, koska luulen enemmistön kokevan työttömyyden hyvin ahdistavana.

Tullaan taas kysymykseen siitä, mikä on työtä. Juhana Vartiaisen letkautus kotiäitien elämän ihanasta velttoudesta osoittanee aikamoista vieraantumista tavisten arjesta. Kumpa hänelle voitaisiin järjestää tosielämään orientoiva kahden kuukauden jakso kotiäitinä vaikkapa kolmen lapsen parissa. Luulen, että kyseessä ei ollut paha tarkoitus vaan vain tietämättömyys.

Mitä tällä kaikella haluan sanoa? Minulle slow life ei todellakaan merkiste oleskeluyhteiskunnan tavoittelua. Kysymys on arvovalinnoista. Onko arvokkaampaa tehdä työtä 12 tuntia päivässä vai käyttää osa ajasta oman perheensä parissa puuhasteluun tai vaikkapa isovanhempien tapaamiseen? Mielestäni ei. Minulla on kanttia sanoa, koska olen tehnyt jossakin elämän vaiheessa todella pitkää työpäivää.

Ajattelen, että presidentti Niinistön puhetta kannattaa peilata hänen Ihan tavallisia asioita - kamppanjaansa vasten, josta henkii ajatus lähimmäisyydestä. Me kaikki voimme tehdä jotakin toistemme puolesta ja vaikuttaa pienilläkin asioilla yhteiseen ilmapiiriin. Tämä viittaa siihen, että presidenttimme sihtiin mahtuu muutakin elämää kuin rahaa vastaan tehtyä työtä.

Onnellista alkanutta vuotta kaikille lukijoille!


Välähdyksiä vuodenvaihteen tulimyrskystä.

Ei leppoistaminen olekaan tärkeää vaan huokoistelu

Infoähky tai virikehimo tai mikä se lieneekään on taas onnistunut koukuttamaan. Huomaattani olen antanut huokoisuuden hiipua pois olemisestani.





Näin se menee. Aamulla luen Hesaria aamiaispöydässä. Kun kokoan tavaroitani ja puen, kuuntelen radiota. Kun lähden kävellen kohti bussipysäkkiä, kuuntelen korvanapeilla jotakin kiinnostavaa ohjelmaa Ylen Areenasta. Bussissa kaivan kirjan esiin matkalukemiseksi. Kun hyppään bussista, minulla on muutaman minuutin kävelymatka työpaikalle, joten ehdin taas kuunnella hieman Yleä.

Ja niin edelleen ...

Onko tuo nyt niin vaarallista? No on se. Aivoni ovat aamusta lähtien pään ulkopuolelta tulevien virikkeiden ohjauksessa. Vähän niin kuin syöttäisin tietokoneelle jatkuvasti kuvia ja videoita enkä sitten tekisi niille mitään.

Kai aivoja pitää käyttääkin, siis ei vain varastoida niihin raaka-ainetta vaan antaa sinne kertyneen mitä lienee kongitiivisen aineksen muhia ja ristikytkeytyä uudestaan. Sitä kai luovuuskin on.

Meidän on tuotettava jotakin, olkoon se tavaraa, ajatuksia, hoivaa - you name them. Se on ihmisen osa tai mieluummin ihmisyyden olennainen osa. Miksi sitten keskittyisimme vain varastoimaan muiden tuottamaa virikevirtaa. Epäilyttää tuo vuosikausien pänttäysopiskelunkin mielekkyys. Tulipahan vain mieleen.

Jos käytän aikani syötevirran vaalimiseen, se menee hukkaan, jos oikein kärjistetään. Kun annan ajatusten vaeltaa, teen sitä, mitä ihmisen kuuluukin tehdä. Mikää ei voita ihmisaivoja semmoisessa. Toki syötteen vastaanottaminen on tämän edellytys. Kun oikein napakasti raamitetaan, lisätään vielä ajelehtineiden ajatusten saattaminen johonkin edes hieman järjestyneeseen muotoon.

Vaalikaamme huokoisuutta! Leppoistaminen ja downshiftaus ovat aika latteita ilmaisuja, kun niissä viitoitetaan vain yksi suunta, eikä anneta muutokselle ihmisyyden edellyttämää sisältöä.

Lopetetaan leppoistelu ja aloitetaan huokoistelu.