Olemme hoitaneet loppukesästä lastenlapsiamme enemmän kuin olimme ajatelleet. Sellaistahan elämä on. Meitä on tarvittu.
Päivät ovat muovautuneet lasten ehdoilla. Välillä on ollut rankkaa, mutta silti olen tuntenut seesteistä tyyneyttä. Elämä on kuin loksahtanut luontaisille urille. Omat harrastukset eivät ole tuntuneet tärkeiltä. Olin ilmoittautunut eräälle kokopäiväiselle, kahden viikon kurssille, mutta peruin sen.
Päiviin on sisältynyt ruoanlaittoa, vaipanvaihtoa, satujen lukemista yms. Hieman yllättävästi tämä on tuntunut "oikealta elämältä". Lapsien kanssa oleminen ja heistä huolehtiminen on varmasti merkityksellistä. On harrastuksillakin ja muilla sellaisilla oma merkityksensä, mutta asioiden tärkeysjärjestys on nyt tuntunut itsestäänselvältä.
Jos tämä olisi pysyvä olotila, ajankäyttöön olisi tietenkin sisällytettävä näitä muitakin asioita, jotta jaksaisi ja asiat pysyisivät riittävästi näpeissä. Tältä se on kuitenkin näin äkkiseltään tuntunut.
Kun nyt olemme taas kahden kesken, huomaan etten olekaan täyttänyt vapautunutta aikaa kaikenlaisilla tekemisillä vaan olen aloitellut rauhassa uutta lukuvuotta. Työ pitää hoitaa, mutta mihinkäs tässä isovanhemmilla muutoin on niin kiirettä?
Mukava kun hyppäsitte kyytiin Netta ja Vera. Sydämellisesti tervetuloa!
Kuvat ovat Berliinistä Bahnhof Zoologisher Gartenin tienoilta.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Loma. Näytä kaikki tekstit

tiistai 21. elokuuta 2012
maanantai 11. heinäkuuta 2011
Suuri puhdistus
Opettajan kesälomasta on mennyt leijonanosa nurkkiin jumittuneiden tavaroiden lajittelussa jätettäviin ja hylättäviin. Äkkiseltään luulisi ettei moinen ole monen päivän homma, mutta projekti vain jatkuu ja jatkuu.
Paperien nyylääminen vasta hidasta onkin. En kykene ottamaan hommaa siten, että vain jysäyttäisin koko roskan jätesäkkeihin ja sitten roskiin. Se olisi kuin polttaisi menneisyytensä. Vanhoilla kuiteilla ei ole juuri virkaa, mutta on paljon sellaista aineistoa, joka kantaa muistoja menneestä. Minulla on runsaasti päiväkirjoja, mutta muu aineisto täydentää visuaalisesti muistiinpanotekstejä ja muillakin teksteillä on merkitystä. Paljon olemme kuitenkin saanet siivottua pois.
Piirustuksia ja maalauksia minulle on kertynyt vuosien saatossa niin paljon, että on vain kylmästi pantava niitä menemään. Näyttelyiden pitämisen kautta ne katoavat valitettavasti kovin hitaasti. Olemme valikoineet tilaa vievistä kiilakehyksellisistä jonkin verran säilytettäviä. Osa on kaatopaikkatavaraa, joka tosin käy pohjiksi öljyväreillä maalaaville. Tauluissa on myös monia sellaisia, jotka säilyttäisin mielelläni, mutta mutta ... Jälkipolvemme on jo valikoinut töitä ja valikoinee vieläkin itselleen. Osa ystävistämme ja tuttavistamme on myös hakenut töitä turvaan. On mieluisaa ajatella, että ne saavat kodin, joissa niitä arvostetaan. On parempi, että ne ovat jossakin seinällä kuin, että makaavat maalaushuoneen nurkassa tai kaatopaikalla.
Vintillä oleva kanakoppimme on päässyt eroon osasta siellä ollutta roinaa, mutta kenelle kelpaisi Ikean kerrosänky? Jos kiinnostaa, ota rohkeasti yhteys
Olemme saaneet myös kirjoja menemään jonkin verran, mutta paljon niitä on jäljellä. Pienehkö määrä odottaa vielä ottajaansa. Loput varmaankin jäävät. On oikeastaan mukava todeta, että suurin osa hankkimistamme kirjoista on säilyttämisen arvoisia. Vanhemman tyttäremme porukka suostui ottamaan Spectrum -sarjan, mikä vapautti hyvän siivun hyllytilaa.
Homma jatkuu ...
Mukava kun tulit mukaan Pekka. Oletkin oikea ekspertti näissä asioissa.

