keskiviikko 25. elokuuta 2010

Oman elämän toimien kuvausta priorisointia varten

Kotimme Etretatissa
Listasin edellisessä postauksessani aktiviteetejani työssä ja siviilielämässä, josta ensimmäiseen sain seuraavat osat:
  • oppitunnit
  • valmistelu
  • ohjaus
  • muuttuvat opetussuunnitelmat 
  • hallinto
  • didaktinen kehittäminen
Oppitunnit ovat edelleen opetustyön runko. Aikataulutettu lukujärjestys vie kuin juna kursseja eteenpäin. Mitä enemmän pystyn aktivoimaan opiskelijoita, sen parempi on oppimistulos, mutta luennoinnillakin on sijansa. Oppitunnit kuluttavat voimia, koska niissä minä ohjastan prosessia eteenpäin ja vastavirtaankin joudun uimaan. 

Olen ollut niin kauan opettajana, että rutiini auttaa. Suunnittelu ensisijaisesti kurssin kokonaissuunnittelua ja tuntikohtainen on vähäisempää. Aikataulu on hyvä apuväline. Kurssiaineistojen pitäminen järjestyksessä vaatii oman systematiikkansa, josta huolehtiminen kannattaa ehdottomasti. 

Tämän verran pääsin eteenpäin tällä kertaa.

Päivän pieni ilo: Linjan 59 bussissa oli hauska kuljettaja aamulla. Hän jutteli mikrofoniin tyyliin: Bussi lähtee kolmen minuutin kuluttua. The bus will take off after three minutes. Tämä on linja 59 ja reittimme suuntautuu Haaganympyrän kautta Pajamäkeen. Arvioitu saapumisaikamme on ....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti