Vain 24 tuntia päivässä

Vauhdinottotelineen jäännökset Meilahden metsässä

Vanhassa lausahduksessa todetaan, että USA:n presidentillä on 24 tuntia aikaa vuorokaudessa kuten meillä kaikilla muillakin.

Enempää ei ole eikä tule.

Nukkumisesta ei pidä tinkiä. On se niin perustavaa laatua merkitykseltään elämässä. Kolmasosa on mennyt.

Näkymä Lauttasaaren suuntaan

Toinen kulmakivitekijä on tietenkin työ. Se on vain hoidettava.

Jotta työn voi hoitaa, on oltava kohtuullisen terve. Nyt tullaankin ravintoon ja liikuntaan, joita vaalimalla saadaan terveys ja henki säilymään - jos Luoja suo.

Lisään vielä neljännen palikan - vireyden. Jos vain syö, nukkuu, liikkuu ja käy töissä, elämä voi ruveta tuntumaan tylsältä, mikä puolestaan voi haitata terveyttä ja ainakin elämänlaatua. Vireyttä edistävät sosiaaliset suhteet, harrastukset jne.

Arvoitus: Mikä tämä on?

Nyt tullaan aiheeseen, joka on minun akilleenkantapääni. Minun on hankala pysyä kohtuudessa tuolla vireysosastolla. Alan kovin helposti asettaa tavotteita itselleni. Nyt houkuttelee ajatus sovittuja useamman näyttelyn pitämisestä vuoden sisällä. Minulla on tämän kuun lopussa näyttely Isnäsissä Loviisassa ja syyskaudella osallistun Kanneltalossa pidettävään yhteisnäyttelyyn.

Toinen kiusaus on lisäkoulutuksen hankkiminen. Minua haluttaisi osallistua Taideteollisen korkeakoulun avoimen yliopiston kursseille.

Olen suorittanut aiemmin Taidehistoria 1:n, joten nyt olisi tarjolla olevan kakkosen vuoro. Tässä on taas yksi heikko (tai vahva) kohtani. Haluaisin käyttää tilaisuudet hyväkseni. Tuo kurssi on tarjolla nyt. Kuka tietää tulevasta? Sen voi suorittaa kirjatenttinä, enkä luentovaihtoehtoon pystyisi työni vuoksi osallistumaankaan. Koen tilanteen myös keskeneräisyytenä ja taipumuksenani on yrittää saada asiat valmiiksi.

Haluaisin osallistua myös Kuvaopinnot 1:een, jonka aiheena on sommittelu.

Hauta "Hotel Hiltonin" lähellä

Huomenna alkaa ilmoittautuminen. Kuvaopintoihin pääsyn varmistamiseksi olisi syytä mennä aamulla jonottamaan.

Jos 24 tuntiin sulloo liikaa sisältöä, elämän tasapaino todennäköisesti häiriintyy tavalla tai toisella. Näin on minulle käynyt. Olen saanut varoituksen. Kolesteroli on noussut taivaisiin ja fyysinen kunto on huono.

Suunnitteluani haittaa se, että olen liian optimistinen ehtimisteni ja jaksamisteni suhteen.

Täytyy myös muistaa, että olen saanut taidekoulun päätökseen ja näin ollen peruskuormitukseni on keventynyt huomattavasti.

Ehkä voisin sopia itseni kanssa, että vähennän ajankäyttöäni joissakin muissa asioissa kuten Facebookissa roikkumisessa. Mitähän muuta keksisin?

Ilmoitautuisinko? Jospa toimisin Timo Airaksisen antaman ohjeen mukaan ja päättäisin vasta, kun on pakko. Siis aamulla. Minusta tosin tuntuu, että aamulla menen TaiK:iin.

Ruuhkasuomea

Tervetuloa mukaan Anu Pauliina! Kiva kun tulit.

Päivän pieni ilo: Kävelin päivällä taidenäyttelyssä käynnin jälkeen Meilahden metsässä, jossa en ole koskaan aikaisemmin ollut, ja vähän muuallakin.

PS: Äh, olisiko osattava HTML:ä, että saisi kuvat paremmin sommiteltua paikoilleen?

Miten haluan käyttää tämän päivän ja kuolemani välisen ajan?

Filosofi Marja-Riitta Ollila on vieraillut Maarit Tastulan haastateltavana ohjelmassa Seitsemäs taivas.

Ollilassa yhdistyy kaksi hienoa ominaisuutta, viisaus ja kyky esittää asian ydin kristallinkirkkaasti muutamalla sanalla. Tässä muutamia poimintoja keskustelusta.

