Taulu valmis - takki tyhjä

"Kämmenen leveys"

Olen viettänyt opettajan pitkää kesälomaa aika suurelta osin minulle rakkaan puuhan parissa. Olen maalannut tauluja.

Yllä oleva teos (koko noin 50 x 87 cm) valmistui tänään. Luomisprosessi oli raskas, mutta tärkeä. Joskus tuntuu, että teos kypsyy ja muotoutuu hitaasti. Teos opettaa ja neuvoo tekijäänsä. Olisi tyhmää olla kuuntelematta.

Värit ovat iloiset, muuta teema kehittyi tummaksi. Värit iloitsevat, mutta kuolema on vieraillut. Vierailun seuraus ei satu heti silmään, mutta ehkä se sieltä löytyy.

Olen väsynyt, mutta onnellinen. Leppoistamisesta lienee parempi olla puhumatta nyt.

Klikkaamalla kuvaa saat se suuremmaksi.

Ei leppoistaminen olekaan tärkeää vaan huokoistelu

Infoähky tai virikehimo tai mikä se lieneekään on taas onnistunut koukuttamaan. Huomaattani olen antanut huokoisuuden hiipua pois olemisestani.





Näin se menee. Aamulla luen Hesaria aamiaispöydässä. Kun kokoan tavaroitani ja puen, kuuntelen radiota. Kun lähden kävellen kohti bussipysäkkiä, kuuntelen korvanapeilla jotakin kiinnostavaa ohjelmaa Ylen Areenasta. Bussissa kaivan kirjan esiin matkalukemiseksi. Kun hyppään bussista, minulla on muutaman minuutin kävelymatka työpaikalle, joten ehdin taas kuunnella hieman Yleä.

Ja niin edelleen ...

Onko tuo nyt niin vaarallista? No on se. Aivoni ovat aamusta lähtien pään ulkopuolelta tulevien virikkeiden ohjauksessa. Vähän niin kuin syöttäisin tietokoneelle jatkuvasti kuvia ja videoita enkä sitten tekisi niille mitään.

Kai aivoja pitää käyttääkin, siis ei vain varastoida niihin raaka-ainetta vaan antaa sinne kertyneen mitä lienee kongitiivisen aineksen muhia ja ristikytkeytyä uudestaan. Sitä kai luovuuskin on.

Meidän on tuotettava jotakin, olkoon se tavaraa, ajatuksia, hoivaa - you name them. Se on ihmisen osa tai mieluummin ihmisyyden olennainen osa. Miksi sitten keskittyisimme vain varastoimaan muiden tuottamaa virikevirtaa. Epäilyttää tuo vuosikausien pänttäysopiskelunkin mielekkyys. Tulipahan vain mieleen.

Jos käytän aikani syötevirran vaalimiseen, se menee hukkaan, jos oikein kärjistetään. Kun annan ajatusten vaeltaa, teen sitä, mitä ihmisen kuuluukin tehdä. Mikää ei voita ihmisaivoja semmoisessa. Toki syötteen vastaanottaminen on tämän edellytys. Kun oikein napakasti raamitetaan, lisätään vielä ajelehtineiden ajatusten saattaminen johonkin edes hieman järjestyneeseen muotoon.

Vaalikaamme huokoisuutta! Leppoistaminen ja downshiftaus ovat aika latteita ilmaisuja, kun niissä viitoitetaan vain yksi suunta, eikä anneta muutokselle ihmisyyden edellyttämää sisältöä.

Lopetetaan leppoistelu ja aloitetaan huokoistelu.

  

Vapaakauppa ratkaisee kaiken?

Adam Smith
Wikimedia Commons

Kun ruoasta näyttää suuri osa päätyvän kaatopaikalle, elämä on monille kohtuuttoman kiireistä ja epävarmaa, resurssit ja välttämättömät tarpeet eivät kohtaa, joutuu miettimään markkinatalouden mielekkyyttä.

Adam Smith oli vapaakaupan ehkä tunnetuin puolestapuhuja. Tosin hän piti itseään ensisijaisesti moraalifilosofina, mutta kyllä hän taloustieteilijäkin tunnusti olevansa. Smith loi kuuluisan "näkymättömän käden" käsitteen, jolla hän tarkoittaa, että järkevä, omaa etua tavoitteleva henkilö toimii koko yhteisön eduksi, koska toimii kyseisen näkymättömän käden ohjauksessa.

Smith kuvaa vapaakaupan mahdollistaman työnjaon etuja vastaansanomattomasti esimerkillä nuppien teosta. Yksittäinen ihminen pystyy valmistamaan sellaisia ehkä muutaman päivässä, mutta kymmenen henkilöä pystyy tuottamaan organisoidussa yhteistyössä kukaties kymmenentuhatta kappaletta henkeä kohden. (Smith: Kansojen varallisuus 1933). Työnjako mahdollistaa sen, että voimme erikoistua eri ammatteihin, eikä kaikkien tarvitse perustaa elatustaan maanviljelyyn.

