Kaarina Davisin raju elämänmuutos

Sattui Haaga-Helian kirjastossa käteen kiinnostavan tuntuinen kirja. Kaarina Davis on kirjoittanut slow life -oppaan, jossa hän kertoo rajusta elämänmuutoksestaan. Kirjan nimi on nasevasti "Irti oravanpyörästä".

Davis on työskennellyt stressaavaksi kokemassaan ammatissa eli sairaanhoitajana. Hän sai kyllikseen, kouluttautui luontoyrittäjäksi ja muutti Hämeenkyrön Alhonkylässä olevaan torppaan. Hän kasvattaa itse suuren osan tarvitsemastaan ruuasta ja kerää polttopuut metsästä. Hän tulee vähällä toimeen ja sen vuoksi hänen ei tarvitse tehdä töitä niin paljoa kuin ennen. Aamuisin hän herää onnellisena uuteen päivään.

Rohkea teko! Enpä tiedä olisiko minusta tuohon, mutta kirjan aion lukea.

Bloggausta ja/vai facebookkausta?



Laskuvesi paljastaa laajan vesijättömaan
 ja avaa reitin seinämässä olevaan luolaan


Bloggauksen rinnalle on ankara kilpakumppani taistelemaan ajasta. Tämän haastajan nimi on Facebook. Kummassakin on omat viehätyksensä.

Bloggaus on pitkäjänteisempää ja teemakeskeisempää. Vuorovaikutus tuntuu tapahtuvan enimmäkseen tuntemattomien kanssa. Heistä voi kuitenkin tulla bloggauksen puitteissa kavereita, joihin yhdistää kiinnostus samoihin aiheisiin, osasta jopa face-to-face -tuttuja. Blogin reunaan kertyy vähitellen linkkejä muihin kiinnostaviin blogeihin. Samanmielisiä löytyy. Kommentteja vaihdellaan.



Bloggauksesta saa enemmän irti, jos käyttää runsaasti aikaa muiden kirjoittajien blogien lukemiseen ja uusien kiinnostavien blogien etsimiseen. Tähän tosin humahtaa helposti tunteja niin, että yöunet vaarantuvat.



Vesijättömaa houkuttelee poimimaan simpukoita

 Naamakirjailu taas on päiväperhosmaisempaa, mutta silti kiinnostavaa ja mukavaa. Teemat ovat lyhytikäisiä ja syntyvät usein median esiin nostamista aiheista. Suurin osa seurustelukumppaneista on vanhoja kavereita, jos toki kavereiden kavereihinkin voi tutustua Facebookin tarjoamissa puitteissa.

Facebookkauksessa tykkään siitä, että voin vaihtaa ajatuksia kiinnostavista sellaisten kavereiden kanssa, jotka tunnen hyvin, mutta tapaan harvoin. Näin voin elvyttää ja ylläpitää kaveruuttani sellaisten kanssa, jotka ovat muuttaneet muualle. Oman suolansa hommalle antaa se, että kavereiden aloittamiin keskusteluihin osallistuu heidän kavereitaan, jotka ovat minulle tuntemattomia. Puolitutukin voivat muuttua vaikkapa kolmen vartin tutuiksi.

Facebookissa voi käväistä pyörähtämässä muun puuhan lomassa ja heittää jonkun kommentin. Virkistävä hengähdys tutussa seurassa. Tosin onhan siinä vaara jumittua, mistä on haittaa, jos aikataulu ei oikein sallisi moista.  

Hanna, lämpimästi tervetuloa mukaan!

Bloggaus rosvoaa vapaa-aikaa

Murentelenpa lisää vapaa-ajan puuhiani priorisoitavaksi.

Olen blogannut ja pitänyt kotisivua vuodesta 2005. Aikaa on tietysti palanut. Aiheet luonnehtivat mielenkiintojani. Olen kirjoittanut historiasta, taidenäyttelykäynneistä ja matkoistamme. Perhebloginkin olen pistänyt pystyyn. Osa blogeista on liittynyt työhöni. Tämän blogin teemana on slow life ja äsken aloitin taidehistoriablogin.

Historiablogissani yhdistelin matkoillamme näkemäämme yleiseen historiaan. Se on nukkunut muutaman vuoden ruususenunta lukuunottamatta jotakin yksittäistä myöhempää ryhdistäytymistä.

Kirjoitan hitaasti. Liitän blogeihin valokuvia, videoitakin. Siihenkin menee aikaa. Hankin tietoja kirjoittamista varten.  
Tässä kuvausta yhdestä vapaa-ajan aikavarkaastani. Arvioin myöhemmin näiden merkitystä.

Päivän pieni ilo: Alta kolmevuotias tyttärentyttäremme lauloi meillä tänään ja "säesti itseään pianolla".

PS: Käyttävät blogien kirjoittamisesta nimitystä "blogaus", mutta minun korvissani "bloggaus" soi paremmin. Niinpä käytän sitä.

