Itsekkyydestä ympäristöhyötyä?

Pohdin alkukuussa kestävän kehityksen toimien motiivien puuttumista otsikolla "Raha on lyhytnäköistä - kuka sitä neuvoisi?".





Suomen Kuvalehden lokakuun numerossa on ollut samantapaiset aiheet esillä artikkelissa nimeltä "Ratkaisu ympäristöongelmiin: Itsekkyys hyötykäyttöön". Eräässä tieteellisessä julkaisussa esitetään itsekkyyden rakentuneen ihmisen perimään ja sen vuoksi on hyödytöntä taistella luontaista oman edun tavoittelua vastaan, kun halutaan ohjata kulutuskäyttäytymistä ympäristöystävällisempään suuntaan. Ihminen ei pysty ajattelemaan tulevien sukupolvien etua, joten on parempi vedota ihmisen itsekkyyden kautta tämän päivän etuihin.

Artikkelin mukaan pitäisi naapurukset saada suuntaamaan kilpailunsa autojen paremmuuden sijasta sähköpolkupyörien hienouteen.

Kaunis ajatus, mutta kuulostaa naiivilta. Kuka tai mikä saisi tämän uudelleen suuntautumisen aikaan?

Tosin, mikä muu sitten auttaisi?

Mikä ihmeen Hiljaisuuden piiri?

Helsingin luterilaisten seurakuntien lehti Kirkko ja kaupunki kertoi viime kesänä kuukausittain järjestettävästä mielenilmaustapahtumasta, joka ei takuulla häiritse melulla ketään, koska sitä ei ole.

Jutun otsikko on Hiljaa hyvä tulee ja se kertoo luterilaisen kirkon piirissä aktiivisesti toimivan pariskunnan - Kaisa Raittilan ja Mikko Malkavaaran - Suomessa käynnistämästä toiminnasta. Ydinsisältönä on kokoontuminen joka kuukauden viimeisenä maanantaina Senaatintorille Aleksanteri toisen patsaan tuntumaan seisomaan tunnin ajan hiljaa.

Piiriä ei voi ainakaan raskaasta organisaatiosta syyttää, koska luulen sen rajoittuvan Facebook -ryhmään, jossa näyttää tällä hetkellä olevan 85 tykkääjää. Sosiaalisen median mahdollistamaa joukkotoimintaa siis, kuten vaikkapa flash mob -ilmiö, jonka ilmentymä on usein odottamaton konsertti tai muu vastaava jossakin julkisessa paikassa. Suomeksi ilmiötä voidaan kutsua äkkiryhmäksi. Hiljaisuuden piiriin voi osallistua kuka vain ja täysin anonyyminä.

Jos haluat ja joudat, avaa tästä video Kööpenhaminan rautatieasemalla toteutetusta flash mob -konsertista, jossa satunnaiset ohikulkijat saivat nauttia Maurice Ravelin musiikista suuren orkesterin esittämänä. Ota mukava asento ja rentoudu muutamaksi minuutiksi.

Äkkiryhmilläkin voi olla jokin missio. Haaviston kannattajat kerääntyivät Helsingin rautatieasemalle ilmaisemaan laulamalla tukensa presidenttiehdokkaalleen. Kuten tapana tuntuu olevan, tapahtuma kuvattiin ja laitettiin editoituna Youtubeen toimimaan mainosvideona. Kaupalliset organisaatiotkin voivat järjestää flash mobeja.

Hiljaisuuden piirikin taitaa olla flash mob. Tieto kulkee sosiaalisessa mediassa ja tapahtuma on yllätys muille paikalla oleville. Hiljaa seisominen kuuluu aiheuttavan ihmettelyä. Kuinkahan suosittu olisi Youtubessa video, jossa esitettäisiin tunnin verran hiljaa seisovia ihmisiä. Sanoisin, että edellyttää hard core -asennetta katsojiltaan. Mistäpä tuon tietää?

Hiljaisuuden piirin idea on lähtöisin Ranskasta, jossa fransiskaanimunkit keksivät uuden keinon ilmaista tukensa paperittomille maahanmuuttajille.

Suomalainen sovellus ei ole mihinkään uskontoon sitoutunut. Joku mukana olevista tosin rukoilee, mutta vieressä seisova voi mielessään valmistella oppitunteja. Piirin tuen kohde on väljä. Se haluaa tukea myönteistä ajattelua vaikeuksien keskellä, suhteellistaa niitä ja rakentaa hyvää - mitä se sitten lieneekään.

Piiri kuuluu voivan olla spontaanikin. Jos kesällä Espalla puolen tusinaa kaverusta tapaa, he voivat asettua nurmikolle piiriin istumaan ja sopia olevansa hiljaa viisitoista minuuttia. Miksei näinkin. Tekee varmaan hyvää.

Hiljaisuuden piiri on selvästi sukua leppoistamiselle, johon pitkään pohdiskellut ja ilmiölle suomenkielisen nimenkin antanut Timo Kopomaa liittää vauhdin ja ajan lisäksi tilan. Hiljaisuuden piiri ottaa tietyn tilan haltuunsa ja miehittää sen hiljaisuudella. Paikasta tulee hetkeksi rauhoittumisen keidas kiireen keskelle. Muistaakseni Kopomaa peräänkuuluttaa kaupunkitiloja, joissa kansalaiset voivat pysähtyä, viipyä ja rauhoittua, ennen kuin taas jatkavat päivän askareita. Hiljaisuuden piiri tarjoaa uuden sovelluksen leppoistamiseen.


Loire, lomatkalta Ranskassa 2011.

Harmoninen musiikki voitelee sielua

Utelias luontoni on addiktoinut minut kuuntelemaan asiapitoisia radio-ohjelmia Ylen Areenasta työmatkoillani. Seurauksena on se, että aivoni saavat pureskeltavaa silloin kun ne voisivat elpyä rauhassa uusiin koitoksiin.  

Olen löytänyt oivan ratkaisun asiaan. Se on Riston valinta. Juontaja on Risto Nordell, joka kokoaa harmonisen kaunista klassista musiikkia ohjelmaansa ja jutustelee mukavasti kappaleiden välissä.

Hyvä vaihtoehto on Näistä levyistä en luovu. Kuunnellessa voi saada musiikin valitsijalta mukavia kappaleisiin liittyviä oivalluksia.

Näitä on mukava kuunnella, kun kävelen liikuntaa saadakseni Itä-Pasilasta Sörkkaan palatessani töistä kotiin. Lepuuttava vaihe työn ja kodin välillä.

Harmonisen musiikin tuottajia Valamon luostarissa kesällä 2012.   

Leppoistajan mielestä Jari Sarasvuo puhuu järkeä

Jari Sarasvuo on palannut toimittajan hommiin - ainakin pikkuisen. Hänellä on Ylessä oma puheohjelma, joka on nimetty Ylen tyyliin Jari Saravuoksi.

Hänellä oli 22.1. otsikkonaan "Kun yhteiskunta ja mieli hajoavat, muiden menestys auttaa". Otsikko hieman ärsyttää, mutta en voi kiistää, etteikö se pitäisi paikkansa. Se on hieman provokatiivinen varmasti tarkoituksellisesti.

Sarasvuon pitkät yksinpuhelut osoittavat, että hän paneutuu vaivaa nähden aiheisiin, jotka hän kokee tärkeiksi, sekä pohtii niitä syvällisesti ja ennakkoluulottomasti. 

Ilahduin hänen toteamuksestaan, että kaikki sellainen työ on tärkeää, millä on merkitys. Erityisesti se, että hän ei rajannut sitä palkkatyöhön, vaan luki mukaan myös esimerkiksi kotityöt. Näin minäkin ajattelen. Jos viljelee perunoita omiksi tarpeikseen palkkatyön ohessa, onhan sekin oikeaa työtä ja se, että hoitaa lapsiaan.

Siitäkin pidin, että hän ei suhtaudu ihmisiin välineellisesti. Ihmisen ihmisarvo ei riipu hänen tuottavuudestaan.

