Tuomas Enbuskella oli äskettäin ohjelmassaan aiheena "Mikä ihmeen downshiftaus?" ja keskustelukumppaneinaan Osmo Soininvaara, downshiftaaja Sampsa Kiianmaa (Vehmas Assembly, tiedättehän!) ja Alma Median henkilöstöpäällikkö Mari Vuorre.
Keskustelussa nousi esiin Sampsa Kiianmaan ja Mari Vuorren erilainen käsitys siitä, mikä on tärkeää työtä.
Sampsa kertoi tekevänsä nelipäiväistä työviikkoa, mutta sen lisäksi myös vapaaehtoistyötä (ja tiedänhän minä, että hän viljelee kasvimaatakin). Hän pitää tätä parempana kokonaisuutena kuin aikaisempaa elämäänsä kiireisemmässä työssä. Vuorre puolestaan katsoi, että yhdestä työpaikasta pitäisi saada innoitus irti ja keskittyä siihen.
Sampsa ihmetteli, miksi palkkatyötä pidetään parempana kuin vapaaehtoistyötä ja Mari Vuorre puolestaan, miksi vapaaehtoistyötä parempana kuin palkkatyötä.
Mitäpä tuohon sanoisi? Symppaan enemmän Sampsan ratkaisua, mutta ymmärrän, ettei sellainen ole kaikille mahdollinen. On hienoa, että hän on pystynyt olemaan noin itsenäinen, tekemään itselle tärkeää ja mieluista työtä sekä tasapainottamaan menot tulojen kanssa.
En haluaisi tehdä eroa palkkatyön ja muunlaisen työn välille. Jos sienestää ja hoitaa kasvimaata saadakseen perheelleen ja itselleen ruokaa, työtä se minusta on, eikä asia siitä muutu, vaikka noista hommista nauttisikin. Jos äiti tai isä hoitaa lapsia kotona, sekin on työtä. Kun teemme työtä ensisijaisesti elatuksemme vuoksi, miksi palkkatyö pitäisi kanonisoida ainoaksi arvokkaaksi työmuodoksi.
Taloudellisia järkiperusteita toki löytyy. Palkkatyön kautta karttuu verotuloja hyvinvointivaltion menoihin ja työnjako nostaa tuottavuutta. Silti ihmisen valinnanvapaus on itsearvoisesti lähtökohta tässä asiassa.
Vapaaehtoistyö on hienoa kansalaisuuden toteuttamista. Onhan siinäkin toki ongelmansa. Varoja menee oman organisaation brändäykseen, kun kilpaillaan aktiiveista ja lahjoitusvaroista. Varat karttuvat parhaiten siellä, missä brändäys onnistuu parhaiten eivätkä varat jyvity hädänalaisimpien tarpeiden mukaan.
Sosiaalitoimen kautta tapahtuvassa auttamisessa avustusta myönnetään normitettujen tarveperusteiden mukaan ja harkintaa sovelletaan myös. Tämä on oikeudenmukaista, mutta tuntuu etäiseltä kansalaisista ja vaatii runsaasti työvoimaa käsittelyyn.
Entä jos kotimaan köyhyys hoidettaisiin verotuksen kautta ja ulkomaden köyhiä vapaaehtoistyön kautta?
Tuomas Enbuske esitti ohjelmassa hyvin mielenkiintoisen pointin. Hän sanoi, että siihen tyyliin, että virikkeet lisäävät vauhtia. Tuo vastaa kokemustani. Mitä enemmän puuhaa kiinnostavien asioiden parissa, sitä enemmän virikkeet lisäävät höökää pannuun.
Tervetuloa mukaan Kiki ja MiaO! Kiva että päätitte tulla.
Päivän pieni ilo: Äitini lahjoitti minulle tänään A.B.C. Piirustuskoulun ensimmäisen vihkosen sarjasta "Cours A.B.C. de Dessin". Vihkonen on painettu minun synnyinvuotenani. Äitini aloitti kyseisen piirtämisen etäopetuskurssin minun ollessani pieni. Äitini pärjäsi aikoinaan koulussa piirustuksessa oikein hyvin. Hän ei käynyt tätä kirjekurssia loppuun, mutta vihkonen on minulle kallisarvoinen aarre.
Kuvat taas Etretatista
Tekoälyn todelliset talousvaikutukset
1 viikko sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti