maanantai 11. heinäkuuta 2011

Suuri puhdistus

Opettajan kesälomasta on mennyt leijonanosa nurkkiin jumittuneiden tavaroiden lajittelussa jätettäviin ja hylättäviin. Äkkiseltään luulisi ettei moinen ole monen päivän homma, mutta projekti vain jatkuu ja jatkuu.

Paperien nyylääminen vasta hidasta onkin. En kykene ottamaan hommaa siten, että vain jysäyttäisin koko roskan jätesäkkeihin ja sitten roskiin. Se olisi kuin polttaisi menneisyytensä. Vanhoilla kuiteilla ei ole juuri virkaa, mutta on paljon sellaista aineistoa, joka kantaa muistoja menneestä. Minulla on runsaasti päiväkirjoja, mutta muu aineisto täydentää visuaalisesti muistiinpanotekstejä ja muillakin teksteillä on merkitystä. Paljon olemme kuitenkin saanet siivottua pois.

Piirustuksia ja maalauksia minulle on kertynyt vuosien saatossa niin paljon, että on vain kylmästi pantava niitä menemään. Näyttelyiden pitämisen kautta ne katoavat valitettavasti kovin hitaasti. Olemme valikoineet tilaa vievistä kiilakehyksellisistä jonkin verran säilytettäviä. Osa on kaatopaikkatavaraa, joka tosin käy pohjiksi öljyväreillä maalaaville. Tauluissa on myös monia sellaisia, jotka säilyttäisin mielelläni, mutta mutta ... Jälkipolvemme on jo valikoinut töitä ja valikoinee vieläkin itselleen. Osa ystävistämme ja tuttavistamme on myös hakenut töitä turvaan. On mieluisaa ajatella, että ne saavat kodin, joissa niitä arvostetaan. On parempi, että ne ovat jossakin seinällä kuin, että makaavat maalaushuoneen nurkassa tai kaatopaikalla.

Vintillä oleva kanakoppimme on päässyt eroon osasta siellä ollutta roinaa, mutta kenelle kelpaisi Ikean kerrosänky? Jos kiinnostaa, ota rohkeasti yhteys

Olemme saaneet myös kirjoja menemään jonkin verran, mutta paljon niitä on jäljellä. Pienehkö määrä odottaa vielä ottajaansa. Loput varmaankin jäävät. On oikeastaan mukava todeta, että suurin osa hankkimistamme kirjoista on säilyttämisen arvoisia. Vanhemman tyttäremme porukka suostui ottamaan Spectrum -sarjan, mikä vapautti hyvän siivun hyllytilaa.

Homma jatkuu ...

Mukava kun tulit mukaan Pekka. Oletkin oikea ekspertti näissä asioissa.

    

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Urakoida vaiko eikö urakoida?

On ollut hurjaa kiirettä opettajan työssäni. Elämään ei ole paljoakaan muuta mahtunut, eikä olisi ollut juuri voimiakaan. Mutta kohta pääsen nauttimaan tämän ammatin isosta bonuksesta. Viikon päästä maanantaina on päättäjäiset ja alkaa loma.

Tämän kartanon alimmassa kerroksessa Normandiassa vietimme viime kesänä kaksi viikkoa. 

Nyt voin päättää, annanko jo tahdin hidastua vai en. Voin keskittyä viimeisiin oppitunteihin ja jättää rästityöt tehtäväksi kaikessa rauhassa päättäjäisten jälkeen. Näin saisin huokoisuutta viimeiseen viikkoon.

Voin myös päättää urakoida rästit pois tällä viikolla, jolloin kiire jatkuisi vielä, mutta suvivirren kaikuessa mieli olisi keveämpi.

Mikä lienee leppoistajan oikeaoppinen ratkaisu? Ehkäpä ensimmäinen vaihtoehto, mutta luonteeni tuntien arvaan päätyväni yrittämään jälkimmäistä.    

Tervetuloa asklepios joukkoon. Kiva kun tulit. Olen muuten käynyt Kreikan Epidauroksessa, jossa on muinoin ollut Asklepioksen temppeli.

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Kiireiden annostelua

Pariisi
Nyt on töissä kiireiset ajat. Meillä on koulussa kuusi jaksoa, joiden kesken kuormitus vaihtelee. Tämä toiseksi viimeinen on niitä kiireisempiä ja kahden viikon päästä alkava viimeinen jakso on helpompi vaikka silloin tosin on työtä päättyneiden kurssien arviointien parissa.

Onneksi olen pystynyt laittamaan muita puuhia jäähylle. Taidehistorian luvut saavat nyt odottaa. Maalaaminen on vähäistä. Maanantai-iltaisella taidekurssilla kuitenkin käyn. Lueskelen mitä lueskelen, mutta en ota paineita. Nettipuuhastelukin on pysynyt kohtuudessa.  
Pariisi

Minusta tuntuu, että olen oppinut jotakin. Kun työkuorma hellittää, tulee taas muillekin jutuille tilaa.