Ymmärsin myös, että hän ei pidä täysin kahlitsematonta kapitalismia ideaalina ja automaattisesti ongelmat poistavana järjestelmänä, eikä tietenkään voikaan pitää, kun ottaa huomioon hänen yllä kertomani mielipiteensä.

Minua hämmentää nykymenossa se, että tehdään tarkoituksella huonoja tuotteita, jotta saadaan pian pian myytyä asiallisesti samanlainen uudestaan.Toivoisinkin, että Sarasvuo paneutuisi pohtimaan, miten markkinatalouden ja onnistuttaisiin kanavoimaan ilmastomuutoksen torjumiseen. Se synnyttäisi työtä, jolla on merkitys.


 

MIhin ilmastomuutos on kadonnut?

Ylen Ajantasassa pohdittiin viime marraskuussa otsikolla Media ja ympäristöuhat, miksi ilmastomuutos ei näy enää julkisessa sanassa.

Yhdeksi syyksi arveltiin tietenkin sitä, että huonontuneet talousnäkymät ovat nousseet tilalle.

Toisena syymä mainittiin se, että ongelma vaikuttaa liian ylivoimaiselta (wicked problem). Avuttomuuttamme emme voi kuin ohittaa asian. 

Sekin on ongelma, että tiede ei voi osoittaa mitään kehitystä täysin varmaksi, ei tässä eikä missään muussakaan asiassa. On kyse vain todennäköisyyksistä.

Ihminen on edennyt käsittämättömän nopeasti tieteen saralla, mutta olemme silti vain pieniä torakoita osana jotakin valtavan suurta, jota emme käsitä kuin pikkuisen reunasta.

Leppoistajan vapaavaihde

Kirjoitin äskettäin leppoistajan viitosvaihteesta. Tarkoitan sillä sellaista tilannetta, jossa on syytä venyä, vaikka ei millään jaksaisi. Jos lapsi on huolestuttavan sairas, hänen kanssaan on lähdettävä lääkäriin sydänyöllä vaikka kuinka väsyttäisi ja aamulla odottaisi raskas työpäivä.

Jos auto on käynnissä, mutta vaihde on vapaalla, auton perustoiminnot ovat valmiudessa, mutta mitään ei tapahdu. Elämän tempoon rinnastettuna tämä voisi olla vaikkapa päiväunien nukkumista, kiireetöntä haaveilua kesälomalla rannalla tai rentoutuslevyn kuuntelua. Ei ole kiirettä mihinkään. Mieli rauhoittuu, ajatukset ajelehtivat, koko olemus lepää kiireestä.

Jos tapahtuu jotakin uhkaavaa, ollaan silmänrapäyksessä liikkeellä taydessä vauhdissa. Jos taas aurinko menee pilveen, laitetaan ykkönen päälle ja lähdetään rannalta maleksimaan majapaikkaa kohti.

Vapaakin on tarpeellinen vaihde, mutta jos autossa ei olisi muita, ei siitä olisi mihinkään.

Tuileriesin puistoa, taustalla Louvre. Kesälomamatkalta 2011.

Leppoistajan tekee mieli autoa

Keväällä tulee kaksikymmentä vuotta siitä, kun luovuimme autosta. Tarkemmin sanoen meidän oli luovuttava, kun lama vei työpaikan ja sen mukana työsuhdeauton. Ajattelimme sitten kokeilla miten pärjäämme ilman, emmekä ostaneet mitään rotiskoa tilalle. Kunnon autoa emme olisi pystyneetkään ostamaan.

On meillä toki ollut autoja lainassa, vuokra-autoja olemme käyttäneet sekä autojen yhteiskäyttöä (CityCarClub). Pääsääntöisesti olemme kulkeneet julkisilla, mihin onkin täällä Helsingissä hyvät mahdollisuudet.

Nyt tunnemme vaimoni kanssa alkavamme ikääntyä. Olemme huomanneet, että julkisilla kulkemin vie voimia, niitä on syytä allokoida. Pakkanen haittaa vaimoni hengitystä ja liukkaat kelit muutoin kulkemista.

