Seurasin eilen Hesarin ja Helsingin yliopiston yhteistä VOX -tapahtumaa netin välityksellä. Aiheena oli kiinnostavasti oikeudenmukaisuus.
Ainakin esitysten pohjalta voi sanoa, että oikeudenmukaisuus on monisyinen käsite.
Professori Vesa Kanniainen esitti, että olisimme onnellisempia, jos alentaisimme yhteisellä sopimuksella elintasoamme 25 %:a, koska saisimme aikaa itsellemme ja läheisimmillemme. Hän totesi, että absoluuttisessa köyhyydessä elävät kuubalaiset ovat kiireisiä länsimaalaisia onnellisempia, koska heillä on aikaa. Silti he kaipaavat vapautta ja dollareita, mutta vallankumouksen tuoma vapaus tekisi heistä vähemmän onnellisia.
Kanniaisen mukaan olisimme onnellisempia, jos emme kilpailisi. Luonnossamme istuu kuitenkin tiukasti vertaileminen naapureihimme.
Kylläpä on hankalaa. Voin tehdä asian konkreettisemmaksi omalla kohdallani, kun tiedostan, että kilpailun mukanaan tuoma tekninen ja lääketieteellinen kehitys on mahdollistanut CPAP -laitteen keksimisen. Sain äskettäin kyseisen laitteen käyttööni. Se tulee parantamaan merkittävästi elämänlaatuani, koska se ehkäisee tehikkaasti uniapneasta johtuvia hengityskatkoksia ja niistä aiheutuvia oireita.
Nautin kovasti digivideokuvauksesta ja tallentamani aineiston editoimisesta. Tämänkin tekninen kehitys on mahdollistanut.
Minun on hankala asettautua mielessäni köyhien kuubalaisten asemaan. Olisinko onnellinen, vaikka tietäisin saavuttamattomista ihmelaitteista, mutta samalla tiedostaisin, ettei naapurinikaan voi niitä hankkia.
En tiedä.
Tekstit
Tekoäly tiedostamattoman simulaationa
6 päivää sitten
Tämä on mielenkiintoinen dilemma. Sikäli voisin allekirjoittaa tuon Kuubalaisten onnellisemmuuden (onko tämä edes sana?), sillä mielestäni on täysin totta, että absoluuttisessa köyhyydessä elävät ovat omalla tavallaan onnellisempia kuin moni meistä länsimaalaisen kulttuurin "uhreista".
VastaaPoistaOma kokemukseni kehitysmaassa elämisestä vahvistaa tätä käsitystä. Ihmiset elävät siellä niin erilaisten ongelmien parissa. He elävät iloiten, elämästä nauttien ja kokonaisuudessa vähemmän stressaten kuin suurin osa meistä pohjolan vauraissa valtioissa elävistä. Heillä ei ole länsimaalaisen lääketeollisuuden tuomia mahdollisuuksia, he elävät alle dollarilla päivässä, viljelevät kenties plantaasillaan jotain, tai istuvat kuivalla kaudella savannin varjoissa, odottaen sadekautta ja helpotusta kuivuuteen. Huolehtien maissijauhojen vähyydestä, malariasta ja polttopuun vähyydestä. Samaan aikaan he tanssivat ja laulavat, heidän silmänsä loistavat ja heillä on aikaa kysyä, mitä sinulle kuuluu. Se elämän palo, suvun yhteisöllisyys, naapurin apu. Hymy ja nauru. Se uskomaton voima mikä ihmisissä on, huolimatta köyhyydestä. Se mikä meidän silmissä näyttää järkyttävältä köyhyydeltä, ei heille sitä ole. He puolestaan ihannoivat meidän länsimaalaisten elintapaa, vaurautta ja "onnellisuutta", joka usein on kaikkea muuta kuin sitä.
Näin ne kaksi maailmaa ovat erilaisia. Kummassakin puolensa. Näin rintasyövän sairastaneena kiitän ylempiä tahoja siitä, että olen saanut syntyä länsimaalaiseen kulttuuriin, jossa lääketiede on huipussaan. Olen saanut maailman parhaita hoitoja, joiden vuoksi olen elossa. Savannilla minua ei enää olisi.