Smithin ja muiden vapaakauppaprofeettojen ajatukset ovat saaneet valtavasti hyvää aikaan. Tosin mitä ilmeisimmin pahaakin, jos muistellaan vaikkapa brittilapsien työskentelyä hiilikaivoksissa 1800-luvulla.

Tuntuu luonnolliselta, että asiat tulee paremmin hoidetuiksi paikallisen asiantuntemuksen ja yritteliäisyyden varassa kuin kaukaisen keskusjohdon komennuksessa. Työnjako ja vapaus mahdollistavat ihmisten erilaisten lahjojen hyödyntämisen. Kilpailu on saanut aikaan monia hienoja keksintöjä, joista saamme nauttia.

Mikä on se erehtymätön näkymätön käsi, johon uusliberalismi tuntuu perustavan ajattelunsa? Onko se hyvä isäntä, jos se ajaa yritykset kilpailutilanteessa teettämään töitä niin surkeilla korvauksilla, ettei kaikilla työntekijöillä pitkää päivääkään tekemällä ole toivoa edes lapsille koituvasta paremmasta huomisesta? Pitääkö palvoa sellaista kättä, joka johtaa suureen ruokavarojen tuhlaukseen tai ympäristöongelmiin?

Ei tuomita Smithiä. Uskon että jos hän eläisi nyt, hän kehittäisi ajatauksiaan vielä pitemmälle yllämainittujen ja muidenkin markkinatalouden vikojen korjaamiseksi.      

Väistämätön johtopäätös on se, että vapaakauppaa tarvitaan, mutta se tarvitsee kunnon suitset. Minkälaiset? Pohditaan sitä myöhemmin.

Hierarkiat hajalle ja luovuutta leppoisuudella?

Kirjoitin toissapäivänä väljyyden merkityksestä luovuudelle.

Jatkan vielä samaa teemaa ja siteeraan Puohiniemeä ja Nymania (Mies. Arvot, roolit ja tunteet.), jotka toteavat, että:

Kilpailutilanteissa miesten motivaatio on parempi kuin naisten, koska suoriutuminen on miehille tärkeämpää kuin naisille. Luovalle työskentelylle hierarkiat ovat myrkkyä. Ihmisen voi pakottaa liikkumaan ripeämmin, mutta ei kehittämään uusia ideoita. Sen minkä miehet mahdollisesti voittavat paremmuutta tavoitellessaan, he todennäköisesti häviävät ideoiden innovatiivisuudessa.


Voi meitä miehiä! Naiset, lohduttakaa vähän :)






Näinköhän se menee, että kun toistaiseksi miehet ovat enemmistönä johtotehtävissä, eri organisaatioihin rakentuu kilpailullisia hierarkioita virkateineen, tiukkaa projektityötä, nälkäistä tulosvastuuta ja seurantajärjestelmiä?

Toki organisaatioissa pitää olla järjestys ja yhteistyömeininki, mutta rajansa kaikella. En oikein usko, että organisaation kaikkia tehtäviä - jos mitään - tarvitsee suojella luovuudelta, mutta pitää sekin muistaa, että moni asia ei ikinä valmistuisi ilman määräaikoja.






Kuka tohtisi ruveta toistelemaan työpaikallaan, että otetaanpa leppoisammin?

Suo siellä, vetelä täällä. Ehkä on aika palauttaa mieleen klassinen kohtuullisuuden hyve.



Päivän pieni ilo: Farmaseutti oli ystävällinen, vaikka kävin tänään apteekissa viime minuuteilla.



Tämän päivän näkymiä

Väljyyttä luovuudelle?

Palaan vielä tiukasti tai väljästi aikataulutetun elämän problematiikkaan.

Hesarin viimeisimmässä Kuukausiliitteessä on laaja juttu USA:ssa professorina työskentelevästä Bengt Holmströmistä. Huomiotani kiinnitti se, kun hän kuvasi vakinaisen professorin virkaa huippuyliopistoissa.

Sellaiseen tehtävään on hyvin vaikea päästä, mutta kun näin on tapahtunut, saa tehdä melkein mitä haluaa. Hän tarkoittaa, että voi itse valita mielenkiintoisimman yhdistelmän opetusta, tutkimusta ja/tai kiertämistä konferensseissa luennoimassa. Aihepiirit tuntuu saavan itse valita.

Ymmärrän taustalla olevan ajatuksen olevan sen, että luovuus tarvitsee väljät oltavat. Keksintöjä ei voida tehdä tarkan aikataulun mukaan. Mihinkähän muihin ammatteihin vastaava asetelma voisi sopia?

Päivän pieni ilo: Reipas kävely syksyisen kosteassa säässä.

Tämänpäiväisiä näkymiä