Paluu hetkeksi "oikeaan elämään"

Olemme hoitaneet loppukesästä lastenlapsiamme enemmän kuin olimme ajatelleet. Sellaistahan elämä on. Meitä on tarvittu.

Päivät ovat muovautuneet lasten ehdoilla. Välillä on ollut rankkaa, mutta silti olen tuntenut seesteistä tyyneyttä. Elämä on kuin loksahtanut luontaisille urille. Omat harrastukset eivät ole tuntuneet tärkeiltä. Olin ilmoittautunut eräälle kokopäiväiselle, kahden viikon kurssille, mutta peruin sen.

Päiviin on sisältynyt ruoanlaittoa, vaipanvaihtoa, satujen lukemista yms. Hieman yllättävästi tämä on tuntunut "oikealta elämältä". Lapsien kanssa oleminen ja heistä huolehtiminen on varmasti merkityksellistä. On harrastuksillakin ja muilla sellaisilla oma merkityksensä, mutta asioiden tärkeysjärjestys on nyt tuntunut itsestäänselvältä.

Jos tämä olisi pysyvä olotila, ajankäyttöön olisi tietenkin sisällytettävä näitä muitakin asioita, jotta jaksaisi ja asiat pysyisivät riittävästi näpeissä. Tältä se on kuitenkin näin äkkiseltään tuntunut.

Kun nyt olemme taas kahden kesken, huomaan etten olekaan täyttänyt vapautunutta aikaa kaikenlaisilla tekemisillä vaan olen aloitellut rauhassa uutta lukuvuotta. Työ pitää hoitaa, mutta mihinkäs tässä isovanhemmilla muutoin on niin kiirettä? 




Mukava kun hyppäsitte kyytiin Netta ja Vera. Sydämellisesti tervetuloa!

Kuvat ovat Berliinistä Bahnhof Zoologisher Gartenin tienoilta.

Eläköön äänikirja!

Yksi ikuisista henkilökohtaisista haasteistani on se, että minulla on taipumus rentoutua liian intensiivisten askareiden parissa. Tällaisia ovat videoiden editointi, valokuvien mulkkaus, bloggaus ja kai maalaaminenkin on mukaan luettava.

On mukava tehdä sellaista, mikä houkuttaa ja koukuttaa. Toisinaan käy niin, että kun olen illan hommaillut, en tahdo saada unta, kun vireys on jäänyt päälle. En ole osannut lopettaa ajoissa. "Vielä tämä ja vielä tämä ..." - tiedättehän.

Huomaan tarvitsevani myös vielä rauhallisempaa olemista. En kuitenkaan pysty loikoilemaan muutamaa minuuttia kauempaa.  Jos istun rantaan katsomaan ja kuuntelemaan laineiden liplatusta, hetken päästä pitkästyn.

Kuuntelin äskettäin äänikirjana teoksen "Ihmisiä telineillä", joka on Kalle Päätalon esikoinen. Kirja on ilmestynyt vuonna 1958 ja kuvaa sodan jälkeisen ajan työtä rakennustyömaalla. Karskia menoa. Pystyn mielestäni tavoittamaan kuvatun tunnelman, koska jotakin muistan 50-luvultakin.

Olen aikaisemmin lukenut vain yhden päätalon, jonka muistan olleen pitkästyttävä kokemus. Nyt tämä mainittu teos vei mukanaan. Eläytyvällä lukijalla on varmaan osuutensa tässä. Oli rentouttavaa vain olla rauhassa ja kuunnella. Pari kertaa taisin illalla nukahtaakin kuunnellessani teosta sängyssä.

Olemme saaneet lisää porukkaa mukaan leppoistamispohdiskeluun. Lämpimästi tervetuloa mukaan Anni, Iina, Maarit, Merja, Riti, Saara, Sirpa ja Tanja.

Kuvat ovat Berliinistä Potsdamer Platzilta.

Suunniteltu vanhentaminen ottaa päähän

Vpl. Pyhäjärvi

Meillä on laserprintteri, jolla taitaa olla ikää jo kymmenkunta vuotta. Aivan toimiva vekotin.

Yritin kytkeä kirjoittimen aika tuoreeseen läppäriin ja arvatkaa mihin törmäsin? En löytänyt netistä ajuria, jolla saisin Vistalla varustetun läppärin yhteistyöhön tuon vanhan työjuhdan kanssa. Vaikutti siltä, että tarvittavaa ajuria ei tarkoituksellisesti ole tehty.

Suunniteltua vanhentamista siis.

Kirjoitin toimii vanhan pc:n kanssa, mutta se ei jaksa kunnolla vääntää nykyisiä bittimääriä. Sitäpaitsi on työlästä siirtää tiedostoja vanhaan koneeseen tulostettavaksi tai jaksaa odottaa, että se jaksaisi kytkeytyä nettiin.

Mikä neuvoksi? Uusi printteri?

