Näitä kadumme ennen kuolemaa

Sompasaari 2011

Austrarialainen saattohoitaja on esittänyt kokemuksiinsa perustuen viisi asiaa, joita ihmiset katuvat ennen kuolemaansa (Iltasanomat 2.2.2012).

Ensinnäkin kuolevat katuvat sitä, että eivät ole eläneet omaa elämäänsä vaan toteuttivat muiden odotuksia. Luulen, että kaiken lisäksi monillä nämä odotukset perustuvat vääriin olettamuksiin. Nuori saattaa ajatella, että vanhemmat toivovat hänestä lääkäriä, mutta hän itse unelmoikin insinöörin urasta. Jos hän tohtisi kysyä, vanhemmat saattaisivatkin vilpittömästi toivoa hänen löytävän alan, jolla hän viihtyy ja jolle hän sopii.

Ei ihminen voi myöskään elää hedonistisesti tuijottaen joka tilanteessa omaan napaansa. Yhteisöllisyys on edellytys hengissä säilymiselle.

Toinen saattohoitaja Bronnie Waren esittämä tyypillinen katumus on liiallinen työn tekeminen. Hän kertoo jokaisen miespotilaan todenneen tämän. Lapsien kasvaminen ja elämänkumppanin seura tuntuivat nyt tärkeiltä.

Näin on! En tiedä, koska kuolen, mutta tuota asiaa kadun jo nyt. Tosin aikoinaan liike-elämän myllerryksissä koin, että minulla ei ollut vaihtoehtoa. Oli pakko painaa perheen eteen ja toki jokin näyttämisen halukin piti liikkeellä. Nyt mietin, että olisin voinut tehdä jonkin radikaalin alanvaihdon ja suunnitella vaimon kanssa elämä uusiksi.

Kolmas Waren esittämä seikka on toivomus sittä, että olisi ilmaissut enemmän tunteita. Tässä ei varmaankaan tarkoiteta tunteilua vaan olemista ja elämistä omana aitona itsenään. Muistan imaisseeni lapsena  jostakin ajatuksen, että miehen pitää olla viileän rauhallinen kaikissa - myöskin vaikeissa - tilanteissa. Nyt ymmärrän tuon rajoittaneen oman ihmisyyteni toteutumista. Tämä ei sulje pois sitä, että joissakin tilanteissa on viisasta yrittää rauhoittaa itsensä ja samalla muitakin.

Neljänneksi saattohoitaja sanoo ihmisten toivovan olleensa enemmän yhteydessä ystäviin. Kaikki kuolevat kuulemma kaipaavat ystäviään js sen uskon. Tällä asialla on varmaan yhteys noihin aiempiin. Jos uhraa itsensä työlle, voi olla, että kuolemaa odottaessa ystäviä ei voi toivoa tapaavansa, koska niitä ei koskaan ole ollutkaan. Hyvätkin työkaverit ovat useinmiten vain työkavereita.

Viimeinen Waren mainitsema katumusasia on se, että ihminen ei ole antanut itselleen oikeutta onneen vaan on vain elänyt rutiiniensa mukaan. Luulen, että moni on torjunut jonkin salaisen unelmansa, koska ei ole uskonut sen toteuttamisen olevan mahdollista tai on elänyt olettamiensa muiden ihmisten odotusten mukaan. Voi olla käynyt niinkin, että on tullut antautuneeksi kilpavarusteluun ja samalla menettäneeksi jotakin tärkeää kisan vaatiman tulotason vaalimisessa.

Minä torjuin nuorena tärkeän äänen, joka tuli kai alitajunnasta. Tunsin taiteilijuuden olevan jotakin erityistä omalla kohdallani, mutta en antanut sen johdatella valintojani. En kuitenkaan voi vannoa, että tähänastinen elämäni olisi ollut parempi ilman tuota tukahdutusta. Olen saanut elämältä niin paljon hyvää ja tärkeää. Kaiken sen lisäksi olen myös saanut varttuneemmalla iällä kouluttautua kuvataiteilijaksi.  

  

Kaikki hyvin?

