Luterilainen työetiikka ei tarkoita työhulluutta

Le Havre

Juha laittoi minulle pitkän kirjeen Facebookiin ja perusteli viestinsä reittiä sillä, että näin ei leppoistajalle tule stressiä. Tuli sieltä toinenkin viesti. Kiitos Juha viesteistä, niiden ideoista ja ajatuksista sekä huomaavaisuudesta toimittamismuodon valitsemisessa.

Juhan jäljittelemättömän värikästä tekstiä on hankala lyhentää ja referoida, joten lainaan sitä suoraan.

"Pieni näkökulma eettisestä suhtautumisesta leppoistamiseen, ja heitänkin Hessulle(ja kaikille muillekin) luun kaluttavaksi.


Meillähän surraa tuon pääkopan prosessorin taustalla jonkinlainen koodinpätkä. Jotta voisin tarkemmin ilmaista mitä tuolla tarkoitan, kuvaan sitä sanalla ideologia tai identiteetti. Ideologia on sanana aika vahva, joten sanaa pitäisi hiukan laimentaa lorauksella...vaikka huumoria. Eli se mitä tarkoitan on jotakin ideologian ja identiteetin rajamailla. Ja käytännössä kaikki miten toimimme, suodattuu tuon lantratun ideologian läpi. Ja jokainen, jolla on suu, on se erilainen.

Minulla, kuten monella muullakin suomalaisella, siellä prosessorissa pyörii, kellä vahvempana, kellä laimeampana, luterilaisuus. Ja Lutherhan opetti vielä viimeisenä päivänäkin istuttamaan omenapuun.


Elikkäs joku tiukkapipo voisi jopa vetää piikkilangan leppoistamisen ja luterilaisen ajatusmaailman välille.

Le Havre

Vaan kysehän ei ole laisinkaan siitä.
Leppoistamisessahan ei ole mielestäni, enkä toki usko harvan muunkaan mielestä, olevan kyse siitä että haudataan lapio ja hanskat kuopanpohjalle, istahdetaan riippukeinuun katselemaan, josko aurinko nousisi välillä lännestä.

Niin, aurinko ei nouse koskaan lännestä, vaikka kuinka siitä haaveilisi, eikä metro kuljettaisi leppoistajaa määränpäähän, ellei ohjastaja painaisi kaasua(en muuten tiedä, joko kaasumetroja on?;), ja mekaanikko välillä oikoisi rattaita.

Aurinko pyörii siis aina samaan suuntaan, ja niinpä rakentuu yhteiskuntakin."


Juha taitaa viitata ns. luterilaiseen työetiikkaan, jolla usein tarkoitetaan ylenpalttista työlle antautumista ja rehkimistä. Tätä käsitystä voidaan kuitenkin pitää virheellisenä. Sen ajatellaan olevan seurausta Max Weberin kannasta, jonka mukaan kapitalismin alkuperä olisi protestanttisessa ennaltamääräämisopissa. Jos ihminen on valittu, tämän pitäisi näkyä aineellisena menestyksenä. Tämä on ajatus on kuitenkin Calvinilta peräisin eikä Lutherilta. Edellinen arkkipiispa Jukka Paarma käsittelee aihetta täällä. Pastorit Heinimäki ja Jolkkonen myös käsittelevät aihetta teoksessaan Luterilaisuuden ABC. Luther arvostaa työtä mutta ei työhulluutta. Työhön liittyy kohtuullisuuden ajatus, mikä sopii leppoistamiseenkin, jonka "virallinen" nimitys on nykyään kohtuullistaminen. Ei Luther meitä ylettömään laiskottelemiseenkään päästä, sillä työ on hänen mukaansa lähimmäisten palvelemista.

Eipä Juhakaan leppoistamista laiskotteluksi väittänyt. Nosti vain näkökulman esiin.
Asia voidaan varmaan kiteyttää niinkin, että sekä työhulluudesta että laiskuudesta kärsivät läheiset ja lähimmäiset.

Olen miettinyt hieman leppoistamisen suhdetta talouteen ja moraaliin postauksessani Leppoistamisen etiikka.

Olen pohdikellut ja sivunnut muutamassa postauksessani identiteetin merkitystä leppoistamisessa:

Le Havre

Leppoistettu identiteetti
Sotako meitä panee yhä kiiruhtamaan?
Tyhmyyttämmekö ostamme brändejä?
Hölläisinkö krakaa ja hellittäisinkö kirjoista?

Useissa muissakin postauksissa aihe ainakin lurkkii rivien välissä. Esim. Kohtuullistaminen elitististä? Leppoistaminen tai tarkemmin kohtuullistaminen on minusta mitä suurimmassa määrin identiteettiin liittyvä asia, jos kohta muitakin painavia selittäjiä on kuten arvot, asenteet, vakaumus, persoonallisuus jne.

Juhan viestit generoivat niin ajatuksia, että jatkan aiheesta myöhemmin.