Hän neuvoi keinon valita mihin aikansa käyttää. Hän viittasi Franciscus Assisilaiseen, joka on aikoinaan puhunut sisar kuolemasta. Kun kuolema on jokaisella edessä, voi miettiä, mitä haluaa ennen sitä. Ollila konkretisoi ajatusta niin, että jos oletamme ihmiselämän pituuden olevan noin 80 vuotta, se merkitsee noin 29200 päivää. Tuosta onkin helppo laskea ikänsä perusteella, paljonko on jäljellä, jos saa elää mainitun mittaisen elämän.

Hän kauhisteli sitä, että ihminen voi elämänsa lopulla huomata, että onkin käyttänyt aikansa väärin. Tässä tulee mieleen jostakin lukemani ajatus, että tuskin kukaan katuu lopussa, ettei tehnyt enemmän töitä elämässään.

Kun miettii tekemistensä tärkeysjärjestystä esitetyssä valossa, noussee mieleen pehmeitä arvoja, oman itsensä löytäminen yms. asioita.

Ollila puhui myös läpi harmaan kiven yrittämisen typeryydestä. Hän tarkoitti, että ei ole järkevää jumittua härkäpäisesti tavoitteeseen, jonka saavuttaminen vaatii liian paljon verrattuna muihin vaihtoehtoihin. Mieluummin kannattaa olla altis ympäristön virikkeille ja suunnistaa niiden mukaan. Näinpä hän kritisoi myös ns. tahtoihmisyyttä.

Tuossa on minulle oppimista ainakin siinä suhteessa, että minulla on taipumus liikaan optimismiin arvoidessani jonkin hankkeen toteuttamiseen tarvittavaa aikaa. Jos sitten lähden sisukkaana (= joustamattomana?) liikkeelle, saatan pian huomata puurtavani pitkää päivää itselleni kasaamassani oravanpyörässä.

Ollila vertasi alitajunnan ja järjen suhdetta norsuun ja ratsastajaan. Jos norsu tahtoo jotakin muuta kuin sen selässä oleva ratsastaja, arvaamme miten käy. Mielenkiintoinen ajatus. Tuohan merkitsisi, että jos pyrkii suunnittelemaan elämäänsä järkiperäisen analyyttisesti, sotii itse asiassa tuulimyllyjä vastaan. Okei, jos siis tukahdutan alitajuntani ja annan vain järjen viedä, voin elämäni ehtoossa huomata eläneeni väärin. Kuulostaa mahdolliselta. Kyllä, tuostakin minulla on oppimista.

Siis mitä tehdä aikana, joka minulla vielä on? Tässä nousee vielä sekin mieleen, että voihan olla niinkin, ettei ole paljoakaan jäljellä. Ainakin haluan antaa aikaa läheisilleni, tehdä jotakin minulle luontaista ja haluaisinhan minä maailmaakin parantaa. Helposti sanottu, mutta ...

Nyt järki hyllylle!  

Päivän pieni ilo: Löysin netistä ilmaisen konversio-ohjelman tiedostomuodon muuttamiseen.

    
 

Elä tässä ja nyt eläkä hötkyile kaikkialle

Eve Mantu käsitteli hidastamista äskettäin ohjelmassaan radiossa. Hän oli menossa ja osallistui Designing Slow Life -tapahtumaan Lahdessa. Hän demonstroi mainiosti kiireen todellisuutta selostamalla pätkiä ajomatkaltaan.

Ohjelmassa viitattiin Demingin ympyrään - tosin sitä mainitsematta - , joka jäsentää toimemme suunnitteluun, toteutukseen ja tulosten analysointiin. Järkevää hommaa, mutta jos tämä ote tartuu lähes kaikkiin toimiimme, elämä käy stressaavaksi. Mantun haastattelema tapahtuman puheenjohtaja Jukka Oresto (Lahden ammattikorkeakoulu) totesi, että pitäisi keskittyä juuri siihen mitä tekee eikä jatkuvasti ajatella tulevaa.

Tuossa onkin yksi elämämme dilemmoista. Usein meitä muistutetaan tässä hetkessä elämisen tärkeydestä. Carpe diem! Järki sanoo kuitenkin, että on hölmöä olla ajattelematta huomista. Eihän yhteistyöstäkään tule mitään jollemme sovi aikatauluista jne.

Arvelen, että turvattomuuden tunne on yksi tekijä, joka panee meitä miettimään tulevia. Siihen ajaa meitä myös se, että meillä on luontainen taipumus niin sanotusti pyrkiä elämässä eteenpäin ja tämä tuottaa sitoutumista yhä korkeampaan kotitalouden menotasoon.

