Kirjamessujen täysosuma

Olin vaimon kanssa iltapäivällä Kirjamessuilla.

Olin tutkaillut ohjelmaa ja etsinyt kiinnostavia keskusteluja, haastatteluja ja sen sellaisia. Olin sellaisia löytänytkin, mutta otin tänään leppoisasti. Kirjamessut ovat mukava tapahtuma, mutta mukavuus katoaa, jos alkaa ryntäillä ja ahnehtia.

Satuin Ylen osastolle, kun Jukka Arvassalo haastatteli kulutustutkija Mika Pantzaria. Jäin kuuntelemaan. Radioäänen perusteella olin luonut aivan erilaisen kuvan Arvassalosta kuin hän on luonnossa. Olin kuvitellut pyknikkomaisempaa olemusta, mutta hän oli hyvin hoikka ja aika pitkä. Saapa nähdä kumpi mielikuva ehtii ensin, kun kuulen hänen äänensä seuraavan kerran radiosta.

Kävin kuuntelemassa Viron lähihistoriaa koskevan keskustelun, johon osallistuivat Iivi Anna Masso, Marju Lauristin, Sofi Oksanen ja Toomas Hiio. Oli kiinnostavaa kuulla sekä neuvostoajan että itsenäisyyden kokeneiden kertovan menneestä.

Pörräsin antikvariaattiosastolla etsimässä pitäjähistorioita, joiden avulla on mukava tutustua omien esi-isien ja -äitien kotikuntiin ja saattaa niistä löytyä mainintoja itse henkilöistäkin. Tuli yksi täysosuma. Se on "Laatokan lapset. Muistelmia Vuohensalosta", omakustanne, joka kertoo Käkisalmen maalaiskunnassa olleen kylän ihmisistä ja historiasta. Kirjan henkilöistä huomattavan monen sukunimi on Vuohelainen, joka oli isäni isoäidin nimi ja hän olikin kotoisin kyseisestä kylästä. Taidan löytää paljon sukulaisia.

Tiedän aika vähän Vuohelaisista ja Vuohensalosta. Joitakin tarinoita olen kuullut. Joku kyseisen suvun miehistä on ollut niin vahva, että pelasti merihädässä olevan venekunnan ihmisiä hakemalla heitä rannalle. Voimat ehtyivät niin, ettei hän jaksanut hakea viimeistä. Alkuvilkuilun perusteella tämä tarina saattaa löytyä kirjastakin.

Isäni isoisä Pekka Hanski tuli Vuohelaiselle kosiomatkalle. Mielessä oli vanhempi sisar, mutta huomio kääntyikin nuorempaan. Hanski oli ollut kesällä Laatokalla hommissa ja päivettynyt siellä. Anna oli uunin takaa sanonut, ettei lähde noin tummalle. Mieli oli kuitenkin muuttunut vielä samana päivänä. Onnekseni, sillä ilman tuotakin päätöstä en istuisi tässä bloggaamassa.

Kuuntelimme lopuksi ruotsalaisen historioitsijan Peter Englundin haastattelun.

Aleksis Kivi, Miika Nousiainen ja John Simon

Lisää eilisistä kirjahankinnoista. Joukossa olevia kahta romaania ja yhtä elämäkertaa suosittelen lämpimästi.

Seitsemän veljestä ei esittelyjä kaipaa. Kivi on sijoittanut kirjan tapahtumia kotikuntansa Nurmijärven maisemiin, mutta ei niin orjallisesti, että kirja täsmäisi pitäjän karttaan. Sattuneesta syystä kyseisen pitäjän maisemat ovat minulle tuttuja.

Aika paljon esikuvapaikkoja on kuitenkin löydettävissä. Täältä pääset sivuille, joilla kerrotaan näistä ja muutakin kansalliskirjailijastamme.

Jukolan talon esikuva Ojakkala on vanhan kolmostien tuntumassa Palojoen ja kirkonkylän välisen tien lähettyvillä. Jos olet menossa Helsingistä Hämeenlinnaan tai päinvastoin, kannattaa ajaa Palojoen korkeudella vanhaa tietä, niin näet pienellä pyörähdyksellä tämän hyvin vanhassa ilmiasussaan sailyneen tilan rakennuksineen.

Nousiaisen Hedelmävenepakolainen on hulvattoman hauska kertomus nuoresta suomalaismiehestä, jonka päähänpinttymänä on muuttua ruotsalaiseksi. Kirjailija ilottelee sekä ruotsalaisten että meidän suomalaisten kustannuksella. Olen lukenut myös saman tekijän Maaninkavaaran, joka kertoo ykstotisesta valmentajaisästä. Se ei yllä Hedelmävenepakolaisen tasolle.