Taivas eilen

Tämän blogin kirjoittaminen on auttanut minua saamaan aiempaa selkeämmän kuvan tekemisistäni ja priorisoimaan toimiani.

Minulle on kehittynyt seesteinen kuva omasta jaksamisestani ja siitä, mitä elämääni mahtuu. Se on edellyttänyt tosiasioiden tunnistamista ja tunnustamista. Ymmärrän, että oleminen on syytä rakentaa kulmakivien varaan. Tällaisia ovat parisuhde ja sen vaaliminen, leipätyö, läheiset ja ystävät jne.

Kuvataiteen tekeminen on minulle myös tärkeää. Valitettavasti sille ei jää kovin runsaasti voimia elintärkeämpien toimien jälkeen. Asiaa hankaloittaa myös se, että ajan ja voimien lisäksi tarvitsen hyvän kelin. Joudun elämään sen tosiasian kanssa, että taiteellinen minäni on kuin konstikas ja itsepäinen varsa. Jos se haluaa nukkua, en saa sitä millään hereille. Se voi päättää nukkua, vaikka minulla olisi loma. Jos se on virkeä, minun on pakottauduttava pitämään se aitauksessaan silloin, kun minulla on työtä.

Tuntuu tyhmältä. Kirjailijatkin sanovat, että pitää vain aamulla aloittaa - tuntuu miltä tuntuu. En kuitenkaan pysty aloittamaan, jollei se tunnu merkitykselliseltä. Ilman merkityksen kokemusta maalaaminen on väkinäistä. Voin toki saada jotakin alulle, mutta se voi jäädä kesken ja tuntua tekemiseltä tekemisen vuoksi.

Olen kokenut viime aikoina elämäni seesteiseksi, kun olen keskittynyt elintärkeisiin ja jättänyt itselleni luppoaikaa. Olen toisaalta kokenut olevani umpikujassa, kun taiteilijapolun jatko on ollut hukassa. Ehkä tämä on ollut alitajuisen välttämätöntä kypsyttelyä, koska olen alkanut tuntea hermostuneisuutta yms.

Alkukesästä oli hyvä keli, kun tein triptyykin tiettyyn kuvioon, mutta siitä enemmän tuonnempana.

Onneksi olen alkanut kadottaa idean maalaamisesta taiteilijaurana sinänsä. CV:n määrätietoinen rakentaminen ja sen vaatima näyttelyrumba ei vedä, koska se vie voimavaroja maalaamiselta. Sitäpaitsi näyttelytoiminta ei tunnu mielekkäältä, koska teokset eivät tunnu juurikaan löytävän koteja sitä kautta. Toki niiden tuominen näkyville ja vuorovaikutukseen on merkityksellistä.

Tunnen nyt, että maalaaminen on minulle jotakin orgaanista, jonka kasvua minulla on velvollisuus vaalia vaikka sen olemassaolon tarkoitus onkin minulle salaisuus.
  



 
 

Suuri puhdistus

Opettajan kesälomasta on mennyt leijonanosa nurkkiin jumittuneiden tavaroiden lajittelussa jätettäviin ja hylättäviin. Äkkiseltään luulisi ettei moinen ole monen päivän homma, mutta projekti vain jatkuu ja jatkuu.

Paperien nyylääminen vasta hidasta onkin. En kykene ottamaan hommaa siten, että vain jysäyttäisin koko roskan jätesäkkeihin ja sitten roskiin. Se olisi kuin polttaisi menneisyytensä. Vanhoilla kuiteilla ei ole juuri virkaa, mutta on paljon sellaista aineistoa, joka kantaa muistoja menneestä. Minulla on runsaasti päiväkirjoja, mutta muu aineisto täydentää visuaalisesti muistiinpanotekstejä ja muillakin teksteillä on merkitystä. Paljon olemme kuitenkin saanet siivottua pois.