Asiasta toiseen. Kävimme sukumatkalla Viipurinläänin Pyhäjärvellä, joka on isäni synnyinpitäjä. Voi tuota rauhan tyyssijaa! Elämä on pysähtynyt. Luonto rehottaa. Asukkaita on vähän.

Vierailimme isoisäni synnyinkodissa, joka toimii nykyhaltijoiden kesäpaikkana. Vierailin paikassa edellisen kerran vuonna 1994, jolloin talo näytti samalta kuin se on ollut silloin, kun alueet luovutettiin. Mitä nyt kai maalia vedetty seiniin ja talo seinällä kahteen osaan. Nyt se oli samassa tilassa. Toiseen asuntoon oli taidettu muurauttaa uuni.

Toisessa asunnossa oli yhä tulisija, jolla isäni isoäiti on laittanut ruokaa.

Venäläiset keskittyvät olennaiseen. Heillä on kasvimaat, jotka näyttivät hoidetuilta.

Eipä tuota ole syytä verrata tavanomaiseen suomalaiseen arkeen vaan perinteiseen mökkeilyyn, mutta sillä erotuksella, että suomalaiset haluavat aika ajoin remontoida mökkiänsä.

Kukahan tässä oikein on viisas?

PS: Olen kuvannut yllä olevan kartan Munkkiniemen kirjastossa, jossa on muitakin vanhoja luovutetun alueen karttoja, joita saa kopioida ja käyttää vapaasti.

Köyhät kuubalaiset meitä onnellisempia?

Seurasin eilen Hesarin ja Helsingin yliopiston yhteistä VOX -tapahtumaa netin välityksellä. Aiheena oli kiinnostavasti oikeudenmukaisuus.

Ainakin esitysten pohjalta voi sanoa, että oikeudenmukaisuus on monisyinen käsite.

Professori Vesa Kanniainen esitti, että olisimme onnellisempia, jos alentaisimme yhteisellä sopimuksella elintasoamme 25 %:a, koska saisimme aikaa itsellemme ja läheisimmillemme. Hän totesi, että absoluuttisessa köyhyydessä elävät kuubalaiset ovat kiireisiä länsimaalaisia onnellisempia, koska heillä on aikaa. Silti he kaipaavat vapautta ja dollareita, mutta vallankumouksen tuoma vapaus tekisi heistä vähemmän onnellisia.

Kanniaisen mukaan olisimme onnellisempia, jos emme kilpailisi. Luonnossamme istuu kuitenkin tiukasti vertaileminen naapureihimme.

Kylläpä on hankalaa. Voin tehdä asian konkreettisemmaksi omalla kohdallani, kun tiedostan, että kilpailun mukanaan tuoma tekninen ja lääketieteellinen kehitys on mahdollistanut CPAP -laitteen keksimisen. Sain äskettäin kyseisen laitteen käyttööni. Se tulee parantamaan merkittävästi elämänlaatuani, koska se ehkäisee tehikkaasti uniapneasta johtuvia hengityskatkoksia ja niistä aiheutuvia oireita.

Nautin kovasti digivideokuvauksesta ja tallentamani aineiston editoimisesta. Tämänkin tekninen kehitys on mahdollistanut.

Minun on hankala asettautua mielessäni köyhien kuubalaisten asemaan. Olisinko onnellinen, vaikka tietäisin saavuttamattomista ihmelaitteista, mutta samalla tiedostaisin, ettei naapurinikaan voi niitä hankkia.

En tiedä.  

Vastaukset 11 kysymykseen

Kte haastoi minut yhdellätoista kysymyksellä. Siispä toimeen.

1. Mitä näet lähimmästä ikkunasta juuri nyt?

Näkymän Itäväylän ja meren yli Suomenlinnaan.  

2. Mitä näet peilistä?

Keski-ikäisen, hyvin suomalaisen näköisen miehen, joka kuulee silloin tällöin kommentteja babyfacestaan. 

3. Kuinka kauan olet blogannut ja miksi?

Piti oikein tutkia, milloin olen aloittanut. Näyttää tapahtuneen vuoden 2005 loppupuolella. Minulla on useita blogeja. Bloggaaminen on tapa oppia asioita ja jakaa omastaan. Olla näkyvillä. Julkaista ajatuksiaan.  

4. Mitä asioita blogissasi et käsittelisi / paljastaisi?

Olen tarkoituksella varsin avoin, mutta tolkku siinäkin pitää olla.

5. Bloggaajana varmasti itsekin luet muiden blogeja, vaikka et noita bloggaajia ole itse tavannut. Mitä luulet, kenen bloggaajan kanssa juttusi kävisi livenäkin kaikkein parhaiten yhteen?

Useimpien slow life -bloggaajien kanssa varmaan juttu kulkisi sujuvasti. Muutaman olen tavannutkin, mikä on ollut mukavaa. Heidän bloginsa tässä:

Hidasta Elämää (Sanna)

Mari Koo (Mari)

Pientä elämää etsimässä (Marikka)

Simplicitas (Ritva)

Marikkan ja Sannan tapasin, kun olimme keskustelemassa Inhimillisen tekijän jaksossa "Pienen elämän etsijät", joka on Ylen Areenassa 6.10.2012 asti.