Varmaankin meidän kannattaisi tulkita monimuotoisemmin eteenpäin menemisen sisältöä ja myöskin pohtia sen perinteisen tulkinnan välttämättömyyttä. Luulen, että ihmisyyteen kuuluu välttämättömästi ajatus asioiden kehittämisestä ja se on mahdollistanut nykyisen elämänmuotomme syntymisen. Näin ollen on kuolleena syntynyt idea tavoitella pysähtyneisyyden tilaa.

Kultturinen kehitys on tuottanut sen, että omaisuuden karttuminen laajalti mielletään eteenpäin menoksi. Se onkin ymmärrettävää, kun ajatellaan nykyisen länsimaisen elintason historian lyhyyttä.

Mantu haastatteli myös tapahtumassa puhunutta Sitran Timo Hämäläistä, joka toi esiin valitsemisen vaikeuden. Nykyään on niin paljon kivoja juttuja tarjolla sekä työssä että siviilissä, että tulemme olleeksi liian monessa mukana.

Tähän käy esimerkiksi oma addiktoitumiseni sosiaaliseen mediaan. Värkkään tämän leppoistumisblogini lisäksi Honkalat-blogia ja kun kohta taideopiskelublogini saa liittyä hiipuneiden blogieni joukkoon, alan pitää taiteilijablogia. Kun pitää blogeja, lukee myös muiden blogeja. Sähköposti on jatkuvassa käytössä, mikäli se nyt on somea. Facebook vie vääjäämättä aikansa. Käytän myös Youtubea, jossa minulla on oma videostoni. Äskettäin kirjauduin Second Lifeen, joka vaikuttaa jännittävältä maailmalta. Tulin liittyneeni myös Dojolaissivustolle. Mistä luopuisin? Apua! En pysty... No jos nuo dojolaiset voisivat jäädä vähemmälle.

Nyt olisi aika miettiä uudestaan ajankäytön, materiaalin ja tavoitteiden tasapainoa.

Innostusta ja perfektionismia

Arjaanneli ja Pellonpientare rohkaisevat minua olemaan kahlitsematta innostustani edellisen postaukseni kommenttilaatikossa. Kiitoksia!

Kyllä se voi mennä överiksi. Miniatyyriesimerkiksi voin helposti juuttua myöhään illalla tänne nettiin, kun on niin mukava pörrätä täällä, ja kuitenkin liian lyhyet unet painavat harteilla seuraavana päivänä.

Jos minulla on kovasti kiireitä töissä ja muita velvollisuuksia, en tahdo malttaa säännöstellä muita mukavia puuhia, ja sitten kuormitus on liian suuri. Ajan tuhatta ja sataa, enkä huomaa käyttäväni jo tuleviakin energiavaroja, ja sitten tulee äkkipysäys. Psykofyysinen systeemi onneksi toimii sulakkeena.

Perfektionismi voi pahentaa tilannetta, jos ei pysty hoitamaan ainakin osaa hommista vain 90 %:sti mikä on yleensä aivan kelvollisen järkevä taso.

Aino-Maijakin (Yksinkertaistaen) kirjoittaa perfektionismista. Hän erittelee ominaisuuden kahteen tyyppiin, joita voitaneen kutsua myönteiseksi ja kielteiseksi perfektionismiksi. Ensin mainitun tyypin edustaja pääsee määrätietoisesti ponnistellen tavoitteeseensa ja toinen taas lamaantuu, kun asettaa itselleen niin korkeat odotukset.

Myönteinen perfektionisti varmaan pärjää, jos hän on myös realisti. Tässä perfektionismi ei ehkä tarkoitakaan pikkutarkkuutta vaan sisukkuutta tai peräänantamattomuutta.

Minusta tuntuisi, että jälkimmäistä auttaisi kohtuullisuuden idea. Realismikaan ei olisi pahitteeksi.

Päivän äijä:

- Kulta! rakas! Mikä sul on? En ikinä oo nähny sun itkevän.

- Nyy-yh. Uhu-u. Ki-k kimi voitti!

Päivän pieni ilo: Pomon mukavan kannustava lausahdus sähköpostiviestissä.

Kohtuullisuuden viisaus

Päädyin eilisessä luovuuspostauksessani kohtuullisuuden hyveeseen. Kohtuullisuus kuulostaa tylsältä, tasapäiseltä (inhoan tuota sanaa), harmaalta, epäpersoonalliselta ja mitä kaikkea.