Ystäväpariskuntamme lähti ulkomaanmatkalle ja jätti autonsa meille "hoitoon". Julkisilla selviän työpaikalleni noin puolessa tunnissa, mutta autolla huomasin olevani noin vartissa työpaikkani parkkihallissa, nämä noin suuntaa-antavasti.. Voi pojat, että houkuttelee!

Veljeni on autoasiantuntija ja häneltä kuulimme, että noin kahdella tonnilla saisi aika hyvän käytetyn auton. Tulisihan siinä mukana muitakin kuluja ja merkittävimmät johtunevat siitä, että jos on auto, sillä myös ajetaan. Talous on yhä tiukka. Jos antaa pikkusormen ...

Huomasin heti, miten elämä meni levottomammaksi, kun oli vähän aikaa auto käytössä.

Ehkä ei olisi ympäristönäkökulmasta aivan kohtuutonta, jos varttuneemmat keski-ikäiset autoilevat.

Mjaa, tällaiset ovat tunteet tällä hetkellä. Saas nähdä ... tuleeko lankeemus.
 

Lämpimästi tervetuloa mukaan Eeva-Liisa, Marjo, Mirja, Taru, ja Tiuku!

K-supermarket Hertan parkkialue helmikuussa 2011. 


Katso päivän taivasnäky: Yön punainen kita syö kaupungin mustuuteensa

Stressi on turvajärjestelmä, mutta ...

Helsinki tänään 17.1.2013

Ylen Puheen iltapäivä 16.1.2013: Tunnista stressin oireet ja selätä ne! Suosittelen!

Ohjelmassa on vieraana hyvinvointivalmentaja Mia Jokiniva, joka kertoo erittäin selkeästi stressin hyvistä ja huonoista puolista sekä siitä, miten stressiään voi hoitaa.

Stressi on tarkoitettu hädän hetkiin, jolloin jolloin meidän on ylitettävä tavanomainen suorituskykymme. Se on fysiologinen ilmiö, joka liittyy ruumiin kortisolin tuotantoon.

Fysiikkamme voi olla stressaantunut silloinkin, kun emme huomaa, esimerksi melun vuoksi. Työ-, koti- ja muiden kiireiden takia voi käydä niin, että emme palaudukaan välillä stressitilastamme ja se voi olla vahingollista terveydellemme. Voi käydä niin, että emme enää pysty rentoutumaan, vaikka yrittäisimme.

Jokiniva kertoo oireista, jotka liittyvät stressiin. Hän antaa myös vinkkejä rentoutumiseen. 

Jokiniva on julkaissut aiheesta kirjan: Hengähdyshetkiä. Opas stressittömään elämään.

Leppoistajan viitosvaihde

Downshifting tarkoittaa tietääkseni esimerkiksi auton vaihteen vaihtamista pienempään.

Tuota vertausta voitaisiin kehittää vielä pidemmälle. Rinnastetaan slow -ajattelua viisivaihteisen auton ajamiseen. Viitosella voidaan ajaa auton huippunopeutta suoralla, monikaistaisella tiellä. Saksassa sellainen lienee sallittuakin joillakin väylillä. Toimeliaisuuteen rinnastettuna tämä tarkoittaisi äärimmäistä kiiretta ja painetta sekä työssä että siviilissä. Töissä on minusta asiallista venyä ajoittain, jos työnantajan tilanne on kriittinen, esimerkiksi urakan on valmistuttava ja viivästyssakot painavat päälle. Se voi merkitä tilapäisesti pitkää päivää, joskus jopa yötyötä.

Työantaja ei tuollaiseen voi velvoittaa, mutta jos on hyvä henki ja venyminen korvataan rahana tai vapaana, se on minusta fiksua.

Voi käydä niinkin, että samaan aikaan lapset ja/tai puoliso sairastavat. Heitä on vietävä lääkäriin ja apteekkiin. Kaiken kukkuraksi on tullut aloitettua tutkintoon tähtäävät opinnot työn ohessa tehtäviksi. Jos huonosti käy, tärkeä tentti on ylihuomenna ja seuraava mahdollisuus vasta kaukana tulevaisuudessa.

