Ei aikaa voi hallita

Ylen Aamussa pohdittiin tänään, voiko aikaa hallita. Otsikkona oli "Pienillä askeleilla tavoitteita kohti" ja haastateltavana Aalto-yliopiston tutkija Carol Kiriakos.

Suomenlinnan majakka eli kirkko

Kiriakoksen mukaan aikaa ei voi hallita, mutta sen käyttöä voi. Meitä ei voi jakaa niihin, joilla on itsekuria ja niihin, joilla ei ole. Tätä ei kuulemma kannata ajatella, vaan tekemisiä. Simppeli ohje kuuluu, että jos sinulla on joku iso projekti, älä ajattele sitä kokonaisuutena, vaan sovella C15-ohjetta. Sen mukaan kannattaa päättää tehdä kyseisen projektin eteen työtä 15 minuuttia päivässä. Näin työ nytkähtää joka päivä eteenpäin ja käytännössä siihen tulee käyttäneeksi enemmän kuin vain 15 minuuttia.

Mieleen tulee Tahkokallion "Syö peruna kerrallaan"-ohje.

On tuossa itua ainakin, jos puhutaan isoista kokonaisuuksista, joiden valmistumisen ajankohdalla ei ole niin väliä. Sopii siis siviilipuolen juttuihin, kun työssä on kuitenkin toimittava aikataulujen ja eräpäivien mukaan.

Aloin vajaa kolme vuotta sitten pitää blogia "Taidehistoriaa ja muutakin havinaa" oppiakseni taidehistoriaa ajanjaksolta klassismista modernismiin. Osallistuin vuosia sitten silloisen TaiKin eli Taideteollisen korkeakoulun avoimen yliopiston kurssille, joka käsitteli taidehistoriaa muinaisuudesta jonnekin 1600-luvulle. Jatko-osan luennot pidetään päiväsaikaan ja siksi minun vaihtoehtoni on kirjatentti. Se tie kuitenkin tuntuu vaivalloiselta, koska luettavaa on paljon ja haluan oppia asiat kunnolla.

Taidehistoriablogin kirjoittaminen edistyi mukavasti, mutta tyssäsi viime vuoden kevättalvella. Taidan ottaa C15-ohjeen käyttöön.

Kiriakos opettaa väitöskirjantekijöitä. Heille kyseinen projekti näyttäytynee hirviönä, joka ajoittain saa työn tyssäämään. C15:n avulla hommaa saa sellaisillakin keleillä kitkutettua eteenpäin. 

Itsekkyydestä ympäristöhyötyä?

Pohdin alkukuussa kestävän kehityksen toimien motiivien puuttumista otsikolla "Raha on lyhytnäköistä - kuka sitä neuvoisi?".





Suomen Kuvalehden lokakuun numerossa on ollut samantapaiset aiheet esillä artikkelissa nimeltä "Ratkaisu ympäristöongelmiin: Itsekkyys hyötykäyttöön". Eräässä tieteellisessä julkaisussa esitetään itsekkyyden rakentuneen ihmisen perimään ja sen vuoksi on hyödytöntä taistella luontaista oman edun tavoittelua vastaan, kun halutaan ohjata kulutuskäyttäytymistä ympäristöystävällisempään suuntaan. Ihminen ei pysty ajattelemaan tulevien sukupolvien etua, joten on parempi vedota ihmisen itsekkyyden kautta tämän päivän etuihin.

Artikkelin mukaan pitäisi naapurukset saada suuntaamaan kilpailunsa autojen paremmuuden sijasta sähköpolkupyörien hienouteen.

Kaunis ajatus, mutta kuulostaa naiivilta. Kuka tai mikä saisi tämän uudelleen suuntautumisen aikaan?

Tosin, mikä muu sitten auttaisi?

Mikä ihmeen Hiljaisuuden piiri?

Helsingin luterilaisten seurakuntien lehti Kirkko ja kaupunki kertoi viime kesänä kuukausittain järjestettävästä mielenilmaustapahtumasta, joka ei takuulla häiritse melulla ketään, koska sitä ei ole.

Jutun otsikko on Hiljaa hyvä tulee ja se kertoo luterilaisen kirkon piirissä aktiivisesti toimivan pariskunnan - Kaisa Raittilan ja Mikko Malkavaaran - Suomessa käynnistämästä toiminnasta. Ydinsisältönä on kokoontuminen joka kuukauden viimeisenä maanantaina Senaatintorille Aleksanteri toisen patsaan tuntumaan seisomaan tunnin ajan hiljaa.