Piirustuksia ja maalauksia minulle on kertynyt vuosien saatossa niin paljon, että on vain kylmästi pantava niitä menemään. Näyttelyiden pitämisen kautta ne katoavat valitettavasti kovin hitaasti. Olemme valikoineet tilaa vievistä kiilakehyksellisistä jonkin verran säilytettäviä. Osa on kaatopaikkatavaraa, joka tosin käy pohjiksi öljyväreillä maalaaville. Tauluissa on myös monia sellaisia, jotka säilyttäisin mielelläni, mutta mutta ... Jälkipolvemme on jo valikoinut töitä ja valikoinee vieläkin itselleen. Osa ystävistämme ja tuttavistamme on myös hakenut töitä turvaan. On mieluisaa ajatella, että ne saavat kodin, joissa niitä arvostetaan. On parempi, että ne ovat jossakin seinällä kuin, että makaavat maalaushuoneen nurkassa tai kaatopaikalla.

Vintillä oleva kanakoppimme on päässyt eroon osasta siellä ollutta roinaa, mutta kenelle kelpaisi Ikean kerrosänky? Jos kiinnostaa, ota rohkeasti yhteys

Olemme saaneet myös kirjoja menemään jonkin verran, mutta paljon niitä on jäljellä. Pienehkö määrä odottaa vielä ottajaansa. Loput varmaankin jäävät. On oikeastaan mukava todeta, että suurin osa hankkimistamme kirjoista on säilyttämisen arvoisia. Vanhemman tyttäremme porukka suostui ottamaan Spectrum -sarjan, mikä vapautti hyvän siivun hyllytilaa.

Homma jatkuu ...

Mukava kun tulit mukaan Pekka. Oletkin oikea ekspertti näissä asioissa.

    

Vapaa-ajan puuhieni siilikonsepti

Ajattelun ammattilainen neuvoo kirjaamaan kuvatut toimet paperille ja merkitsemään, mitkä liittyvät toisiinsa ja tukevat toisiaan.

Tein työtä käskettyä. Paperille syntyi yksi iso ryväs, joitakin pieniä ryppäitä ja yksittäisiä toimia. Irrallisia (tai melkein) yksittäistoimia ovat liikkuminen, kyläily, vapaaehtoistyö, Kiloklubi, Ylen Areenan seuraaminen, raha-asioiden hoito, tietotekniikkavarustuksen ylläpito, facebuukkaus, Kirjaviisaat, Kukkojen sukuseura sekä paperien ja tavaroiden perkaus.

Le Havren kirkko

Nukkumisen, rentoutumisen ja läheisten kanssa olemisen rajaan ulos tarkastelusta, koska ei näitä voi arvottaa ja verrata muihin puuhiin.

Pikkuryppäitä ovat videointi (kuvaus ja editointi), bloggaus (Leppoistaminen, Taide historian kourissa, Honkalat) ja lukeminen (lehdet ja kirjat).

Iso ryväs on kuvataiteilijana toimiminen ja kaikki, mitä siihen liittyy. Siinä on piirteitä, jotka muistuttavat ajattelun ammattilaisen käyttämän käsitteen - siilikonseptin - ominaisuuksia. Tämä perustuu Isaiah Berlinin esittämään vertaukseen kreikkalaisen Arkhilokhoksen toteamukseen “Kettu tietää monia asioita. Siili tietää yhden ison asian.”. Kettu osaa kaikenlaisia konsteja siilen narraamiseksi mutta siilella on yksi, missä se on tosi hyvä. Siili osaa taivuttaa itsensä piikkipalloksi.

Ainakin maalaaminen ja piirtäminen rinnastuvat siilikonseptiin siinä, miten tärkeitä ne ovat minulle. Muita kuvataiteilijana toimimiseen lliittyviä puuhia ovat alan kursseille osallistuminen (ml. taidehistoriablogin kirjoittamisen), näyttelyt, kutsurekisterin ylläpito ja valokuvaus sekä siihen liittyvä editointi.   

Jatketaan pohdintaa myöhemmin.

Kävin muuten lääkärissä keskiviikkona ja kuulin, että kolesterolitasoni on pudonnut 8,8:sta 5,8:an. Bravo!