Annahan olla, eiköhän pyykkikonekin hajoa samaan syssyyn ja tarvittaisiin uusi - mieluummin jo huomenna.

Kaikkea ei ehkä voi tehdä ja on priorisoitava. Unet saattavat jäädä vähiin ja vauhti olla hirmuinen. Nuorehko ihminen voi jaksaa hetken ja se voi olla tarkoituksenmukaista, mutta tilapäistä sen on syytä olla.

Tarkoitan sitä, että mielestäni ei kannata alkaa niin puhdasoppiseksi leppoistajaksi, että elää kaavamaisesti eikä ota tilanteita huomioon.

Ei matka tapa vaan vauhti, sanotaan, mutta noputta voi säätää tarkoituksenmukaisuuden vaatiessa ylöspäinkin.


Kuva: Näkymä Père-Lachaisen hautausmaalta Pariisissa. 

Leppoistaminen ja itsetunto

Lux Helsinki 2013

Uskaltaako haurasta itsetuntoa kantava ihminen hidastaa vauhtia, jos sen nykytaso laskee elämisen tasoa? Hän ei ole varma omista kyvyistään eikä selviämisestään mahdollisesti eteen tulevista ongelmista. Hän saattaa hakea hyväksyntää asettamalla itselleen kohtuuttomia vaatimuksia ja yrittämällä toteuttaa niitä. Hän haluaa varmistaa, ettei joudu selittelemään tekemisiään. Jos tekee kaiken sataprosenttisesti, ei joudu tällaisiin ahdistaviin tilanteisiin.

Jos vahvaitsetuntoinen pannaan tilille jostakin tekemisestään, hän sanoo, että en nähnyt järkeväksi tehdä kyseistä hommaa perusteellisemmin, koska oli merkityksellisempiä tehtäviä, joihin kannatti panostaa enemmän. Jos on tullut jokin virhe, hän sanoo tyynesti, että sattuuhan sitä ja ensi kerralla kiinnitän asiaan enemmän huomiota.

Onko itsetunnon puutostautia sairastava tuomittu puurtamaan, hermoilemaan ja tekemään pitkää päivää? Siinäpä kysymys! Kuka osaisi vastata?

  

Leppoistamisen ajatus ei ehkä olekaan kuolemassa

Radion Kultakuumeessa oli eilen (10.1.2013) otsikkona Hitauden kulttuuri tähtää oleellisen löytämiseen. Vieraana olivat valokuvaaja Mikko Rikala ja tutkija Kati Lintonen. Nauhoitusten kautta oli mukana myös Timo Kopomaa, joka on slow lifen suomenkielisen vastineen - leppoistamisen - isä. Rikalalla on äskettäin ollut Korjaamolla näyttely Towards nothing. Lintonen on väitöstutkimuksessaan tutkinut yli sata vuotta vanhojen valokuvien avulla luonnon merkityksiä sen ajan ihmisille.

Olen ajatellut, että leppoistaminen ja slow -liike on ehkä ohimenevä ilmiö, joka alkaa jo taantua varsinkin, kun eräät talouselämän edustajat ovat sitä kritisoineet. Ohjelma sai minut uusiin ajatuksiin. Ehkäpä ei sittenkään. Asialla on vankempaakin vankempi peruste, joka on ympäristön elinkelpoisuuden turvaaminen.

Ohjelma sai ajatukseni rullaamaan, mutta palaan sen hedelmiin tuonnempana. 

Kannattaa kuunnella!

Kuvat Hesperianpuistosta Lux Helsinki 2013 -tapahtumasta 

Kuvakertomus Lux Helsingistä

Kuvia Lux Helsingistä - valoa rujoa

Tämä teos on tehdy Turuntien vanhoista valaisimista.

Sininen tuubi vie Baanalle.

Stadionin tornin iltapuku.

Anna valon lohduttaa mieltäsi - Lux Helsinki 2013

Olen kiitollinen Helsingin  kaupunginisille ja -äideille, kun järjestävät meille valoa keskelle pitkää pimeyttä.