Inka ja wihtori, onpa mukava, kun tulitte mukaan. Lämpimästi tervetuloa!

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Mistä kestävää kasvua?

Jos valmistajat luopuvat suunnitellusta vanhentamisesta, miten käy kasvun ja työpaikkojen?

Pariisi, Saint-Lazaren asema
Richard Nixon puhui jo ennen presidenttiyttään siitä, että ihmisten pitäisi tottua ajatukseen muutaman tunnin työpäivästä. Tekniikan kehitys näytti olevan mahdollistamassa tuollaisen muutoksen. Niin ilmeisesti olisikin, mutta rajusti yksinkertaistaen ehkä voidaan sanoa, että valmistajat ovatkin päättäneet myydä meille samat tavarat moneen kertaan. Siihen tarvitaan tietenkin lisää rahaa ja työtä.

Vaikea sanoa, tulisiko siitäkin yhteiskunnallisia vaikeuksia, jos työpäivä olisi esimerkiksi nelituntinen, mutta kestävän kehityksen kannalta se olisi parempi (ellei sitten alettaisi ajankuluksi tuhoamaan luontoa).

Ainakin vapautuvat voimavarat voisi käyttää kestävän kehityksen mukaisten tekniikkojen kehittämiseen ja hädän poistamiseen maailmasta, mutta sellaiseen meidän hyvyytemme ei näytä yltävän. Hoivapalvelujen tarve lisääntyy, mutta "sehän on niin kallista". Höh.

Toisenlaisiakin yrityksiä onneksi on. Iittala käyttää nerokasta termiä "throwawayism" markkinointiviestinnässään ja tuottaa laatutavaraa, jolle on ominaista korkeatasoinen design.

Maailmassa olisi tilaa iittalismille.

M'tilta, kiva kun lähdit mukaan. Lämpimästi tervetuloa!

lauantai 19. maaliskuuta 2011

Tuotteiden suunniteltu vanhentaminen


Ylen esittämä ohjelma "Hehkulamppuhuijaus" oli tajuntaa järkyttävä. Siinä näytettiin esimerkiksi lamppua, joka on palanut jo sata vuotta. Sellaisia hehkulamppuja on siis osattu tehdä jo aikoja sitten.


Pariisi, Seine

Sitten lamppuyhtiöt muodostivat kartellin, jonka avulla päästiin sellaiseen tilanteeseen, että lamput tehtiin kestämään vain tuhat tuntia. Näin business kannattaa paremmin.

No entäs nylonsukat? Sama juttu (tosin kartellista en tiedä), aluksi suunniteltiin tosi kestäviksi, mutta sitten insinöörit pantiin suunnittelemaan huonommat, että päästiin myymään sukkia aina uudestaan ja uudestaan.

Applella on ollut otsaa markkinoida puhelinta, jonka akku on suunniteltu kestämään vuoden. Uutta akkua ei voinut ostaa mistään! Tulivat onneksi järkiinsä, kun asiasta syntyi oikeusjuttu.

Päättömin esimerkki oli tietokonemaailmasta. Erään kaverin tulostin oli tehnyt tenän. Hän alkoi tutkia asiaa ja kävi ilmi, että printteriin oli ohjelmoitu tietty määrä tulostuksia. Kun luku tuli täyteen, laite lakkasi toimimasta. Kaveri onnistui hommaamaan ohjelman, jolla saattoi suurentaa lukua. Tulostin jatkoi toimintaansa.

Näyttää siltä, että yritykset rakentavat vahvoja brändejä, joiden avulla myydään tuotteita, jotka eivät kestä. Tosin tämä ei koske kaikkia yrityksiä. Canon-merkkiset järjestelmäkamerani ovat olleet laadukkaita ja kestäviä.

Kyllä olisi "kirveellä töitä", jos kestävää kehitystä ajatellaan. Poliitikot huutavat kasvua, kasvua, kasvua ...  Tuotteiden suunniteltu vanhentaminen on kyllä hölmöläisten hommaa.

torstai 24. helmikuuta 2011

Vain rikkaat voivat leppoistaa?

Strasbourg
Silloin tällöin törmään kommenttiin, että pitää olla rikas, jotta voi leppoistaa. Se olisi siten elitististä puuhaa.

