lauantai 19. maaliskuuta 2011

Tuotteiden suunniteltu vanhentaminen


Ylen esittämä ohjelma "Hehkulamppuhuijaus" oli tajuntaa järkyttävä. Siinä näytettiin esimerkiksi lamppua, joka on palanut jo sata vuotta. Sellaisia hehkulamppuja on siis osattu tehdä jo aikoja sitten.


Pariisi, Seine

Sitten lamppuyhtiöt muodostivat kartellin, jonka avulla päästiin sellaiseen tilanteeseen, että lamput tehtiin kestämään vain tuhat tuntia. Näin business kannattaa paremmin.

No entäs nylonsukat? Sama juttu (tosin kartellista en tiedä), aluksi suunniteltiin tosi kestäviksi, mutta sitten insinöörit pantiin suunnittelemaan huonommat, että päästiin myymään sukkia aina uudestaan ja uudestaan.

Applella on ollut otsaa markkinoida puhelinta, jonka akku on suunniteltu kestämään vuoden. Uutta akkua ei voinut ostaa mistään! Tulivat onneksi järkiinsä, kun asiasta syntyi oikeusjuttu.

Päättömin esimerkki oli tietokonemaailmasta. Erään kaverin tulostin oli tehnyt tenän. Hän alkoi tutkia asiaa ja kävi ilmi, että printteriin oli ohjelmoitu tietty määrä tulostuksia. Kun luku tuli täyteen, laite lakkasi toimimasta. Kaveri onnistui hommaamaan ohjelman, jolla saattoi suurentaa lukua. Tulostin jatkoi toimintaansa.

Näyttää siltä, että yritykset rakentavat vahvoja brändejä, joiden avulla myydään tuotteita, jotka eivät kestä. Tosin tämä ei koske kaikkia yrityksiä. Canon-merkkiset järjestelmäkamerani ovat olleet laadukkaita ja kestäviä.

Kyllä olisi "kirveellä töitä", jos kestävää kehitystä ajatellaan. Poliitikot huutavat kasvua, kasvua, kasvua ...  Tuotteiden suunniteltu vanhentaminen on kyllä hölmöläisten hommaa.

5 kommenttia:

  1. Näinpä. Samaan aikaan "viisaat ihmiset" sanovat, ettei köyhän kannata ostaa halpaa, ei kestä kuitenkaan. Mutta kulutustavaroissa ei ole suunniteltu kestämään se kalliimpikaan, joten miksi maksaa vain brändistä? Hölmöläisten hommaa sekin.

    VastaaPoista
  2. Katsoin osan samaa tv-ohjelmaa. Jännä miten me ihmiset hyväksymme tämän asian ihan noin vain muka välttämättömänä pahana! Mietin, olisiko jotenkin netin (Facebook, twitter, blogger yms) kautta mahdollista saada tässäkin asiassa vallankumous aikaiseksi, jos kerran jo valtiollisiakin vallankumouksia pystytään netin avulla tekemään. Jos vaikka jokainen, joka löytää kestävän (ainakin selvästi muita tuotteita selvästi kestävämmän) tuotteen, mainostaisi sitä ilmaiseksi kaikin tavoin varsinkin netissä, niin eikö se motivoisi tuottajia kestävämpiin tuotteisiin? Vai ovatko ihmiset yleisesti niin turtuneita, ettei tälläinen saisi ilmaa alleen?

    VastaaPoista
  3. Tuotteita on huononnettu jo kauan , nykyisin osa niistä on jo kertakäyttö tuotteita. Niitä ei korjata vaan kuskataan jätteenä purettavaksi kehitysmaihin. Olisi mahdollista tehdä esim. autot liki ruostumattomiksi sinkkipäällysteisin korein kuten audi 80 oli alaosastaan... liekö pyöränkaaret ruostuneet vieläkään 25v. jälkeen... jne.. tuotteet saataisiin huomattavasti kestävimmiksi jos valmistajilla olisi syy siihen. Lainsäädäntö,lisävero,mustalista tai jokin... ilmastonmuutos hidastuisi tuntuvasti kun ei suollettaisi roska tuotteita markkinoille.

    VastaaPoista
  4. Tulostin pimeni. Ei virtaa virtakytkimestä, heräs epäily tästä vanhentamisesta. Tulostin toimi viisi vuotta ja vähän yli. Nyt sitten kauppaan uutta ostamaan! Että näin.

    VastaaPoista
  5. Meillà kàvi làppàrin kanssa sillà tavalla, ettà levyasema pimahti ja sità ei ollut enàà saatavilla (ostosta kulunut vàhàn yli vuosi). Kului toinen vuosi ja nàytòn kanssa alkoi olla ongelmia. Ei voinut korjata, ettà ei kun uutta kannettavaa ostamaan vàhàn reilun 2 vuoden jàlkeen....otti pààhàn.

    Katsoin tuon saman dokumentin toissa viikolla, paljon ajattelemisen aihetta.

    VastaaPoista