 

Jos asut Hesassa tai olet muutoin täällä juuri nyt, suosittelen leppoistavaa iltakävelyä keskustassa ilman aikataulua.

Kun voi katsella kaunista ja vaikuttavaa ilman, että sitä tarvitsee tulkita mitenkään, voi antaa mielen ajelehtia ja rauhoittua.

Lux Helsinki 2013 päättyy jo huomenna, 8.1.2013, joten pidä kiiretta.

Tulileikkiä näet Kiasman luona.

Palloteos on Oopperan Amfilla.

Tässä ei vielä ollut kaikki. Stadionin tornilla on uusi iltavaatetus. Hesperianpuistossa on erilaisia lyhtyjä. Baanallakin tapahtuu.

Leipää vai mammonaa?

Seitsemäs taivas -ohjelmassa oli Maarit Tastulan vieraan professori Bengt Holmström.

Holmström kuvasi jokaisen velvollisuutta työhön sillä, että jo kauan sitten piti heimon jokaisen jäsenen olla tavalla tai toisella muiden mukana hankkimassa ruokaa, esimerkiksi olemalla mukana metsästämässä. Näinhän se menee.

 Raamattukin sanoo, että "jos joku ei suostu tekemään työtä, hänen ei pidä myöskään syödä" (2. Tess. 3:10).

Holmström jatkoi, että nykyään on vain riistan tilalla raha, jota hankitaan.

Mielestäni tämä kohta onnahtaa hieman. Toki ruokaakin yritettiin hankkia varastoon tulevia päiviä varten, mutta sen säilyvyydellä oli rajansa. Suomalaiset ovat onnistuneet kitkuttamaan kesän sadon avulla talven yli, joskus paremmin, usein aika huonosti.

Heimojen tai kylänväkien tarkoituksena oli hankkia elatusta. Rahaa voidaan hankkia myös vain sen itsensä takia. Jos joku on hankkinut omaisuutta niin paljon, että sillä hän ja koko hänen lähipiirinsä elää hyvin aina hamaan kaukaiseen tulevaisuuteen, rahaa ei tarvita lisää elatuksen vuoksi. Toki moni tekee sitä lisää sen vuoksi, että osaa lajin hyvin ja kokee sen mielekkääksi. Jos joku on rikastunut rehellisellä työllä ja yrittämisellä, kukapa sitä voisi moittia.

Jollakin tavoin tämä liittyy kohtuullisuuteen. Jos rikastumisesta tulee yhteiskunnan tärkein arvo, suorastaan uskonto, arvojen priorisoimista uudelleen sopisi tosissaan miettiä.

Kuva: Saara Vaherjoki-Honkala

Järjestin cola -juomien sokkomaistatuksen - halvin voitti ja kallein hävisi

Hankin viittä eri light cola -juomaa ja annoin kahden ryhmäni kauppaopistossa panna ne paremmuusjärjestykseen maun perusteella. Opiskelijat eivät tienneet, mitä missäkin mukissa oli, eivätkä edes, mitkä olivat vaihtoehdot.

Nuorisoryhmän tulokset:

1. Euroshopper Cola
2. Pepsi Max
3. Olvi Cola
4. Coca Cola
5. Pirkka Cola



Ylioppilasryhmän tulokset:

1. Pepsi Max
2. Euroshopper Cola
3. Pirkka Cola Light ja Olvi Cola
4. 
   
5. Coca Cola Light

Maistatusjuomien hinnat per litra:

• Euroshopper 0,73 €
• Pepsi Max 1,33 €
• Olvi Cola 1,19 €
• Coca Cola 1,53 €
• Pirkka Cola 0,86 €

Halvin cola -juoma Euroshopper tuli nuorisoryhmässä ensimmäiseksi ja yo-ryhmässä toiseksi.
Kallein vaihtoehto Coca Cola tuli nuorisoryhmässä toiseksi viimeiseksi ja yo-ryhmässä viimeiseksi.

Vaikka tämä ei ollut kovin laaja tutkimus, se vahvistaa käsitystä, joka markkinoinnin tutkijoiden keskuudessa tiedetäänkin, että brändi vaikuttaa makukokemukseen.
 

Raha on lyhytnäköistä - kuka sitä neuvoisi?

Kerrotaan, että niin vastemielinen ja moraaliton asia kuin sota, edistää kehitystä ja luo työtä. Niin varmaan on. Hitlerin ohjushankkeet edistivät avaruuden valloitusta. Kun paljon rakennuskantaa tuhoutuu, onhan siinä tekemistä, kun niitä korjataan ja uusia rakennetaan.

Eivät nuo hyödyt silti oikeuta sotaan.

Pääoma hakee mahdollisimman hyvää tuottoa. Kuka sitten sotiin investoi? Valtiot. Yrityksetkin. Kyse lienee kunniasta ja vallasta, joten ilmeisesti niistä ajatellaan saatavan tuottoja.

Ihmettelen, miksei ympäristöteknologian tuotekehitykseen ja rahoitukseen investoida niin paljon kuin mielestäni pitäisi. Jos sota luo työtä ja kasvua, eikö ympäristöön panostaminen rinnastu siihen tai ainakin jälleenrakentamiseen ja ole eettisesti aivan toiselta planeetalta?

Miksi raha ei hakeudu pörsseissä ympäristöinvestointeihin? Siksi, että ne ilmeisesti tuottavat huonommin - lyhyellä tähtäyksellä. Kuka kääntäisi nuo virrat? Maailmanhallitusta ei ole, joten valtiotkin kilpailevat kvartaalitaloudessa. Miksei asiasta sovita maailmanlaajuisesti? Siksi, että lyhyen tähtäyksen tuottoisuus on tämän päivän valtauskonto.

Vinkki: Ylen sivuilla on meneillään nettiväittely aiheesta Missä menee oleskelun ja työnteon raja? Alustajina ja osallisina kansanedustaja Oras Tynkkynen ja kokoomusnuorten varapuheenjohtaja Ville Sipiläinen. 

Kuvissa olevia kohteita ei ole tuhonnut sota vaan talouden toimimattomuus.

Onko kaikki työ arvokasta?

Palaan vielä presidentin uudenvuoden puheeseen, jossa hän totesi kaiken työn olevan arvokasta. Sanottu kuulostaa universaalilta totuudelta, jota ei ole oikein sopivaa kiistää.

Pidän tärkeänä sitä, että työlläni on jokin arvoihini sopiva merkitys ja opettajana koen asian näin olevan. Minusta tuntuu hyvältä yrittää auttaa ihmisiä elämässä eteenpäin. Työssäni ei ole aina ollut tätä sisältöä. Myyntineuvottelijana ja talouspäällikkönä koin kuitenkin olevani osa yhteisöä, joka teki jotakin hyödyllistä ja samalla  ansaitsin elatuksen perheelleni ja itselleni.

Minua mietityttää se nykyajan vitsaus, että tuotteita tehdään tarkoituksella heikkolaatuisiksi, jotta päästään pian myymään uusia tilalle. Henkkamaukka halunnee myydä jokaiselle asiakkaalle uuden puseron ainakin kerran viikossa. Ikea mahdollistaa kodin radikaalin uudistuksen vaikkapa kolmen vuoden välein.

Työttömyys on kauhea asia. Silti mietin, olisiko fiksumpaa, jos pusero myytäisiin vaikkapa kerran kuukaudessa ja ihmisillä olisi enemmän aikaa toisilleen. Ymmärrän, että talouden kanssa ei pidä leikkiä. Sen toimimattomuus saa aikaan rumaa jälkeä. Silti tässä jokin mättää.

Sen verran uskallan sanoa, että ainakin kestävän tekeminen tuntuu arvokkaamalta kuin kestämättömän. Jos kuitenkin joutuisin työttömäksi, luultavasti kestämättömänkin tekeminen kelpaisi.  



 

Leppoistamalla oleskeluyhteiskuntaan?

