Leppoistamisen ajatus ei ehkä olekaan kuolemassa

Radion Kultakuumeessa oli eilen (10.1.2013) otsikkona Hitauden kulttuuri tähtää oleellisen löytämiseen. Vieraana olivat valokuvaaja Mikko Rikala ja tutkija Kati Lintonen. Nauhoitusten kautta oli mukana myös Timo Kopomaa, joka on slow lifen suomenkielisen vastineen - leppoistamisen - isä. Rikalalla on äskettäin ollut Korjaamolla näyttely Towards nothing. Lintonen on väitöstutkimuksessaan tutkinut yli sata vuotta vanhojen valokuvien avulla luonnon merkityksiä sen ajan ihmisille.

Olen ajatellut, että leppoistaminen ja slow -liike on ehkä ohimenevä ilmiö, joka alkaa jo taantua varsinkin, kun eräät talouselämän edustajat ovat sitä kritisoineet. Ohjelma sai minut uusiin ajatuksiin. Ehkäpä ei sittenkään. Asialla on vankempaakin vankempi peruste, joka on ympäristön elinkelpoisuuden turvaaminen.

Ohjelma sai ajatukseni rullaamaan, mutta palaan sen hedelmiin tuonnempana. 

Kannattaa kuunnella!

Kuvat Hesperianpuistosta Lux Helsinki 2013 -tapahtumasta 

Slow art manifesto

Slow art manifesto näytään allekirjoitetun 11.1.2005 New York Cityssä. Asialla on ollut joukko taiteilijoita.

Tekijät arvostavat pitkään harjaantumiseen perustuvaa taidokasta työtä tehtynä hitaasti ja huolellisesti. Osalle heistä aihe on tärkeä, mutta kaikki pyrkivät kauneuteen. He arvostavat taidehistorian suuria mestareita, mutta samalla katsovat tulevaan. Menetelmät voivat olla vanhoja tai uusia. Hitaus ei sulje pois spontaaniutta.

Manifesti on erään taidegallerian sivuilla. Manifestin taustaa kuvataan perusteellisesti.

Näyttää kuitenkin siltä, että asia on jäänyt tuohon.

Etsin netistä tekijöiden teoksia ja löysin niitä kahdelta, jotka todennäköisesti ovat allekirjoittajia, ja varmaan enemmänkin löytyisi. Työt esittivät mestarillisen luonnollisesti kuvattuja ihmisvartaloita.

Eivät nuo huonoja asioita ole. Asian ydin vaikuttaisi olevan paneutumisen tuottama laatu.

Lämpimästi tervetuloa mukaan Molly!

Kuvat ovat Etretatista.

Mitä on slow art?

Wikipedia tarjoaa kaksi tulkintaa. Ensinnäkin hidas taide voidaan määrittää taideteoksen tarkastelemiseksi kaikessa rauhassa sinä itsenään ja irrallaan sosiaalisesta kontekstista. Mitä voin saada taiteilijalta työ kautta?

Toinen tapa tulkita käsitettä liittyy taiteen tuottamiseen. Taidetta tehdään meditatiivisen hitaasti käyttäen kierrätysmateriaalia. Teokset ovat olemisen seurausta.




Etretat

  Vaikuttaa siltä, että nuo molemmat istuvat hankalasti markkinatalouteen ja taiteen kenttään (Kts. Bourdieu), joissa kilpaillaan rajallisista resursseista.

En tiedä, onko mitenkään mahdollista tarkastella taideteosta ilman minkäänlaisia assosiaatioita taiteen kenttään, joka arvottaa tuotoksia ja toimii portinvartijana. Ehkä silloin, jos katsoja on täysin tietämätön taiteen kentän substanssista ja mekanismeista.

Jos taiteilijan toimeentulo perustuu vain taiteelliseen työhön, lienee äärettömän hankala työskennellä ilman näyttelyaikataulujen painetta. Hyvin hidas työskentely edellyttänee mukautumista minimalistiseen elämäntapaan.

Hidas taide - mitä se on?

Sampsalla on hienoja kohtuullistamiseen liittyviä oivalluksia ja aktiviteetteja. Nyt hän on mukana järjestämässä mielenkiintoiselta kuulostavaa Hitaan taiteen päivää lauantaiksi 17.4. kello 12.00 -15.00 Ateneumiin Helsinkiin. Tapahtumalla on oma Facebook-ryhmäkin.

Tarkoituksena on, että kukin tutustuu rauhassa keskittyen kahteen teokseen ja sitten halukkaat kokoontuvat lounaalle vaihtamaan ajatuksia. Hieno hanke! Ilmoittauduin jo mukaan.

Slow art näyttää Wikipedian mukaan tarkoittavan ensinnäkin sitä, että ei vierailla taideteoksen luona vain pikaisesti totetamassa sen, minkä jo tietää, vaan antaudutaan taiteilijan tarjoamalle matkalle teokseen kokonaisuutena. Toisekseen slow art voidaan tulkita vaikkapa huolelliseksi yksityiskohtaisuudeksi tai kierrätysmateriaalin käytöksi taiteen tekemisessä.

Minulla on taideopintojeni kautta kokemusta ensin mainitusta siinä, että olemme käyttäneet runsaasti aikaa tekemiemme teosten kritiikkiin. Olen oppinut siinä sen, että teoksesta tosiaan saa enemmän irti, kun käyttää aikaa sen tutkailuun ja varsinkin, jos voi vielä vaihtaa ajatuksia muiden kanssa.

Yksi hitaan taiteen muoto on mielestäni se, että käytetään teoksen luomiseen aikaa niin paljon kuin sitä tuntuu luontaisesti menevän, kunnes tulee tuo hetki, jolloin kokee astuneensa jonkinlaiseen tyveneen tilaan, jossa ei oikein tiedä enää miten jatkaisi. Silloin työ on todennäköisesti valmis. No, joskus on toki eduksi työlle, jos on kiire, mutta se ei sitten ole enää slow artia ... vai?

Yksi sovellus voisi olla sellainen, että työstää teosta vain pikkuisen kerrallaan ja antaa sen kypsyä pitkän ajan kuluessa. Lopputulos voi olla hyvin toisenlainen kuin nopeasti tehtynä.


Meillä kohtuullistajilla on mitä ilmeisimmin erilaisia painotuksia ajattelussamme. Olisivatkohan ilmastomuutosta miettivät ekosiftaajia, paremman elämän tavoittelijat elosiftaajia ja hedonistisesta joutilaisuudesta viehättyneet egosiftaajia?  :)


Sampsa näyttää liittyneen lukijalistaan. Mukava kun tulit. Olen mielissäni asiasta. Haastankin sinut samalla eiliseen meemiini.

Samalla haastan kaikki muutkin lukijalistalaiseni samaan hommaan.

Raskolnikovin dilemma. Sekatekniikka, 2010.