 

6. Mitä elämässäsi tekisit toisin, jos voisit?

Vaikea vastata, koska ei voi tietää, mihin muut valinnat olisivat johtaneet. Elämä on ollut hyvä näinkin. Ainakin olisin enemmän lasten kanssa.

7. Voisitko tässä iässä muuttaa ulkomaille?

Muutoin kävisi, mutta kun läheiset ovat täällä.

 

8. Mitä mieltä olet huuhaa-kriittisyydestä? 

 (http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Koulu+ei+kasvata+huuhaa-kriittisyyteen/1135258135114)

Koulun pitää ilman muuta opettaa ajattelemaan. Mielestäni pitäisi terottaa erityisesti sitä, että opittaisiin näkemään omien ja muiden ennakkoluulojen taakse.

 

9. Mitä terveys sinulle merkitsee?

Terveys on lahja, jota on syytä vaalia.

 

10. Mikä on elämän tarkoitus?

Tässäpä kysymys! Kattava vastaus olisi liian pitkä tähän yhteyteen.

 

11. Jatka lausetta: Onni on...

Onni on kykyä säilyttää toivo ja löytää aiheita onneen.

Kiitos haasteesta kte!

Melkein kymmenet aurinkolasit?

Hesarin Nyt-liite esittelee muotiauringonlaseja, joita on kantajineen bongannut kadulta. Seitsemän haastateltua. Nuoria (17-30 v.) tietenkin, koska kyseessä on Nyt.

En voi olla tuntematta kaukaisuutta haastateltujen ajatteluun, kun luen heidän kommentteja. Olen evakon ja sotaorvon lapsi. Näiden äärellä huomaan todella kantavani tuota menneisyyttä harteillani:

Nämä Indiskasta löytyneet ovat ihan uudet. Oli pakko ostaa myös mustasankaisina.


Ostettiin kämppiksen kanssa samanlaiset, koska ollaan naureskeltu, että pidetään hippikesä. Omistan monet, mutta käytän vain muutamia.


Nämä ovat muutaman vuoden vanhat, mutta toimivat edelleen. Omistan tosi monet, niitä on kiva vaihdella käytössä. 


Mulla on melkein kymmenet erilaiset, mutta hajotan ja kadotan niitä koko ajan.


Mageet ja sopivat mulle ihan ookoo. Seuraavaksi ostan sellaiset, joita voi käyttää trenssin kanssa. 


Mulla on toiset arskat myös tehoilla, mutta en käytä niitä usein. 


En voi näitä nuoria moittia, koska he ovat syntyneet aivan erilaiseen maailmaan kuin minä. Ehkä heidän olisi yhtä vaikeata tavoittaa minun asennettani kuin minun heidän. Minulla on yhdet aurinkolasit, mutta voi olla, että olisi monet, jos olisin parikymppinen.

Sitäpaitsi kuluttaminen tuntuu vallanneen tilan ympäristöhuolelta mediassa.

Anteeksi tämä ruma ilmaisu, mutta tunnen olevani vanha pieru.  

Onko työ työtä vain kun siitä maksetaan?

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen VATT:in uusi ylijohtaja Juhana Vartiainen tarjoaa Hesarissa 10.5.2012 keinoja suomalaisten työurien pidentämiseksi. Yksi teeseistä kuuluu näin:

Kotihoidon tuen lyhentäminen. Kaikista meistä on kivaa olla kotona, mutta pitääkö tätä ihanaa velttoilua rahoittaa veronmaksajien rahoilla niinkin kauan kuin kolme vuotta?

Hämmentävästi sanottu. Oman lapsen hoitaminen kotona on velttoilua?

En tiedä millainen perhe Vartiaisella on, mutta soisin hänen kokeilevan joskus alle kolmevuotiaan hoitamista kotona yhteen soittoon viikon verran. Olisi mielenkiintoista kuulla hänen kommenttinsa tuon kokemuksen jälkeen.

Joku vastasikin jo Vartaiselle ja sanoi, että jos äiti vie lapsen hoitoon ja menee itse päiväkotiin hoitamaan muiden lapsia, hoitaminen muuttuu työksi. Saman voi tehdä tietysti isäkin.

Jos työ on työtä vain silloin, kun siitä joku ulkopuolinen maksaa, työn täytyy olla hyvin tuore keksintö ihmiskunnan historiassa. Vielä viisikymmentäluvulla perhe saattoi tulla toimeen sillä, että viljeli maata, hoiti lehmiä ja ehkä kalasti. Rahaa liikkui taloudessa hyvin vähän. Pitäisikö nyt todeta, että perhe tuli toimeen hyvin vähällä työllä?

Pitäisikö meidän korvata sana "kotityö" jollakin muulla? Ruuanlaitto, porkkanapenkin kitkeminen, lastenhoito ja imuroiminen olisivatkin kotipuuhastelua tai peräti kotivelttoilua?