Tasavallan presidentti sanoi uudenvuodenpuheessaan, että "Sen sijaan vaikeaa on ymmärtää sitä ajattelua, että tämä olisi oleskeluyhteiskunta, jossa tietoisesti jätetään omat mahdollisuudet käyttämättä ja odotetaan muiden kattavan pöydän.".

Tuomitsiko presidentti tässä arvovallallaan koko slow life -ajattelun?

Mahdollisesti. Tai sitten ei.

Saattaa olla, että osa slow -aatteen kannattajista tavoittelee riippumattoelämää, mutta siinä ei mielestäni ole tämän ajattelun ydin. Kysymys on arvoista. Onko vain työ sinänsä elämän tarkoitus?

Uskon, että vetelehtiminen ei todellakaan ole hyväksi ihmiselle. Toki rentoutua pitää ja lomailla saa, mutta ajankuluttaminen elämän pääsisältönä kuulostaa moraalittomalta, ainakin, jos se tapahtuu muiden kustannuksella.

Eräs entinen esimieheni kertoi tavoitteekseen sen, että pääsee viisikymppisenä eläkkeelle ja rahaa on niin paljon, ettei siitä tarvitse murehtia. Hänen elämäntapansa perusteella tulkitsen, että tämä takoitti hyvin korkeaa aineellista elintasoa ilman työvelvoitetta. Tietääkseni tämä hänen tavoitteensa ei ole toteutunut. Hän on hyvin tarmokas, aikaansaava ja työteliäs persoona, joten syy voi olla siinä, että hän pitkästyy ilman työtä ja tavoitteita.

Jotkut elämässään materiaalisesti menestyneet viettävät vuodesta pitkiä aikoja Etelä-Euroopassa golfia pelaamassa. Ovat saattaneet jäädä selvästi ennen tavanomaista eläkeikää viettämään oloneuvoksen elämää karttuneeseen omaisuuteen tai muihin etuisuuksiin nojaten. Ovat varmasti tehneet paljon työtä, mutta silti kuulostaa oleskelulta.

Joku toinen on syrjäytynyt työelämästä ennen aikojaan ja elää niukkojen etuisuuksien varassa. Joku saattaa elää näin hyvinkin sisällyksekästä elämää ja olla tyytyväinen. Kutsuisin lahjakkuudeksi sitäkin, että kykenee tulemaan hyvin vähällä toimeen. Köyhyyttä ei kannata kuitenkaan romantisoida, koska luulen enemmistön kokevan työttömyyden hyvin ahdistavana.

Tullaan taas kysymykseen siitä, mikä on työtä. Juhana Vartiaisen letkautus kotiäitien elämän ihanasta velttoudesta osoittanee aikamoista vieraantumista tavisten arjesta. Kumpa hänelle voitaisiin järjestää tosielämään orientoiva kahden kuukauden jakso kotiäitinä vaikkapa kolmen lapsen parissa. Luulen, että kyseessä ei ollut paha tarkoitus vaan vain tietämättömyys.

Mitä tällä kaikella haluan sanoa? Minulle slow life ei todellakaan merkiste oleskeluyhteiskunnan tavoittelua. Kysymys on arvovalinnoista. Onko arvokkaampaa tehdä työtä 12 tuntia päivässä vai käyttää osa ajasta oman perheensä parissa puuhasteluun tai vaikkapa isovanhempien tapaamiseen? Mielestäni ei. Minulla on kanttia sanoa, koska olen tehnyt jossakin elämän vaiheessa todella pitkää työpäivää.

Ajattelen, että presidentti Niinistön puhetta kannattaa peilata hänen Ihan tavallisia asioita - kamppanjaansa vasten, josta henkii ajatus lähimmäisyydestä. Me kaikki voimme tehdä jotakin toistemme puolesta ja vaikuttaa pienilläkin asioilla yhteiseen ilmapiiriin. Tämä viittaa siihen, että presidenttimme sihtiin mahtuu muutakin elämää kuin rahaa vastaan tehtyä työtä.

Onnellista alkanutta vuotta kaikille lukijoille!


Välähdyksiä vuodenvaihteen tulimyrskystä.