Välillä vähän kevyemmin ...

Jos olet väsynyt, stressaantunut tms., hanki käsiisi Pauli Kohelon "Ohessa tilinumeroni", asetu mukavaan asentoon nojatuoliin tai sohvaan ja nauti. Kirja on tajuttoman hauska.

Ja sitten oikeaa tekijää arvuuttelemaan ...

Tässä pari otsikkoa maistiaisiksi: "Mietelmä, tuo Tietoisuuden näppylähanska", "Uusi ihminen, uudet kujeet" ja "Jos lopetan, sinä aloitat".

Päivän pieni ilo: Facebookissa nautittava keskustelu minua todella kiinnostavasta aiheesta. Heitin tänään taas jo yhden repliikin.

"Riskimittarimme" väärästä tulkinnasta ahdinkoon

"Onnellisuusprofessori" Markku Ojanen kirjoittaa Rotteriin viitaten ulkoisen ja sisäisen kontrollin tulkinnasta ja kuvaa ilmiön ääripäät. Henkilön tulkinta on ulkoistava, jos hän tuntee olevansa kuin lastu laineilla. Sisäistävä tulkitsija puolestaan kokee olevansa oman onnensa seppä.

On mielenkiistoista, että tässä yhteydessä puhutaan nimenomaan tulkitsemisesta. Siis jos ihminen ahkeroi ylenmääräisesti, syynä voi olla se että hän tulkitsee ympäristönsä hyvin epävarmaksi, vaikka tilanne ei olisikaan kovin riskialtis.

Tästä seuraa hyvä kysymys: Mikä tai mitkä syyt aiheuttavat tällaisen tulkintavirheen? Sanoppa se.

Päivän pieni ilo: Kun saavuin aamulla bussipysäkille, näin kaksi keski-ikäistä naista ystävällisessä keskutelussa. Osoittautui että siinä neuvottiin tietä jonnekin. Olivat siis tuntemattomia toisilleen. Neuvoja katsoi mukavan huolehtivasti neuvotun perään, kun tämä lähti osoitetuun suuntaan.

Alitajuntako meitä estää leppoistumasta?

Arvelen, että alitajunnassamme voi olla aineksia, jotka johdattavat meitä tiedostamattamme liialliseen ahkerointiin. Martin Lindström kirjoittaa teoksessaan "Buyologia Ostamisen anatomia" alitajunnan vaikutuksesta käyttäytymiseemme aivan toisesta näkökulmasta, mutta minusta hänen ajatuksistaan löytyy analogia tähänkin aiheeseen.

Lindström käsittelee neuromarkkinointia (joko nousi hiukset pystyyn?), joka on yksi businessmaailman uusista trendeistä. Ärsykkeiden vaikutusta tutkitaan aivokuvannan avulla. Hänen mukaansa me emme tiedä, miksi ostamme tiettyjä tuotteita. Esimerkiksi sokkotesteissä pepsiä pidetään kokista parempana, mutta kun merkit ovat tiedossa, asia kääntyykin toisin päin. Brändiomainaisuudet vaikuttavat tunteiden kautta.

Asia voi olla näin myös suhtautumisessamme työntekoon. Työnarkomaani ei ehkä itsekään tiedä, miksi uurastaa. Jostakin on ehkä tullut alitajuntaan vaikuttimia, jotka eivät kerro meille olemassaolostaan, mutta ohjaavat meitä siten, ettemme huomaa.

Päivän pieni ilo: Kurotin aamubussissa kohti stoppinappulaa ja samalla tulin vähän töytäisseeksi erään toisen matkustajan kättä. Kun sanoin "anteeks", minut palkittiin ystävällisellä hymyllä.

Leppoistaminen - yksinkertaista mutta monimutkaista

Resepti sopivan tahdin elämään on oikeastaan hyvin yksinkertainen: Mitoita tekemisesi voimavarojesi mukaan.

Jos päätät toteuttaa yllämainitun imperatiivin - hyvä - mutta nyt alkavat vaikeudet. Aiemmissa postauksissa puheena olleet sotien vaikutukset tai muut psyykkiset jutut saattavat johtaa siihen, että et uskalla tyytyä kohtuuteen. Sinua pelottaa. Jos et varmista asioita monikertaisesti, tunnet, että voi käydä huonosti. Kun sitten varmistelet ja samalla yrität saada velvoitteesi tehtyä, väsähdät ja etkä kuitenkaan ehdi kunnolla levätä. Alamäkikierre alkaa.

Tämä on tietenkin vain yksi versio monista mahdollisista jaksamisongelmavyyhdeistä.

Ongelma tai nykykielellä haaste on siinä, että tuollaista taipumusta on vaikea oikaista.

Päivän pieni ilo: Juttelin yhden naapurin kanssa hetken porraskäytävässä. Mukava pikku rupatteluhetki. Aiheena oli syy siihen, että nousen jalan kotiin seitsemänteen asumuskerrokseen.

Mikä ajaa ahertamaan?

Arvelen, että yksi syy nykyajan kiireeseen on se, että monet meistä sodan jälkeisen ajan lapsista ovat saaneet mallin kovasta työnteosta. Välittömästi sodan jälkeen - isäni ajatusta lainaten - elämä oli sekavaa. Varmaankin piti ponnistella leivän eteen. Sitten kun Suomen talous alkoi nousta ja elintaso sen myötä, eteenpäin pääsemisen tuntu lienee antanut intoa ponnisteluihin. On myös haluttu ahkeroida lasten paremman huomisen puolesta.

Nyt kun monessa taloudessa on käytettävissä kaksi palkkaa, uskoisin tämän alustan antavan tilaa vaihtaa osan tuloistaan vapaa-aikaan, jos niin haluaa. Tämä voisi onnistua esimerkiksi siten, että jompi kumpi alkaa tehdä osa-aikatyötä tai hankkii sellaisen työpaikan, jossa ei ole kovaa tulospainetta (mikäli sellaisia vielä löytyy).

On selvää, että moni joutuu ponnistelemaan siksi, että on pakko. Työelämä on muuttunut niin ankaraksi. Pätkätöissä joutuu jatkuvasti petaamaan tulevaisuuttaan. Tulosvastuu painaa. Osakkeenomistajat odottavat nopeaa rahaa.

Päivän pieni ilo: Työpaikan lokerooni oli ilmestynyt lehdykkä, jossa esiteltiin mm. Martin Lindstromin kirjaa "Buyology". Olen jo aimmin noteerannut teoksen ja kiinnostunut siitä. Marssin samantien naapurikoulun kirjastoon ja sieltähän teos löytyi hyllystä.

Sotako meitä panee yhä kiiruhtamaan?

Eilisen keskusteluohjelman "Me ollaan kaikki sotilaiden lapsia ..." osallistujista Sari Näre on kirjoittanut teoksen "Ruma sota", jossa sodan ilmiöitä tarkastellaan etäältä - ilman sodan läheisyyden tuomaa glorifiointitarvetta. Näin oletan, sillä en ole vielä lukenut teosta. Näre on ollut viime helmikuussa haastateltavana Espoossa Sellon kirjastossa. Löysin tapahtumasta koosteen netistä.

Irja Wendisch oli tänään jo uudestaan mediassa, kun häntä haastateltiin Aamu-TV:ssä. Hän on kirjoittanut mm. saksalaisten sotilaiden lapsista Suomessa ja sotilaiden lapsista.

Tarja Langin evakkokokemuksista näyttää olevan kertomus kirjassa Evakkolapset. Harriet Fagerholm edustaa minun laillani sodan jälkeen syntyneitä, sodan traumoista välillisesti vaikuttuneita sukupolvia.

Sota on nyt varmaan niin kaukana, että sen vaikutuksia voidaan tarkastella monesta näkökulmasta. Luonnollisesti aiemmin ovat paljon esillä olleet sotaveteraanit. Sotaorvot ja -lapset sekä evakot ovat saaneet jonkin verran huomiota, mutta varmaan aihetta olisi enempään puhumattakaan kotirintaman äideistä, vanhuksista ja pommituksia pelänneistä lapsista.

Tässä olemme varmaan yhden merkittävän stressin, kiireen ja masennuksen aiheuttajan parissa. Tulee mieleen, voiko elämää leppoistaa vain älyllisesti pohdiskelemalla ja elämää järjestämällä vai onko ainoa pysyvää tulosta tuottava keino porautua asioiden syviin juuriin.

Päivän pieni ilo: Kun palasin töistä, oli kaunis syyspäivä ja aurinko paistoi. Oli mieltä ruokkiva syyssää.

Sodan varjosta valoon - suoritustaudista leppoisuuteen

Tästä tulikin hurjan tärkeä päivä. Radio Suomen Naisten illassa oli otsikkona "Me ollaan kaikki sotilaiden lapsia ...". Ohjelma on 60 päivän ajan kuunneltavissa netissä. Keskustelun aiheena oli viime sodissa traumatisoituneiden miesten lapset ja muidenkin sodan kokeneiden jälkeläiset.

Tuo aihe koskettaa minua kovasti. Olen sotaorvon äidin ja evakkoisän lapsi. Lapsuuteni on ollut materiaalisesti hyvää aikaa, mutta jossakin taustalla on leijunut epävarmuuden kummitus. Tässä on varmasti yksi hyvin voimakas syy siihen, että minun pitää opettelemalla opetella vähentämään suorittamista elämässäni eli tavallaan leppoistumista. Olen vasta viime aikoina tiedostanut kunnolla olevani sodan varjon lapsi.

Ohjelmassa oli Päivi Istalan vieraina kirjailija, toimittaja Irja Wendisch, dosentti Sari Näre, isänsä sotatrauman kanssa kasvanut Tarja Lang sekä kolmannen polven sotataakan kantaja Harriet Fagerholm. Pääsin läpi ja sain jakaa puhelimessa kokemaani keskustelijoiden kanssa. Huomasin kesken keskustelumme itse asiassa tuntevani Harrietin.

Keskustelussa jopa tuli esiin ajatus siitä, että koko Suomen voimakas suoritusilmapiiri (Pisa-tulokset jne.) juontuu sodasta.

Päivän pieni ilo: Saaravaimon tekemä lihakastike maistui oikein hyvältä.