  

Vain 24 tuntia päivässä

Vauhdinottotelineen jäännökset Meilahden metsässä

Vanhassa lausahduksessa todetaan, että USA:n presidentillä on 24 tuntia aikaa vuorokaudessa kuten meillä kaikilla muillakin.

Enempää ei ole eikä tule.

Nukkumisesta ei pidä tinkiä. On se niin perustavaa laatua merkitykseltään elämässä. Kolmasosa on mennyt.

Näkymä Lauttasaaren suuntaan

Toinen kulmakivitekijä on tietenkin työ. Se on vain hoidettava.

Jotta työn voi hoitaa, on oltava kohtuullisen terve. Nyt tullaankin ravintoon ja liikuntaan, joita vaalimalla saadaan terveys ja henki säilymään - jos Luoja suo.

Lisään vielä neljännen palikan - vireyden. Jos vain syö, nukkuu, liikkuu ja käy töissä, elämä voi ruveta tuntumaan tylsältä, mikä puolestaan voi haitata terveyttä ja ainakin elämänlaatua. Vireyttä edistävät sosiaaliset suhteet, harrastukset jne.

Arvoitus: Mikä tämä on?

Nyt tullaan aiheeseen, joka on minun akilleenkantapääni. Minun on hankala pysyä kohtuudessa tuolla vireysosastolla. Alan kovin helposti asettaa tavotteita itselleni. Nyt houkuttelee ajatus sovittuja useamman näyttelyn pitämisestä vuoden sisällä. Minulla on tämän kuun lopussa näyttely Isnäsissä Loviisassa ja syyskaudella osallistun Kanneltalossa pidettävään yhteisnäyttelyyn.

Toinen kiusaus on lisäkoulutuksen hankkiminen. Minua haluttaisi osallistua Taideteollisen korkeakoulun avoimen yliopiston kursseille.

Olen suorittanut aiemmin Taidehistoria 1:n, joten nyt olisi tarjolla olevan kakkosen vuoro. Tässä on taas yksi heikko (tai vahva) kohtani. Haluaisin käyttää tilaisuudet hyväkseni. Tuo kurssi on tarjolla nyt. Kuka tietää tulevasta? Sen voi suorittaa kirjatenttinä, enkä luentovaihtoehtoon pystyisi työni vuoksi osallistumaankaan. Koen tilanteen myös keskeneräisyytenä ja taipumuksenani on yrittää saada asiat valmiiksi.

Haluaisin osallistua myös Kuvaopinnot 1:een, jonka aiheena on sommittelu.

Hauta "Hotel Hiltonin" lähellä

Huomenna alkaa ilmoittautuminen. Kuvaopintoihin pääsyn varmistamiseksi olisi syytä mennä aamulla jonottamaan.

Jos 24 tuntiin sulloo liikaa sisältöä, elämän tasapaino todennäköisesti häiriintyy tavalla tai toisella. Näin on minulle käynyt. Olen saanut varoituksen. Kolesteroli on noussut taivaisiin ja fyysinen kunto on huono.

Suunnitteluani haittaa se, että olen liian optimistinen ehtimisteni ja jaksamisteni suhteen.

Täytyy myös muistaa, että olen saanut taidekoulun päätökseen ja näin ollen peruskuormitukseni on keventynyt huomattavasti.

Ehkä voisin sopia itseni kanssa, että vähennän ajankäyttöäni joissakin muissa asioissa kuten Facebookissa roikkumisessa. Mitähän muuta keksisin?

Ilmoitautuisinko? Jospa toimisin Timo Airaksisen antaman ohjeen mukaan ja päättäisin vasta, kun on pakko. Siis aamulla. Minusta tosin tuntuu, että aamulla menen TaiK:iin.

Ruuhkasuomea

Tervetuloa mukaan Anu Pauliina! Kiva kun tulit.

Päivän pieni ilo: Kävelin päivällä taidenäyttelyssä käynnin jälkeen Meilahden metsässä, jossa en ole koskaan aikaisemmin ollut, ja vähän muuallakin.

