Keisarille vielä uudemmat vaatteet

Osa Delacroix'n teoksesta
Saint-Sulpice -kirkossa Pariisissa. 

Keskustelin tällä viikolla erään ruotsinkielisen kauppakorkeakoulun Hankenin tutkijan kanssa. Hänen alansa on palvelujen markkinointi. Kysyin häneltä, kuinka paljon ympäristön vääjäämättömältä näyttävä tuho on esillä yliopistomaailmassa. Aika vähän, hän totesi, fiksu ja hyvin vastuulliselta vaikuttava tutkija.

En voi kuin ihmetellä, miten laajalti silmät ummistetaan huikeiden kasvuodotusten ja ympäristön kestävyyden väliseltä hyvin ilmeiseltä ristiriidalta.

Tänään sattui silmiini pieni toivon pilkahdus. Toivottavasti se edustaa heikkoja signaaleja, jotka ennakoivat tulevaa. "Talouselämän äänenkannattajassa" Talouselämässä on tänään artikkeli, jonka otsikkona on "Irti kasvusta, kohti vaurautta". Kirjoittaja on Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Vastuullisen liiketoiminnan tutkija (Sic!) Maria Joutsenvirta.

Joutsenvirta tuulettaa virkistävästi luutuneita ajatusmalleja. Hän toteaa päättäjien hakevan bkt-prosentteja, vaikka bruttokansantuote ei erottele aitosti tuottavaa liiketoiminnan volyymilisäystä epätaloudellisesta, ympäristön kustannuksella tapahtuvasta  kasvusta, joka tuo nopeasti kasvuhyötyjä, mutta tulee pitkän päälle kalliiksi.

Kirjoittaja kertoo niiden tutkijoiden ja poliitikkojen määrä lisääntyvän, jotka eivät usko edes vihreimmän mahdollisen kasvun eliminoivan suuria uhkia.

Yliopistomaailman taloustieteen siipi on tuntunut hitaasti tarttuvan ympäristön, joka on myös osa liike-elämän toimintaympäristöä, ilmeisiin uhkakuviin.

Smith, Keynes ja muut talousnäkijät ovat haudassa. Missä viipyvät uudet profeetat?    

Hyvinvointivaltio ei vähennäkään yksilöiden auttamishaluja

Sumuinen näkymä Cenre Pompidousta. Notre Damehan se siellä.

Kalle Haatanen keskusteli tänään nimeään kantavassa Ylen ohjelmassa sosiologi  J-P Roosin kanssa sukupolvien keskinäisestä auttamisesta. Asiaa on tutkittu siten, että tarkastelussa ovat olleet erityisesti suuret ikäluokat Suomessa, ja muutakin tutkimustietoa sanotaan olevan.

Esiin on noussut yllättäviä ilmiöitä. Hyvinvointivaltion kritisoidaan vähentävän vapaaehtoista auttamista. Asia onkin niin päin, että pohjoismainen malli lisää luontaista auttamista. Vanhemmille on luonnollista auttaa lapsiaan ja lapsenlapsiaan. Hyvä sosiaalijärjestelmä lisää tätä.

Jos on pakko, toisinkin toimitaan. Jos vanhemmat eivät saa riittävää apua yhteiskunnalta, lapset kyllä auttavat, mutta tämä ei kuulemma ole ihmisille luonnollista kuten se, että vanhemmat auttavat lapsiaan.

Sosiologien keskuudessa sanotaan olleen sellainen vaihe, että sukulaisuuden merkityksen ei uskottu poikkeavan ystävyydestä. Tieteen käsitys asiasta on muuttunut. Erityisen merkityksellisiä ovat suhteet vanhempien, lasten ja sisarusten kesken. Vaikka ystävyys on arvokasta, se ei vedä sittenkään vertoja lähisukulaisuudelle.

Tämä tuntuisi korostavan ydinperheen arvoa, jota on joillakin tahoilla haluttu vähätellä.

Olen ajatellut lapsikatraan olevan maailman vanhin eläkejärjestelmä - ja niinhän se varmaan onkin - kun taas työeläkejärjestelmän kestävyyttä on koeteltu vasta kovin lyhyen ajan, Suomessakin vasta 60-luvun alusta.

Talonpoikasperheissä asia on vanhastaan järjestetty syytingillä eli yksi pojista - tyypillisesti vanhin - on perinyt tilan ja ottanut huolehtiakseen vanhemmista. Tämä näyttää tutkimuksen valossa olevan epäluontaista, mutta välttämätöntä se varmasti on ollut muun turvan puuttuessa.

