Miten haluan käyttää tämän päivän ja kuolemani välisen ajan?

Filosofi Marja-Riitta Ollila on vieraillut Maarit Tastulan haastateltavana ohjelmassa Seitsemäs taivas.

Ollilassa yhdistyy kaksi hienoa ominaisuutta, viisaus ja kyky esittää asian ydin kristallinkirkkaasti muutamalla sanalla. Tässä muutamia poimintoja keskustelusta.

Hän neuvoi keinon valita mihin aikansa käyttää. Hän viittasi Franciscus Assisilaiseen, joka on aikoinaan puhunut sisar kuolemasta. Kun kuolema on jokaisella edessä, voi miettiä, mitä haluaa ennen sitä. Ollila konkretisoi ajatusta niin, että jos oletamme ihmiselämän pituuden olevan noin 80 vuotta, se merkitsee noin 29200 päivää. Tuosta onkin helppo laskea ikänsä perusteella, paljonko on jäljellä, jos saa elää mainitun mittaisen elämän.

Hän kauhisteli sitä, että ihminen voi elämänsa lopulla huomata, että onkin käyttänyt aikansa väärin. Tässä tulee mieleen jostakin lukemani ajatus, että tuskin kukaan katuu lopussa, ettei tehnyt enemmän töitä elämässään.

Kun miettii tekemistensä tärkeysjärjestystä esitetyssä valossa, noussee mieleen pehmeitä arvoja, oman itsensä löytäminen yms. asioita.

Ollila puhui myös läpi harmaan kiven yrittämisen typeryydestä. Hän tarkoitti, että ei ole järkevää jumittua härkäpäisesti tavoitteeseen, jonka saavuttaminen vaatii liian paljon verrattuna muihin vaihtoehtoihin. Mieluummin kannattaa olla altis ympäristön virikkeille ja suunnistaa niiden mukaan. Näinpä hän kritisoi myös ns. tahtoihmisyyttä.

Tuossa on minulle oppimista ainakin siinä suhteessa, että minulla on taipumus liikaan optimismiin arvoidessani jonkin hankkeen toteuttamiseen tarvittavaa aikaa. Jos sitten lähden sisukkaana (= joustamattomana?) liikkeelle, saatan pian huomata puurtavani pitkää päivää itselleni kasaamassani oravanpyörässä.

Ollila vertasi alitajunnan ja järjen suhdetta norsuun ja ratsastajaan. Jos norsu tahtoo jotakin muuta kuin sen selässä oleva ratsastaja, arvaamme miten käy. Mielenkiintoinen ajatus. Tuohan merkitsisi, että jos pyrkii suunnittelemaan elämäänsä järkiperäisen analyyttisesti, sotii itse asiassa tuulimyllyjä vastaan. Okei, jos siis tukahdutan alitajuntani ja annan vain järjen viedä, voin elämäni ehtoossa huomata eläneeni väärin. Kuulostaa mahdolliselta. Kyllä, tuostakin minulla on oppimista.

Siis mitä tehdä aikana, joka minulla vielä on? Tässä nousee vielä sekin mieleen, että voihan olla niinkin, ettei ole paljoakaan jäljellä. Ainakin haluan antaa aikaa läheisilleni, tehdä jotakin minulle luontaista ja haluaisinhan minä maailmaakin parantaa. Helposti sanottu, mutta ...

Nyt järki hyllylle!  

Päivän pieni ilo: Löysin netistä ilmaisen konversio-ohjelman tiedostomuodon muuttamiseen.

    
 

Mikä saa jäämään iltalampun ääreen?

Pohdiskelin edellisessä jutussani sisun olemusta slow lifen näkökulmasta. Jatketaan samasta aiheesta.

Ilmeisesti tuollaisessa tilanteessa, jossa olisi jo aika lopettaa kyseiseltä päivältä, voi olla useita vaikuttimia, jotka saavat meidät punnertamaan eteenpäin. Joissakin tapauksissa asian jättäminen kyseiseltä päivältä voi tuottaa huomattavasti enemmän setvimistä myöhemmin kuin homman hoitaminen tässä ja nyt edellyttäisi. Esimerkiksi voi olla koolla useita henkilöitä, joille on asiaa. Kannattaa hoitaa homma nyt, eikä tavoitella myöhemmin kaikkia erikseen. 