Piiriä ei voi ainakaan raskaasta organisaatiosta syyttää, koska luulen sen rajoittuvan Facebook -ryhmään, jossa näyttää tällä hetkellä olevan 85 tykkääjää. Sosiaalisen median mahdollistamaa joukkotoimintaa siis, kuten vaikkapa flash mob -ilmiö, jonka ilmentymä on usein odottamaton konsertti tai muu vastaava jossakin julkisessa paikassa. Suomeksi ilmiötä voidaan kutsua äkkiryhmäksi. Hiljaisuuden piiriin voi osallistua kuka vain ja täysin anonyyminä.

Jos haluat ja joudat, avaa tästä video Kööpenhaminan rautatieasemalla toteutetusta flash mob -konsertista, jossa satunnaiset ohikulkijat saivat nauttia Maurice Ravelin musiikista suuren orkesterin esittämänä. Ota mukava asento ja rentoudu muutamaksi minuutiksi.

Äkkiryhmilläkin voi olla jokin missio. Haaviston kannattajat kerääntyivät Helsingin rautatieasemalle ilmaisemaan laulamalla tukensa presidenttiehdokkaalleen. Kuten tapana tuntuu olevan, tapahtuma kuvattiin ja laitettiin editoituna Youtubeen toimimaan mainosvideona. Kaupalliset organisaatiotkin voivat järjestää flash mobeja.

Hiljaisuuden piirikin taitaa olla flash mob. Tieto kulkee sosiaalisessa mediassa ja tapahtuma on yllätys muille paikalla oleville. Hiljaa seisominen kuuluu aiheuttavan ihmettelyä. Kuinkahan suosittu olisi Youtubessa video, jossa esitettäisiin tunnin verran hiljaa seisovia ihmisiä. Sanoisin, että edellyttää hard core -asennetta katsojiltaan. Mistäpä tuon tietää?

Hiljaisuuden piirin idea on lähtöisin Ranskasta, jossa fransiskaanimunkit keksivät uuden keinon ilmaista tukensa paperittomille maahanmuuttajille.

Suomalainen sovellus ei ole mihinkään uskontoon sitoutunut. Joku mukana olevista tosin rukoilee, mutta vieressä seisova voi mielessään valmistella oppitunteja. Piirin tuen kohde on väljä. Se haluaa tukea myönteistä ajattelua vaikeuksien keskellä, suhteellistaa niitä ja rakentaa hyvää - mitä se sitten lieneekään.

Piiri kuuluu voivan olla spontaanikin. Jos kesällä Espalla puolen tusinaa kaverusta tapaa, he voivat asettua nurmikolle piiriin istumaan ja sopia olevansa hiljaa viisitoista minuuttia. Miksei näinkin. Tekee varmaan hyvää.

Hiljaisuuden piiri on selvästi sukua leppoistamiselle, johon pitkään pohdiskellut ja ilmiölle suomenkielisen nimenkin antanut Timo Kopomaa liittää vauhdin ja ajan lisäksi tilan. Hiljaisuuden piiri ottaa tietyn tilan haltuunsa ja miehittää sen hiljaisuudella. Paikasta tulee hetkeksi rauhoittumisen keidas kiireen keskelle. Muistaakseni Kopomaa peräänkuuluttaa kaupunkitiloja, joissa kansalaiset voivat pysähtyä, viipyä ja rauhoittua, ennen kuin taas jatkavat päivän askareita. Hiljaisuuden piiri tarjoaa uuden sovelluksen leppoistamiseen.


Loire, lomatkalta Ranskassa 2011.

Harmoninen musiikki voitelee sielua

Utelias luontoni on addiktoinut minut kuuntelemaan asiapitoisia radio-ohjelmia Ylen Areenasta työmatkoillani. Seurauksena on se, että aivoni saavat pureskeltavaa silloin kun ne voisivat elpyä rauhassa uusiin koitoksiin.  

Olen löytänyt oivan ratkaisun asiaan. Se on Riston valinta. Juontaja on Risto Nordell, joka kokoaa harmonisen kaunista klassista musiikkia ohjelmaansa ja jutustelee mukavasti kappaleiden välissä.

Hyvä vaihtoehto on Näistä levyistä en luovu. Kuunnellessa voi saada musiikin valitsijalta mukavia kappaleisiin liittyviä oivalluksia.

Näitä on mukava kuunnella, kun kävelen liikuntaa saadakseni Itä-Pasilasta Sörkkaan palatessani töistä kotiin. Lepuuttava vaihe työn ja kodin välillä.