Simonin Koneen ruhtinas on rohkean avoin kuvaus erikoislaatuisesta patruunasta ja onhan se Suomen teollisuushistoriaakin.

Löytöjä Helsingin Kirjamessuilta

Tämänvuotiset Helsingin Kirjamessut alkoivat tänään. Olen kuvannut viime- ja toissavuotisten kokemuksia ja ostoksia näissä postauksissani.

Kuvissa tämänpäiväinen saaliini (yksi puuttuu).
  
Kyseessä taitaa olla kiusaus, jonka vastataiset taistelut minulla on taipumus hävitä. Kirjat vievät tilaa ja osa jää lukematta. Järjettömältä tuntuu, mutta vetoan tunteisiini.

Ja nyt tämänkertaisiin selityksiin.

Nuorisososiologia kiinnostaa minua ammatillisesti ja muutoinkin minusta on mukava pohdiskella nuorisoilmiöiden vaikutuksia tulevaisuuteen ja kyllä muukin sosiologia sopii pirtaan. Marx ja Clausewitz lukeutuvat historian painavimpien teosten kirjoittajiin, joten on kiva lukea, mitä heidän teksteistään kirjoitetaan. Historia kuuluu harrastuksiini. Klassikoita, hyviä romaaneja ja kiinnostavia elämäkertoja sorrun ostamaan, kun ne ovat edullisia.

Näin alkoi kirjaripittäytymiseni tänä vuonna.

Hidas talous ei ole hidasta työntekoa

Vaula Norrena venyttää slow -ajattelua eteenpäin ja lanseeraa käsitteen "hidas talous". Ensin voi tulla mieleen, että pitäisi tehdä työt hitaammin, pidentää aikatauluja ja muuta sellaista, mutta Vaula on ajatellut asian pidemmälle.

Hän esittää, että kvartaaliajattelun sijaan erilaisten hankkeiden kannattavuus pitäisi laskea todella pitkällä tähtäyksellä. Rakennetaan kunnolla, ettei tarvitse pian korjata. Satsataan ihmisten terveyteen ennen kuin sairaudet tulevat. Rikastetaan lasten koulunkäyntiä ja pienennetään ryhmäkokoja.

Hyviä ajatuksia. Tulee mieleen sanonta "Älykäs selviä nokkelasti tilanteesta, johon viisas ei koskaan joudu". Hidas talous on viisautta.

Miksi kvartaalitalous eli lyhyen tähtäyksen voitontavoittelu on niin laajasti omaksuttu liiketoiminnan perusteeksi? Mihin tarvitaan nopeita ja isoja voittoja pörssissä? Listattua osakekauppaa on perusteltu sillä, että se johdattaa pääomia sinne, missä se tuottaa parhaiten. Varmaan näinkin - ainakin lyhellä tähtäyksellä (!).

Mieleeni on tullut, että voisiko huonontunut huoltosuhde olla yksi merkittävä kvartaalitalouden syy. Kun on suhteellisesti enemmän lapsia ja eläkeläisiä työikäisten määrään nähden kuin ennen, huoltosuhde on heikentynyt.


Eläkeyhtiöt ovat suuria toimijoita osakemarkkinoilla. Ne ottavat jatkuvasti vastaan eläkemaksuja, joita niiden pitää sijoittaa tuottavasti, jotta kertyneillä varoilla voidaan maksaa eläkkeitä. Suomessa on tärkeänä pidetty myös sitä, että varat sijoitetaan turvaavasti. Riittävän suuri osa on investoitava kiinteistöihin, varmoihin papereihin yms., joissa tuotot eivät ole suuret mutta eivät myöskään riskit.

Olisiko maailmanlaajuinen huoltosuhteen heikentyminen lisännyt eläkeyhtiöiden tarvetta saada isoja pikavoittoja? Mene tiedä.

Haluaisin ulottaa hitaan talouden käsitteen myös kestäviin kodinkoneisiin ja vastaaviin. Ennen vanhaan puhuttiin kestokulutushyödykkeistä (sic!). Nykyään ei taideta enää kehdata, kun tuotteiden pitää hajota, jotta päästään taas myymään uusia.

Miksi ei pesukoneet voisi kestää ainakin 20 vuotta? Miksi sukkahousut ja hehkulamput tehdään tarkoituksellisesti kestämättömämmiksi kuin voitaisiin (kts. Tuotteiden suunniteltu vanhentaminen)?

Kyseessä ei siis ole työtahdin hidastaminen, paitsi milloin se tuottaa vähemmän sutta ja sekundaa. Hyödykkeiden tekemiseen voitaisiin kuitenkin käyttää enemmän aikaa, jos niin saadaan kestävämpiä tuotteita. Hinnat tietysti nousisivat, mutta jos kuluttaja voi laskea tuotteen kestävän pitkään, hänen kannattaa tehdä sijoitus ja ostaa kallista mutta kunnollista.

Eilen oli sumuista, mutta auringonlasku siinsi pilvien läpi.

Egon paisumisen neljä hälytysmerkkiä

David Marcum ja Stephen Smith ovat tutkineet paisuneen egon merkitystä yritysten toiminnassa. Kaikki me egoa tarvitsemme, mutta hybris tuottaa enemmän haittoja kuin hyötyjä. Mitkä ovat egon kustannukset?

Tutkijat esittävät neljä hälytysmerkkiä, joiden avulla voimme arvioida, onko oma ego päässyt paisumaan:

1. Huomaat puolustelevasi omia ideoitasi.

2. Vertaat jatkuvasti itseäsi muihin.

3. Etsit hyväksyntää omien egotarpeittesi oikeutukselle.

4. Varmistat, että etevyytesi tulee näkyville.

Mielestäni nämä signaalit kuuluvat luonnostaan arkeemme ja kysymys on ensisijaisesti määristä.



Napoleon
Wikimedia Commons

 Jos minulla on hyvä idea ja haluan esitellä sen muille, minun pitää tietenkin perustella se. Jos ymmärrän, että muut voivat keksiä esitykselle lisää myönteisiä ja kielteisiä perusteita, suhtaudun niihin asiallisesti ja tyydyn siihen, että idea tulee tasapuolisesti arvioiduksi, ei minulla liene huolta paisumisesta. On pakko kuitenkin todeta, että moni hyvä asia olisi jäänyt toteuttamatta ilman idean keksijän itsepäisyyttä. Kuvitellaanpa edesmenneen Stephen Jobsin suhtautumista omiin ideoihinsa. Tuskin Appleen olisi kuitenkaan montaa jobsia mahtunut. Toisaalta Eurooppa ei varmaan olisi oikeasti tarvinnut Napoleonia.

"Arvaa oma tilasi, anna arvo toisellekin" sanotaan. Jos haluan olla paras kaikessa, joudun pinnistelemään sellaisissakin asioissa, jotka eivät ole minulle luontaisia. Jos taas pystymme täydentämään toisiamme omilla lahjoillamme, lopputulos lienee parempi. Hyvä nimitys tuo lahja. Kun olemme saaneet lahjaksi jonkin kyvyn ja voimme antaa sen lahjaksi yhteisölle. Työyhteisössä saamme palkkaa, mutta sielläkin saattaa voida ajaa joko koko- tai puolivaloilla.

Jos on määräävässä asemassa muihin nähden ja kokee olevansa korvaamaton, saattaa alkaa rakentaa itselle suurempaa elintilaa kuin on eettisesti hyväksyttävää. "Koska olen niin korvaamaton, voin syödä hieman kuormasta, kohdella muita alentuvasti ja palkita liehakoitsijoita."

Nykyään suositaan erikoisen paljon erilaisia häpäisykilpailuja. Yleisö saa äänestää kierros kierrokselta kuka putoaa ja lopulta voittaja saa kunnian. Joissakin formaateissa eteneminen perustuu oikeaan osaamisen ja eteneminen perustuu enemmän tai vähemmän asiantuntija-arvioon. Toisissa ratkaisevat fiilikset ja mutu. Ihmettelen miksi sellaisissakin tapauksissa, joissa etenemisen ja voiton ratkaisee asiantuntijaksi hyväksytty taho, pudotukset toteutetaan kovin häpäisevällä ja röyhkeällä tavalla. Ehkäpä tällaisissa tapauksissa varmistetaan tuomarin tai tuomareiden erinomaisuuden näkyvyyttä.

Hei Virpi. Kiva kun kiinnostuit aiheesta. Lämpimästi tervetuloa mukaan!

Pitääkö työt tehdäkin mahdollisimman huonosti?

Strasbourg 2009

Opettaja-lehdessä on tänään juttu professori Juha Hakalasta, joka rohkenee sanoa, ettei kaikkia töitä kannata tehdä kympin arvoisesti. Seiskakin voi vältää. Hän jopa provosoi ajattelemaan, että useimmat työt voisi tehdä niin huonosti kuin voi. Toki välillä kannattaa tähdätä kymppiin.

