Vastaukset kte:n meemikysymyksiin

 

Tämänkesäinen Suomenlinnan juhannuskokko syttyy

Kiitos haasteestasi kte! Tämmöisiä ajatuksia nousi mieleen.

 

1. Mitä näet lähimmästä ikkunasta juuri nyt?

 

Iltapäiväisen näkymän Herttoniemen metroaseman seudun yli Roihuvuoreen.

 

2. Mitä näet peilistä?

 

Varttuneen, geeneiltään karjalaissatakuntalaisen, perin suomalaiselta näyttävän miehen.

 

3. Kuinka kauan olet blogannut ja miksi?

 

Olen blogannut vuodesta 2005 lähtien. Minulla on useita blogeja, joista osa on lepäämässä. Bloggaamisen avulla voi oppia uusia asioita, saada ajatuksiaan esiin, toteuttaa luovuuttaan jne.

 

4. Mitä asioita blogissasi et käsittelisi / paljastaisi?

 

Olen varsin avoin, mutta tottahan raja jonnekin pitää laittaa. En halua tuottaa vahinkoa läheisilleni, itselleni enkä muillekaan. On asioita, jotka eivät kuulu julkisuuteen. Yritän kirjoittaa siten, että voin seistä tekstieni takana. 

 

5. Bloggaajana varmasti itsekin luet muiden blogeja, vaikka et noita bloggaajia ole itse tavannut. Mitä luulet, kenen bloggaajan kanssa juttusi kävisi livenäkin kaikkein parhaiten yhteen?

 

Itse asiassa bloggaaminen on johtanut tapaamisiinkin. Olen tavannut leppoistamisesta kirjoittavia ja kun samanmielisiä ollaan, keskustelu on ollut helppoa.

 

6. Mitä elämässäsi tekisit toisin, jos voisit?

 

Olisin enemmän lasten kanssa.

 

7. Voisitko tässä iässä muuttaa ulkomaille?

 

Voisin hyvin viettää ulkomailla pitkähköjä aikoja ja olen viettänytkin, mutta en haluasi asettua pysyvästi, koska lapsenlapseni ovat Suomessa.

 

8. Mitä mieltä olet huuhaa-kriittisyydestä?

 (http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Koulu+ei+kasvata+huuhaa-kriittisyyteen/1135258135114)

Olen aika pitkälle Kotron linjoilla, mutta koska en ole ateisti, uskon myös sellaisen todellisuuden olemassaoloon, jota en tavoita järjelläni.

 

9. Mitä terveys sinulle merkitsee?

Merkittävä hyvän elämän osatekijä. Olen kiitollinen siitä terveydentilasta, joka minulla on. Elämä ei kuitenkaan ole pelkkää terveysshoppailua. Kohtuus siinäkin. 

 

10. Mikä on elämän tarkoitus?

Jaa-a, et vähää kysykään. Aluksi viittaan vastaukseeni kohdassa kahdeksan. Siihen voisin lisätä hyvän elämän, mikä voi toteutua lukemattomina eri versioina eikä tarvitse olla pelkkää päivänpaistetta. Lähimmäisten - erityisesti läheisten - palveleminen. Se että olen saanut siirtää perimäni geenit eteenpäin, ei ole minulle vähäarvoinen asia.
 

11. Jatka lausetta: Onni on...

.. elämän kokemista merkitykselliseksi.

Kaikki aika työnantajalle - vai läheisille?

Viimeisin Ekonomi-lehti pohtii kansikuvajutussaan "Vaihtoehto talouskasvulle" laajasti nykyisen talouselämän menon mielekkyyttä - puolesta ja vastaan.

Artikkeliin on haastateltu Aalto-yliopiston tutkija Timo Järvensivua, jopa pitää veljensä Paavon kanssa degrowth.fi -sivustoa, Evan:n johtaja Matti Apusta, Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Seija Ilmakunnasta ja Tilastokeskuksen tutkimuspäällikkö Jukka Hoffrénia.

Timo Järvensivu haluaa vapauttaa keskustelua talouskasvusta siten, että kasvua ei otettaisi itsestäänselvyytenä vaan etsittäisiin kestävän kehityksen mukaista järjestelmää.

Matti Apunen puolestaan kannattaa lähtökohtaisesti talouskasvua ja uskoo teknisen kehityksen ratkovan ympäristöongelmat.