Aristoteles määrittää kohtuullisuuden keskiväliksi nautinnon ja kärsimyksen suhteen. Hän puhuu myös kultaisesta keskitiestä, mikä lienee lähellä ajatusta kohtuullisuudesta. Ihmisen ruumiinlämpö ei saa olla liian matala eikä korkea. Ämpärillinen vettä on liikaa pienelle kasville mutta liian vähän puulle, joten kultainen keskitie ei ole kaikille sama.

Tutkailin taas Sampsan pohdintoja ajankäytöstä ja tavoitteista. Hän suosittelee muistamaan, että omat tavoitteet ovat omia. Niinpä, se on hyvä neuvo. Niitä ei tarvitse ottaa liian vakavasti. Sampsa kehoittaa myös keskittymään oleelliseen eli rajaamaan ajankäyttönsä rakkaimpiin puuhiin.

Sampsan ohjeet voitaisiin ehkä kiteyttää kohtuullisuudeksi.

Olen työssäni - opettajana - urani huipulla, ja niin on hyvä. Tämän hetken merkittävin käytännön elämään liittyvä tavoite minulla on saada meneillään olevat taideopiskeluni päätökseen. Soisin sen tapahtuvan ensi keväänä, mikä on mahdollista. Työkiireiden vaihteluista johtuen yritän suhtautua asiaan siten, että onnistuu jos onnistuu. En taida oikeasti pystyä siihen. Tämä on minulle järkeilyä. Luontoni puhuu toisin.

Päivän äijä:
- Pääkö? Annan sulle akoniittumia.

- Tä?

- Niin, homeopatiaa.

- Ei ole kuule hometta eikä apatiaa. On päänsärky ja siihen otetaan burana.

Päivän pieni ilo: Kävelin iltapäivällä Herttoniemenrannassa. Tällä kertaa oli mukava kulkea alueen sisäreittejä ja tutkailla näkymiä.

Eilisisiä näkymiä, yksi edellisessä postauksessani oleva toisin rajattuna ja kaksi ylivalottuneen marraskuisa synkistelyä.

Onko lastenhoito tavoitteellista toimintaa?

Aloittelin tiistaina taas tavoitteen olemuksen pohtimista. Sampsa kyseli, miten opin keskittymään minulle tärkeisiin asioihin ilman tavoitteita.

Otan esiin minulle tärkeistä asioista kaksi, lastenlasten kanssa olemisen (sisältäen hoitamisen) ja kuvataiteen tekemisen, ja lähestyn asiaa niiden kautta.

Ne ovat molemmat erityisiä, mutta saavuttamisen, mitattavuuden, määräajan ja tuloksen tarpeellisuuden voi minusta kyseenalaistaa. Voitaneen sanoa, että prosessi näissä on tärkeä, mutta sen tulosta ei tiukkana tavoitteena tarvitse määrittää.

On vain kiva olla lastenlasten kanssa. Oleminen sinänsä on tärkeää. Taiteessa helposti voisin luiskahtaa tavoiteajatteluun ja niin on käynytkin. Onneksi olen "tullut järkiini". Voin keskittyä maalaamiseen ja nauttia itse tapahtumasta. Tätä voidaan kutsua harrasteluksi, mutta olen kuitenkin mielissäni, kun työni saavat kodin. Maalaaminen on minulle liian vakava asia ollakseen yksin harrastus. Joudun tietenkin tinkimään tavoitteettomuudesta, kun olen järjestämässä näyttelyä.

Haluan ajatella maalaamisesta niin, että kun tienaan leipäni muualta, minulla on vapaus keskittyä tosissani maalaamiseen ja vähemmin rajoittein (paitsi ajan suhteen) kuin jos minun pitäisi saada siitä elatukseni. Paneudun taiteeseen, haluan löytää ja oppia uutta. Prosessista kehittyy sitten mitä kehittyy. Arvelen, että lopputuloksenkin kannalta näin voi olla parempi.

Päivän pieni ilo: Kirjoitin syyskuussa käynnistäni SavExpo -messuilla. Kävi niin mukavasti, että voitin arpajaisista energiankulutusmittarin. Hain sen tänään postista ja viritin käyttövalmiiksi.

Ahaa - olen holistinen tyyppi ja siksi improvisoin

Käsittelin aiemmin tavoitteita ja niiden merkitystä yhdessä postauksessani. Sampsa on pohdiskellut asiaa tekstini pohjalta eteenpäin. Kiitos Sampsa!

Heitän nyt lisää höökää pannuun. Hiljattain oli Hesarissa artikkeli Timo Lampikoskesta, joka on kirjoittanut teoksen Hidasta! Ajankäytön valinnat arjessa ja työssä.