Tulevat työpäivät voivat myös olla niin umpeen buukattuja, että asian jättäminen hoidettavaksi muiden kiireiden lomassa aiheuttaa hoppua ja stressin tunnetta.

Työpaikkani TYHY-päivänä meillä oli työterveyspsykologi Simo Levanto luennoimassa työssä jaksamisesta. Kiinnitin huomiota, kun hän mainitsi, että ihminen ei tunnista väsymyksen syvyyttä. Voi tuntea itsensä väsyneeksi työssä ja olisi jo syytä lähteä kotiin, kun ajattelee, että kyllä minä pystyn tämän vielä tekemään.
Sisukkuus, asian loppuun saattamisen tarve ja väsymyksen tunnistamattomuus voivat yhdessä saada meidät jäämään iltapuhteelle. Tätä voi vahvistaa vielä voimakas kunnianhimo. Haluamme ehkä antaa itsestämme enemmän aikaansaavan kuvan kuin mihin luontaisesti kykenemme. Voi olla, että meitä vaivaa lisäksi turvattomuuden tunne. Jos työpaikan pysyminen vaikuttaa epävarmalta tai kyseessä on määräaikainen työ, voi tuntua, että pitää tehdä varmuuden vuoksi ylimääräistä.

Pelkän sisukkuuden sijaan meitä saattaakin pidättää iltalampun ääressä usean tarpeen ja motiivin yhtäaikainen vaikutus.

Päivän vinkki: Maalauksiani ja piirustuksiani on esillä Cafe Kahvikujassa Helsingin Vuosaaressa 12.4. - 3.5.2010.

Päivän kiitollisuuden aihe: Vaimoni toimii mielellään managerinani taidenäyttelyasioissa.

Näkymä Firenzessä. Sekatekniikka. Kuuluu lopputyönäyttelyvalikoimaan (Prässäämö, Kaapelitehdas, Helsinki 21-30.5.2010), joten ei ole esillä Cafe Kahvikujassa.  

Slow sisu

Sisu tarkoittaa Wikipedian määritelmän mukaan "sitkeää, hellittämätöntä tahdonvoimaa, sinnikkyyttä, lannistumattomuutta." (alkuperäinen lähde: Kielitoimiston sanakirja). Jostakin syystä englanninkielinen Wikipedia kertoo aiheesta huomattavasti laveammin.

Sisukkuus on todella hyödyllinen ominaisuus tilanteissa, joissa kasaantuu lyhyeen aikaan paljon tekemistä ja näillä on suuri merkitys tulevaisuuden kannalta. Kun on ponnistellut sisukkaasti ja saanut näin asiat järjestymään hyvälle mallille, voi syystäkin tuntea tyydytystä.

Minulla itselläni on taipumus yrittää tehdä käsillä oleva homma samalla istumalla tai ainakin saman päivän aikana valmiiksi. Asettelen mielessäni jonkinlaisen luontaisen urakan, jonka sitten yritän saada tehdyksi. Tämä on sikäli hyvä ominaisuus, että asioita sitten tuleekin valmiiksi nopeammin kuin mitä muutoin tulisi.

Huomaan kuitenkin, että tuo taipumus - kutsuttakoon sitä sitten sisuksi tai joksikin muuksi - on omiaan laittamaan minut ottamaan itsestäni enemmän irti kuin on minulle hyväksi. Siispä sisukkuus onkin hyvä ominaisuus silloin, kun sen tuottamaa määrätietoisuutta pystyy säännöstelemään siten, että se tulee käytetyksi silloin, kun sille on erityisesti tarvetta. Sisu voi saada pakkomielteisen sävyn, mistä johtuen saattaa tuntua, että aina pitää pinnistellä niin pitkälle kuin mahdollista ja tämä taas voi olla pitkän päälle kohtuuttoman kuormittavaa.

Tässä meille finlenskankielinen ilmaus: slow sisu. Oltakoon sisukkaita silloin, kun on sen aika, ja muulloin pitäkäämme sisukkaasti kiinni siitä, että lepäämme ja rentoudumme riittävästi.