PS: Äh, olisiko osattava HTML:ä, että saisi kuvat paremmin sommiteltua paikoilleen?

Hieno kesä! Miten tästä eteenpäin?

Hei taas pitkästä aikaan!

Kesä on pitkällä ja kohta arkimylly alkaa taas jauhaa. Reissasimme Ranskassa ja nyt on oltu kotona jo parisen viikkoa. Ensimmäinen lomapaikkakuntamme oli Etretat, jossa impressionisti Claude Monet aikoinaan maalasi rantakallioita. Sieltä siirryimme näyttelyä pystyttämään Strasbourgiin (Alsace), josta palasimme Normandiaan, ensin Roueniin ja sen jälkeen Conches-en-Oucheen. Lopuksi palasimme vielä Strasbourgiin purkamaan näyttelyn.

Etretat

Tämä kesä on tietynlainen taitekohta elämässäni. Valmistuin keväällä kuvataitelijaksi enkä siten ole enää kahden koulun loukussa. Minulla oli näyttely Strasbourgissa ja sitä varten matkamme alkupäässä ahkeroin taiteen parissa. Ikävää oli, että jouduin työskentelemään pakkotahtisesti, mutta sellaista elämä tietysti on sovittujen näyttelyaikataulujen maailmassa.

Olen sitten antanut itselleni vapauden olla maalaamatta. Ei ole huvittanut. Olen nauttinut tästä välitilasta. Tällainen katko on varmasti tarpeen tässä vaiheessa. Hellekin on rauhoittanut.

Nyt mietin millainen rooli kuvataiteella voisi olla elämässäni, jotta en lankeaisi liiallisen kiireen vangiksi. Leipätyö on hoidettava, mutta olisi onnetonta olla maalaamatta. Nyt tarvitaan realismia.

Minulla on yksi näyttelysitoumus muiden oktaavilaisten kanssa täksi syksyksi ja Isnäsissä pidän näyttelyn vielä tänä kesänä. Haluttaisi enemmän, mutta menisikö liian rankaksi? Jos taidenäyttely- ja koulukiireet sattuvat samaan aikaan, selviänkö? Slow art - mitähän se tarkoittikaan. Kilpailemattomuuskykyä lienee kehitettävä.

Etretat

Olen poistanut Taideopiskelijan matkakirja-blogini tämän blogin linkeistä ja lisäsin tilalle uuden kuvataiteilijablogini. Poistin myös vanhan kotisivumme ja historiablogini, joita en ole päivittänyt pitkään aikaan.

Lämpimästi tervetuloa mukaan MiaO, OMA ja Veikko Ojanen!

Lämpimästi tervetuloa avajaisiin Kaapelitehtaan Puristamoon 21.5. klo 17-19 ..

.. juhlistamaan valmistumistamme kuvataiteilijoiksi ja näyttelyyn muulloinkin!

Mieluisa maali häämöttää

On mukavaa, kun yksi tärkeä vaihe elämässä on lähestymässä loppuaan ja käännekohdan takana siintää seuraava mieluinen näkymä - kuvataiteilijana toimiminen. Ei kiireet siihen tietenkään lopu, jos aikoo näyttelyitä pitää, mutta toivottavasti osaan säännöstellä niiden rytmiä pysymään kohtuullisena. Silloin ei ole taidekoulun antamia määräaikoja, joten asia on minusta itsestäni kiinni.

Olen onnellinen. Tunnen että olen tavoittamassa unelmaa.

Tässä on ensimmäinen ja toinen videon pätkä lopputyöesityksestäni. Jostakin syystä tämä Blogger leikkaa osan kuvaa pois, mutta kun klikkaat filmiä pari kertaa, pääset näkemään sen Youtubessa kokonaisena.







Päivän kiitollisuuden aihe: Olen valmistumassa kuvataiteilijaksi vaikka noin puolitoista sitten näkymät olivat hyvin hyvin synkät.

Järki vai vietit?