Joskus on sanottu myös, että paras on hyvän pahin vihollinen. Sillä tarkoitettiin jotakin sellaista, että täydellisen tekemiseen menee aivan liikaa aikaa. Suorituksen parantaminen 90 %:sta sataan saattaa tarkoittaa työmäärän tuplaamista.

Luulen Hakalan tarkoittavan, että jos kaiken tekee sataprosenttisesti, ei ehdi tekemää juuri mitään ja silti voi uupua. Kun on rajallisesti aikaa käytettävissä, kannattaa optimoida yksittäisten tehtävien tulostasotavoitteet siten, että kokonaistulos on paras mahdollinen. Helpommin sanottu kuin tehty.

Ihminen ei pysty millään tekemään työtä täysillä tunnista toiseen - ainakaan minä. Opetustyö syö miestä ja varmaan naistakin sen verran, että loppuiltapäivän tunneilla aivot ovat tahmeat ja kaukana aamupäivän vireydestä.

Toivon silti, että lentäjät eivät tyydy vaillinaisiin suorituksiin ja että kirurgit tavoittelevat parasta tulosta potilaan kannalta. Näitäkään hommia ei tarvinne tehdä kahdeksaa tuntia yhteen menoon niin, ettei välillä ole löysempää.

Kauppojen asiakaspalvelu on vaativa ammatti, koska kontaktitilanteessa asiakassuhteen jatkuminen on koko ajan katkolla, mutta niissäkin hommissa päästään välillä hyllyjä järjestämään.

Arvioin, että omassa työssäni on erityisen tärkeää keskittyä vuorovaikutustilanteisiin tunnilla ja arviointeihin, koska niiden sujuminen vaikuttaa paljon opiskelijan motivaatioon ja omanarvontunteen kehittymiseen. Työpöydän järjestyksen ylläpitäminen on hyvä asia, mutta ainakin minun prioriteettilistassani häntäpäässä.

Hei Pia. Kiva kun tulit mukaan. Lämpimästi tervetuloa!

Reteää työmatkarehkimistä pyöräillen vai eleganttia moniliikkumista?

Olen ajoittain harrastanut aika ahkerasti työmatkapyöräilyä, mutta viime vuosina on ollut hiljaista sillä rintamalla.

Vuosia sitten työmatkani 13-14 km:a yhteen suuntaan. Päiväannokseksi sain vajaa pari tuntia liikuntaa. Tosin en pyöräillyt kaikkina päivinä. Sittemmin olen polkenut lyhyempää matkaa.

Olen oppinut, että keli ei estä juuri koskaan pyöräilyä. Kysymys on varustautumisesta. Jos laittaa lämmintä alle ja vettäpitävää päälle, pärjää hyvin kelillä kuin kelissä. Talvirenkaat ovat verrattomat silloin, kun on niiden aika.

Aikaa paloi paitsi ajamiseen, myös suihkussa käyntiin ja vaatteiden vaihtoon. Mutta kyllä  oli olo freesi noiden operaatioiden jälkeen. Kun olin palannut kotiin, ei tarvinnut erikseen lähteä kuntoilemaan.

Kunto oli niin hyvä, että tein yhtenä kesänä noin 800 km:n yhden miehen pyöräretken.

Sateista ei ollut juuri mitään haittaa, mutta anteliaasta lumisateesta oli sillä pyöräteitä ei aina ehditä lanata. Jos on hyvin valaistu, voinee ajaa autojen urilla. Oikein kovista pakkasista minulla ei ole kokemuksia.

Nyt kun työmatka on kuutisen kilometriä, voin laistaa suihkun, jos en aja liian kovaa. Silloin pukeutumisesta ei tule kynnystä lähteä.

Tämänhetkiseksi liikuntakokonaisuudeksi näyttää muotoutuvan kuntopyöräily, jolloin voin viihdyttää itseäni vaikkapa kuuntelemalla radiota, työmatkan osittainen kävely, hissin säästäminen ja venyttely. Näiden lisäksi saatan kävellä tai pyöräillä muutoin vain. Tällä yhdistelmällä saa Kiloklubissa vihreät pampulat, jos määrät ovat riittävät.

Kuntopyöräilyn teho on suurempi kuin ulkopyöräilyn, mutta sisällä ei tietenkään voi nauttia raikkaasta ulkoilmasta. Peseytyminen tapahtuu hetkessä, kun marssii hikisenä suihkuun.

En tarvitse huippukuntoa mihinkään. Minulle riittää riittävä kunto. Toivon, että nykykuvio tuo jatkuvuutta eikä ryhdistäytymisen ja lysähtämisen vuorottelua.

Hei Rippe. Lämpimästi tervetuloa mukaan leppoistelemaan!

Strasbourg 2009