Viisautta lennokkaasti Vox Helsingissä yliopiston juhlasalissa

Olimme tänä iltana Vox Helsinki-tapahtumassa Helsingin yliopiston juhlasalissa. Vähän dejavutakin, kun 90-luvulla kuuntelimme Esa Saarisen ja Kirsi Longan esityksiä samassa salissa. Lonka oli nytkin paikalla. Tilaisuudessa oli kuusi esiintyjää, jotka kukin piti varttitunnin esityksen.

Tarjolla oli akateemista tietoa ja journalistilennokkuutta. Päivän teema oli hyvä elämä.

Minä ja Kosmos


Pekka Himanen: Anna arvoa jokaiselle niin autat häntä löytämään potentiaalinsa ja maailma parantuu. Ei minä vaan me! Mikä on merkityksesi?

Kari Enqvist: Galaktinen vuosi kestää noin 260 miljardia vuotta. Me täällä elämme galaktista varttiamme kahden jääkauden välissä. Linnunrata ja Andromeda sulautuvat yhteen, mutta siihen menee onneksi 4000 miljardia vuotta. (tässä saattoivat kyllä miljoonat ja miljardit minulla heittää häränpyllyä).

Työelämä vai työ ja elämä


Kari Uusikylä: Luovuus tarvitsee aikaa ja tilaa. Kontrolli pahasta. Kaikkien organisaatioiden ei pidä toimia bisneslogiikalla. Sellainen johtaa tuhoon.

Reetta Räty: Koillisssanomat Kuusamossa ei tarvinnut visiota ja strategiaa. Muutoinkin tiedettiin mitä pitää tehdä. Muistiot ja konsulttitermit pois. Tehdään työtä.

(Hyvä) elämä opettaa


Kirsi Lonka: Ilman myönteisiä tunteita ei opi, mutta ei liian rentokaan saa olla. Ahdistus haittaa.

Jaakko Lyytinen: Ihmiset ovat turhaan 20 vuotta laitoksissa (=oppilaitoksissa). Ei asioita niissä opita. Ne opitaan vertaisilta.

Paljonko elämästä Hesarille?

Lukeminen on minulle läheinen ja luontainen tapa viettää vapaa-aikaa. Illalla ennen nukahtamista on mukava lueskella sängyssä. Siinä mieli tyyntyy ja jossakin vaiheessa alkaa tuntua, että valon voisi nyt sammuttaa. Voi tosin käydä niinkin, että on niin kiinnostavaa luettavaa, ettei tahdo malttaa lopettaa. Vielä yksi luku ja sitten vielä yksi ....


Etretatin hallinnollinen keskus

Usein luen Hesarin loppuun sängyssä. Tunnustan olleeni pitkän aikaa addiktoitunut kyseisen lehden lukemiseen. Ne nyt vain osaavat siellä lasitalossa koostaa päivittäin runsaan annoksen kiinnostavaa luettavaa. Olen tietoinen siitä Hesarin periaatteesta, että pääkirjoitukset edustavat lehden kantaa, ja muita juttuja voivat leimata kirjoittajien erilaiset aatteelliset taustat. 


Näkymä Etretatista

Mutta mutta ...! On myös syytä kritiikkiin. Huomaan hömpän alkaneen syödä laatulehden palstatilaa. Osa vaikuttaa huitaistulta tajunnanvirralta ja osa jonkinlaista kevytuutisoinilta. En tarkoita tässä taitavan nasevaa pakinointia, jolla on oma piristävä roolinsa.

Minusta vanhasta roolijaosta olisi syytä pitää kiinni, asialehti asialehtenä ja hömppä iltapäivälehtiin. Sähköisen median kilpailu kai taivuttaa Hesaria viihteellisyyteen.

Olen huomannut luiskahtavani lukemaan noita joutavuuksiakin. Kai voisin ryhdistäytyä ja tietoisesti jättää ne väliin. Sitten kun haluan lukea kevyempää, voin ostaa Iltsin.

Hesarin lukeminen rentouttaa. Silti voisi miettiä, paljonko vapaa-ajastani annan Hesarille. Varsinkin valtava sunnuntaipläjäys tahtoo vallata ison osan aamupäivää. No, kai sen huonomminkin voisi käyttää ja onhan se mukava olla kiireettömänä mukavan luettavan parissa.

Mutta jos arkipäivän Hesari vie vaikkapa tunnin ja sunnuntain kaksi, menee tähän julma osa vapaa-ajasta.

Lukeminen on saanut mahtavia kilpakumppaneita taistelemaan ajastamme. Facebook, bloggaus, Ylen Areena koukuttavat. Areenassa on mm. kiinnostavia historiadokumentteja, että niiden katsomatta jättäminen tuntuu menetykseltä. Kun ohjelmat ovat määräaikansa katsottavissa, voi kertyä urakkaa. Tämä on nyt sitä infoähkymaailmaa. Joskus tuntuu myös jotakin katsottuani, että olo olisi levollisempi, jos olisin lukenut kirjaa. Toisaalta elävä kuva saa nimensä mukaisesti historian elämään. 

     

Aloitin taidehistoriablogin

Näkymä Monet'n lummelammikolta

 Opiskelen maailman taidehistoriaa uusklassismista toista maailmansotaa edeltävään taiteeseen. Kyseessä on kirjatentti, jota varten luettavana on kaksi teosjärkälettä:

Fritz Novotny: Painting and Sculpture in Europe 1780-1880

George Heard Hamilton: Painting and Sculpture in Europe, 1880-1940

Arvelen että opiskelu sujuu kiinnostavammin ja syvällisemmin (ehkä leppoisamminkin), jos teen sen blogaten. Jos aihe kiinnostaa sinua, pääset uuteen Taidehistoriaa-blogiini tästä.

Onko rentoutumisella ja harrastamisella eroa?

Arkipuheissa todetaan joskus, että ihminen tarvitsee vastapainoa työlle. Varmaankin tarkoitetaan, että pitää olla jotakin "muutakin elämää" kuin työ ja välttämättömät arkiaskareet. Ajanvietto läheisten ja ystävien kanssa vapauttaa ajatuksia työmurheista. Oikein sosiaalisilla ihmisillä vapaa-aika saattanee tulla näin käytetyksi miltei kokonaan ja hyvä niin.

Jokin rakas harrastus auttaa monia irrottautumaan työstä. On mukava keskittyä johonkin, joka vie huomion ja on mukavaa. Jos aikaa on runsaasti, flow löytyy helposti. Onko tämä rentoutumista?

Jos aika jakautuu tarkkaan työn, unen, arkiaskareiden, sosiaalisen kanssakäymisen ja harrastusten kesken, onko kaikki hyvin? Eikö kuulosta hyvältä elämältä?

Saattaa tuo jollekin sopia, mutta ei oikein minulle. Olen tosin runsaasti harrastunut elämäni sullomista täyteen välttämättömiä ja kiinnostavia aktiviteeteetteja. Elämä opettaa. Tarvitsen tilaa olemiselle. Täyteenbuukattuna eläminen on ruhjovaa. Ei makeaa mahan täydeltä.

Harrastukset, kyläilyt ja muu mukava virkistävät mieltä. Tällaisen puuharentoutumisen lisäksi tarvitaan olorentoutumista.

Lainaan Satu Pusaa:

Rentoutuminen on mukavaa OLEMISTA, ei tekemistä, ei sen suunnittelua mitä teen kun saan oltua tämän rentoutumisen “pois alta” ... vaan ihanaa antautumista oman itsensä OLEMISEEN, painolastin purkua, akun täydentämistä, itsensä kuuntelua, aikaa itselle, tasapainottumista, lepoa, hyvää oloa. (Lue lisää täältä.)


Hei, tarvitsemme luppoaikaa. Vanha Nykysuomen sanakirja (1967) määrittelee sana näin: " s. murt. jouto-, työtön aika, joutilaisuus.". Verbi luppoilla taas määrittyy näin: "s. murt. kuljeksia, maleksia joutilaana, työtä hakien tai odotellen." Luppo tarkoittaa myös naavaa.

Kuulostaa arkaaiselta. Sävy on negatiivinen. On menetys, kun joutuu viettämään luppoaikaa. Minusta sävy ei ole nykyään tuollainen vaan neutraali, jopa myönteinen. Nykykäytössä se mielestäni tarkoittaa lyhyitä aikoja kuten vaikkapa puolta tuntia.

Voisikohan sanan etymologia kulkeutua naavan pehmeyteen? Tarvitsemme pehmustavia lukkoaikoja puuhiemme väleihin, aikoja ilman aikataulua. Voi vain oleskella ja nysväillä mitä mieleen juolahtaa ilman tavoitteita.


PS: Minun on lisättävä siviilipuolen aktiviteeteihini raha-asioiden hoito ja taidekurssit.

Sivun kuvat ovat Etretatista Ranskasta. Se sijaitsee Normandiassa Kanaalin rannalla. Asukkaita on vain parisen tuhatta, mutta kylä tuntuu olevan jonkinlainen kulttipaikka Ranskassa. Courbert ja Monet ovat maalanneet Etretatissa. Monet'n maalauksissa voi nähdä kuvieni näkymiä, mm. kalkkikivijyrkänteistä. Kallion päällä oleva merimieskappelikin näkyy maalauksissa.

Yllä näkyvä ateljee on erään gallerian yläkerrassa. Joku taiteilija tuottaa tästä Monet'n maisemaa uudestaan ja uudestaan. Hm.

Kirjailijat Guy de Maupassant ja Maurice Leblanc sekä säveltäjä Jacques Offenbach kuten eräät muutkin kuuluisuudet liittyvät Etretatin menneisyyteen.  Leblanc halusi olla syvällinen kirjailija, mutta alkoi kirjoittaa Sherlock Holmes -dekkareiden vastineeksi  -kirjoja ja jäi sille tielleen. No, Etretatissa on nyt Arsène Lupin -talo.