Myös Seija Ilmakunnas puolustaa talouskasvua, mutta haluaa sen ottavan huomioon ympäristön kestävyyden sekä työelämän laadukkuuden.

Hoffrén tuo esiin bruttokansantuotteen ongelmallisuuden hyvän kasvun mittarina. Hän mainitseen vaihtoehtona GPI:n eli aidon kehityksen mittarin, mutta toteaa siihenkin liittyvän ongelmia.

Matti Apunen tuomitsee tiukasti downshiftaamisen ja pitää sen harjoittajia yhteiskunnan vapaamatkustajina. Hän ottaa esimerkeiksi sellaiset tapaukset, joissa tehdään työtä silloin kuin huvittaa tai tehdään niin vähän työtä, että sillä tullaan toimeen. Hän perustelee asiaa sillä, että yhteiskunnalle näin kertyy vähemmän varoja palveluihin. Hän on oikeassa, ei voi väittää vastaan.

Toivoisin kuitenkin, että hän käsittelisi aihetta vivahteikkaammin, On tuollainenkin downsiftaamista, mutta mielestäni muualtakin löytyy tärkeitä näkökohtia. Apunen esittää niitä itsekin ansiokkaassa kolumnissaan "Sedällä on asiaa" tämänpäiväisessä kolumnissaan Hesarissa, jossa hän käsittelee presidentti Niinistön työryhmän kirjasta "Ihan tavallisia asioita".

Niinistön työryhmä on tunnetusti halunnut puuttua nuorison syrjäytymiseen. Apunen kertoo, kuinka hän on kerännyt kasveja tyttärensä kanssa koulutehtäväksi annettua herbaariota varten. Näin juuri, kannetaan yhteisvastuuta ja annetaan aikaa lapsillemme. Niin, ja muillekin. Apusta kompaten, - yhtään väheksymättä heidän tekemää tärkeätä työtä - mikään viranomaisarmeija ei pysty täyttämään välittämättömyyden tuomia aukkoja.

Haluan avata tärkeän näkökulman aiheeseen. Jouduin aikoinaan sellaiseen työtilanteeseen, että minun oli oltava töissä aamusta noin kymmeneen illalla ja joskus toisinaan pidempään - jopa läpi yön. Lauantaitkin taisivat mennä töissä. Sunnuntaisin minusta ei ollut paljon iloa lapsilleni, jotka kaikki viisi olivat tuolloin kotona vaimoni hoidossa. Koin, että vaihtoehtona oli vain maantie. Toki sosiaalijärjestelmä olisi auttanut, mutta perheenelättäjän on pakko yrittää pitää cv:stään huolta.

Muulloinkin on päivään tullut pituutta, milloin se on johtunut yrittäjämäisistä kuvioista, milloin seurauksena työn eetoksesta - tiedättehän: "vain virkamiehet lähtevät töistä neljältä" ja milloin tulospaineista.

Miten tuossa eletään Niinistön työryhmän oppaan mukaan? Tunnustan, olen downsiftannut, valitettavasti liian myöhään, kun lapset ovat maailmalla, mutta onneksi on lastenlapsia. Elämän arvoja on pitänyt panna parempaan järjestykseen.

Toivon siis lisää vivahteita downsiftaus -keskusteluun.

Kaikki aika työnantajalle - vai läheisille? Ei tietenkään kaikkea kummallekaan, mutta olisiko jokin suhde siitä väliltä kohtuullinen vaihtoehto? Downsiftausta kutsutaan myös kohtuullistamiseksi.




   

Kymmenen vuotta kestävät kengät?

Rieker

Kerroin kesällä kolme vuotta sitten ostaneeni kolmet kengät piipahtaessamme Strasbourgista Saksan puolella (tästä kyseiseen juttuun).

 Kaikkien merkki on Rieker, jota vaimoni piti saksalaisena laatumerkkinä. Kuvassa keskellä olevat mustat kengät ovat mennyttä kalua. Toinen kenkä on auennut toisesta reunasta, eikä suutarin mukaan ole korjattavissa. Oikeanpuoleiset kesäkengät ovat nuhjaantuneet ja toinen alkaa pian irvistää edestä. Sandaalit ovat vielä kunnossa, mutta niitä ei ole kovin runsaasti käytettykään.

Lloyd

Kenkähankinnan kokonaishinta oli kohtuullinen, Saattoivat olla alennuksessa - ainakin osa.
Ostin tänään kengät, jotka olivat kalliit. Merkki on Lloyd. Saksalaiset nämäkin, vaikka nimi tuokin mieleen Walesin. Myyjän mukaan yrityksessä kunnioitetaan käsityöperinnettä vaikka koneellisesti kengät tehdäänkin koneellisesti.



Miltähän nämä pohjat näyttävät kymmenen vuoden kuluttua?

Goretex varmaan tuntuu hinnassa. Toivottavasti on sen väärti.

Myyjä kertoi merkin käyttäjien sanoneen kenkien kestävän kymmenen vuotta.

Toivottavasti tämä osoittautuu ekologiseksi kaupaksi.

Elämä työtä varten vai työ elämää varten?

Työterveyslaitos on haastatellut professori Juha Hakalaa artikkeliin Taitava downshiftaaja menestyy työssään.

Jutussa ei ollut mitään erityisemmin uutta, mutta Hakalan mukaan "elämällä pitää olla toinen tarkoitus kuin pelkkä työnteko" ja tätä ajatusta mielestäni kannattaa usein palauttaa mieleen.

Työ on äärettömän tärkeä osa elämäämme, mutta silti se on mielestäni ensisijaisesti hyvän elämän tukirakenne, ei sen pääsisältö. Tuskin ennen vanhaan maalaistaloudessa ajateltiin, että kun nyt ruuanlaiton jälkeen käyn lypsämässä lehmät ja sitten laitan lapset nukkumaan, juuri lypsäminen olisi jotenkin erityistä verrattuna näihin muihin.

Hakalan mukaan downsiftaajakin voi menestyä työssä. Tämä selittyisi sillä, että virkeämpänä työskentelee tehokkaammin. Joku toinen akateeminen toimija tosin totesi jossakin haastattelussa, että jos tuo olisi totta, työnantajat olisivat soveltaneet sitä jo ajat sitten. Mene tiedä.

Työterveyslaitos on käynnistänyt tutkimuksen Downshifting organisaatioiden uudistumiskyvyn tukena. Jään mielenkiinnolla odottamaan tuloksia.

Kuvat: Putkirakenteita Berliinissä. Kukahan osaisi sanoa, mistä näissä on kysymys. Ainakin nykyfunktio lienee esteettinen.

Paluu hetkeksi "oikeaan elämään"

Olemme hoitaneet loppukesästä lastenlapsiamme enemmän kuin olimme ajatelleet. Sellaistahan elämä on. Meitä on tarvittu.

Päivät ovat muovautuneet lasten ehdoilla. Välillä on ollut rankkaa, mutta silti olen tuntenut seesteistä tyyneyttä. Elämä on kuin loksahtanut luontaisille urille. Omat harrastukset eivät ole tuntuneet tärkeiltä. Olin ilmoittautunut eräälle kokopäiväiselle, kahden viikon kurssille, mutta peruin sen.

Päiviin on sisältynyt ruoanlaittoa, vaipanvaihtoa, satujen lukemista yms. Hieman yllättävästi tämä on tuntunut "oikealta elämältä". Lapsien kanssa oleminen ja heistä huolehtiminen on varmasti merkityksellistä. On harrastuksillakin ja muilla sellaisilla oma merkityksensä, mutta asioiden tärkeysjärjestys on nyt tuntunut itsestäänselvältä.

Jos tämä olisi pysyvä olotila, ajankäyttöön olisi tietenkin sisällytettävä näitä muitakin asioita, jotta jaksaisi ja asiat pysyisivät riittävästi näpeissä. Tältä se on kuitenkin näin äkkiseltään tuntunut.

Kun nyt olemme taas kahden kesken, huomaan etten olekaan täyttänyt vapautunutta aikaa kaikenlaisilla tekemisillä vaan olen aloitellut rauhassa uutta lukuvuotta. Työ pitää hoitaa, mutta mihinkäs tässä isovanhemmilla muutoin on niin kiirettä? 




Mukava kun hyppäsitte kyytiin Netta ja Vera. Sydämellisesti tervetuloa!

Kuvat ovat Berliinistä Bahnhof Zoologisher Gartenin tienoilta.

Eläköön äänikirja!

Yksi ikuisista henkilökohtaisista haasteistani on se, että minulla on taipumus rentoutua liian intensiivisten askareiden parissa. Tällaisia ovat videoiden editointi, valokuvien mulkkaus, bloggaus ja kai maalaaminenkin on mukaan luettava.

On mukava tehdä sellaista, mikä houkuttaa ja koukuttaa. Toisinaan käy niin, että kun olen illan hommaillut, en tahdo saada unta, kun vireys on jäänyt päälle. En ole osannut lopettaa ajoissa. "Vielä tämä ja vielä tämä ..." - tiedättehän.

Huomaan tarvitsevani myös vielä rauhallisempaa olemista. En kuitenkaan pysty loikoilemaan muutamaa minuuttia kauempaa.  Jos istun rantaan katsomaan ja kuuntelemaan laineiden liplatusta, hetken päästä pitkästyn.

Kuuntelin äskettäin äänikirjana teoksen "Ihmisiä telineillä", joka on Kalle Päätalon esikoinen. Kirja on ilmestynyt vuonna 1958 ja kuvaa sodan jälkeisen ajan työtä rakennustyömaalla. Karskia menoa. Pystyn mielestäni tavoittamaan kuvatun tunnelman, koska jotakin muistan 50-luvultakin.

Olen aikaisemmin lukenut vain yhden päätalon, jonka muistan olleen pitkästyttävä kokemus. Nyt tämä mainittu teos vei mukanaan. Eläytyvällä lukijalla on varmaan osuutensa tässä. Oli rentouttavaa vain olla rauhassa ja kuunnella. Pari kertaa taisin illalla nukahtaakin kuunnellessani teosta sängyssä.

Olemme saaneet lisää porukkaa mukaan leppoistamispohdiskeluun. Lämpimästi tervetuloa mukaan Anni, Iina, Maarit, Merja, Riti, Saara, Sirpa ja Tanja.

Kuvat ovat Berliinistä Potsdamer Platzilta.

Suunniteltu vanhentaminen ottaa päähän

Vpl. Pyhäjärvi

Meillä on laserprintteri, jolla taitaa olla ikää jo kymmenkunta vuotta. Aivan toimiva vekotin.

Yritin kytkeä kirjoittimen aika tuoreeseen läppäriin ja arvatkaa mihin törmäsin? En löytänyt netistä ajuria, jolla saisin Vistalla varustetun läppärin yhteistyöhön tuon vanhan työjuhdan kanssa. Vaikutti siltä, että tarvittavaa ajuria ei tarkoituksellisesti ole tehty.

Suunniteltua vanhentamista siis.

Kirjoitin toimii vanhan pc:n kanssa, mutta se ei jaksa kunnolla vääntää nykyisiä bittimääriä. Sitäpaitsi on työlästä siirtää tiedostoja vanhaan koneeseen tulostettavaksi tai jaksaa odottaa, että se jaksaisi kytkeytyä nettiin.

Mikä neuvoksi? Uusi printteri?

Asiasta toiseen. Kävimme sukumatkalla Viipurinläänin Pyhäjärvellä, joka on isäni synnyinpitäjä. Voi tuota rauhan tyyssijaa! Elämä on pysähtynyt. Luonto rehottaa. Asukkaita on vähän.

Vierailimme isoisäni synnyinkodissa, joka toimii nykyhaltijoiden kesäpaikkana. Vierailin paikassa edellisen kerran vuonna 1994, jolloin talo näytti samalta kuin se on ollut silloin, kun alueet luovutettiin. Mitä nyt kai maalia vedetty seiniin ja talo seinällä kahteen osaan. Nyt se oli samassa tilassa. Toiseen asuntoon oli taidettu muurauttaa uuni.

Toisessa asunnossa oli yhä tulisija, jolla isäni isoäiti on laittanut ruokaa.

Venäläiset keskittyvät olennaiseen. Heillä on kasvimaat, jotka näyttivät hoidetuilta.

Eipä tuota ole syytä verrata tavanomaiseen suomalaiseen arkeen vaan perinteiseen mökkeilyyn, mutta sillä erotuksella, että suomalaiset haluavat aika ajoin remontoida mökkiänsä.

Kukahan tässä oikein on viisas?

PS: Olen kuvannut yllä olevan kartan Munkkiniemen kirjastossa, jossa on muitakin vanhoja luovutetun alueen karttoja, joita saa kopioida ja käyttää vapaasti.