Lampikoski referoi B. Prashnigia ja esittää kaksi erilaista ajankäytön tyyppiä:

Analyyttinen tyyppi

- järjestelmällinen
- hyvin täsmällinen

- suunnittelee ajankäyttöään

- pitää päiväkirjaa

- pitää muistilistoista

- tekee ennakkosuunnitelmia

- tarvitsee päivärutiineja

- hermostuu, kun aikataulut eivät pidä paikkaansa

- elää reaaliajassa

- aamuihminen

Holistinen tyyppi

- epäjärjestelmällinen

- vaikea noudattaa tarkkoja aikatauluja

- unohtaa usein ajankulun

- ei pidä päiväkirjaa

- inhoaa muistilistoja

- toimii spontaanisti

- kokee rutiinit rajoittavaksi

- venyvä aikakäsitys

- iltapäivä- ja iltaihminen

Lampikoski toteaa Prashnigin perustavan tämän siihen, kumpi aivolohko dominoi, ja antaa esimerkin ruuanlaitosta. Analyyttinen etsii sopivan reseptin, laatii ostoslistan ja laittaa välineet valmiiksi. Holistinen saattaa vilkaista jotakin reseptiä mutta improvisoi eikä tiedä kauppaan mennessään mitä sieltä tuo. Holistinen tyyppi onnistuu usein jopa analyyttistä paremmin, mutta ei oikein osaa tehdä samanlaista uudestaan.

Kummatkin tyypit kuulemma voivat oppia toisiltaan.

Useimmat meistä ovat kuulemma enemmän jompaa kumpaa, mutta on sellaisiakin, jotka sukkuloivat noiden välillä.

Tämä on minulle lohdullinen tieto, koska sen pohjalta ymmärrän, miksi nuo aikataulujen teot ovat minulle niin vaikeita kun näyttäisin tyypiltäni selvästi kallistuvan holismin puolelle.

Päivän pieni ilo: Yksi kälyistäni miehineen piipahti. No eihän tämä ole pieni, mukavia kun ovat.

Kuva ja kaksi otosta sekatekniikka työstä, joka on odottanut noutoa uuteen kotiinsa. Tänään se lähti. Aihe: Näkymä Sienassa

Kurkotammeko omiin tavoitteeisiimme?

Olen pohdiskellut täällä tavotteiden merkitystä.

Meri Lähteenoksa, jonka kanssa juttelimme leppoistamisesta Aamusydämellä-ohjelmassa, on ollut Tampereen yliopiston viestiuntäopiskelijoiden tv-sarjassa Makasiinissa juttelemassa leppoistamisesta. Mukana on myös nuori menevä poliitikkonuori Ilkka Sasi.

Kun keskustelivat tavoitteista, Meri totesi, että kannattaa niiden kohdalla miettiä, mitä lisäarvoa kukin niistä toteutuessaan tuottaisi. Yksinkertaista! Totta kuitenkin.

Arvelen, että omaksumme huomaamattamme tavoitteita, jotka eivät ole varsinaisesti meidän omiamme. Olemme imeneet ne siitä kulttuurista, jossa olemme kasvaneet. Tarkoitan kulttuuria laajasti ja suppeasti käsitettyinä. Lapsuuskodissakin vallitsee mikrokulttuuri.

Jos tavoitteet tarttuvat osittain alitajuisesti osaksi toimintaamme, emme ehkä tule ajatelleeksi niiden määrää ja mielekkyyttä omalta kannaltamme. Kannattaisi noudattaa Merin neuvoa ja tarkastella tietoisesti tavoitteitaan ja erityisesti niiden tuottamaa lisäarvoa. Tehkäämme siis tavoiteinventaari vaikkapa kerran vuodessa.

Päivän pieni ilo: Kiireetön aamu, keinutuoli, kuppi kahvia ja hesari.

Päivän vitsi: ... tai oikeastaan hyväntuulinen anekdootti. Helsingin Kivinokassa pitää kesäkioskia Musta Maija, joka on todellinen persoona. Hänellä on perinteisen kioskitoiminnan ohessa muitakin puuhia, kuten tästä Riitta Oittisen blogikirjoituksesta ilmenee.

Maija tuskin tykkää huonoa, vaikka kerronkin tämän tänään ohimennessäni kuulemani. Maija tuli kioskinsa kulmalle istumaan. Seurana oli nuorehko nainen ja lapsi. Kolme lammasta tuli tunkemaan hänen lähelleen, johon Maija : "En tykkää, kun olette niin läheisriippuvia. Menkää syömään ruokoo .."

Auringonlasku tänään