Pellon pientareella laittoi eiliseen postaukseeni kommentin, joka antoi minulle kovasti ajattelemisen aihetta. Tässä kyseinen viesti:

"Rentous kuulostaa hyvältä. Mutta onko slow'ta ottaa kiire mukaan maalaukseen...? Eikö maalaus ole se lähtökohta, johon valitaan sopiva tekniikka ja väri, eikä lähtökohtana kiire (ja kuivumisaika)? Vähän sama kuin että kirjoittaisi lyhyempiä lauseita, niin juttu valmistuu nopeammin... ;). No, karrikointia, mutta mietin vain ääneen..."

Kylläpä osui nappiin! Vähän taisin itsekin epäröidä kirjoittaessani. Mainio tuo vertaus kirjoittamiseen. Tietenkin voin vedota yhteen taiteelle tarjottuun filosofiseen lausahdukseen: Anything goes. Mutta silti.

Hessen kirjan Narkissos ja Kultasuu sankarit kuvannevat tieteellistä ja taiteellista toimintaa (ja varmaan muutakin). Ensin mainittu toimii äärimmäisen järkiperäisen suunnitelmallisesti ja jälkimmäinen poukkoilee sattumanvaraisesti viettiensä mukaan.

Mitenkähän tuo lienee? Yksi perinteinen hyve on kohtuullisuus, joka tarkoittanee äärinmäisyyksien välttämistä. Sopisiko se tähän? Tätä täytyy vielä miettiä.

Suuret kiitokset Pellon pientareellaelle (näinköhän tuo taipuu?) sparraamisesta.

Kiitos myös Arjaannelille, joka kommentoi päivän pieniä iloja. Noiden ilojen miettimisessä on sekin mukava puoli, että jos tuntuu vaikealta keksiä mitään, voi yrittää järjestää jotakin ja näinhän tulee pikkuisen parantaneeksi elämänsä laatua.

Päivän pieni ilo: Vein taas joutokirjoja pääkirjaston kierrätykseen. 'tulin sitten ajatelleeksi, että kaikki aikaisemmin viemäni ovat kadonneet, vaikka eivät enimmäkseen ole olleet kovin kummoisia. Systeemi toimii!

Päivän vitsi (kuulin tänään töissä): Norsu meni leipäkauppaan ja siltä kysyttiin, haluaako se tummaa vai vaaleata. Mistä ihmeestä minä voin tietää, minähän tulin tänne mopolla, vastasi norsu. (Älä välitä, en minäkään ymmärrä ja sellaiseksi vitsi lienee tarkoitettukin)

Tämä teksti on kirjoitettu tähän leppoistusblogiini, mutta linkitän sen myös taideblogiini, jota kautta yhteys päätyy vielä Facebookiin.

Priorisointia

Elämä tuntuu rennommalta nyt, kun onnistuin priorisoimaan tekemisiäni. Tiedostan, että kahden rankan jakson jälkeen seuraava on tulee olemaan huomattavasti helpompi, kunhan selviän arviointiruuhkasta. Eipä siis huolta, silloin ehdin maalata ja blogatakin.

Maalaushommaa voisin nopeuttaa siten, että käytän vain tussia, vesivärejä ja öljypastilleja. Akryyleissa on se hankaluus, että niitä pitää aina pursottaa alussa ja ne kuivuvat nopeasti, joten jämät on pestävä pois aina kun lopettaa. Ilman näitä voin maalata vaikka pienenkin hetken, kun ei ole noita toimenpiteitä hidastein. Katsotaan nyt.

Päivän taideviite: Totuus kirjaimissa?

Päivän pieni ilo: Onnistuin lähtemään töistä siten, että olin kotona 17.00:n jälkeen. Kiva kun väljempää ajan suhteen kotona.

Leppoista nyt, jos kerran olet leppoistaja!

Tämä leppoistelija ei toimi nyt kuten saarnaa. Keskeneräisiä kirjoja on taas kertynyt. Syysloma on ja aherran varmaan liikaa maalausten parissa. Alkusyksy on ollut rankkaa aikaa työssä. Kovasti hommaa. Kai nyt pitäisi enimmäkseen huilia.