Minulla ei ole sellaista kokemusta rikkaudesta, jotta voisin sen pohjalta arvioida mainittua kysymystä. Arvelen, että rikkaalla on paljon huolta omaisuudestaan. On osattava sijoittaa omaisuuttaan ja miettiä ottaako riskiä vai pelatako varman päälle. Jos omistaa useita asuntoja, voi olla huolta vuokralaisista tai asuntojen kunnosta. Jos haluaa tehdä pikavoittoja pörssissä, on oltava jatkuvasti valppaana. Jos omistaa monta kesäpaikkaa, saattaa varkaat pelottaa. Jne.

Voihan omaisuuden hoitaminen olla tietysti oma ammattikin. Ehkä on onnistununut hankkimaan ison omaisuuden, jonka hoitamiseen voi keskittyä. Tuohonkin työhön voi varmaan tietoisesti suhtautua siten, ettei tavoittele ylettömiä vaan tyytyy kohtuulliseen tuottoon ja näin välttää epäterveellistä stressaantumista.

Taannoinen esimieheni sanoi tavoitteenaan olevan, että on ansainnut viisikymppisenä niin paljon rahaa, että voi jättää työtä eikä tarvitse murehtia omaisuudestaan. Tuosta on aikaa. Tietääkseni noin ei ole käynyt vaan hän on nytkin yrittäjämäisisssä kuvioissa.

Varakkaan yrittäjän lapset saattavat periä valtavan omaisuuden ja paineita voi tulla siitä, ettei hukkaa saamaansa.

Maailman mittapuun mukaan useimmat meistä suomalaisista olemme hyvin menestyviä kuten kaikenlaiset mittaukset osoittavat. Moni perhe elää sellaisessa tulokuviossa, josta esi-isät ja -äidit eivät voineet uneksiakaan, mutta jatkuva kiire ja huoli rassaa. Olisi helppoa neuvoa, että höllää vähän. Voisiko ainakin toinen vanhemmista etsiä helpomman työn tai jättäytyä vaikkapa puolipäiväiseksi. Tuskinpa kannattaa puuttua asiaan, koska jos vertaiset elävät samalla tavalla, korkea elintaso koetaan normaalina ja siitä hankala pudottautua, vaikka saisikin lisää aikaa palkakseen. Olisihan siinä riskejäkin. Tosin siinäkin on riskinsä, jos jatkaa samalla tavalla, koska terveys vaarantuu.

On ihmisiä, jotka uivat kiireessä ja paineessa kuin kala vedessä. Heitä vauhdin kohtuullistaminen saattaisi stressata kovastikin.

Minulle leppoistaminen eli kohtuullistaminen merkitsee sitä, että miettii, paljonko stressistä aiheutuu omista valinnoista ja ovatko valinnat varmasti omia. Jos muutostarvetta ilmenee, voi pohtia, pystyykö elämäntapaansa muuttamaan jollakin tähtäyksellä kestävämpään suuntaan. Tällaisia voivat pohtia keskituloisetkin ihmiset.  

Mitäpä tähän sanoisi loppukaneetiksi? Muistetaan vanha hyvä arvo - kohtuullisuus.

Hei M.E. Kiva kun liityit joukkoon. Lämpimästi tervetuloa!

tiistai 22. helmikuuta 2011

Stressikö leppoistajan arkkivihollinen? Osa 3

Strasbourg
HUS yhdistää stressin elämänhallinnan alentumiseen. Tästä voidaan johtaa sellainen ajatus, että jos on siten realisti, että tunnistaa omat vahvuudet ja heikkoudet, pystyy hankkiutumaan omia vahvuuksia vastaavaan työhän ja osaa asettaa itselleen saavutettavissa olevia tavoitteita, todennäköisesti kärsii keskimääräistä vähemmän stressistä. Avainsana on itsetuntemus. Elämmekö omaa elämää vai muiden määrittämää?

Juha esitti sensuuntaisen ajatuksen, että leppoistaja tekee vain sellaista, mistä nauttii. Wikipedia samastaa nautinnon voimakkaaseen mielihyvään, jota ihminen voi saada esimerkiksi syömisestä, liikunnasta, seksistä, seuraelämästä tai taiteesta. Hedonisti asettaa mielihyvän ja nautinnon tavoittelun elämän tärkeimmäksi sisällöksi.

Minusta stressin välttämistä ei pidä automaattisesti yhdistää mielihyvän tavoitteluun. On sitäpaitsi turhaa tavoitella täydellistä stressittömyyttä, koska sehän johtaisi epäterveeseen passiivisuuteen. Stressi on palautejärjestelmä. Se kertoo, että koet kohtaamasi vaatimukset melkein saavuttamattomiksi. Meillä kaikilla lienee yksilöllinen stressinsietotaso. Ei haittaa, jos mittari heilahtelee plussalla ja miinuksella, mutta jos se on jatkuvasti punaisella, on syytä pohtia vakavasti omia elämänolosuhteitaan.