Harmonisen musiikin tuottajia Valamon luostarissa kesällä 2012.   

Leppoistajan mielestä Jari Sarasvuo puhuu järkeä

Jari Sarasvuo on palannut toimittajan hommiin - ainakin pikkuisen. Hänellä on Ylessä oma puheohjelma, joka on nimetty Ylen tyyliin Jari Saravuoksi.

Hänellä oli 22.1. otsikkonaan "Kun yhteiskunta ja mieli hajoavat, muiden menestys auttaa". Otsikko hieman ärsyttää, mutta en voi kiistää, etteikö se pitäisi paikkansa. Se on hieman provokatiivinen varmasti tarkoituksellisesti.

Sarasvuon pitkät yksinpuhelut osoittavat, että hän paneutuu vaivaa nähden aiheisiin, jotka hän kokee tärkeiksi, sekä pohtii niitä syvällisesti ja ennakkoluulottomasti. 

Ilahduin hänen toteamuksestaan, että kaikki sellainen työ on tärkeää, millä on merkitys. Erityisesti se, että hän ei rajannut sitä palkkatyöhön, vaan luki mukaan myös esimerkiksi kotityöt. Näin minäkin ajattelen. Jos viljelee perunoita omiksi tarpeikseen palkkatyön ohessa, onhan sekin oikeaa työtä ja se, että hoitaa lapsiaan.

Siitäkin pidin, että hän ei suhtaudu ihmisiin välineellisesti. Ihmisen ihmisarvo ei riipu hänen tuottavuudestaan.

Ymmärsin myös, että hän ei pidä täysin kahlitsematonta kapitalismia ideaalina ja automaattisesti ongelmat poistavana järjestelmänä, eikä tietenkään voikaan pitää, kun ottaa huomioon hänen yllä kertomani mielipiteensä.

Minua hämmentää nykymenossa se, että tehdään tarkoituksella huonoja tuotteita, jotta saadaan pian pian myytyä asiallisesti samanlainen uudestaan.Toivoisinkin, että Sarasvuo paneutuisi pohtimaan, miten markkinatalouden ja onnistuttaisiin kanavoimaan ilmastomuutoksen torjumiseen. Se synnyttäisi työtä, jolla on merkitys.


 

MIhin ilmastomuutos on kadonnut?

Ylen Ajantasassa pohdittiin viime marraskuussa otsikolla Media ja ympäristöuhat, miksi ilmastomuutos ei näy enää julkisessa sanassa.

Yhdeksi syyksi arveltiin tietenkin sitä, että huonontuneet talousnäkymät ovat nousseet tilalle.

Toisena syymä mainittiin se, että ongelma vaikuttaa liian ylivoimaiselta (wicked problem). Avuttomuuttamme emme voi kuin ohittaa asian. 

Sekin on ongelma, että tiede ei voi osoittaa mitään kehitystä täysin varmaksi, ei tässä eikä missään muussakaan asiassa. On kyse vain todennäköisyyksistä.

Ihminen on edennyt käsittämättömän nopeasti tieteen saralla, mutta olemme silti vain pieniä torakoita osana jotakin valtavan suurta, jota emme käsitä kuin pikkuisen reunasta.

Leppoistajan vapaavaihde

Kirjoitin äskettäin leppoistajan viitosvaihteesta. Tarkoitan sillä sellaista tilannetta, jossa on syytä venyä, vaikka ei millään jaksaisi. Jos lapsi on huolestuttavan sairas, hänen kanssaan on lähdettävä lääkäriin sydänyöllä vaikka kuinka väsyttäisi ja aamulla odottaisi raskas työpäivä.

Jos auto on käynnissä, mutta vaihde on vapaalla, auton perustoiminnot ovat valmiudessa, mutta mitään ei tapahdu. Elämän tempoon rinnastettuna tämä voisi olla vaikkapa päiväunien nukkumista, kiireetöntä haaveilua kesälomalla rannalla tai rentoutuslevyn kuuntelua. Ei ole kiirettä mihinkään. Mieli rauhoittuu, ajatukset ajelehtivat, koko olemus lepää kiireestä.

Jos tapahtuu jotakin uhkaavaa, ollaan silmänrapäyksessä liikkeellä taydessä vauhdissa. Jos taas aurinko menee pilveen, laitetaan ykkönen päälle ja lähdetään rannalta maleksimaan majapaikkaa kohti.

Vapaakin on tarpeellinen vaihde, mutta jos autossa ei olisi muita, ei siitä olisi mihinkään.

Tuileriesin puistoa, taustalla Louvre. Kesälomamatkalta 2011.