 |
| Strasbourg |
Juha esitti sensuuntaisen ajatuksen, että leppoistaja tekee vain sellaista, mistä nauttii. Wikipedia samastaa nautinnon voimakkaaseen mielihyvään, jota ihminen voi saada esimerkiksi syömisestä, liikunnasta, seksistä, seuraelämästä tai taiteesta. Hedonisti asettaa mielihyvän ja nautinnon tavoittelun elämän tärkeimmäksi sisällöksi.
Minusta stressin välttämistä ei pidä automaattisesti yhdistää mielihyvän tavoitteluun. On sitäpaitsi turhaa tavoitella täydellistä stressittömyyttä, koska sehän johtaisi epäterveeseen passiivisuuteen. Stressi on palautejärjestelmä. Se kertoo, että koet kohtaamasi vaatimukset melkein saavuttamattomiksi. Meillä kaikilla lienee yksilöllinen stressinsietotaso. Ei haittaa, jos mittari heilahtelee plussalla ja miinuksella, mutta jos se on jatkuvasti punaisella, on syytä pohtia vakavasti omia elämänolosuhteitaan.
Tekstit
Tuohan on ideaalitilanne, että saisi tehdä sitä mistä tykkää ja omien voimiensa mukaan. MUTTA, harva tulee toimeen sillä rahalla mitä siitä saa, monen on pakko tehdä täyttä työpäivää ja olla paikassa jonka sattuu saamaan. Esim. minun stressinsietokyvylläni/työkyvylläni tehtäisiin vain 3-4 tunnin päiviä pari viikossa. Ei kelpaa työkkärille eikä sillä elä. On siis pakko elää muiden elämää - "sen lauluja laulat kenen leipää syöt"... =(
VastaaPoistaSikäli leppoistaminen toimisi vain varakkaiden kohdalla, joilla on säästötilillä mukava pesämuna kasvamassa korkoa ja muutenkin jo hyvä palkka.
No, tuolla edellisessä postauksessa vähän samaa jo kommentoitiinkin! =)
VastaaPoistaJoissain tapauksissa stressi voi kroonistuakin, jolloin jo pienet asiat aiheuttavat suuria tunteita ja ahdistusta. Myös sossun luukulla käyvillä yksinhuoltajilla saattaa olla stressiä, kun rahat eivät riitä vaikka tekee töitä ja lapsetkin vaativat osansa. Minusta yhteiskunnan olisi myös tehtävä osansa, jotta vähempi meuhkaaminen olisi mahdollista ja ihmiset eivät stressaantuisi.
Joo, hankala tilanne. On tilanteita, joissa on vaikea kohtuullistaa paineitaan. Velvollisuuksia kuten huolenpitoa lapsista ei voi mitenkään laistaa. Enpä olisi minäkään pystynyt leppoistamaan kiirevuosina, kun lapset olivat kotona. Ehkä pointti on siinä, että yrittää tiedostaa, mistä stressi johtuu ja miettiä, onko syissä jotakin mille voi tehdä jotakin. Tilannehan voi olla sellainen, että ei löydy mitään. Voimia Ofelia!
VastaaPoistaNyt käyn kyllä pieneen taistoon HUSin lekureita vastaan.
VastaaPoistaOlen ehkä jo alkumetreillä väärässä, mutta käyn silti ajatusteni mittelöön.
HUS:in määritelmä oli aika lavea, ja mutta itse olen ahtaan tien kulkija ja rajaisin sressin määritelmän kapeammaksi.
Mielestäni tuossa määriteltiin sressi liian laajasti. En siis lukisi stressiksi normaaleja paineita. Onnellisuuteen ihminen tarvitsee haasteita ja pulmia. Eihän kukaan jaksa kauaa hymyillä banaanipuunkaan alla?
Haasteet ja pulmat terästävät aisteja hetkeksi ja on samaa kuin liikunta lihaksille. Se ei minusta ole sressiä.
Luulisin että stressi on jonkinlainen elimistön puolustustila, samalla tapaa kuin shokki on. Tai ehkä se on jonkinlainen elimistön oikosulku?
Sressi olisi siis vain ensimmäinen savumerkki että koneessa on nyt joku vialla, ja jonka seuraus voi olla koneen kiinnileikkaaminen.
HUSin raportissa sanottiin että stressi voi olla myös positiivinen voimavara. Se on silloin, jos sen ymmärtää ottaa merkkisavuna, joka kertoo että jokin on pielessä(mutta eipä käämien savuaminenkaan ole itsessään hyvä ja tarpeellinen, se vain kertoo että jokin on pielessä). Silloin on ymmärrettävä ottaa selvää mikä on pielessä ja haettava sille ratkaisua. Jos tuota ratkaisua ei löydy, voi kone leikata kiinni ja voi ainakin kavereille kertoa että ”mulla oli sellanen burnout”
Mutta siihen mitä sressi minun mielestäni on?
Sen laukaisee normaalista poikkeava uhka tai sellainen uhka, minkä käsitteleminen voi olla vaikeaa, ellei mahdotonta. Ei siis mielestäni normaalit haasteet, jotka ovat vain sitä aivo- ja aistijumppaa.
Otetaanpas taas matkalippu tuhansien vuosien taa.
Siellä joku sankarimme vaanii karhua keihään kanssa. Kaikki aistit terästettyinä se hiippailee tuon otuksen pesäluolaa kohti. Sankarimme tosiaan terästää aistinsa, käyttää aiemmin opittuja kokemuksia hyödyksi ja pyrkii voittamaan tuon kontion. On siinä haastetta kerrakseen.
Tilanne on kyllä jännittynyt ja ehkä ne HUS:in miehet sanoisivat että jopa stressaava. Minä en.
Tässä vaiheessa lentää tuo kivikärkinen keppi kohti pörröistä karhua. Vaan homma ei pysy hanskassa ja niinpä tuo sankarimme onnistuu vain haavoittamaan tuota karhuamme. Ja karhuhan kiukustuu. Jokainen, jota on viskelty jollakin terävällä arvaa sen.
Otso pakenee pusikkoon.
Tässä vaiheessa tilanne voi muuttua stressaavaksi. On uhka, eikä tiedetä missä tuo kiukkuinen kotiluolan uusi matto juoksee?
Tilanne on haastava, sillä sankaristamme onkin tullut saalis.
Tässä vaiheessa sankarimme pääkopan tietokone alkaa laskemaan vaihtoehtoja, sekä niille ratkaisuja.
Hyökkääkö kontio ehkä takaapäin?
Kiukutteleeko vaimo kotona kun uusi matto jäi hankkimatta?
Onko joku muu vaarassa?
Syntyy siis joukko kysymyksiä, kuten aina yllättävissä tilanteissa. Nuo kysymykset prosessoidaan ja priorisoidaan ja syntyy toimintasuunnitelma kuinka ongelmasta selvitään.
Stressiksi tilanne muuttuu vasta kun kone jatkaa prosessointia, mutta ei tulosta toimintasuunnitelmaa. Tai ehkä se antaa jonkinlaisen toimintasuunnitelman, mutta vihjaisee että se on aika huono.
Syntyy pelkotila. Mielestäni stressi on mielen pelkotila. Pelkoa tulevaisuudesta, pelkoa epäonnistumisesta. Normaalit haasteet ja paineet tuottavat mielihyvää, aivan kuten liikuntakin.
Lopulta se kone väittää että se kivikeihäs olisi saattanut osua viereiseen puuhun ja koko metsä kaatua. Mieli alkaa pelkäämään metsän kaatumista ja karhun kaato jää sivujuonteeksi.
Ja jokainen tietää että jos uusi matto ei sovitusti tulekaan, kotiluolaan on vaikea mennä;)
Mutta sama toimii nykyajan atk huoneessa. Paineita voi olla. Pulmia voi olla. Ne voivat lisätä tarkkaavaisuutta, keskittymis- ja suorituskykyä, mutta vasta jos se pääkopan prosessori jää junnaamaan paikalleen ja syntyy pelkotila, on se minusta stressiä.
Siksi stressi ei ole hyvä, paineet ja haasteet ovat ja kuuluvat ehdottomasti onnellisuuteen!
Työkiireet ja haasteet ei minusta ole suoranaista stressiä. Vasta silloin kun alkaa kokemaan pelkotilaa onnistumisesta, työ muuttuu sressaavaksi. Stressi on siis mielen pelkoa.
Sitten noista nautinnoista...
VastaaPoistaMielihyvän ja nautinnon asettaminen muun edelle, ei ole hyvä asia. Mielihyvä ja nautinto kuuluu elämään aivan kuten ilo ja surukin.
Elämä on aaltoliikettä, onnistumista ja epäonnistumista, iloa ja surua. Kaikki niistä on tarpeellisia, eikä mitään tule asettaa ainoaksi totuudeksi.
Mutta onnellisuuteen on hyvä pyrkiä. Nähdä oma elämä puutteineen ja pulmineen hyvänä. Tyytyä siihen mitä on, mutta myöskin pyrkiä rakentamaan.
Ammatin valinta on yksi tapa vaikuttaa omaan elämään. Ammatin ja työn ensisijainen tarkoitus ei ole tuottaa itselle rahaa, vaurautta taikka onnellisuutta. Sen ensisijainen tarkoitus on tehdä sellaista josta kaikki hyötyvät. Silloin se tuottaa myös itselle. Ilo, onni ja hymy ei jaettaessa katoa. Se lisääntyy.
Itsekkyydessä ja oman edun tavoittelussa vain tuhotaan, ei rakenneta.
Puhtaassa nautinnon etsimisessä ja siihen keskittymisessa siten tuhotaan, ei rakenneta.