Keskustelussa tuli esiin muutakin mielenkiintoista. Mainitussa tutkimuksessa on tullut esiin muuallakin todettu erikoinen lainalaisuus. Vanhempien ja aikuisten lasten asuinpaikkojen etäisyys vaikuttaa syntyvyyteen. Edullisin etäisyys hedelmällisyyden kannalta on yhdestä kahteenkymmeneenviiteen kilometrin etäisyys. Roos arvelee tämän olevan biologista.    

Maailma on ihmeellinen!

Annukkaserkku, mukavaa kun tulit mukaan. Lämpimästi tervetuloa! Taidat olla ensimmäinen sukulainen.

Varastaako puolipäivätyöläinen yhteiskunnalta?

Pompidou -keskus

Äskettäin Hesarissa kerrottiin silmälääkäristä, joka käy töissä ja pitää lomaa vuoroviikoin.

Vapaaviikkonsa hän käyttää perheensä kansse olemiseen ja matkailuun. Artikkelista ei ilmennyt, tekeekö hän työviikkoina runsaasti ylitöitä vai ei.

Ei kuulosta hassummalta, vähän kuin osa-aikatyö tai -eläke. Perhekin on varmaan tyytyväinen.

Pompidou -keskus 

Eräässä radio-ohjelmassa haastateltiin professoria, jonka mielestä maksuton yliopisto-opiskelu ei ole tasa-arvoista. Hänen mukaan esimerkiksi lääkärikoulutuksen, joka johtaa hyviin ansioihin, pitäisi olla maksullista - kuitenkin siten, opinnot maksettaisiin vasta valmistumisen jälkeen.

Kysymys on hankala. On toki niin, että kallis lääkärikoulutus on tulonsiirto niiltä, joiden koulutuspohja on "edullisempi", niille, jotka saavat mainitun koulutuksen ja sitä seuraavat hyvät ansiot. Toisaalta muut saavat mahdollisuuden saada lääkäreiltä terveydenhoitopalveluja tarvitessaan.

Jos oletetaan, että silmälääkärimme tekee puolet kokopäivätöisen kollegansa työkuormasta, voidaan pohtia hänen opiskelujensa ilmaisuuden oikeudenmukaisuutta. Onko oikein, että lääkäri saa suuren ilmaispanostuksen yhteiskunnalta, mutta ei tuota täyttä vero- ja eläkemaksutuottoa takasin yhteiseen kassaan?

Pompidou -keskus 

Ongelma on niin monimutkainen, että sitä voinee vain yrittää eritellä useasta näkökulmasta. On tietenkin kysymys yksilövapaudesta. Miksi ketään voisi velvoittaa tekemään haluaan enemmän työtä, jos hän pärjää vähemmällä ja ilman tukia? Yhteiskunnan kannalta investoinnin tuotto ei kuitenkaan ole toivottu.

Toisaalta ympäristö varmaan hyötyy useimmissa tapauksissa, koska pienemmät tulot merkitsevät pienempää kulutusta.

Eri pituisten ja hintaisten opiskelujen ilmaisuutta puoltaa se, että pidemmät opinnot tuottavat yleensä paremmat tulot ja siten progressionkin myötä enemmän verotuloja yhteiskunnalle. Paitsi, että silmälääkärimme tapauksessa ei niin ehkä käy ja että verotus suosii pääomatuloja, joita ansaitsevat hyvin koulutetut.

Emme tiedä, toimiiko silmälääkärimme vain tietyn ajan - esimerkiksi kun lapset ovat pieniä - kuvatulla tavalla vai  jatkuuko järjestely eläkkeeseen saakka. Jos kyseessä on lyhyehkö järjestely, sitä voi verrata vuorotteluvapaaseen, jollaisesta minäkin sain nauttia viime vuosikymmenellä.

Tämä taitaa olla kaikkien aikojen toisaalta-toisaalta -aihe. Juttu pitenee eikä näköala juuri kirkastu, joten ehkä jatkan toiste.

Kuvat ovat talvilomamatkaltamme Pariisiin.

 

Menneet sotakokemukset tässä päivässä

Olen hautajaismatkalla Vaasassa. Tilaisuus oli lyhyempi kuin luulin ja minulle jäi runsaasti aikaa käytettäväksi ennen koneen lähtöä Vaasan lentokentältä. Ajattelin ajan kuluvan lentokenttää mukavammin Vaasan keskustassa ja sinne jäin.

Kävin syömässä ja sitten yritin kirjastoon, mutta se menikin juuri kiinni. Lienee haettua kutsua tapahtunutta kohtalon ironiaksi, mutta olin ollut juuri Vaasan entisen kirjastotoimenjohtajan siunaustilaisuudessa. Symbolista kuitenkin. Edesmenneen sukulaiseni mukana katosi yksi linkki menneeseen.