maanantai 9. elokuuta 2010
Hieno kesä! Miten tästä eteenpäin?
Hei taas pitkästä aikaan!
Kesä on pitkällä ja kohta arkimylly alkaa taas jauhaa. Reissasimme Ranskassa ja nyt on oltu kotona jo parisen viikkoa. Ensimmäinen lomapaikkakuntamme oli Etretat, jossa impressionisti Claude Monet aikoinaan maalasi rantakallioita. Sieltä siirryimme näyttelyä pystyttämään Strasbourgiin (Alsace), josta palasimme Normandiaan, ensin Roueniin ja sen jälkeen Conches-en-Oucheen. Lopuksi palasimme vielä Strasbourgiin purkamaan näyttelyn.
Olen sitten antanut itselleni vapauden olla maalaamatta. Ei ole huvittanut. Olen nauttinut tästä välitilasta. Tällainen katko on varmasti tarpeen tässä vaiheessa. Hellekin on rauhoittanut.
Lämpimästi tervetuloa mukaan MiaO, OMA ja Veikko Ojanen!
Kesä on pitkällä ja kohta arkimylly alkaa taas jauhaa. Reissasimme Ranskassa ja nyt on oltu kotona jo parisen viikkoa. Ensimmäinen lomapaikkakuntamme oli Etretat, jossa impressionisti Claude Monet aikoinaan maalasi rantakallioita. Sieltä siirryimme näyttelyä pystyttämään Strasbourgiin (Alsace), josta palasimme Normandiaan, ensin Roueniin ja sen jälkeen Conches-en-Oucheen. Lopuksi palasimme vielä Strasbourgiin purkamaan näyttelyn.
![]() |
| Etretat |
Tämä kesä on tietynlainen taitekohta elämässäni. Valmistuin keväällä kuvataitelijaksi enkä siten ole enää kahden koulun loukussa. Minulla oli näyttely Strasbourgissa ja sitä varten matkamme alkupäässä ahkeroin taiteen parissa. Ikävää oli, että jouduin työskentelemään pakkotahtisesti, mutta sellaista elämä tietysti on sovittujen näyttelyaikataulujen maailmassa.
Nyt mietin millainen rooli kuvataiteella voisi olla elämässäni, jotta en lankeaisi liiallisen kiireen vangiksi. Leipätyö on hoidettava, mutta olisi onnetonta olla maalaamatta. Nyt tarvitaan realismia.
Minulla on yksi näyttelysitoumus muiden oktaavilaisten kanssa täksi syksyksi ja Isnäsissä pidän näyttelyn vielä tänä kesänä. Haluttaisi enemmän, mutta menisikö liian rankaksi? Jos taidenäyttely- ja koulukiireet sattuvat samaan aikaan, selviänkö? Slow art - mitähän se tarkoittikaan. Kilpailemattomuuskykyä lienee kehitettävä.

Olen poistanut Taideopiskelijan matkakirja-blogini tämän blogin linkeistä ja lisäsin tilalle uuden kuvataiteilijablogini. Poistin myös vanhan kotisivumme ja historiablogini, joita en ole päivittänyt pitkään aikaan.
Tunnisteet:
Ajankäyttö,
Kohtuullistaminen,
Kuvataide,
Loma
sunnuntai 11. heinäkuuta 2010
Leppoisuuden sydämessä
Hei taas! Taidan olla nyt leppoisuuden sydämessä. Olen 5000-6000 asukkaan Conches-En-Ouchessa Normandiassa. Sää on ollut helteinen kuten Suomessakin.
Asumme valtavan kartanon alimassa kerroksessa, jota vuokrataan Gites de Francen kautta halukkaille. Tällä hetkellä meitä on täällä viisi henkeä.
Nyt on onneksi rauha maassa. Ison pihan valtavien tammien varjossa on mukava oleilla suojassa auringolta. Olemme tassä kunnassa kaikkiaan kaksi viikkoa.
Tuntuu siltä, että kuvataiteen tekeminen ja leppoistaminen on vaikea yhdistelmä, koska maalaamisessa on niin hankala etukäteen arvioida tarvittavaa aikaa. Vaihtelu on kovin suurta. Oikeastaan jokainen työ tarvitsee oman aikansa, olkoon se sitten paljon tai vähän.
Fading out ja Kaarnikka, mukavaa kun tulitte mukaan. Lämpimästi tervetuloa!

Kevät ja alkukesä on ollut vauhdikasta aikaa. Onnellista kiirettä kuitenkin, sillä valmistuin toukokuussa kuvataiteilijaksi ja lopputyönäyttelyssä oli kovasti puuhaa. Kiire jatkui, kun uusi näyttely oli vireillä tänne Ranskaan. Näyttely on parhaillaan Strasbourgissa.Olimme ensin Étretatissa täällä Normandiassa ja siellä oli liian kiire, sillä tein siellä suurimman osan näyttelytöistä. Paikka on aivan ihastuttava. Sinne tekee mieli mennä uudestaan. Siellä Monet aikoinaan maalasi rantakallioita.
Nyt on onneksi rauha maassa. Ison pihan valtavien tammien varjossa on mukava oleilla suojassa auringolta. Olemme tassä kunnassa kaikkiaan kaksi viikkoa.
Tuntuu siltä, että kuvataiteen tekeminen ja leppoistaminen on vaikea yhdistelmä, koska maalaamisessa on niin hankala etukäteen arvioida tarvittavaa aikaa. Vaihtelu on kovin suurta. Oikeastaan jokainen työ tarvitsee oman aikansa, olkoon se sitten paljon tai vähän.
Fading out ja Kaarnikka, mukavaa kun tulitte mukaan. Lämpimästi tervetuloa!
Tunnisteet:
Ajankäyttö,
Loma,
Näyttely,
Slow travel
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)