Olisinko elänyt lyhemmän mutta onnellisemman elämän siellä, sitä en osaa sanoa. Onnellisuus on suhteellinen käsite, jonka jokainen yksilö määrittelee omalla mittarillaan. Lähtemällä kauas, näkee lähelle. Tämä pätee myös lähtemällä kauas omalta mukavuusalueeltaan. Suosittelen sitä joskus jokaiselle.
Hyviä pointteja C.
VastaaPoistaEräs taloustieteilija - en muista nimeä - on puhunut tappavasta köyhyydestä ja että sille pitäisi tehdä jotakin. Jos ihmisen aika menee aivan perusasioiden hoitamiseen ja silti kuolema kurkkii olan takaa, ei varmaan koe olevansa onnellinen. Jos joutuu kävelemään tuntikausia päivässä löytääkseen polttopuita ja noutaakseen vettä, ei taida vapaa-ajastakaan olla iloa.
Sinulla on kokemusta kehitysmaista. Mitä sinulle mainittu tuo mieleen?
Minulle tämä tuo mieleen lähinnä sen, että tuon lausujan on todellakin oltava taloustieteilijä! :D Tämä siksi, että taloustieteilijä miettii asiaa noin tarvekohtaisesti ja kuluttamisen näkökulmasta. Uskoisin, että ihminen joka syntyy kehitysmaahan ja elää siinä yhteisössä ei erottele tuolla tapaa "vapaa-aikaa" ja "työtä". Onkohan nuo käsitteet meidän länsimaalaisten aikaansaamia?
VastaaPoistaKöyhimmissä oloissa elävät ovat tottuneet lapsesta saakka vedenkantoreissuille, polttopuiden etsintään ja myös siihen vapaa-aikaan. Elämä rytmittyy täysin toiseen tapaan kuin meillä. Perheiden yhteisöllisyys pitää arjen rutiinit toisenlaisina, ei ole usein työtä mihin lähteä ja täten erillistä vapaa-aikaa. Köyhimmillä (eli suuremmalla osalla) ei ole omaa plantaasia mitä viljellä. Heidän työnsä on hoitaa perhettä. Lapsista kenties yksi tai kaksi käy koulua, muut hankkivat elantoa tavalla tai toisella. Eivät ihmiset elä päivästä toiseen kuoleman varjossa, odottaen noutajaansa. Useimmat eivät välttämättä edes tiedä paremmasta. Ja se mikä meille on ihailtavaa ja parempaa, kuten vapaa-ajan tavoittelu on heille täysin päinvastaista. Useimmat haluaisivat työn jonne kulkea.
Päivän rytmikin on hyvin erilainen johtuen myös erilaisesta aikakäsityksestä. Päivä alkaa auringon noususta ja päättyy sen laskuun. Ei ole kiirettä, miksi olisi? Ei ole kuin aikaa. Länsimaalaiselle sitä on vaikea piirtää. He nauravat minuuttiaikatauluissa kulkeville junillemme. Mitä ne ovat?
Jotenkin yritin tähän muotoilla sen, että usein käsityksemme kehitysmaassa elävistä kansalaisista on melkoisen vääristynyt. Elämä ei ole kurjaa heidän omalla mittapuullaan, vaan useimmiten meidän. Elämä voi olla paljon onnellisempaa kuin meillä ns vaurailla. Elämä on hetkessä elämistä, siitä nautitaan aina kun mahdollista. Äärimmäinen köyhyys maailmassa on sietämätöntä, mutta dilemma on vaikea ratkaista. Eikä länsimainen kulutusjuhla ainakaan edesauta sitä. Elämä kehitysmaassa on täysin toisenlaista, mutta elämisen arvoista. Usein täällä meillä se on näennäisesti sitä, mutta pohjimmiltaan ei. Ja se jos mikä näkyy perhesurmatilastoissa sekä masentuneisuuden kehdossamme.