Maalaaminen on ollut väkinäistä. Voisihan sitä tehdä rennommallakin otteella, joka tosin tuntuu olevan löytymässä. Kevääksi pitäisi saada aikaan 20-30 duunia, joista valitaan lopputyönäyttelyn maalaukset.

Tämä bloggaaminen on kivaa, mutta energiaa tämäkin vie.

Tämä on minulle tyypillistä. Ajaudun helposti tällaiseen tilanteeseen, jossa täytän aikaani liialla tekemisellä.

Ystävät kalliit! Komentaisitteko minut rauhoittumaan?

Päivän taideviite: Uusi työ vireille.

Päivän pieni (oikeasti iso) ilo: Alle kaksivuotias pikku nuppu on tänään hoidossa. Kaatoi pahvilaatikosta duploja ja muita leluja lattialle. Sitten kuului pienestä suusta: "Pappa leikkii". No arvaatte tietysti, mitä tämä pappa teki.

Tässä ja nyt vai tulevaisuudessa?

Meitä neuvotaan elämään tätä hetkeä. Carpe diem eli tartu hetkeen, kuten lentävä lause kehottaa. Tämä hetki on nyt ja vain nyt voin valita välittömästi tekemiseni ja olemiseni.

Toisaalta meitä neuvotaan määrittämään tavoitteita ja ponnistelemaan järjestelmällisesti niitä kohti. Ajattelenko siis tätä hetkeä vai esimerkiksi ensi kevättä, kun päätän, mitä nyt teen?

Tämä on kuin Hermann Hessen teoksessa Narkissos ja Kultasuu, jossa Narkissos on kuivakan järjestelmällinen tiukkapipo ja Kultasuu tuntuu hetken lapselta. Wikipedia tämän voivan tarkoittaa sitä, että kaksi keskenään erilaista henkilöä täydentävät toisiaan tai että keskenään ristiriitaiset ominaisuudet voivatkin olla samassa henkilössä. Jaa-a, tätä täytyy miettiä lisää.

Taideviite: Minun pitäisi tehdä useita maalauksia ensi kevääksi, jolloin on valmistujaiset. Olen kuitenkin jumissa, kun en saa hommaa alulleen. Lisää aiheesta täällä.

Päivän pieni ilo: Kävimme päivällä kävelyllä Kivinokassa ja istuimme jonkin aikaa rantakalliolla olevalla penkillä. Oli pilvistä ja tuuli navakasti Hanasaaren suunnasta. Aallot loiskuivat ja voin kokea hetken ikuisuutta ja maailman pauhun merkityksettömyyttä.

Leppoistellen kuvataiteilijaksi?

Olin aamupäivän taidekoululla. Keskustelimme lopputyöstä ja siihen liittyvästä näyttelystä, jonka on määrä olla ensi toukokuussa. Näyttelypaikka on näillä näkymin Kaapelitehdas, joka on varattu, mutta muutakin pohdistaan. Päiväkirjan pitäminen auttaisi opinnäytteen kirjallisen osion tekemistä.

Päivän taideajatus: Minulla on yksi blogi, jonka nimi on Taideopiskelijan matkablogi. Tein siihen aiemmin aika runsaasti juttuja, mutta sitten on ollut hiljaista. Tänään tuli mieleeni, että voisin kirjoittaa noistakin asioista täällä. Tämänhetkinen aihehahmotelmani kytkeytyykin leppoistamiseen, koska kantavaksi teemaksi olen ajatellut ihmiselon haurautta tai elämänhallinnan lumetta tai miksi se nyt muotoutuukaan. Viime talvena tekemistäni töistä osa sopiikin tuon tyylisen otsikon alle. Niistä on otteita aiemmissa postauksissani. Olisi mukava jakaa tätä matkaa kanssanne. Miltä tämä kuulostaisi?

Olen alkanut pohtia tavoitteiden tarpeellisuutta. Ei niitä täysin ilman tietenkään elämä rullaa, mutta lastaammeko itseämme liikaa tavoitteilla, joita ajattelemme itse valinneemme, mutta joiden perimmäistä aitoutta voi punnita. Onko minun aivan pakko valmistua kuvataiteilijaksi keväällä? Mitä tapahtuisi, jos se siirtyisi? Olisinko vain puu, joka kasvaa saamastaan auringonvalosta, vedestä ja maaperän aineksista?