Tätini oli sota-ajan lapsi, jonka kokemusten on täytynyt tuntua maailman hajoamiselta. Kotikaupunkia pommitettiin. Talvisota vei isän. Sotalapsuus Gotlannissa perheessä, jossa sotalapsi joutui jostakin syystä syntipukin asemaan.

Aika oli kauhistuttava ja lapset joutuivat venymään aikuisten mukana. Mitä kaikkea noista kokemuksista heijastuu suomalaiseen työn eetokseen? Voiko alitajuinen epävarmuus johtaa ylisuorittamiseen?

Luulen että voi.

Tunnistan itsestäni tarpeen puhua jatkuvasti äitini sotaorpoudesta ja isäni evakkoudesta. Mennyt vaatii käsittelyä myös sukupolvessa, joka ei itse ole sotaa nähnyt.

Kuinka moneen polveen ulottuvat esimerkiksi Irakin tapahtumien vaikutukset?

Kulttuuria ahmimassa Pariisissa

Louvren edessä

Olimme talvilomalla viikon Pariisissa. Kun on tarjolla niin paljon nähtävää, kuin tuossa kulttuurin superkaupungissa on, on kiusaus turvottaa päivät läkähdyttävällä määrällä virikkeitä.

Vaimoni osaa suhtautua terveesti ajankäyttöön matkoilla ja minä taas olen potentiaalinen ähkypotilas. Ja kyllä minä ahminkin, voi pojat! Kävin kaksi kertaa Louvressa, kerran Pompidou-keskuksessa, Musée Carnavaletissa ja Pinacothèquessa eikä tässä edes ihan kaikki.

Pompidou-keskus

Ensimmäisen - tuntikausia kestäneen - Louvressa käynnin jälkeen hän osasi taitavasti suunnitella seuraavaksi päiväksi sellaista kevyempää ohjelmaa, jossa huomasin hänen ottaneen minunkin kiinnostukseni huomioon ja niinpä ymmärsin olla juonessa mukana. Ohjelmaan tuli huokoisuutta enkä juossut itseäni lopen uupuneeksi ja silti sain mässäillä taidevirikkeiden parissa aivan riittävästi.

Pompidou-keskus

Kaikissa museoissa, paitsi yksityisessä Pinacothèquessa, sai valokuvata ja videoida. Materiaalia minulla on nyt runsaasti, joten voin sulatella valtavaa virikeaineistoa pikkuhiljaa.

Louvressa keskityin "uusimpaan" siellä olevaan taiteeseen ja sain näin rajattua erittäin runsasta tarjontaa. Museon kokoelmien aikajänne ulottuu kaukaa muinaisuudesta noin 1800-luvun puoliväliin.

Pompidoussakin oli paljon nähtävää. Keskityin vuoden 1900 kahta puolta sijoittuvaan taiteeseen ja muut hoituivat "vasemmalla kädellä".

Ei tätä lomaa leppoisaksi voi väittää, mutta virkisti se.

Nerokas tapa säästää sähköä

9.2.2012

Olimme Pariisissa viettämässä talvilomaa. Vuokraamassamme asunnossa oli erikoinen lämmitysjärjestelmä.

Silloin kun asunto on tyhjillään, peruslämpötila on 13 astetta. Meidät oli ohjeistettu kytkemään erilainen järjestely päälle, kun saavumme, ja niin teimme. Tässä ohjelmassa lämpö nousi automaattisesti 20,5:en klo 6-8 ja 17-23. Muulloin peruslämpö oli kolmetoista astetta.



9.2.2012

Pisti tuo miettimään, että miten tarkenemme. Ajaako kylmyys kaupungille jo varhain aamusta?

Hyvin tarkenimme, vaikka asunnon lämpöeristys on taatusti kaukana suomalaisesta tasosta. Kun olimme asunnossa "kylminä kausina", asunto pysyikin lämpimänä. Ilmeisesti siellä oli jonkinlainen liikkeentunnistusjärjestelmä, joka antoi lämpöä, silloin kuin tarvittiin.

Liekö tutkittu, miten toimisi Suomessa? Kaupunkilaisjärki sanoo, että säästöt ja positiiviset ympäristövaikutukset olisivat valtavat, jos toimii.

Edellisessä asunnossamme oli ulko-oven vieressä nappi, josta saattoi laskea lämpötilaa hieman reissuun lähdettäessä - tosin jäi meillä teoriaksi. Jotakin tämäntapaista on siis täälläkin mietitty.

Kuukuvat otettu Herttoniemessä.