Päivän lainaus: "... miten sitä torjuu oman kokonaisen itsensä kun kurottaa itsensä ulkopuolelle tavoitellen ulkoa jotain mitä itsessä ei olisi jo. Sitten se iski. Haluaminen sattuu." Näin kirjoittaa Olematon blogissaan Poikkeavan tavallista elämää. Eikö ole hienosti sanottu. Tuo auttaa avaamaan uusia näkymiä, kun etsimme tasapainoa elämäämme.

Päivän pieni ilo: Nouseva aamuaurinko valaisi kauniisti Söörnäisten ja Vallilan taloja.

Taiteen tekemisen tahti markkintaloudessa

Olen törmännyt jossakin termiin "slow art". Siihen pitää tutustua.

Jos ajatellaan taideteoksen tekemistä, mielestäni tuottamisprosessi ihanteellisimmillaan vie sen ajan kuin vie - olkoon se pitkä tai lyhyt (?). Teos voi välillä odottaa jotakin oivallusta, joka auttaa eteenpäin. Tällaisia ideoita ei voi pakottaa syntymään. Ne tulevat kun tulevat. Sellainen voi kuitenkin tulla myös silloin, kun vain tarttuu työhön ja alkaa puuhailla sen parissa.

Yhteiskuntamme rakentuu mielestäni selvästi ns. Demingin ympyrän ("Plan-Do-Check-Act")varaan. Ensin asetetaan tavoitteet ja suunnitellaan uusi prosessi, sitten toteutetaan se ja tämän jälkeen tutkitaan miten kävi tavoitteisiin nähden. Kun mahdolliset erot on määritetty, etsitään niiden syyt ja korjataan prosessia. Hyvä työväline tuo ympyrä on - ei siinä mitään.

Nyt voimme miettiä, auttaisiko Demingin ympyrä työskentelyä taiteen parissa. Suunnitelmalliseen työhön kuuluu aikataulu, sillä muutoin ei voida toimia kaupallisella kentällä. Moni taiteilija lienee kiirehtinyt näyttelyavajaisten lähestyessä. Teoksia varmaankin syntyy näin, mutta ehkä niistä olisi tullut parempia (kaupallisesti ja/vai muutoin?) vähemmällä kiireellä.
Perustellusti voidaan tietenkin kysyä, olisiko aiottu kokonaisuus valmistunut koskaan ilman aikataulua. Samoin voidaan pohtia, olisivatko teokset asettuneet mihinkään yhtenäiseen teemaan (pitäisikö ylipäätään asettua?), jos taiteilija olisi edennyt vain intuition varassa.

Uskon, että alitajunnalla on suuri merkitys taiteen tekemisessä. Kun herkkyys on työväline, aikataulutus on vaikeaa. Olen monesti yrittänyt mielessäni istuttaa kuvataiteen tekemistä markkintalouden formaattiin. Välillä olen ollut taipuvainen uskomaan sen olevan yksi ammatti muiden joukossa, mutta tällä hetkellä ei siltä oikein tunnu. Elämäntapa ehkä tai jotakin muuta ...

Toki markkinatalouden lainalaisuudet toimivat galleriatyöskentelyssä jne. Yksi kaupallisen toiminnan perusprinsiippi on hyödykkeiden tuottaminen asiakkaiden tarpeisiin. Varmasti taulun ostajalla on jokin tarve hankinnalleen, mutta on vaikea ajatella, että aitoa taidetta syntyisi markkintutkimukseen perustuen. Täytyypä jatkaa pohdintaa.

Palatakseni hitaaseen taiteeseen, ainakin yksi teos on hidas. John Cage on säveltänyt teoksen "As slow as possible", jonka esittäminen kestää 639 vuotta. Esitys on alkanut Halberstadtissa. Vielä ehdit mukaan.